Mannym esitti niin paljon lukuja ja erilaisia laskelmia, etten kykene niihin vastaamaan. Mutta jotain löytyy kumminkin.
Suomen pinta-alasta on 30 % soita. Nyt on tästä suomäärästä energiateollsuuden käytössä noin 0,6 %. JOS 2 % soista valjastettaisiin, olisi Suomi OMAVARAINEN liikenteen suhteen. Yhdestä kuutiometristä turvetta saataisiin noin 35 litraa biodiseliä.
Turvetuotanto toimii siten, että suoalue ojitetaan ja siten kuivataan suo ojien pohjia myöten. Energiakäyttöön esim. voimalaitoksille "höylätään" tästä lopuksi auringon kuivaama pintakerros, noin 20 cm vuodessa. Käyttökelpoista turvetta on yleensä pari metriä höylättävissä. Jos turpeennoston jälkeen annetaan kaivetun suon tulla taas järveksi, menee muutama tuhat vuotta, että tähän järveen virtaavat purot jälleen soistavat sen.
Asia on aivan toisin öljyn ja kivihiilen suhteen. Kun öljyä pumpataan tai kivihiiltä louhitaan, niin maapalloon jää siihen kohtaan reikä, joka ei täyty koskaan ainakaan samalla aineella.
Talouselämä-lehdessä oli jokunen viikko sitten artikkeli jonka kuvateksti kuului näin:"Norjakin kadehtii. Suomen soissa makaa 850 miljardin euron omaisuus. Siitä on käytössä ja käytetty 6 miljardia euroa. Onko muuta maata maailmassa, joka on yhtä penseä omien raaka-ainevarojen käytölle?"
Mannym edustaa selvästi sitä viherpiipertäjille ominaista linjaa, että kun (esim. Helsingin tarvitsema) energia tuotetaan tänne maapallon toiselta puolelta kivihiilenä tai öljynä, niin siitä ei tarvitse välittää. Mehän emme näe niitä maapalloon tehtyjä reikiä.
Vihreiden ideologia on juuri samanlaista. Hehän vastustavat niin vesi-, hiili, ydin-, turve-, kuin öljylläkin tuotettavaa energiaa, koska heidän sähkönsä tulee pistorasioista.