|
Kullervo Kalervonpoika
|
 |
« Vastaus #300 : 24.09.2009, 16:37:50 » |
|
Täysin totta. Mutta toinen asia on sitten perheellisen Jussin uhkailu. Mielestäni keskustelussa ei tarvitse alentua radiohuutajien tasolle, vaan ottaa kylmän rationaali linja ja mennä virallista reittiä.
Toki ja pitää oikeastaan sanoa ehdottomasti - mutta minusta känninen Rantalainen kirjan puffausmanifesteineen on hieman väärä kohde. Olen aikaisemminkin ilmaissut huoleni Halla-ahon perheen turvallisuudesta, joka on tietenkin päällimmäisenä koko tässä loanheittokampanjanjassa. Nyt pitäisi pysähtyä hetkeksi ja kääntää katse sinne Heikelään ja Linnanahteeseen. Poikien touhu on (täältä katsoen) ollut suunnitelmallista ja jatkettua. Salaliittoteoriat voi nyt heittää heyi ja välittömästi romukoppaan, koska ihan miten subjektiivisesti tahansa tarkastellen, näillä kukkopojilla on ollut selvä kampanja. Kampanja, jonka tarkoitus on ollut aiheuttaa hallaa Halla-aholle. Nyt kampanjaan on ilmestynyt jo väkivallan uhka mukaan. Jos nyt jonkun touhuja pitäisi esitutkintaviranomaisen toimesta tutkia, niin ehdottomasti Radio Rockin Beavis & Butthead on oikea kohde. Tämä nimittäin tulee jatkumaan. Njo Hallis harrastamaan punttista ja krav magaa, sitten voi tsillailla missä tahansa ilman huolen häivää...  Tuosta ei nyt ollut sitten missään nimessä kysymys.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
pelle12
|
 |
« Vastaus #301 : 24.09.2009, 16:41:19 » |
|
Itse kun olen tällainen isokokoinen rohjo, niin olen aina ihmetellyt joittenkin "pikkumiesten" älytöntä väkivallankaipuuta. Pitäis tehdä tutkimus alle 160 senttisistä väkivaltarikollisista, mikä niitä yhdistää?
Näkeehän sen jo koirista. Mitä pienempi piski, sen kovempi räksyttämään. Jollainhan sitä pitää pullistella, kun maskuliinisuus on jatkuvasti kyseenalaistamisen alla.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
pelle12
|
 |
« Vastaus #302 : 24.09.2009, 16:44:18 » |
|
No ainakin studiossa oli värinää - jumalauta! Ministerillä piti pokka käsittämättömän hyvin.
Mitäköhän mahtoi ministeri ajatella sisimmässään? Mulla tuli välillä sellainen fiilis, että kohta toi Simo hyökkää jonkun kurkkuun, sen verran tasapainottomalta vaikutti. Pistää hiukan ajattelemaan, onkohan se Hallikseenkaan kohdistunut uhkaus ihan olan kohautuksella sivuutettavissa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ammadeus
Jäsen^^^
  
Viestejä: 2 137
Make peace,not war!
|
 |
« Vastaus #303 : 24.09.2009, 17:02:11 » |
|
Katselin ton jutun nyt uudestaan ja jotenkin tulee pahat fiilikset. Jollakin kaveri on päänsä sekottanut,ihan sama millä mut hirveetä kattella.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Floverpower!
|
|
|
|
Eurooppalainen
|
 |
« Vastaus #304 : 24.09.2009, 17:31:20 » |
|
Ennakoin reaktioita Hesarissa ja Ylellä:
1) Halla-ahon rikosilmoitus naurettavaa verorahojen tuhlausta!!! 2) Halla-aho on oudon herkkänahkainen mieheksi, joka on uhannut ampua homoja päähän!!!
Päätekijäksi laittomaan uhkaukseen nimeäsin myös toimittajat, jos he ovat kutsuneet Simo Rantalaisen lähetykseen yllyttääkseen häntä uhkaamaan väkivallalla. Rantalainen on silloin "ase" toimittajakaksikon laittomassa uhkauksessa. Valitettavaa, että näin huonolla kantimella on ammattitoimittajakunnan sanansäilän käyttö, että turvautuvat väkivallalla uhkailuun. Valitettavaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
JoKaGO
Jäsen^^^
  
Viestejä: 1 360
Otto Wille Kuusisen ainoa patsas
|
 |
« Vastaus #305 : 24.09.2009, 18:24:55 » |
|
Valitettavaa, että näin huonolla kantimella on ammattitoimittajakunnan sanansäilän käyttö, että turvautuvat väkivallalla uhkailuun. Valitettavaa.
Hei Eurooppalainen, sano, että toi on sairaan huonoa huumoria!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Tänään menee hyvin, paremmin kuin huomenna!
|
|
|
|
EMS
|
 |
« Vastaus #306 : 24.09.2009, 19:54:48 » |
|
JSN on 2008 antanut langettavan päätöksen 3859/YLE/08 asiassa, jossa suoraan lähetykseen osallistunut keskustelija puhui halventavasti presidenttiehdokas Obaman äidistä tämän etnisen taustan vuoksi. Tämän päätöksen valossa Rantalaisen juutalaistölväisy on kyseenalainen, varsinkin jos juontajat eivät mitenkään reagoineet asiaan vaikka siihen olisi ollut tilaisuus. JSN joutuisi ainakin perustelemaan, miksi Rantalaisen lausumaa ei voida pitää etnisen alkuperän halventamisena. http://www.jsn.fi/Default.aspx?d=906 Sanan- ja mielipiteenvapaus ovat arvoja sinänsä, mutta niihin liittyy myös vastuu. Mielipiteitä ilmaistaessa voi käyttää tavallista huomattavastikin kärjekkäämpää kieltä, mutta Julkisen sanan neuvoston mielestä Aamu-tv:n keskustelijan puheenvuorot toivat etnisen alkuperän esiin halventavasti. Suora lähetys, keskustelijan työoikeudellinen asema tai jälkeenpäin esitetyt pahoittelut ja anteeksipyynnöt eivät poista kanavan vastuuta ohjelman sisällöstä.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Aamu-tv on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa Yleisradio/TV1:lle huomautuksen.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Miniluv
Administrator
Jäsen^^^
    
Viestejä: 6 037
joka päivä on causti uus
|
 |
« Vastaus #307 : 24.09.2009, 19:59:27 » |
|
suoraan lähetykseen osallistunut keskustelija puhui halventavasti presidenttiehdokas Obaman äidistä tämän etnisen taustan vuoksi  Obaman äiti Ja Ritva Santavuori omin sanoin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.09.2009, 20:01:12 kirjoittanut Miniluv »
|
tallennettu
|
“Tänään minulla on hyvin vähän ideoita. Lehtiä lukiessa heräsi vain halu puolustaa Astrid Thorsia.”
-- Rosa Meriläinen 9.2.2010
|
|
|
|
Jukka Latva-laho
|
 |
« Vastaus #308 : 24.09.2009, 20:23:23 » |
|
Paitsi, että Santavuori puhui Obaman isoäidistä joka on ihan ihka-aito Afrikan neekeri. EDIT. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Illman: Miten tälle sivustolle voi päätyä netissä?
Ellilä: Esimerkiksi siten, että kirjoittaa Googleen hakusanoiksi minun nimeni.
Illman: Entä jos kirjoittaa Googleen hakusanoiksi joitakin kirjoituksessa esiintyviä sanoja, voiko sen löytää sillä tavoin?
Ellilä: Siten Google toimii.
|
|
|
|
M
|
 |
« Vastaus #309 : 24.09.2009, 20:25:30 » |
|
suoraan lähetykseen osallistunut keskustelija puhui halventavasti presidenttiehdokas Obaman äidistä tämän etnisen taustan vuoksi  Obaman äiti Ja Ritva Santavuori omin sanoin.Santavuori puhui Obaman isoäidistä, ei äidistä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ammadeus
Jäsen^^^
  
Viestejä: 2 137
Make peace,not war!
|
 |
« Vastaus #310 : 24.09.2009, 20:32:53 » |
|
suoraan lähetykseen osallistunut keskustelija puhui halventavasti presidenttiehdokas Obaman äidistä tämän etnisen taustan vuoksi  Obaman äiti Ja Ritva Santavuori omin sanoin.Santis vertasi gorillaan,huhhei...isoäitiä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Floverpower!
|
|
|
Batman
Jäsen^^
 
Viestejä: 328
Mitäs me viittaritarit
|
 |
« Vastaus #311 : 24.09.2009, 21:25:04 » |
|
Tähänkin ketjuun: Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin puhe IntegraatiofoorumissaKun historiaa kirjoitetaan, toivon että maahanmuuton osalta voisimme sanoa, että käänne tapahtui vuonna 2007, kun hallitukseen nimitettiin maahanmuutosta vastaava ministeri – emmekä lukisi taitekohdaksi kevättä 2009, jolloin pieni tyttö antoi rasismin uhreille kasvot. 2009 muistetaan vuotena, jona humalainen mies antoi suomalaiselle islamille kasvot. (Menikö peräkammariin?)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
kaivanto
Nimellinen
Jäsen^^
  
Viestejä: 476
Vihainen mummo Töölööstä
|
 |
« Vastaus #312 : 24.09.2009, 23:02:20 » |
|
Kissanhännän nostatusta Ja kun mun uskontoani eli Sananvapautta näin törkeästi loukataan kuten JSN Pekka Hyvärisen johdolla teki niin pakkohan sitä on vähän henkisesti ravistella ja isällisellä avokämmenellä läpsäyttää sinne sun tänne... Siis, jos joltain on mennyt ohi tämä kissanhännän nostaminen, niin tämmöisen reaktion kirjoitin Journalisti-lehteen. Neekeri mainittu. Ja Kuseniina. Mainittakoon ja mainostettakoon vielä, että tätä juttua kirjoittaessa mulla oli aivoinfarkti päällä, mutta en sitä tiennyt. http://www.journalisti.fi/tuotteet.html?id=76/319
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.09.2009, 23:28:05 kirjoittanut Miniluv »
|
tallennettu
|
|
|
|
|
reino
Vieras
|
 |
« Vastaus #313 : 25.09.2009, 10:30:00 » |
|
Joku tykkää äidistä, toinen isoäidistä.
Kyllähän toi vaikea valinta olis.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
ihminen
Jäsen^^^
  
Viestejä: 1 010
Kukkii nettipalstoilla
|
 |
« Vastaus #314 : 25.09.2009, 10:40:17 » |
|
Nyt hesarissa Jussi Halla-aho teki Simo Rantalaisesta tutkintapyynnön poliisille 25.9.2009 10:28 A A Helsingin Sanomat Jussi Halla-aho Jussi Halla-aho Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho on tehnyt poliisille tutkintapyynnön Mujahed bin Risto Faisalin (entinen Simo Rantalainen) radiossa esittämistä uhkailuista. Toimittajat Jussi Heikelä ja Aki Linnanahde haastattelivat Mujahed bin Risto Faisalia Radio Rock -kanavan Korporaatio-ohjelmassa viime maanantaina. Suorassa lähetyksessä Faisal toimittajien yllyttämänä uhkaili Halla-ahoa väkivallalla. Halla-aho muistuttaa, että Faisal on tuomittu aiemmin kunnianloukkauksesta, laittomasta uhkauksesta, useista pahoinpitelyistä, ampuma-aserikoksesta ja perättömästä vaarailmoituksesta, joten hänellä on kaikki syy pitää tätä tasapainottomana ja vaarallisena ihmisenä ja suhtautua uhkailuihin vakavasti. Halla-aho syyttää myös Heikelää ja Linnanahdetta rikokseen yllyttämisestä, koska nämä ohjelmassa sanoivat Halla-ahon "asuvan ihan tässä lähellä". "Vihjailemalla jo uhkauksia esittäneelle ja väkivaltaiseksi tietämälleen Faisalille asuinpaikastani toimittajat Heikelä ja Linnanahde mielestäni tosiasiallisesti yllyttävät häntä joko esittämään laittomia uhkauksia tai suoranaisesti ryhtymään väkivallantekoihin", Halla-aho kirjoittaa blogissaan. http://www.hs.fi/kotimaa/...lle/1135249579859?ref=rss
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Olisi kaikille helpompaa, jos ikävistä asioista ei tarvitsisi kertoa. Mutta silloin emme elä vapaassa demokratiassa. (YLE/Richt)
|
|
|
|
Maailmanmies
|
 |
« Vastaus #315 : 25.09.2009, 10:51:27 » |
|
Ei Jussi kyllä blogissaan tästä puhu. Taisi tulla toimittajalle freudilainen lipsahdus. Hommaa on siis luettu.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Kullervo Kalervonpoika
|
 |
« Vastaus #316 : 25.09.2009, 11:05:54 » |
|
Olennaista koko jutussa on tämä: Suorassa lähetyksessä Faisal toimittajien yllyttämänä uhkaili Halla-ahoa väkivallalla. Beavis ja Butthead vastuuseen, sano. (Sitemeter vahvistaa, että Hyysärin toimituksesta on käyty lukemassa myös Kullervoblogia...)
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.09.2009, 11:08:22 kirjoittanut Kullervo Kalervonpoika »
|
tallennettu
|
|
|
|
|
tapio
|
 |
« Vastaus #317 : 25.09.2009, 11:08:37 » |
|
Unohtaakohan media nyt vaalirahakohun, Vanhasen erottamisen, hallituksen kaatamisen ja eduskunnan hajottamisen? 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Roope
|
 |
« Vastaus #318 : 25.09.2009, 11:10:27 » |
|
Hesarin toimittaja korostaa uhkausta, mutta jättää kokonaan mainitsematta mikä oli uhkauksen syy. Se sama blogikirjoituksen kohta, josta JHa oli käräjillä. Tai oikeammin median (mm. HS, IS, YLE) ja syyttäjän ihmisten mieliin iskostama kuva siitä kohdasta, koska tuskin Rantalainen alkuperäistä kirjoitusta on lukenut.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
M.E
Mielivaltainen Despootti
Administrator
Jäsen^^^
    
Viestejä: 2 471
|
 |
« Vastaus #319 : 25.09.2009, 11:21:27 » |
|
Onkos Jussi jossain ilmoittanut tehneensä/tehnyt sen ilmoituksen? Mietin vain, että mistä toimittajat tietävät asian, kun ainakaan Hommassa Jussi ei ole ilmoittanut tehneensä tutkintapyyntöä? Onko toimittaja soittanut poliisiasemalle vain keksinyt tämän ketjun perusteella jutun omasta päästään.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Rakennusvirasto Torniosasto Veriuhri- ja luurakennelmat Politbyron alajaosto
|
|
|
|
Mikko T
|
 |
« Vastaus #320 : 25.09.2009, 11:30:54 » |
|
Onkos Jussi jossain ilmoittanut tehneensä/tehnyt sen ilmoituksen? Mietin vain, että mistä toimittajat tietävät asian, kun ainakaan Hommassa Jussi ei ole ilmoittanut tehneensä tutkintapyyntöä? Onko toimittaja soittanut poliisiasemalle vain keksinyt tämän ketjun perusteella jutun omasta päästään.
Eikös tämän ketjun kakkossivun toinen viesti näin anna ymmärtää, että tutkintapyyntö ollaan tekemässä?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Suojeluskunnat Suomenmaassa järjestystä vaatii...
|
|
|
|
reino
Vieras
|
 |
« Vastaus #321 : 25.09.2009, 11:36:19 » |
|
Rantalaisen kirja julkaistaan 28.9. http://www.mtv3.fi/viihde...l/960391?rantalainen_simoSimo Rantalainen: Potkuni HPR-ohjelmasta johtuivat Maria Guzeninasta
MTV3:n legendaarisen Hyvät, pahat ja rumat -keskusteluohjelman juontaja Simo Rantalainen paljasti että SDP:n nykyinen kansanedustaja ja varapuheenjohtaja oli miehen 12 vuotta sitten saamien potkujen takana, sillä naisen kanssa tanssiminen johti kuuluisaan riitaan lontoolaisessa ravintolassa. .. Simo tanssi hitaita Maria Guzeninan kanssa ja tästä asiasta tuli kinaa toimittajan kanssa.
- Se kyllä räppäs mua, mä en heti räpännyt takaisin. Sanoin että kerran vielä niin loppuu leikki. Hän sanoi että mennään kulman taakse. Sanoin että näytä peli ja anna tulla, silloin kun vastapuolella kohosi nyrkki, annoin takaisin isällisesti avokämmenellä.
- Multa kysyttiin miten voi jätkältä murtua leuka neljästä kohtaan, mutta se lensi betoniseinään niin tulee vammoja. Mä kyllä kadun että rankasin liian kovalla kädellä.
Mies myös selvensi että Guzeninan kanssa tanssimisessa ei ollut mukana mitään sen kummempaa.
- Mulla ei ole ikinä ollut Marian kanssa mitään, me vaan jorattiin. Ai niin, Rantalaisen kirja muuten julkaistaan 28.9.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
ihminen
Jäsen^^^
  
Viestejä: 1 010
Kukkii nettipalstoilla
|
 |
« Vastaus #322 : 25.09.2009, 11:52:06 » |
|
Mielen kiintoista miten hesarin kommentti osiossa käydään Halla-ahon kimppuun oikein urakalla.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Olisi kaikille helpompaa, jos ikävistä asioista ei tarvitsisi kertoa. Mutta silloin emme elä vapaassa demokratiassa. (YLE/Richt)
|
|
|
Causa
Jäsen

Viestejä: 18
|
 |
« Vastaus #323 : 25.09.2009, 11:57:47 » |
|
Uutinen levisi Aamulehteen: http://www.aamulehti.fi/u...set/kotimaa/156900.shtml#Kysyin kommentissani siellä ovatko koittaneet itse varmistaa uutista mistään vai onko koko tieto Hesarin uutisoinnin varassa. -Edit Niin ja terve kaikille ekalla postauksellani. Lukijana ollut scriptassa noin 3 vuotta ja vieraskirjaa sekä hommaa ajoittain ajan mukaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.09.2009, 11:59:21 kirjoittanut Causa »
|
tallennettu
|
|
|
|
|
tapio
|
 |
« Vastaus #324 : 25.09.2009, 12:04:48 » |
|
Mielen kiintoista miten hesarin kommentti osiossa käydään Halla-ahon kimppuun oikein urakalla.
Aika monet tuntuvat siellä olevan sitä mieltä, että Halla-ahon kimppuun on oikeutettua käydä, koska hänellä on niin väärät mielipiteet. Tiedon Halla-ahon mielipiteistä he ovat näköjään saaneet mediasta.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
M.E
Mielivaltainen Despootti
Administrator
Jäsen^^^
    
Viestejä: 2 471
|
 |
« Vastaus #325 : 25.09.2009, 12:11:37 » |
|
Onkos Jussi jossain ilmoittanut tehneensä/tehnyt sen ilmoituksen? Mietin vain, että mistä toimittajat tietävät asian, kun ainakaan Hommassa Jussi ei ole ilmoittanut tehneensä tutkintapyyntöä? Onko toimittaja soittanut poliisiasemalle vain keksinyt tämän ketjun perusteella jutun omasta päästään.
Eikös tämän ketjun kakkossivun toinen viesti näin anna ymmärtää, että tutkintapyyntö ollaan tekemässä? Kyllä, mutta viesti puhuu vasta aikeesta, ei toteutuneesta teosta. Hyysärin uutinen puolestaan sanoo, että tutkintapyyntö on jo jätetty.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Rakennusvirasto Torniosasto Veriuhri- ja luurakennelmat Politbyron alajaosto
|
|
|
Sami Järvinen
Nimellinen
Jäsen
  
Viestejä: 24
|
 |
« Vastaus #326 : 25.09.2009, 12:32:59 » |
|
Nyt veitset, vahakynttilät ja ruoskat romukoppaan, sillä Hesarin kommenttiosioiden läpikäyminen on niiiiin paljon tehokkaampaa masokismia. Suorastaan huumaavaa touhua, joka saa veren virtaamaan (otsa)suonissa kuin kosket konsanaan.
Totuuden nimissä en kyllä sikäli voi suositella kenellekään tuota operaatiota, sillä mitään uuttahan sieltä ei taaskaan löydy. Samat mantrat, väärinymmärtämiset ja nillitykset kuin aina muissakin Halla-ahoa edes lievästi sivuavissa uutisoinneissa.
"On aivan naurettavaa valittaa sananvapaudesta ja tehdä koko ajan rikosilmoituksia muiden ihmisten sanomisista. Varsinkin kun Halla-ahon omat kirjoitukset sisältävät lähinnä törkeitä loukkauksia, laittomia uhkauksia ja rasistista kansankiihotusta."
Eiköhän se summaa sen tietyn annin. Ei mulla muuta -> lisää löylyä!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Galaksit räjähtää ja katoaa, mutta Han-Mies pelastaa.
|
|
|
|
xor_rox
|
 |
« Vastaus #327 : 25.09.2009, 12:40:39 » |
|
Uutinen levisi Aamulehteen: http://www.aamulehti.fi/u...set/kotimaa/156900.shtml#Kysyin kommentissani siellä ovatko koittaneet itse varmistaa uutista mistään vai onko koko tieto Hesarin uutisoinnin varassa. -Edit Niin ja terve kaikille ekalla postauksellani. Lukijana ollut scriptassa noin 3 vuotta ja vieraskirjaa sekä hommaa ajoittain ajan mukaan. Wau, Aamulehdessä lukee näin: "Myös radio-ohjelma on purettu tekstiksi Homma-forumissa. " edit: ja tuossa on suora linkki tänne.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Roope
|
 |
« Vastaus #328 : 25.09.2009, 12:54:49 » |
|
Eiköhän se summaa sen tietyn annin. Ei mulla muuta -> lisää löylyä!
Kaikki on pedattu Rotutohtorille Antihomma | 25.9.2009 12:00
Kylmä fakta - kuten halla-aholaiset omia näkemyksiään nimittävät - on, etteivät rasistit olisi Suomessa mitään muuta kuin marginaaliin painettu sketsi, jollei rasismin vähättelyyn olisi mobilisoitu suurinta osaa suomalaisista.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
pelle12
|
 |
« Vastaus #329 : 25.09.2009, 13:01:43 » |
|
olemmehan saaneet kuulla 'kansan' valistuneen mielipiteen Halla-ahosta: 'En kehtaa edes sanoa mitä sille pitäisi tehdä'. Voi tätä'kansaa' joka pimeydessä vaeltaa. Suviksia ei tarvitse kuin aivan hiukan pintaa raaputtaa, niin jo alta paljastuu pahin natsi. Ulos ikkunasta lentää kaikki länsimaisen systeemin jaloimmat periaatteet, kuten esim. sananvapaus.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|