Taloudellinen katsaus, syyskuu 2010
Taloudellinen katsaus, syyskuu 2010
10.09.2010 | pdf, 1,5 Mt
Tiivistelmä
Vuoden 2009 taantuma oli yksi Suomen taloushistorian syvimmistä, sillä BKT supistui 8 %. Maailmantalous on kääntynyt nousuun etupäässä kehittyvien talouksien vetämänä. Suomelle tärkeä euroalue tulee hyötymään maailmantalouden ja varsinkin maailmankaupan vahvasta vedosta loppuvuoden ja ensi vuoden alun aikana. Suomen kansantalouden kasvuksi kuluvana vuotena arvioidaan noin 2 % ja vuonna 2011 kasvu kiihtyy vajaaseen kolmeen prosenttiin. Ensi vuosi tulisi olemaan ennusteperiodin kovin kasvuvuosi, sillä vuonna 2012 kasvu hidastuisi noin 2½ prosenttiin.
Talouskriisin seurauksena Suomen lähtökohtaisesti vahva julkinen talous on heikentynyt voimakkaasti, v. 2009 peräti 12 mrd. euroa eli 7 prosenttiyksikköä suhteessa BKT:hen. Vaikka talous kääntyy tänä vuonna maltilliseen nousuun, julkisen talouden alijäämä syvenee edelleen, sillä suhdannetilan muutokset näkyvät julkisessa taloudessa viiveellä. Alijäämän arvioidaan olevan hiukan suurempi kuin EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen määrittelemä kolmen prosenttia suhteessa BKT:hen. Finanssipolitiikka on vielä tänä vuonna talouskasvua tukevaa. Vuosien 2010 ja 2011 aikana otetaan ensimmäiset askeleet kohti julkisen talouden tasapainottamista. Julkisen talouden tila kohenee ensi vuonna mutta pysyy tuntuvasti alijäämäisenä, 1,4 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon. Julkisyhteisöjen ns. EMU-velka on kuluvan vuoden lopussa noin 88 mrd. euroa. Koska julkinen talous pysyy alijäämäisenä, myös julkinen velka kasvaa ja 100 mrd. euroa ylittyy näillä näkymin v. 2012.
http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/02_taloudelliset_katsaukset/20100910Taloud/name.jspVelkamäärä senkun kasvaa hamaan tulevaisuuteen, nettomaksajana Suomi on aina vaan EU:ssa.
On se kumma firma, kun siinä kannattaa olla mukana vaikka siitä vain köyhtyy. No, totta puhuen; tavalliset veronmaksajathan siinä nyljetään, joillekin tahoille touhu varmaan lyö kummasti leiville. Ensi vuonna taitaakin sitten alkaa oikein kunnon kurjistaminen, tullee leikkauksia yhteen jos toiseen juttuun, epäilisin jälleen niille, joilla jo ennestään on asiat huonolla tolalla.
Ruoan alv (nyt 13%), kuinkahan sille tulee käymään?
Tämä julkinen talous on ehdoton ykkösasia vaalikysymyksenäkin, niin tietenkin, koska rahallahan näitä pyöritellään.