Laupias tamperelainenProfessori Juha Suoranta uhmasi lakia ja piilotti alaikäisen afgaanipakolaisen. Apu tuotti tulosta: nyt Ashraf saa opiskella Suomessa.
"Turvapaikanhakijat pitäisi panna Suomessa heti koulun penkille. Se aktivoisi
ja tekisi yhteiskuntakelpoiseksi", professori Juha Suoranta sanoo.Kaikki alkaa sähköpostin äärestä. Juha Suoranta törmää maaliskuisena maanantaina amerikkalaisen tuttunsa välittämään viestiin:
Suomalaisessa vastaanottokeskuksessa kuukausia ollut 17-vuotias afganistanilaispakolainen palautetaan Kreikkaan Dublinin sopimuksen perusteella tämän viikon keskiviikkona. Tunteeko kukaan jonkun Suomessa? On kiire.
Suoranta voisi deletoida hämärältä sähköpostilistalta lähteneen viestin. Jostain syystä Tampereen yliopiston 43-vuotias aikuiskasvatuksen professori ei tee niin.
Lukuisten googlausten ja puhelinsoittojen jälkeen selviää, että afganistanilaispoika, Ashraf Sahil, on majoitettuna Paimion vastaanottokeskukseen Turun lähelle. Aikaa palauttamiseen on todella vain kaksi päivää.
Kun muuta auttajaa ei löydy, Suoranta päättää toimia itse.
"En tiennyt turvapaikka-asioista mitään. Olin täysin uuno. Mutta ymmärsin, ettei Kreikkaan pidä ketään palauttaa", Suoranta sanoo. Kreikassa turvapaikkahakemuksia ei ehditä käsitellä ja hakijat jäävät kadulle.
Suoranta on kirjoittanut viimevuotisista tapahtumista pamfletin Piilottajan päiväkirja (Like). Se on kuvaus tapahtumien kulusta aina elokuun loppuun asti, jolloin Ashraf muutti pirkanmaalaisen ammattikoulun asuntolaan ja aloitti opinnot.
Käännytyksen täytäntöönpano on pysäytetty. Korkein hallinto-oikeus on päättänyt, että Ashrafin turvapaikkahakemus on käsiteltävä Suomessa. Lisäksi hänelle on haettu oleskelulupaa opiskelua varten.
Mutta sitä ennen ehdittiin kokea paljon. Suoranta joutui kohtaamaan myös omat rajansa.
Kun Ashraf keskiviikkona, kaksi päivää sähköpostihälytyksen jälkeen, astuu junasta Tampereen rautatieasemalle, hänen piilottajansa on ehtinyt jo kavahtaa sitä, mihin on ryhtynyt. Millainen ihminen sieltä tulisi? Mitä pitää ottaa huomioon? Mitä Ashraf syö? Rukoileeko hän Mekkaan päin?
Suoranta majoittaa Ashrafin isoisältään tyhjäksi jääneeseen asuntoon, ostaa ruokaa ja opastaa paikkoihin, joissa olisi turvallista liikkua, kuten kirjasto ja yliopisto.
"Sinänsä auttaminen on helppoa: katto, ruoka, vaatteet. Vaikeaa on henkisen avun tarjoaminen."
Kirjassa Suoranta pohtiikin rooliaan: Vaikka hän ikänsä puolesta voisi olla Ashrafin isä, hän ei voi ryhtyä tämän vanhemmaksi. Kaveriksi hänestä ei myöskään ole. Niinpä hän päättää olla vain – auttaja.
Joskus käy niin, ettei Suoranta jaksa tavata epävarmuuden turhauttamaa poikaa, vaan sanoo olevansa muualla. Joskus auttaja hermostuu autettavaansa.
Kuukauden piileskelyn jälkeen Ashrafin käännytykseen saadaan hallinto-oikeuden täytäntöönpanokielto. Alkuperäinen käännytyspäätös on tehty väärin, koska poliisi ei ole toimittanut Maahanmuuttovirastolle Ashrafin alkuperäistä henkilöllisyystodistusta, joka todistaa hänet alaikäiseksi.
Alaikäistä ei edes Suomi palauttaisi Kreikkaan.
Sitä ennen Suoranta joutuu pelästymään toden teolla, kun Aamulehti ja Iltalehti julkaisevat uutisen: Professori auttoi turvapaikanhakijan piiloon.
Vähäinen yllytys ulkomaalaisrikkomukseen ei onneksi tuo poliiseja Suorannan kotiovelle. Lain mukaan siitä voisi saada sakkoa. Yliopistolla joku työkaveri vitsailee: "Olet sitten mennyt osallistumaan rikolliseen puuhaan."
Piilottelu ja byrokratia ovat opettaneet Juha Suorannalle paljon.
Hän kutsuu Suomea linnoitukseksi, joka uskoo enemmän pykäliin kuin moraaliin. Dublin-asetus säätää, että turvapaikanhakija voidaan käännyttää siihen maahan, jossa hän on ensimmäisen kerran tullut Euroopan unionin alueelle. Mikään ei kuitenkaan estä turvapaikkahakemuksen käsittelyä Suomessa. Käännyttäminen kauttakulkumaihin on vain tapa pestä kätensä pakolaisten hädältä.
Maahanmuuttokeskustelua käydään Suorannan mukaan spekulatiivisella tasolla: pohditaan, mitä kaikkea voi tapahtua, jos...
"Tässä kirjassa näytetään, että teoilla on konkreettisia seurauksia. Ashraf ei ole kadulla Kreikassa vaan opiskelee Suomessa."
Suoranta on käyttänyt Ashrafin asioiden ajamiseen kymmeniä tunteja ja tuhansia euroja. Onneksi vaimo ja tytär ovat olleet apuna. Tekisikö hän saman uudelleen?
"Tietoa, taitoa ja rohkeutta ainakin olisi nyt enemmän."
Hesari (digilehti)