Heh, voihan tuosta porukasta ne opiskelemassa tai muusta syystä poissa työmarkkinoilta (ja veronmaksusta) olevat jopa kannattaakin nykyisenlaista mokutusta, mutta mieli muuttunee heti kun aletaan itse maksella veroja.
Eli iso osa tuon ikäisistä maailmanparantajista tulee kyllä taudistaan toipumaan, toisilla siihen voi vain mennnä enemmän aikaa.
Eiköhän kysymys ihan kylmästi ole vain siitä, että edelleen suurin osa suomalaisista ei tiedä ollenkaan ongelman olemassaolosta.
Todella huolestuttavaa tilanne alkaa olla vain siinä, että mokuttajat ovat ikäänkuin salaa saaneet erittäin vahvan jalansijan niin tiedotusvälineissä, kuin myös maan päättävissä elimissä.
Tuo tarkoittaa sitä, että se mitä nyt on tapahtumassa, on pitkän ja perusteellisen suunnitelmallisuuden tulos.
Älä koskaan aliarvioi näennäisesti hiljaisia. Ethän kuvitellut etteivät hekin ajattelisi, tai millä tavalla?