Arvon kanssakirjoittajat, mitä muuta ruuska tekee kuin vittuilee joskus samalla mitalla kuin hänelle vittuillaan? ruuskan kanssa mennään muiden kirjoittajien toimesta lähes poikkeuksetta henkilökohtaisuuksiin, jos nimimerkkien kesken näin voidaan sanoa. Myös niissä tapauksissa, joissa ruuska dumaa toisten mielipiteitä, ei "henkilöitä".
Tuskin kenenkään muun käyttäjän
viestihistoria koostuu niin suurelta osin pelkästä v*ttuilusta, joka on useimmiten myös henkilöön käyvää, kun kmruuskan. Se on juurikin kmruuska, joka lähes ketjussa kuin ketjussa aloittaa
ivallisen ja halveksuvan bashaamisen ja
olkiukkoilun, jonka tekniikan eteenpäin kehittämisessä hän on ponnistellut niin vahvasti, että tuloksena on syntynyt tunnettu käsite ns. ruuskaisu, joten älä viitsi väittää, että muut kirjoittajat ovat siitä jotenkin vastuussa.
Eihän sinun ole pakko vastata hänelle tai noteerata, jos provosoidut. Ja olemme näköjään eri mieltä, minusta hän osuu usein.
Käyttäjä kmruuska liikkuu jatkuvasti sääntöjen 2.1, 3.2 ja 4.6 rajamailla, ja on kerännyt luultavasti enemmän banneja kuin kukaan muu foorumin historiassa, mutta silti hänen perseilyään siedetään aina entiseen tapaan bannin taas loputtua. Ei kenenkään tarvitse sietää (viitaten yo. sääntöihin) v*ttuiluun perustuvaa provoilua,
ivallisuutta,
nimittelyä ja
aggressiivista kielenkäyttöä sen varjolla että kyseessä on muka älykäs argumentointi. Argumentit ja eriävät mielipiteet pystyy kyllä esittämään myös asiallisesti.