Muistan ikäni Halla-ahon kirjoituksen perheenyhdistämislaista ja epätodellisen tunteen, eihän tälläinen järjettömys voi mennä läpi. Kun aloin tekstiä lukea, olin koko ajan alkuun siinä uskossa, että tottakai perheenyhdistäminen tehdään sinne lähtömaahan.
Halla-ahon kristallipallo ennusti 4.2.2009:
"
Helsingin Sanomien tämänpäiväisessä pääkirjoituksessa käsitellään varsin realistisesti tulevia näkymiä. Suomeen saapui viime vuonna yli 4000 turvapaikanhakijaa, joista 1253 Irakista, 1176 Somaliasta ja 249 Afganistanista. Tammikuun tahdin perusteella voidaan odottaa tänä vuonna päästävän 6000:een hakijaan.
Kun väistämättömät perheenyhdistämiset otetaan huomioon, pelkästään nykyinen somalipopulaatiomme kaksinkertaistuu kahdessa vuodessa. (Edellisen siis sanoo Hesari, en minä.) Kaikkiaan humanitaaristen tulijoiden (turvapaikanhakijat plus perheenjäsenet) määrä voi kohota 20 000:een vuodessa. Tulevina vuosina tahti tietenkin kiihtyy, koska uusi ulkomaalaislaki "humanitaarisine suojeluineen" lisää eksponentiaalisesti Suomen houkuttelevuutta muiden EU-maiden kustannuksella.
Tämän politiikan seurauksista ei varmaankaan tarvitse ryhtyä saivartelemaan. Kaikki tietävät, miten
Suomi on pärjäillyt esimerkiksi 10 000 somalinsa kanssa ja päinvastoin. Kun heitä tulee jatkossa 5000 lisää joka vuosi, jokainen voi tykönään pohtia, mitä se merkitsee. Voimme tietysti nostaa kädet ylös ja toivoa, että taantumassa tarpovalla Suomella on jatkuvasti tarjota motivoivaa työtä uusille lukutaidottomille vuohipaimenille ja kamelikuskeille, tai vaihtoehtoisesti loputtomasti rahaa heidän asuttamiseensa ja elättämiseensä muutaman suurimman kaupungin lähiöissä.
Hesarin pääkirjoitustoimittaja on saavuttanut oivalluksen ensimmäisen portaan: Kaikki ei ole aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Valitettavasti tästä saavutuksesta ei ole iloa, ellei siihen yhdisty jonkinlainen käsitys siitä, mitä pitäisi tehdä.
Hallituksen pitäisi ensi tilassa vetää lakiesityksensä pois, ja Thors, joka ei ole tehtäviensä tasalla, tulisi erottaa."
http://www.halla-aho.com/scripta/ulkomaalaislain_uudistamisesta_ja_tulevaisuudennakymista.htmlNo, onneksi on edes vaalit tulossa, joissa jokainen voi käydä esittämässä mietteensä siitä, mitä mieltä ovat ulkomaalaislaista, jonka edessä kaikki puolueet persuja lukuunottamatta painoivat jaa.