Ne jotka eivät käy äänestämässä todennäköisesti ajattelevat asian olevan heille samantekevä. Eli eihän tuo "vääristynyttä kuvaa" antaisi.
Ei, vaan äänestämässä kävisivät vain ne, joilla on asiasta tarpeeksi
voimakas kanta. Ne (todennäköisesti) suurin osa, jotka periaatteessa kannattavat, mutta asiaa ei koeta tarpeeksi tärkeäksi, eivät kuitenkaan vaivautuisi.
Uskoisin nimenomaan vastustavalta puolelta löytyvän eniten niitä voimakkaita kantoja.
Otetaan sitten toinen esimerkki. Suurin (2/3) osa kansasta kannattaa rattijuoppouden alarajan alentamista 0,2:n promilleen. No miksi? Siks ett niinku rattijuopot on niinku pahoi.. ja lapsiporno pitäs kans niinku kieltää. Tällaisella pykälällä ei ole liikenteen ja turvallisuuden kannalta mitään merkitystä. Ainoastaan Matti Myyntimies menettäisi korttinsa, koska otti bissen ranskalaisen vieraansa kanssa lounaalla. 90% rattijuoppojen aiheuttamista onnettomuuksista on törkeiden rattijuoppojen aiheuttamia, eli ollaan ns. pelti kiinni. Rajan alentamisella ei ole mitään vaikutusta näihin epeleihin, eli todelliseen ongelmaan. AINOA reaalivaikutus olisi, että vakuutusyhtiöt säästäisivät jokusen pennin, koska voisivat evätä vakuutuskorvauksen "rattijuoppouden" perusteella. Mutta tätähän siis kansa ei ymmärrä eikä vaivaudu edes miettimään. Ja jälleen, uurnille vaivautuisivat vain ja ainoastaan rajan alentamisen kannattajat, eli ne, joilla asiaan on voimakas, väärin perustein muodostunut kanta.
Eräänkin ehdokkaan kulunut sanonta, "Kyllä kansa tietää" on valitettavasti hevosmiesten tietotoimiston juttuja.
edit: Lisättäköön siis vielä, että en missään tapauksessa ole demokratian vastustaja. Olen sitä mieltä, että jopa tällaisen kärpäsenpaskan kokoisen maan asioista täytyy kuitenkin päättää ammatti-ihmisten, joiden päätösten tulee noudattaa kansan yleistä tahtotilaa
kokonaisuutena.