kapa.
Jäsen

Viestejä: 49
|
 |
« : 30.01.2010, 03:54:11 » |
|
KNL: "Vääristä mielipiteistä" ei saa rangaista Kokoomuksen Nuorten Liitto (KNL) on huolissaan oikeusministeri Tuija Braxille (vihr.) viime viikolla luovutetusta työryhmämietinnöstä, jossa esitetään uusia keinoja rasismin torjuntaan.
- Työryhmän tarkoitus on ollut hyvä, mutta lopputulos on valitettavasti muuta. Perustuslaillisen sananvapauden rajoittaminen ei ratkaise ongelmia, vaan pahentaa niitä, kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman sanoo.
Erityisen huolestuttavaa on kokoomusnuorten mielestä on se, että työryhmä esittää rajoituksia myös taiteen vapauteen, mikäli taidetta "ei voida pitää tehtynä aidosti taiteellisista lähtökohdista". Tällaista taidetta ei työryhmän mielestä pitäisi koskea perustuslain suojaama taiteen vapaus.
- Historia tuntee esimerkkejä siitä, että valtiot ovat määritelleet, mikä on hyväksyttävää taidetta ja mikä ei. Ne valtiot ovat olleet diktatuureja, eivät läntisiä demokratioita, Rydman muistuttaa.
Kokoomusnuorten mielestä maahanmuutosta täytyy olla mahdollista puhua myös kriittisesti ilman, että joutuu leimatuksi rasistiksi - puhumattakaan siitä, että joutuisi syytetyksi rikoksesta.
Kokoomusnuoret katsovat, että maahanmuuttajien kotoutumisen tiellä olevat esteet on tunnistettava ja niistä voitava avoimesti keskustella, jotta ongelmat saataisiin joskus ratkaistuakin.
- Länsimaisiin perusarvoihin kuuluu se, että puolustamme myös niiden oikeutta mielipiteeseensä ja sen ilmaisuun, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Huonosti perustellut näkemykset joutuvat naurunalaisiksi avoimessa keskustelussa sananvapauden vallitessa, mutta sananvapautta rajoittamalla teemme kyseenalaistamisen ja kritiikin mahdottomaksi, Rydman huomauttaa. http://www.verkkouutiset....1:politiikka&Itemid=3
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.02.2010, 12:52:44 kirjoittanut Miniluv »
|
tallennettu
|
|
|
|
AIP
Jäsen^^^
  
Viestejä: 732
Sotisovan agentti
|
 |
« Vastaus #1 : 30.01.2010, 07:03:20 » |
|
- Länsimaisiin perusarvoihin kuuluu se, että puolustamme myös niiden oikeutta mielipiteeseensä ja sen ilmaisuun, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Huonosti perustellut näkemykset joutuvat naurunalaisiksi avoimessa keskustelussa sananvapauden vallitessa, mutta sananvapautta rajoittamalla teemme kyseenalaistamisen ja kritiikin mahdottomaksi, Rydman huomauttaa. Tämähän tässä on koko homman punainen lanka. Nyt huonosti perusteltuja näkemyksiä halutaan suojella, niin huonosti kuin etenkin hyvin perustellulta kritiikiltä. Viimeisempänä "edistysaskeleena" siis lakikoneiston voimin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Helsingin käräjäoikeus: "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei ... ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."
|
|
|
|
Alpo
|
 |
« Vastaus #2 : 30.01.2010, 07:03:59 » |
|
Jälleen hieno ulostulo Rydmanilta. Nostan hattua, mies puhuu täyttä asiaa. Vaan mitenhän nämä kokkarinuorten hyvät ulostulot saataisiin säteilemään konsensoituneeseen emopuolueeseenkin muuten kuin yksittäisten Pöntisten kautta?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
pn
|
 |
« Vastaus #3 : 30.01.2010, 09:53:26 » |
|
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
pw
|
 |
« Vastaus #4 : 30.01.2010, 10:01:53 » |
|
Jälleen hieno ulostulo Rydmanilta. Nostan hattua, mies puhuu täyttä asiaa. Vaan mitenhän nämä kokkarinuorten hyvät ulostulot saataisiin säteilemään konsensoituneeseen emopuolueeseenkin muuten kuin yksittäisten Pöntisten kautta?
Turha toivo. Jykäboy ja kaverit ovat menettäneet järkensä lopullisesti. Nykyiseen poliittiseen eliittiin ei voi vaikuttaa mikään eikä kukaan. Muutoksia voi alkaa odotella ehkä sitten joskus kun nämä nuoriso-osastot, nyt parikymppiset poliitikonalut, ovat vallankahvassa. Siksi mielenkiintoista seurata mitä eri puolueiden nuorisot tänään puhuvat. Sekä kokkareiden että persujen poppoot vaikuttavat oikein lupaavilta. Heissä se toivonkipinä palaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
James Hirvisaari
Nimellinen
Jäsen^^
  
Viestejä: 113
Ehdolla eduskuntaan 2011 (PS Häme)
|
 |
« Vastaus #5 : 30.01.2010, 10:13:24 » |
|
Brax lienee muun viherstalinistisen villapaitapioneeriporukan tavoin ankarassa paskahalvauksessa ja yrittää kaikin keinoin estää maahanmuuttokriittisten teemojen käyttämisen eduskuntavaaleissa. Yrittävät pelko peessä raivokkaasti tukkia suun kansalaismielipiteeltä.
Jos perussuomalaiset käyvät vaaleihin avoimen maahanmuuttokriittisillä teemoilla, perussuomalaisten menestys ja vihreiden murskatappio on takuuvarma.
Jos maahanmuuttokriittiset teemat kielletään muka sopimattomina ja kansalta viedään siten kanava sanoa sanottavansa holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta, seuraukset ovat katastrofaaliset.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Riittää, jos kansa on sitä mieltä; muita perusteluja ei tarvita.
|
|
|
|
Roope
|
 |
« Vastaus #6 : 30.01.2010, 10:33:46 » |
|
Mielipide netissä ei tee rikolliseksiOikeusministeriölle tehty esitys ns. viharikosten rangaistussäädöksistä on osittain ongelmallinen. On hyvä, että rasismi ja siihen liittyvät rikosnimikkeet määritellään tarkemmin. Oikeuslaitos tai muu vastaava taho ei kuitenkaan pysty määrittelemään ja arvioimaan ihmisten tunnetiloja, joten käsite viharikos on varsin tulkinnanvarainen.
Vihan lisäksi esimerkiksi pelko on tunnetila, joka aiheuttaa väkivaltaa ja aggressiota. Jos vihasta siis tehdään rikosnimike, on olemassa vaara, että seuraavaksi alkaa keskustelu pelkorikoksista – siis itseään ruokkiva ketjureaktio. Pahimmillaan tästä seuraa väärinä pidettyjen mielipiteiden ja tuntemusten kriminalisointi.
Esityksessä halutaan kriminalisoida mm. internet-linkkien osoittaminen sivuille, joilla on rasistista aineistoa. Linkin rikollisuuteen vaikuttaisi esimerkiksi se, onko sivuilla oleva väite ns. faktaväite vai arvosteluväite. ”Tämä on askel kohti oikean totuuden määrittelyä ylhäältäpäin ja sensuroinnin laajenemista”, toteaa Satakunnan Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Juho Anttila.
Lakiesityksessä ehdotetaan tieteen ja taiteen nimissä toimiville laajempaa sananvapautta kuin muille. Tällainen ei sovi sananvapauden ideaan ja kohtelee ihmisiä eriarvoisesti. Lakiesitys antaisi mahdollisuuden asettaa ihminen syytteeseen mielipiteensä vuoksi.
Satakunnan Kokoomusnuoret 27.01.2010 Uusi Rauma
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Kallioinen Käsi
|
 |
« Vastaus #7 : 30.01.2010, 12:13:52 » |
|
1984=2010!!
Eipä olisi ikimaailmassa uskonut että Suomessa vuonna 2011 laaditaan ihan tosissaan uusia sensuurilakeja, etenkin taiteellisen ilmaisun estämiseksi. On valtaapitävien turha ihmetellä jos yhä suurempi osa ihmisista alkaa kyseenalaistamaan nykyisten valtaapitävien oikeutusta valtaansa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
CaptainNuiva
|
 |
« Vastaus #8 : 30.01.2010, 13:04:54 » |
|
Tuo oli kyllä hyvä huomio että seuraavaksi on määriteltävä pelkorikokset... Sitten sivistynessä yhteiskunnassa on otettava myös huomioon että erillaiset tunnetilat voivat myös johtua piilevistä sairauksista; http://www.tyoterveyskirj...koti?p_artikkeli=lam00058Tutkimusten mukaan joka kuudes aikuinen kärsii vuosittain toimintaansa vaikeuttavasta tunnetilasta. Tämän maan tulevaisuuteen ei enää mahdu Nokiaa vaan ainoastaan turvapaikka ja rasimiteollisuus, jotka työllistävät loppumattomasti erillisia virkamiehiä ja viranomaisia sekä myös terveydenhuoltoa erillaisissa mielenterveystutkimuksissaan. Olisi myös mielenkiintoista nähdä miten oikeat oikeusvaltiot reagoivat siihen että Suomessa virkamies määrittelee jälkikäteen kansalaisten tunnetiloja kuin tyhjää vain...Ja tuomitsee sitten niiden perusteella. Brax ja DEMLA, tervemenoa tarppomaan loppumattomaan suohon ja mitkä innovaattiokyvyt Stalin teissä mennettikään.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Jari Leino
|
 |
« Vastaus #9 : 30.01.2010, 14:50:39 » |
|
Erinomaisen hyviä kannanottoja kokoomusnuorilta kyllä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Arndt Pekurinen
|
 |
« Vastaus #10 : 30.01.2010, 15:05:31 » |
|
Vaan mitenhän nämä kokkarinuorten hyvät ulostulot saataisiin säteilemään konsensoituneeseen emopuolueeseenkin muuten kuin yksittäisten Pöntisten kautta?
Äänestämällä Rydmanin ja Pöntisen kaltaisia kavereita eduskuntaan. Jäsenistään se puolue koostuu ja kansanedustajat ovat jäsenistön vaikutusvaltaisimmasta päästä. Toki jaossa on muitakin vaikuttamisen paikkoja, joihin hyvää porukkaa pitää yrittää tuupata: valtuustot, puolueen omat toimielimet jne. Sama pätee tietysti myös muihin puolueisiin ja niiden ehdokkaisiin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Ari-Lee
|
 |
« Vastaus #11 : 30.01.2010, 15:40:24 » |
|
Rydmanilta ja kokoomusnuorilta hyvä veto ja kättä lippaan. Tässä piilee nyt kuitenkin se ansa että he toimivat ääniharavina mokuttajille ellei Rydman & kumpp. saa eniten ääniä. Niin se meidän demokratiassa menee.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Syyttömiä ei ole olemassa. Kenties olen väärässä mutta en ota sitä riskiä. iSlam ei pelotaOnko liki 800 000 työtöntä 9,3% työvoimasta ja tällöin työvoimapula?(Huhtikuu 2010) Halpatyövoima = Orjatyövoima
|
|
|
|
IDA
|
 |
« Vastaus #12 : 30.01.2010, 16:09:58 » |
|
- Länsimaisiin perusarvoihin kuuluu se, että puolustamme myös niiden oikeutta mielipiteeseensä ja sen ilmaisuun, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Huonosti perustellut näkemykset joutuvat naurunalaisiksi avoimessa keskustelussa sananvapauden vallitessa, mutta sananvapautta rajoittamalla teemme kyseenalaistamisen ja kritiikin mahdottomaksi, Rydman huomauttaa. [/quote] Tämä on harvinaisen totta ja yksinkertaista. On ihmeellistä, että asiaa ei vain tajuta. Tuohon voisi lisätä, että jos elämme sellaisessa tilanteessa, jossa joku yleinen mielipide on tukahdutettu sen yhteiskunnalle aiheuttaman vaaran takia, niin elämme jo yhteiskunnallisesti selkeästi vääristyneessä tilassa, joka pitäisi ehdottomasti korjata ennen kuin rysähtää.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Itä ei nuku
Jäsen^^
 
Viestejä: 256
[ent. frustroitunut] älykkö
|
 |
« Vastaus #13 : 30.01.2010, 23:17:15 » |
|
Jos tämä kuuluu uutisosioon, niin moderaattori toimittakoon velvollisuutensa. Kokoomuksen Nuorten Liiton uusi kannanotto: Suomi ei saa tehdä "vääriä mielipiteitä" rangaistaviksi 29.01.2010
Kokoomuksen Nuorten Liitto on huolissaan oikeusministerille viime viikolla luovutetusta työryhmämietinnöstä, jossa esitetään uusia keinoja rasismin torjuntaan. - Työryhmän tarkoitus on ollut hyvä, mutta lopputulos on valitettavasti muuta. Perustuslaillisen sananvapauden rajoittaminen ei ratkaise ongelmia, vaan pahentaa niitä, kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman toteaa.
Erityisen huolestuttavaa on kokoomusnuorten mielestä se, että työryhmä esittää rajoituksia myös taiteen vapauteen, mikäli taidetta ”ei voida pitää tehtynä aidosti taiteellisista lähtökohdista”. Tällaista taidetta ei työryhmän mielestä pitäisi koskea perustuslain suojaama taiteen vapaus.
- Historia tuntee esimerkkejä siitä, että valtiot ovat määritelleet, mikä on hyväksyttävää taidetta ja mikä ei. Ne valtiot ovat olleet diktatuureja, eivät läntisiä demokratioita, Rydman muistuttaa.
Kokoomusnuorten mielestä maahanmuutosta täytyy olla mahdollista puhua myös kriittisesti ilman, että joutuu leimatuksi rasistiksi – puhumattakaan siitä, että joutuisi syytetyksi rikoksesta. Kokoomusnuoret katsovat, että maahanmuuttajien kotoutumisen tiellä olevat esteet on tunnistettava ja niistä voitava avoimesti keskustella, jotta ongelmat saataisiin joskus ratkaistuakin.
- Länsimaisiin perusarvoihin kuuluu se, että puolustamme myös niiden oikeutta mielipiteeseensä ja sen ilmaisuun, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Huonosti perustellut näkemykset joutuvat naurunalaisiksi avoimessa keskustelussa sananvapauden vallitessa, mutta sananvapautta rajoittamalla teemme kyseenalaistamisen ja kritiikin mahdottomaksi, Rydman huomauttaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"Suvaitsevainen on vain toinen nimitys ihmiselle, joka on liian laiska muodostamaan mielipidettä." Will Rogers -- Kaunein virtemme: Uuno Kailaan Suomalainen rukous (nro 584).
|
|
|
|
JM-K
Vieras
|
 |
« Vastaus #14 : 31.01.2010, 00:02:06 » |
|
Harmi, kun olen tälläinen vanha kääkkä. Liittyisin muuten heti Kokoomusnuoriin. Hyvä meininki nuorisolla, Juha-setä kannattaa!!!1!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
IDA
|
 |
« Vastaus #15 : 31.01.2010, 00:07:26 » |
|
Harmi, kun olen tälläinen vanha kääkkä. Liittyisin muuten heti Kokoomusnuoriin. Hyvä meininki nuorisolla, Juha-setä kannattaa!!!1!
Sama. Kokoomusnuoret voisivat kyllä perustaa senioriosaston.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
JM-K
Vieras
|
 |
« Vastaus #16 : 31.01.2010, 00:14:45 » |
|
Harmi, kun olen tälläinen vanha kääkkä. Liittyisin muuten heti Kokoomusnuoriin. Hyvä meininki nuorisolla, Juha-setä kannattaa!!!1!
Sama. Kokoomusnuoret voisivat kyllä perustaa senioriosaston. Voisko sen nimi olla sitten vaikka "vähän vanhemmat kokoomusnuoret" tai "Henkisesti nuoret kokoomuslaiset"?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
dothefake
Jäsen^^^
  
Viestejä: 3 208
Imaaminoloinen kaktuslakkisetä. Rutinuiva.
|
 |
« Vastaus #17 : 31.01.2010, 00:15:10 » |
|
Ainahan voi olla erilainen nuori, kuten minä, 54 v.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Älä antaudu juomiselle! Siinä istut mahasi öljystä kiiltävänä kaunottarien ympäröimänä, mutta pian piahtaroit kadulla lyötynä, liasta ja katusavesta tahmeana. -kannanotto päihdepolitiikkaan Ps. dothefake - Hesarin hyväksymä kommentaattori
|
|
|
JT
Jäsen^^^
  
Viestejä: 1 105
Sameiden vesien sukeltaja
|
 |
« Vastaus #18 : 31.01.2010, 00:55:40 » |
|
Pakko sanoa, että Kokoomus alkaa kuulostaa taas Kokoomukselta - jos joku vielä muistaa... Iso käsi Rydmanille!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
”Kunnon sota ja pulakausi tekisivät taas vaihteeksi terää, niin tärkeysjärjestyskin selkiytyisi - puhumattakaan siitä, että tarpeettomat elementit karsiutuisivat yhteiskunnasta siinä tohinassa ikään kuin luonnostaan.”
- Monikultturisti/sotahistorian tutkija Jussi Jalonen H.I.Story-blogissa 8.9.09
|
|
|
whiic
Jäsen^^
 
Viestejä: 246
Lolicon?
|
 |
« Vastaus #19 : 31.01.2010, 01:21:25 » |
|
Pakko sanoa, että Kokoomus alkaa kuulostaa taas Kokoomukselta Kokoomus NUORET. Ja nuorisojärjestöillähän ei tunnetusti ole mitään todellista valtaa puolueen sisällä. Kylmä, karu totuus. Onhan esim. Vihreiden nuorisojärjestökin tehnyt paljon emopuoluetta fiksumpia kannanottoja.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
2:1:2.5 = 42
|
|
|
MW
Jäsen^^^
  
Viestejä: 3 370
Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
|
 |
« Vastaus #20 : 31.01.2010, 02:10:39 » |
|
Harmi, kun olen tälläinen vanha kääkkä. Liittyisin muuten heti Kokoomusnuoriin. Hyvä meininki nuorisolla, Juha-setä kannattaa!!!1!
Sama. Kokoomusnuoret voisivat kyllä perustaa senioriosaston. Voisko sen nimi olla sitten vaikka "vähän vanhemmat kokoomusnuoret" tai "Henkisesti nuoret kokoomuslaiset"? Tai vaikka muutos 2011? Täällä yksi yli "parasta ennen" -henkinen kokoomusnuori.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
IDA
|
 |
« Vastaus #21 : 31.01.2010, 02:14:36 » |
|
Voisko sen nimi olla sitten vaikka "vähän vanhemmat kokoomusnuoret" tai "Henkisesti nuoret kokoomuslaiset"?
Henkisesti nuorten maltiton kokoomusyhdistys, mistä tulisi H NMKY mikä taas on englanniksi YMCA mistä taas saisimme tunnuslauluksemme - > Tämän. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Aldaron
Jäsen^^^
  
Viestejä: 1 927
Pragmatisk vänsterkonservativ
|
 |
« Vastaus #22 : 31.01.2010, 02:27:43 » |
|
Jos tämä kuuluu uutisosioon, niin moderaattori toimittakoon velvollisuutensa. Kokoomuksen Nuorten Liiton uusi kannanotto: Suomi ei saa tehdä "vääriä mielipiteitä" rangaistaviksi 29.01.2010
Kokoomuksen Nuorten Liitto on huolissaan oikeusministerille viime viikolla luovutetusta työryhmämietinnöstä, jossa esitetään uusia keinoja rasismin torjuntaan. - Työryhmän tarkoitus on ollut hyvä, mutta lopputulos on valitettavasti muuta. Perustuslaillisen sananvapauden rajoittaminen ei ratkaise ongelmia, vaan pahentaa niitä, kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman toteaa.
Erityisen huolestuttavaa on kokoomusnuorten mielestä se, että työryhmä esittää rajoituksia myös taiteen vapauteen, mikäli taidetta ”ei voida pitää tehtynä aidosti taiteellisista lähtökohdista”. Tällaista taidetta ei työryhmän mielestä pitäisi koskea perustuslain suojaama taiteen vapaus.
- Historia tuntee esimerkkejä siitä, että valtiot ovat määritelleet, mikä on hyväksyttävää taidetta ja mikä ei. Ne valtiot ovat olleet diktatuureja, eivät läntisiä demokratioita, Rydman muistuttaa.
Kokoomusnuorten mielestä maahanmuutosta täytyy olla mahdollista puhua myös kriittisesti ilman, että joutuu leimatuksi rasistiksi – puhumattakaan siitä, että joutuisi syytetyksi rikoksesta. Kokoomusnuoret katsovat, että maahanmuuttajien kotoutumisen tiellä olevat esteet on tunnistettava ja niistä voitava avoimesti keskustella, jotta ongelmat saataisiin joskus ratkaistuakin.
- Länsimaisiin perusarvoihin kuuluu se, että puolustamme myös niiden oikeutta mielipiteeseensä ja sen ilmaisuun, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Huonosti perustellut näkemykset joutuvat naurunalaisiksi avoimessa keskustelussa sananvapauden vallitessa, mutta sananvapautta rajoittamalla teemme kyseenalaistamisen ja kritiikin mahdottomaksi, Rydman huomauttaa. Mahdanko spekuloida liikaa, jos oletan, että Hommaforum ei ole KNL:n väelle mikään täysin vieras ja tuntematon paikka? 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"Barbaren väljer vapen, du välja må som han, när vilddjur öppnar gapen, ingen tanke tala kan" - Pär Lagerkvist
"Men ändå kunde jag inte avstå från att söka mig till det omtöcknade förståndets gemenskap." - Henrik Tikkanen
|
|
|
Juha J.
Jäsen^^^
  
Viestejä: 766
Wigga plz don't act like a nigga on me
|
 |
« Vastaus #23 : 31.01.2010, 08:01:58 » |
|
- Länsimaisiin perusarvoihin kuuluu se, että puolustamme myös niiden oikeutta mielipiteeseensä ja sen ilmaisuun, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Huonosti perustellut näkemykset joutuvat naurunalaisiksi avoimessa keskustelussa sananvapauden vallitessa, mutta sananvapautta rajoittamalla teemme kyseenalaistamisen ja kritiikin mahdottomaksi, Rydman huomauttaa. Tämähän tässä on koko homman punainen lanka. Nyt huonosti perusteltuja näkemyksiä halutaan suojella, niin huonosti kuin etenkin hyvin perustellulta kritiikiltä. Viimeisempänä "edistysaskeleena" siis lakikoneiston voimin.Pelottavaa on kehitys, ei voi muuta sanoa. Niin se meidän "demokratiassa" menee. Rydmanilta ja kokoomusnuorilta hyvä veto ja kättä lippaan. Tässä piilee nyt kuitenkin se ansa että he toimivat ääniharavina mokuttajille ellei Rydman & kumpp. saa eniten ääniä. Niin se meidän "demokratiassa" menee.
FYP Järki varmasti voittaa ennemmin tai myöhemmin, valitettavan todennäköisesti myöhemmin ja vasta sitten kun ollaan riittävän syvällä suossa. Paitsi jos hommaan saadaan ajoissa muutos.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
minkään järjellisen tieteellisen laatutason saavuttamisen prognoosi on pessima
|
|
|
Korruptiomies
Jäsen

Viestejä: 23
Mamubisnesmies
|
 |
« Vastaus #24 : 31.01.2010, 09:22:27 » |
|
Onhan kokoomuksella nyt vielä vuosi aikaa vallassa ollessaan vetää ässä hihastaan ja korjata löperö maahanmuuttopolitiikka sellaiseksi, että maahanmuuttokriittisiä puolueita ei edes tarvitsisi lähteä äänestämään.
Jos puheet jäävät puheiksi tai näennäisiksi teoiksi, ääneni menee toisaalle.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
buctoi
Jäsen

Viestejä: 6
|
 |
« Vastaus #25 : 31.01.2010, 09:33:08 » |
|
Kirjoitan ensimmmäistä kertaa, toivottavasti en viimeistä. No alkuun , joku kirjoitti , äänet menee"moku osaston piikkiin " , tää pitää valitettavasti paikkansa, sitähän se bönden hehkutuskin oli ennen eurovaaleja, aika hiljainen poika on ollut nykyään. Se on kylmä fakta , ääni kokkareille, ääni mokutukseen.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Eino P. Keravalta
Jäsen^^^
  
Viestejä: 3 240
Yksi Suomen omistajista
|
 |
« Vastaus #26 : 31.01.2010, 09:50:45 » |
|
Harmi, kun olen tälläinen vanha kääkkä. Liittyisin muuten heti Kokoomusnuoriin. Hyvä meininki nuorisolla, Juha-setä kannattaa!!!1!
JM-K voisi väittää olevansa 17-vuotias. Sitten vain hävittää paperinsa ja kieltäytyy ikätestauksesta. Ja kas: hän pääsee kokoomusnuoriin. Sen jälkeen hän voisi yhdistää koko sukunsa ja ottolapset myös Kokoomukseen ja kaapata sen.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
-"If you want to tell people the truth, make them laugh, otherwise they'll kill you"
-OSCAR WILDE-
-"The man with a new idea is a crank - until the idea succeeds"
-HENRY DAVID THOREAU-
|
|
|
|
IDA
|
 |
« Vastaus #27 : 31.01.2010, 10:01:18 » |
|
JM-K voisi väittää olevansa 17-vuotias. Sitten vain hävittää paperinsa ja kieltäytyy ikätestauksesta. Ja kas: hän pääsee kokoomusnuoriin. Sen jälkeen hän voisi yhdistää koko sukunsa ja ottolapset myös Kokoomukseen ja kaapata sen.
Mehän voisimme olla JM-K:n veljiä. 20-netsiset perheet eivät ole mikään poikkeus paperittomien keskuudessa kuitenkaan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Eino P. Keravalta
Jäsen^^^
  
Viestejä: 3 240
Yksi Suomen omistajista
|
 |
« Vastaus #28 : 31.01.2010, 10:09:12 » |
|
JM-K voisi väittää olevansa 17-vuotias. Sitten vain hävittää paperinsa ja kieltäytyy ikätestauksesta. Ja kas: hän pääsee kokoomusnuoriin. Sen jälkeen hän voisi yhdistää koko sukunsa ja ottolapset myös Kokoomukseen ja kaapata sen.
Mehän voisimme olla JM-K:n veljiä. 20-netsiset perheet eivät ole mikään poikkeus paperittomien keskuudessa kuitenkaan. Netseillä on isot perheet, koska netsit juovat kiljua ja ovat sisäsiittoisia. Netsiperheet ovat joutuneet tilaamaan Saudi-Arabiasta jatkettuja karvanoppadatsuneita, että koko 20-henkinen perhe mahtuu kauppareissulle ostamaan hiivaa, sokeria, liimaa ja pornolehtiä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.01.2010, 10:37:39 kirjoittanut Eino P. Keravalta »
|
tallennettu
|
-"If you want to tell people the truth, make them laugh, otherwise they'll kill you"
-OSCAR WILDE-
-"The man with a new idea is a crank - until the idea succeeds"
-HENRY DAVID THOREAU-
|
|
|
do.ut.des
Jäsen^^^
  
Viestejä: 826
VHM - elämäntaparasisti
|
 |
« Vastaus #29 : 31.01.2010, 10:32:25 » |
|
Onkohan Suomeen lähiaikoina tulossa tällaista? Opiskelija kysyy ehdokkaalta kysymyksen ja poliisi/turvapalvelun "agentit" tulee ja pistää kysyjän pakettiin ja antaa 50 000 volttia perseelle? http://www.youtube.com/watch?v=FJXzohdF-MA
|
|
|
|
|
tallennettu
|
”Elintason nousu on sitä, että entistä useammalla on enemmän rahaa käytössä kuin järkeä.”, P.V.
Yksittäistapaukset ulos maasta!
"Peace for us means the destruction of Israel and nothing else.", Yasser Arafat
"You know what happened to the Greeks, homosexuality destroyed them.", Nixon
|
|
|
|