Asia ei kuitenkaan ollut yksinkertainen. Mies ei eroa halunnut, eikä musliminainen voi siinä tilanteessa vain kirjoittaa paria paperia ja kävellä pois liitosta. Eroon tarvittiin moskeijan apua.
Eniten lautakunta sovittelee aviopuolisoiden välejä. Usein kyse on tilanteesta, jossa nainen haluaa eron.
Islamilaisella sovittelulla on kuitenkin myös virallisempi puoli. Se on musliminaiselle ainoa keino saada avioero, jos mies ei siihen myönny. Muslimimies saa eron, jos hän kertoo siitä naiselle kahden todistajan läsnä ollessa.
Aisha koki islamilaisen eron saamisen tärkeäksi. "Ellen olisi saanut sitä, se olisi estänyt minua jatkamasta elämää. Jonkun muun kanssa oleminen liiton aikana on aviorikos. Siitä on kuolemantuomio islamissa." Islamin mukaan rangaistus tulee tuomiopäivänä, jos sitä ei tule tässä elämässä. Se on hartaalle muslimille vakava asia.
Epätasa-arvoa on jo se, että mies ja nainen eivät saa avioeroa samalla tavalla.
"Varsinaiset" maahanmuuttajat tulevat Eurooppaan tavoittelemaan parempaa elämää tai suorastaan pakenevat omista maistaan. Ja mikä on lopputulos? Mikään ei muutu, vaan sama peli jatkuu täällä. On kerrassaan häpeällistä, ettei naispuolinen "varsinainen" maahanmuuttaja pääse omiaan pakoon edes Euroopassa, eikä hänellä ole samoja oikeuksia kuin mitä hänen eurooppalaisella sisarellaan on -
on ainakin vielä toistaiseksi - mitä nyt siitä, jos naispoliisina joutuu vetäisemään rätin päähänsä mennessään hoitamaan työasioita moskeijaan. Pikkujuttu.
Kaikki puhe kotouttamisesta on täysin turhaa. Eurooppaan saapuvalla Muhamedilla ole aikomustakaan jättää entisen kotimaansa arvomaailmaa taakseen ja sopeutua länsimaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Eurooppa sopeutuu ja muuttuu Muhamedin mukana. Muutaman vuosikymmenen päästä Muhamedille ei riitä enää se, että hän jakaa moskeijastaan oikeutta vain omilleen, vaan samojen sääntöjen pitääkin kuulua kaikille. Siis
kaikille. Nainen on "monikulttuurin" häviäjä.
Lautakunnan ohjeiden seuraaminen on jokaisen oma asia. Chehab kertoo kysyvänsä aina aluksi, sitoutuvatko osapuolet noudattamaan hänen päätöksiään. Jos vastaus on ei, hän katsoo, ettei juttua kannata ottaa hoidettavaksi.
Onko tällainen lähtökohta otollinen sovittelulle? Onko se sovittelua sanan varsinaisessa merkityksessä, jos loppuratkaisu on jo etukäteen päätetty. Sehän on päätetty, jos osapuolet sitoutuvat noudattamaan imaamin päätöstä.