Standardiargumenteissa voisi olla jotain vastausta myös -han väitteisiin. Esimerkiksi kuulee usein väitettävän suomalaisia väkivaltaisiksi, ja tätä perustellaan sinänsä ihan todellisilla henki- ja väkivaltarikosluvuilla, joissa Suomi on montaa muuta Euroopan maata korkeammalla. Vasta-argumenttina on usein käytetty sitä, että Suomessa tyypillinen henkirikos on alkoholistiporukan jäsentenvälinen, kun parin viikon putken jälkeen Pera joi viimeisen Kossun ja Ranea jäi janottamaan. Vasta-argumentti on myös sinänsä oikeansuntainen, mutta jättää kokonaan huomiotta todelliset kulttuurierot ja elämäntapaan liittyvät riskit.
Välimeren rannoilla satunnaista rantalomaa pidempään viihtyneet suomalaiset ovat ehkä huomanneet, että paikalliset eivät ole pelkästään stereotyyppisen iloisia ja avoimia ihmisiä, vaan myös äärimmäisen epäluuloisia ja turvallisuushakuisia monessa suhteessa. Kaupungeissa talojen ja asuntojen ikkunoissa on pääsääntöisesti kalterit estämässä taloon tunkeutumista, ainakin alemmissa kerroksissa. Lisäksi ikkunoissa käytetään lähes poikkeuksetta alaslaskettavaa puu- tai metalli lankuista valmistettua suojaa, joka paitsi estää sisää kurkkimisen, myös vaikeuttaa sisääntunkeutumista huomattavasti. Ovet ja lukot ovat ihan toista kaliiberia kuin Suomessa tyypillisesti käytössä olevat. Turvalukkoja käytetään aina, ja niitä saattaa olla lukuisia. Ovea ei helpolla avata, ei edes varmuusketjun kanssa. Liikkeentunnistimia ja turvakameroja hälytysjärjestelmineen on ihan tavallisilla pulliaisilla tuomattavasti useammin kuin Suomessa. Kaupungeissa ja kylissä omakotitaloja ja kerrostalotonttejakin reunustavat takorautaiset aidat, joissa rautapiikkien kärjet on vielä teroitettu. Myös piikkilankaa ja sähköpaimenia näkee.
Harva nainen kulkee jatkuvasti yksin pimeällä. Kotiin saattamista pidetään ihan oikeasti turvallisuuskysymyksenä, tai sitten vain ei lähdetä ulos riskipitoisena aikana. Pimeällä monet miehetkään eivät kuljeksi katuja pitkin, vaan asiat hoidetaan valoisalla. Kimpassa voidaan sitten lähteä illalla syömään ulos, kun ryhmässä on voimaa. Pienet lapset eivät todellakaan kulje yksin kouluun saatikka tarhaan, koska pidetään itsestään selvänä, että riski lapsen joutumisesta rikoksen tai onnettomuuden uhriksi on liian suuri. Itse kuljin viisivuotiaana yksin tarhamatkani Suomessa, ja tätä pidetään välimereläisittäin törkeänä heitteillejättönä.
Autoihin ei jätetä koskaan mitään näkyville. Ei edes vanhoja aurinolaseja konepellille. Murron vaara on liian suuri. Jos johonkin liikkeeseen näkee sisälle sen ollessa kiinni, kassakone on tyypillisesti auki ja tyhjä. Yleensä ei näe, koska koko julkisivu on peitetty alasvedettävällä peltiovella. Polkupyöriä ei jätetä pihalle seisomaan, eikä juuri koskaan mihinkään ilman kettinkilukkoa.
Humalaisia näkee kaduilla vähemmän. Julkinen juopottelu on tietysti paheksutumpaa kuin pohjoisessa, mutta tämäkin on osittain siksi, että sitä pidetään kovin riskialttiina käytöksenä. Päihtyneelle voi sattua mitä tahansa, ja pelko on oikeastikin rajoittava tekijä. Joka tapauksessa itsensä riskialttiiseen asemaan laittamista vältetään ihan toisella tavalla kuin Suomessa.
Paikallisten ihmiset tuntuvat usein pitävän tuntemattomia ihmisiä lähtökohtaisesti uhkana - ei mahdollisuutena. Uusia tuttavuuksia solmitaan helposti yhteisen tuttavan välityksellä, harva metromatkalla vieressäistuvalle höpöttelee yhtään sen enempää kuin Helsingissäkään. Romanikerjäläisiäkin vältetään ihan toisella tavalla kuin Suomessa. Kadunlaitaa vaihdetaan helposti ja oikein näkee, kun naiset kääntävät käsilaukkunsa parempaan asentoon.
Tämänkaltainen suhtautuminen saattaa hyvinkin olla perusteltua, ja suomalaisittain ylimitoitetulta tuntuva tuntemattomia uhkia vastaan suojautuminen omassa ympäristössään järkevää toimintaa. Tämänkaltaisella varautumisella tietysti minimoidaan itseensä ja lähipiiriinsä kohdistuvat uhkat, mikä ei voi olla näkymättä rikostilastoissa. Suomalainen asenne mahdollisiin uhkiin on tyypillisesti varsin vähättelevä: "eihän siellä nyt mitään voi sattua, ei ole ennenkään käynyt mitään", joka johtuu mielestäni varsin turvallisesta ja turvalliseksi koetusta ympäristöstä.
Jännänä yksityiskohtana voidaan sitten pitää etelämaalaista tietynlaista hälläväliäasennetta esim. liikenteessä. Ehkä tässä tunnetaan olevan itse asemassa, jossa voi kontrolloida omaa turvallisuustilannetta.
Tilastoja voidaan vertailla vain, jos niiden lähtöaineisto on samanlaista. Tätähän kuulee usein esim. ulkomaalaisten rikostilastoja arvioitaessa, ja paikkansa se tietysti pitääkin. Ei ole järkeä vertailla suoraan kahta ryhmää, joista toinen koostuu pääasiassa parikymppisistä maahanmuuttajamiehistä ja toinen keski-ikäisistä ja eläkeläisistä suomalaisista. Pitää kaivaa se oikea verrokkiryhmä esiin tilastosta.
Väitän, että suomalaisella elämäntavalla, jossa voidaan heilua puolitiedottomassa tilassa keski- tai laitakaupungilla ikään, sukupuoleen tai kellonaikaan katsomatta, ja jossa asuntoa ei rakenneta linnoitukseksi ja lapset pannaan kävelemään kouluun, tarhaan ja harrastuksiin itsenäisesti, saataisiin välimerellisessäkin ympäristössä todella rumia rikostilastoja, saatika sitten vaarallisempina pitämissäni kulttuureissa. Suora vertailu voimakkaan turvallisuushakuisiin kulttureihin ontuu, sillä Suomessa ihmiset asettavat itsensä huomattavan paljon useammin erilaisiin riskitilanteisiin, kuin monissa muissa verrokkimaissa.
PS. Ehkä juuri siksi muuten etelämmässä ei pidetä siirtolaisrikollisuutta niin suurena yleisenä turvallisuusuhkana, kuin Suomen maahanmuuttokriitikopiireissä. Siellä siihen on jo varauduttu. Suomessa siihen varautuminen tarkoittaisi kyllä koko kulttuurin muuttamista epäluuloisemmaksi, ja varautuneemmaksi.
