Kaikki kunnia Simon Elolle hänen arvokkaasta toiminnastaan, mutta olisiko nyt liikaa toivottu, että voisit olla iloinen ja suhtautua kannustavasti siihen, että Suomen tällä hetkellä vaikutusvaltaisimman poliittisen liikkeen nuorisojärjestön johtoon on valittu Wille Rydmanin kaltainen älykäs ja tolkullinen kaveri?
Jotenkin nämä vastaavat iloiset uutiset ja niitä koskevat keskustelut tuntuvat menevän aina saman kaavan mukaan. Osa kyllä iloitsee ja kannustaa, kuten mielestäni on aivan oikein, mutta sitten tulee aina muutama reviirimustasukkainen ja koettaa leimata kaiken positiivisen kehityksen pelkäksi teatteriksi, kalasteluksi ja huijaukseksi.
Tosiasia on, että esimerkiksi herra Elo, jota siis arvostan hänen aktiivisuutensa vuoksi erittäin paljon, ei tiedä yhtään mitään siitä, mitä Kokoomuksen sisällä tapahtuu. Kokoomuksessa on meille kaikille yhteisesti tärkeiden asioiden kanssa paljon työtä tehtävänä, ja työ on käynnissä tauotta. Se on ihan yhtä tärkeää työtä, mahdollisesti joissakin tapauksissa jopa tärkeämpää kuin joissakin muissa viiteryhmissä tehtävä työ. Se on myös paljon vaikeampaa työtä kuin joissakin muissa viiteryhmissä tehtävä työ, koska puolueen ulkopuolisten haasteiden lisäksi joudutaan sietämään myös omilta tulevaa painetta.