Jorma Merikosken vaaliketju

[Jorma Merikoski]

VAALIKETJUN AVAUS

Postitin eilen suostumukseni Muutoksen (sitoutumattomaksi) ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Siksi avaan tämän vaaliketjun, vaikka ehdokkuuttani ei ole vielä virallisesti vahvistettu.

Kun minulta kesällä kysyttiin tätä asiaa, vastaukseni alkoi seuraavasti: ”Olen pitkän työurani aikana joutunut rähjäämään yliopiston hallinnossa siihen malliin, että eduskuntatalo taitaa olla vihonviimeinen paikka, jossa haluaisin viettää eläkepäiviäni. Toisaalta eihän minulla olisi pelkoa tulla valituksi sinne.” Koska Muutos on mielestäni ”tulevaisuuden puolue”, ajattelin, että ehkä voisin olla mukana keräämässä sille muutaman äänen, vaikka eduskuntaan en oikeastaan halua. Jos kuitenkin tapahtuu sellainen ihme, että minut valitaan, niin tietenkin yritän olla saamani luottamuksen arvoinen eli tehdä edustajantyöni tunnollisesti.

Lopullinen potku myönteiseen päätökseeni oli Muutoksen ja Piraattipuolueen vaaliliitto Pirkanmaan vaalipiirissä. Mielestäni myös Piraattipuolue on ”tulevaisuuden puolue”.  Ei ole mikään katastrofi, vaikka kumpikaan puolue ei vielä saisi koko maassa yhtään edustajanpaikkaa, sillä näiden puolueiden varsinainen ”totuuden hetki” on vasta ensi kuntavaaleissa. Mutta mitä enemmän ääniä ne saavat sitä parempi. Jos ehdokkuuteni tuo vaaliliitolle muutaman äänen lisää, niin hyvä on.

Yritän nyt selittää, mitä tarkoitan ”tulevaisuuden puolueella”. Muistaakseni  Jiri Keronen sanoi jossakin ketjussa: ”Politiikka pois poliitikoilta”. Se on hyvin sanottu. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, ja sitä voivat nykyisin tehdä aivan tavalliset ihmiset. Siihen ei siis mielestäni enää välttämättä tarvita suuria massaliikkeitä. Vielä vähemmän tarvitaan joidenkin poliitikkojen ympärilleen kehittämiä hömppämeininkejä ja korruptiosysteemejä. ”Tulevaisuuden puolue” on kunnollisten ihmisten muodostama kevyt organisaatio yhteisten asioiden hoitamiseksi.

Ennen tilanne oli toinen. Yhteiskunta voitiin karkeasti jakaa työläisiin, talonpoikiin ja ”porvareihin”, ja kunkin ryhmän kannatti muodostaa poliittinen massaliike ajamaan etujaan. Yhteiskunnan mutkistuttua tuo jako ei enää päde, ja niinpä sossut, keput ja kokkarit ikään kuin juuriltaan irronneina ovat alkaneet yhä enemmän tulla toistensa kaltaisiksi. Usein tuntuu siltä, että maamme politiikkaa pyörittää ”kolme kokoomusta”, joista aina kaksi on hallituksessa ja yksi oppositiossa. Mutta täytyykö niitä olla peräti kolme, kun Yhdysvalloissakin riittää ”kaksi kokoomusta”?

Olen aina pitänyt lukemisesta ja kirjoittamisesta. Siksi ”vaalityöni” tulee enimmäkseen olemaan sitä, että kirjoittelen tähän ketjuun kaikenlaista. Jos joku lukijakin kirjoittaa tänne, niin hyvä on. Jos taas kukaan ei kirjoita, niin sekin on hyvä, koska silloin voin kaikessa rauhassa jatkaa yksinpuheluani.

Tietoa minusta löytyy kotisivultani, joka puolestaan löytyy googlella. Pärstäkuvaani en viitsi laittaa tänne, mutta sekin on kotisivullani. Tosin kuva on otettu jo seitsemän vuotta sitten, mutta kyllä minut siitä vieläkin tunnistaa. Vaalitukea en ota vastaan.

[Jorma Merikoski]

KODISTA, KIRKOSTA JA ARMEIJASTA

Ensin ajattelin kirjoittaa ”perusarvoista” koti-uskonto-isänmaa, mutta sitten helpotin otsikkoa.

Kodista. Tyydyn vain sanomaan, että jokainen tarvitsee kodin ja että asuminen on törkeän kallista.

Kirkosta. Kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon, mutta olen vuosikymmenien varrella silloin tällöin harkinnut erota siitä ja ehkä joskus eroankin. Mahdollisesta uskonnollisuudestani tai uskonnottomuudestani en tässä ”avaudu”. Yleisesti sanoisin, että uskonnolla on tilaa niin kauan kuin ihminen ei tiedä kaikkea tai pelkää jotakin. Mutta ihminen ei milloinkaan tiedä kaikkea ja aina pelkää jotakin, joten uskonnolla tulee aina olemaan tilaa. Siksi uskontoon pitää suhtautua kunnioittavasti. Toisaalta näissä kuvioissa näyttää heiluvan myös sellaisia kiilusilmiä, kansanpetkuttajia, pyrkyreitä, helppoheikkejä ja muita vastaavia, jotka eivät ansaitse kunnioitusta.

En kuvittele olevani uskonnonfilosofian asiantuntija, mutta luulen silti voivani sanoa, että monet hyvät kirjoittajat ovat vuosisatojen saatossa kirjoittaneet tältä alalta viisaasti. Yksi heistä on Kierkegaard. Niinkin simppeliltä näyttävä asia kuin ihmisen kehityksen kuvaaminen kolmitasoisena (esteettinen, eettinen, uskonnollinen) on mielestäni syvällinen ja oivaltava. Mutta silti – tai ehkä juuri siksi – hän kritisoi kirkkoa armottomasti. Esimerkiksi (lähde: B.Alex, Sören Kierkegaard – Ajattelijan elämä, Kirjapaja 1998, s. 112): ”Teatterin ja kirkon olennaisin ero on se, että teatteri aidosti ja rehellisesti myöntää olevansa se, mikä se on, kun taas kirkko on teatteri, joka kaikin keinoin yrittää salata, mikä se on.”

Kyllähän tuo ”teatteri” on saanut maassamme aikaan paljon hyvääkin erityisesti kansanopetuksessa ja hyväntekeväisyydessä. Mutta kansanopetus järjestetään nykyisin muulla tavalla. Mitä hyväntekeväisyyteen tulee, sitä tarvitaan ja paljon, mutta eihän muillakaan hyväntekeväisyysjärjestöillä ole verotusoikeutta. Mielestäni kirkon ja valtion on aika erota. Äskettäin käyty lähes farssinomainen ”homokeskustelu” osoittaa, millaisiin vaikeuksiin ”kansankirkko” joutuu yrittäessään miellyttää kaikkia tahoja. Ymmärtääkseni ero olisi kirkolle hyväksi. Ehkä ”kansankirkon” pitäisikin jakautua useampiin kirkkoihin, joilla olisi väkevämpää julistettavaa kuin triviaali jeesus-rakastaa-sinua-juuri-sellaisena-kuin-olet-hyminä.

Armeijasta. Kokemukseni armeijasta olivat vaihtelevia, mutta muistelen sitä aikaa mielelläni (kuten kai useimmat armeijan käyneet tekevät). Minusta tuntuu, että ”Suomen suurin kuntokoulu” on nuorille miehille (ja miksei naisillekin) enimmäkseen hyväksi. Mutta siitä on tullut liian kallis, kun samalla on ostettava uutta kallista aseistusta. Pitäisi siis miettiä halvempia vaihtoehtoja. Olen lukenut jostakin, että palkka-armeija on vieläkin kalliimpi, joten jäljelle jää ”valikoiva asevelvollisuus”. Oikeastaan asevelvollisuus voitaisiin mielestäni säilyttää, mutta rauhallisena aikana varusmiespalvelus saisi olla vapaaehtoinen. Varusmiehille maksettaisiin kunnon päivärahat. Lisäksi armeijan käyneitä suosittaisiin valittaessa opiskelijoita sellaisten alojen oppilaitoksiin, joissa hyvän sotilaan ominaisuuksista on hyötyä. Luulen, että tällöin armeijaan löytyisi riittävästi vapaaehtoisia.

[Jorma Merikoski]

NAISISTA

Pidin nuoruudessani Ingmar Bergmanin elokuvista ”Kasvot”, ”Mansikkapaikka” ja ”Seitsemäs sinetti”. Mutta niitä seuraavien elokuvien sisällöt eivät mielestäni olleet yhtä kiinnostavia ja jotkin suorastaan vastenmielisiä. Esimerkiksi ”Paholaisen silmä” oli (tietenkin mestarillista elokuvaa mutta) tavattoman pitkäpiimäinen jaarittelu siitä, miten paholaista muka kiukuttaa, jos joku typy pääsee neitsyenä naimisiin. Elokuvassa käytiin helvetissä, jossa don Juanin rangaistuksena oli, että hänen piti koko ajan nussia naisia. Siinä iässä taisin ajatella, että tuollaisessa helvetissähän olisi ihan mukavaa, mutta tässä iässä minun on sanottava, että sehän olisi kerrassaan hirvittävä paikka.

Ajat siis muuttuvat, mutta nyt tarkastelen aikojen muuttumista vähän laajemmassa perspektiivissä. ”Metsästäjä-keräilijä-yhteiskunnassa” oli järkevä työnjako, että miehet hankkivat ruuan (ja sotivat) ja naiset hoitivat lapset. Tuskinpa nutturapäisinkään räyhäfeministi sentään kehtaa jankuttaa, että metsästäjistä olisi pitänyt olla puolet naisia ja lasten hoitajista puolet miehiä. Koska metsästyksessä (ja sotimisessa) tarvittiin enemmän fyysistä voimaa kuin lastenhoidossa, evoluutio teki miehistä fyysisesti keskimäärin voimakkaampia kuin naisista, mikä puolestaan mahdollisti miesten vallankäytön naisia kohtaan.

Fyysinen voima on vuosituhansien saatossa jatkuvasti menettänyt merkitystään, joten sillä ei enää voida perustella miesten ja naisten eriarvoisuutta. Muitakaan päteviä perusteita ei taida löytyä, joten maailman pitäisi jo olla edennyt pitkälle kohti sukupuolten tasa-arvoa, mutta niin ei ole tapahtunut. Tosin esimerkiksi meidän maassamme tilanne on kohtalaisen hyvä, mutta parantamisen varaa on.

Pyrittäessä sukupuolten tasa-arvoon kannattaa välttää sellaisia menetelmiä, joiden taitamaton käyttö kääntyy tätä tavoitetta vastaan. Esimerkkinä mainitsen ne mediassa riekkuvat räyhäfeministit, joiden suusta hyppivät sammakot ja rupikonnat saavat paljon pahaa aikaan tällä alalla. Eivätkö nuo rähinöijät todellakaan ymmärrä tätä? Vai onko niin, että he ymmärtävät mutta eivät välitä siitä? Kenties he haluavatkin rähjäämisellään vain kehittää ”terapiaa” itselleen ja kaltaisilleen?

Toisena esimerkkinä mainitsen naiskiintiöt. En ole aivan ehdottomasti niitä vastaan kaikkialla, ja mielestäni on erinomaista, että maan hallituksessa on miehiä ja naisia suunnilleen yhtä paljon. (Tosin en ole voinut välttyä siltä vaikutelmalta, että viime vuosina naisministerit ovat tyrineet miehiä enemmän, mutta ehkä tämä käsitys johtuu vain huonosta ”medialukutaidostani” .)  Sen sijaan naiskiintiöiden tuputtaminen mahtikäskyllä yritysten hallintoelimiin (luin jostakin, että sitä harkitaan) olisi askel taaksepäin eikä eteenpäin tiellä kohti tasa-arvoista ja asiallista suhtautumista naisiin.

Sanon vielä lopuksi, että kun yksi naispoliitikko keikkuu lehtikuvassa verkkosukat jalassa muka ”glamourkissana” ja toisen naispoliitikon ”kokovartalosta” kehitetään aivan käsittämätön älämölö, niin herää kysymys, että tämäkö on aikuisten ihmisten touhua ja tälläkö tavalla tasa-arvoinen ja asiallinen suhtautuminen naisiin edistyy.

[Jorma Merikoski]

”SÄÄRIJÄRVEN PAAVOSTA”

Maataloustuista keskusteltiin kiivaasti jo 50-luvulla ja varmaan aiemminkin. Eräässä radion ajanvieteohjelmassa tehtiin silloin runosta Saarijärven Paavo käänteinen versio: Säärijärven Paavo. Tämän Paavon elinkeinona olivat kaikenlaiset tuet ja korvaukset. Hän suorastaan toivoi katovuosia, koska hän silloin saisi jättikorvaukset, ja kärsivällisen odotuksen jälkeen toive toteutuikin. Runon yksityiskohdista en muista muuta kuin että puhuttiin ”häntärahoista”, mutta tämän termin merkitystä en tiedä. Näin karkea pilkanteko herätti tietysti kiukkua. En muista, miten siinä lopulta kävi: riittikö toimittajan anteeksipyyntö vai saiko hän potkut.

Yhtäkaikki, luulisin, että maataloudessa kuten kaikilla muillakin aloilla häärii nykyisinkin erilaisten tukien kanssa kikkailevia ”Säärijärven Paavoja”. Mahdollisuudet kikkailuun näyttävät kasvaneen maamme liityttyä EU:hun, sillä jotkin ”EU-rahalla” rahoitettavat hankkeet tuntuvat varsin kummallisilta.

En tiedä maatalouspolitiikasta juuri mitään, joten toivottavasti joku oikaisee, jos olen pahasti väärässä. Tietääkseni Suomen ja EU:n välillä on ongelmana, että Suomi haluaa tukea maataloutta enemmän kuin mitä EU hyväksyy. Mutta miksi EU pyrkii määräilemään jäsenmaita tässä(kin) asiassa? Ehkä sen välttämiseksi, että jokin maa pääsee valtaamaan markkinoita dumppaamalla omia tukirahoitettuja tuotteitaan. Mutta eikös päästäisi vähemmällä rähjäämisellä, jos annettaisiin kaikkien maiden dumpata aivan vapaasti? Ehkä EU haluaakin vähentää maatalouden harjoittamista Euroopassa. Tuotetaanko siis Euroopassa elintarvikkeita liikaa? Eikös ylituotanto voitaisi myydä halvalla Afrikan nälkäänäkeville? Vai vastustaako EU yleensäkin sitä, että valtio tukee elinkeinoelämää? Jos vastustaa, niin miksi? Siksikö, että se rajoittaa ”vapaata kilpailua”? Mutta eikös toisaalta valtioillakin pitäisi olla oikeus osallistua vapaasti talouskilpailuun tukirahoillaan?

”Eurostoliiton” suosio taitaa maassamme olla kovin vähäinen. Mielestäni EU:n olisi ollut parempi aloittaa nk. matalalla profiililla eikä heti pyrkiä lähes joka asiasta  mahtikäskyjä antavaksi päällepäsmäriksi.

Keväällä 1998 pitkän matematiikan ylioppilaskokeessa oli seuraava tehtävä: Euroopan unionin tarkastaja mallintaa satelliittikuvassa näkyvän, trombin tuhoaman metsän alueeksi, joka jää käyrien y = sin x ja y = sin 2x väliin, kun x on välillä [0, pii]. Mikä on tuhoalueen tarkka pinta-ala mallin mukaan? Pituuden mittayksikkö on kilometri. Oletetaan, että trombin tuhoista maksetaan korvausta 11500 mk/ha. Kuinka paljon metsän omistaja saa korvausta?

Mitä lienee tehtävän laatija ajatellut pannessaan nimenomaan EU:n tarkastajan tekemään tuollaista periaatteessa järjetöntä mallinnusta? (Kuka laskee satelliittikuvasta pinta-aloja tuolla tavalla?) Ehkä hänellä ei ollut mielessään mitään erityistä. Toisaalta ehkä hän halusi viestiä, että menetelmä on tietysti järjetön, mutta sitähän soveltaakin EU:n tarkastaja.

Yhteenvetona minusta tuntuu siltä, että monet ”EU:n tarkastajat” saisivat aivan ensiksi tarkastaa oman työnsä mielekkyyden.

[Scallypunk]

Kunnioitettavaa kansalaisaktiivisuuta. Toivotan mita antoisinta matkaa.

[Jorma Merikoski]

Kunnioitettavaa kansalaisaktiivisuuta. Toivotan mita antoisinta matkaa.

Kiitos kannustavasta kommentista. Jos kirjoitteluani voidaan kutsua kansalaisaktiivisuudeksi, niin mikäs siinä.

[Jorma Merikoski]

KOULUMATEMATIIKASTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN

Panos-tuotosmielessä tarkasteltuna matematiikan opetus on valtakunnan onnettomimpia toimialoja. Näin sanoo matematiikkalehti Solmun päätoimittaja Matti Lehtinen (Solmu 1/2011) ja on aivan oikeassa. Viime syksynä pitkän matematiikan ylioppilaskokeessa ”ykköstehtävän” a-kohtana oli sieventää lauseke (a+b)^2 – (a-b)^2. Kymmenet kokelaat eivät osanneet edes sitä.

Muuan kaverini, matematiikan opettaja, pyrki aikoinaan laatimaan kokeeseensa sellaisen ”ykköstehtävän”, jonka kaikki osaisivat ratkaista oikein. Vaikka hän antoi yhä helpompia ”ykköstehtäviä”, aina löytyi vääriä ratkaisuja. Viimein hän kyllästyneenä koko projektiin ajatteli saada sen päätökseen tehtävällä: ”Mitä saadaan tulokseksi, kun lukuun 1 lisätään luku 1?” Mutta sekään ei auttanut! Jotkut oppilaat näet luulivat, että kyseessä on jokin kompa, ja sotkivat mitä sotkivat.

Ylioppilastutkintolautakunnalla näyttää olevan vähän samanlainen tavoite ja samanlainen menetelmä, sillä edellä mainitut ”ykköstehtävät” eivät matemaattiselta tasoltaan juurikaan eroa toisistaan.

Monet poliitikot eivät näe tässä asiassa mitään hälyttävää ja vaihtavat mielellään puheenaiheen koskemaan Suomen erinomaista menestystä pisatesteissä. Nuo testit eivät kuitenkaan mittaa niinkään varsinaista matematiikan osaamista kuin ongelmanratkaisutaitoa ja luetun ymmärtämistä. He eivät myöskään tiedä tai halua tietää siitä ainoasta keinosta, jolla oikeasti saadaan riittävän monelle nuorelle matemaattis-luonnontieteellis-teknisten korkeakouluopintojen vaatima matematiikan taito. Tämä keino on peruskoulun yläluokkien matematiikan opetuksen eriyttäminen pitkäksi ja lyhyeksi.

Matematiikka ei ole kansanedustajien vahvimpia puolia, ja tietyn edustajan prosenttilaskutaidolle tai oikeammin sen puutteelle onkin naureskeltu. Kuitenkin seuraava ilahduttaa (lähde: Dimensio 6/2010). Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL järjesti 75-vuotisjuhlansa merkeissä kansanedustajille leikkimielisen (mutta aivan oikean eikä mitenkään helpon) päässälaskukilpailun. Voittaja oli Johannes Koskinen (sdp) ja toiseksi sijoittui Markku Pakkanen (kesk). Muut olivat aakkosjärjestyksessä Kari Kärkkäinen (krist), Eero Lehti (kok), Ville Niinistö (vihr) ja Erkki Virtanen (vas). Muiden puolueiden edustajilla taisi olla ”kiireitä”.

(Tämän kilpailun järjestäminen oli siis mielestäni ihan mukava idea. Sen sijaan minusta oli vastenmielistä, kun joissakin tv:n aiemmissa vaalitenteissä ehdokkaille esitettiin ties mitä tietokilpailukysymyksiä ja heillä teetettiin kaikenlaisia temppuja. Niistä olisi parasta kieltäytyä.)

Julkisuudessa on herättänyt huomiota ”Halla-ahon lista” niistä perussuomalaisista ehdokkaista, joita hän kehottaa äänestämään. Minä puolestani perustan ”Merikosken listan”, jonne kelpuutan nuo kuusi rohkeaa kilpailijaa (mikäli he ovat ehdokkaina, en viitsi tarkistaa). Laskutaitoisia ihmisiä kannattaa äänestää vaikka yli puoluerajojen. Lisään mielelläni tälle listalle muitakin laskemisessa tai matematiikassa kunnostautuneita ehdokkaita. Jos heitä on, niin pyydän ottamaan yhteyttä.

[Jorma Merikoski]

SUOMEN- JA RUOTSINKIELESTÄ

Kauan sitten muuan ”Katjusha” kertoi minulle olevansa rakastunut. Minä hieman säikähdin, mikä kuitenkin osoittautui turhaksi, sillä hänen rakkautensa kohde olikin – venäjänkieli. Vastasin hänelle, että tunteeni suomenkieltä kohtaan on täsmälleen sama.

Topeliuksen sanoin (lähde: Y.Karilas (toim.) Pikku Jättiläinen, 17. p., WSOY, 1955, s. 830): ”Ei ole monta kieltä, jotka niin elävästi sekä niin runsailla ja hienoilla muodoilla voivat ilmoittaa ajatusten moninaisuutta ja tunteiden vivahduksia kuin suomen kieli”.

Minulla ei tietenkään ole ruotsinkieltäkään vastaan mitään, ja tottahan toki ruotsinkielellä on ruotsalaiselle (ja tietysti myös suomenruotsalaiselle) isänmaanystävälle aivan yhtä suuri merkitys kuin suomenkielellä minulle. Mutta nykyoloissa vastustan jyrkästi ”pakkoruotsia”. Menneinä aikoina sille oli järkeviä perusteita muttei ole enää. Nykyiset perustelut ovat toinen toistaan hatarampia.

Erään tv-keskustelijan mukaan pakkoruotsi on säilytettävä, koska kansalaisilla pitää olla ”oikeus” opiskella ruotsinkieltä. Härregud! Tietenkin on paljon parempi, että kansalaisilla on ”oikeus” valita tarjolla olevasta kieltenopetuksesta (ml. ruotsi) haluamansa kielet. Luuliko tuo mielipiteilijä tosissaan meitä tv-katsojia niin tyhmiksi, ettemme ymmärrä tätä?!

En ole tarvinnut ruotsia koskaan missään, mutta saksaa ja venäjää olisin tarvinnut. Luin koulussa erittäin lyhyen saksan ja venäjää olen vähän opiskellut itse.

Pakkoruotsi on aktualitet. Haku ”pakkoruotsi” tuotti googlella melkein 150000 osumaa, joista löytyi kaikenlaista. Esimerkiksi Paavo Lipposen mielestä (Uusi Suomi 1.6.2010) pakkoruotsin poistoa vaativa Elinkeinoelämän Keskusliitto "juoksee liituraitapuvun liepeet liehuen Lontooseen". Edelleen hän pudottelee mm. seuraavaa:

”Ymmärrän, että monet jupit asuisivat mielellään Lontoossa ja puhuisivat vain englantia, mutta eihän se ole Suomen todellisuus. Ruotsalaisen perinnön unohtaminen tuhoaa Suomen kansallisen identiteetin.”

Lipponen antaa siis meille vain kaksi vaihtoehtoa: pakkoruotsi tai kansallisen identiteetin tuhoutuminen.

Luettuani tämän minua alkoi tietenkin kovasti kiinnostaa myös Päivi Lipposen åsikt tästä asiasta, ja niinpä näpyttelin haun ”pakkoruotsi päivi lipponen”. Osumia tuli runsaat 9000, ja kaikenlaista löytyi. Esimerkiksi (blogi 7.10.2010):

”Helsingin kaupunginvaltuutettuna yritin saada suomea äidinkielenään puhuville lapsille ja nuorille mahdollisuuden hakeutua ruotsinkielisiin kouluihin. Kouluihin perustettaisiin suomenkielinen luokka, jonka opetus siirtyisi hiljalleen ruotsinkieliseksi. Näin suomenkielisistä lapsista tulisi aidosti kaksikielisiä. Suomenruotsalainen kieli ja kulttuuri saisivat lisää kannatusta.”

[Jorma Merikoski]

VEROISTA

Sosialidemokraatit markkinoivat nykyisin itseään ”unelmien ja rakkauden puolueena”, mutta heillä on tältä alalta perinteitäkin. Nimittäin 70-luvulla Kaisa Raatikainen käski meitä rakastamaan verojamme. Vai käskikö? Löysin näet netistä seuraavaa:

”Erkki Raatikainen totesi eräässä kolumnissaan noin parikymmentä vuotta sitten tuosta lauseesta, että hänen puolisonsa, ministeri Kaisa Raatikainen lausahti 70-luvulla niin sanottua "raippaveroa" säädettäessä: "Kauan täytyy Suomen kansaa opettaa verojaan rakastamaan, ennen kuin se tämän veron hyväksyy."  Media repäisi lööpeissään heti, että Kaisa Raatikainen käskee suomalaisia: Rakastakaa verojanne! Ja yhä toistetaan samaa vanhaa lööppijuttua.”

En ota kantaa siihen, millaista rakkaussuhdetta veroihin Raatikainen on mahdollisesti meiltä vaatinut, vaan siirryn toiseen veroja koskevaan asiaan.

Holkerin hallitus (1987-1991) lupasi meille ”hallitun rakennemuutoksen” mutta päätyi syvään lamaan. Vuonna 1988 tämä hallitus jakoi jokaiseen kotiin verouudistusta koskevan tiedotteen. Sen otsikko ”Verotus kevenee” huvitti kansalaisia. Vitsailtiin, että kyseessä on painovirhe, ja esitettiin leikkimielisiä arveluja oikeasta otsikosta. Yhden teorian mukaan otsikon piti olla ”Verotus keventää”. Mutta miksi mainostaa tällaista asiaa, jonka kansalaiset jo hyvin tietävät? Toisen teorian mukaan otsikon piti olla ”Verotus kovenee”, ja ”Pula-ahon” hallituksen (1991-1995) toimesta näin tapahtuikin.

”Ilmaisia lounaita” ei tunnetusti ole. Myöskään ei ole esimerkiksi ”ilmaista koulutusta”. Se on kylläkin ilmainen koulutettaville mutta kovin kallis meille veronmaksajille. En suinkaan vastusta ”ilmaista koulutusta”, mutta tämän termin käytöllä saattaa olla yhtä harhauttava sävy kuin puheella ”ilmaisesta lounaasta”.

Poliitikot puhuvat mielellään ”hyvinvointipalveluista” ja niiden ”tarjoamisesta”. Voisi olla osuvampaa ajatella, että kyseessä on kaupanteko. Me kansalaiset joudumme verorahoillamme ”ostamaan” vallanpitäjiltä nuo ns. palvelut. Jätän lukijan mietittäväksi, kuinka menestyksellinen liiketoimi tämä on hänen kohdallaan ollut. Yhtäkaikki, tuo pisnes sujui ennen vanhaan vieläkin huonommin. Esimerkiksi nelisensataa vuotta sitten pohjalaisia talonpoikia kuritettiin raskailla sotaväenotoilla ja määräyksillä ylläpitää linnaleirejä. Tuskinpa he saivat Klaus Flemingiltä vastineeksi ainoatakaan ”hyvinvointipalvelua”.

Entä omat kannanottoni veropolitiikkaan ja ehdotukseni sen parantamiseksi?  Koska tunnen tätä alaa kovin huonosti, en aio munata itseäni maalailemalla siitä yksityiskohtaisia visioita. Tyydyn vain sanomaan seuraavaa: Periaatteessa kannatan tasaveroa kuitenkin niin, että kaikkein pienituloisimmat vapautetaan veronmaksusta. Siis vain tietyn rajan ylittävä tulon osa on veronalainen. Periaatteessa kannatan myös sitä, että ansio- ja pääomatuloja verotetaan samalla tavalla.

[Jorma Merikoski]

JUOKSIJOISTA

Vuonna 1952 halusin tulla juoksijaksi, kuten varmaan halusivat monet muutkin kymmenvuotiaat suomalaispojat silloin. Huomasin kuitenkin pian, että minun kannattaa muuttaa tulevaisuudensuunnitelmiani. Tämän alan ”saavutukseni”  jäivät todellakin kovin vaatimattomiksi. Niistä mainittakoon 666. sija RUK:n maastojuoksukilpailussa 1965 ja sama sija Pirkan hölkässä 1972. Mutta juoksemista harrastan vieläkin (mikäli tällaista ”yli-ikämiehen” köpöttelyä enää kehtaa kutsua juoksemiseksi). Minua erityisesti ilahduttaa (”tasa-arvosyistä” ja muutenkin), että lenkkipoluilla näkyy yhä enemmän nuoria naisia.

Helsingin olympiakisojen 1500 metrin juoksun voitti yllättäen luxemburgilainen Joseph Barthel. Ainoana suomalaisena pääsi loppukilpailuun Denis Johansson, joka oli voittanut välieränsä ja jolta odotettiin jopa mitalia. Hän kuitenkin epäonnistui taktisesti (joutuen juoksemaan kokonaisen kierroksen kolmannella radalla) ja jäi kymmenenneksi. Katsoin tätä kilpailua stadionilla.

Maratonjuoksun voittajan tietänevät kaikki varttuneet kansalaiset, mutta nuoret ehkä eivät tiedä, joten sanottakoon, että hän oli tsekkoslovakialainen Emil Zatopek. Paras suomalainen, Veikko Karvonen, oli viides. Vaikka hän oli epäonnistunut karsinnassa, hänet kelpuutettiin mukaan, mikä olikin oikea valinta. Katsoin tätä kilpailua Mäkelänkadulla.

Huippu-urheilijoita kuvailtiin tuolloin julkisuudessa useimmiten eräänlaisina ”kiiltokuvapoikina”, mutta Johansson ei sopinut siihen rooliin. Esimerkiksi hän tupakoi, mikä herätti laajaa pahennusta. Kerran hänelle huudettiin katsomosta: ”Mitä merkkiä poltat?”, mutta sananvalmis maileri huusi radalta takaisin: ”Mitä matkaa juokset?”. Näin hän kertoi eräässä tv-haastattelussa.

Suomalaiset juoksijat ylsivät 50-luvulla joihinkin hyviin ja jopa suuriinkin saavutuksiin. Olavi Rinteenpää juoksi 1953 (epävirallisen) ME:n 3000 m:n esteissä ja Pentti Karvonen 1955 kaksi kertaa ME:n samalla matkalla. Vuonna 1957 Olavi Salsola ja Olavi Salonen juoksivat 1500 m:llä ME:n 3.40,2, ja myös Olavi Vuorisalon aika 3.40,3 alitti entisen ME:n. ”Olavien” ME kesti kuitenkin vain vuorokauden, sillä seuraavana päivänä tsekkoslovakialainen Stanislav Jungwirth sai ajan 3.38,1. Lisäksi ansaitsee tulla mainituksi Veikko Karvosen EM-hopea 1950, EM-kulta 1954 ja olympiapronssi 1956, Voitto Hellstenin EM-hopea 1954 ja olympiapronssi 1956, Olavi Rinteenpään EM-hopea 1954, Väinö Koskelan ja Erik Blomsterin EM-pronssi 1950 sekä 4x400 m:n viestijoukkueen EM-pronssi 1954. (Jos jokin hyvä saavutus on jäänyt tästä pois, niin otan mielelläni lisäysehdotuksia vastaan.)

Paljon ovat nämäkin asiat muuttuneet vuosikymmenien saatossa. Huippu-urheilusta on tullut jättiläismäinen markkinavetoinen sirkus. ”Talonmies Nyrösen”, ”rehellisen Lapin miehen” yms. menetelmiä on alettu soveltaa. (Tosin huippu-urheilu ei aiemminkaan liene ollut kaikilta osin täysin ”puhdasta”. Nimittäin siellä täällä väitetään, että armeijan pervitinejä on käytetty muuhunkin tarkoitukseen kuin sotimiseen.) Mielestäni ”markkinavoimat” saisivat myös ylläpitää sirkuksensa. Toisin sanoen, huippu-urheilu näyttää nykyisin eksyneen niin kauas alkuperäisestä ihanteestaan, että valtio saisi lopettaa sen tukemisen tai ainakin vähentää tukea.

[Jorma Merikoski]

”TÄYDELLISYYSPERIAATTEESTA”

Nelisenkymmentä vuotta sitten jotkin Moskovan suuntaan ”rähmällään” olevat tahot (en muista mitkä) vaativat Suomen ja Neuvostoliiton välisen ystävyys- yhteistyö- ja avunantosopimuksen kirjaamista maamme perustuslakiin, koska ”ulkopolitiikkamme perustuu siihen”. Nykyinen eduskunta puolestaan osoitti äskettäin olevansa ”rähmällään” Brysselin suuntaan lisätessään perustuslakiin maininnan Suomen  EU-jäsenyydestä. Tullakseen voimaan tämä lisäys vaatii vielä seuraavan eduskunnan vahvistuksen.

Tämän operaation syynä on kuulemma jokin ”täydellisyysperiaate”. Yritin selvittää, mitä se oikein tarkoittaa vai tarkoittaako mitään. Niinpä näpyttelin googleen haun ”täydellisyysperiaate” ja sain noin 500 osumaa. Suurin osa  niistä kuitenkin liittyy budjetin laatimiseen. (Tuo hieno ”periaate” ei siinä yhteydessä näytä tarkoittavan juurikaan sen kummempaa kuin että kaikki tulot ja menot täytyy ilmoittaa.)

Myös valtiosääntöön liittyviä osumia löytyi. Esimerkiksi hallituksen vastaus Sulo Aittoniemen kirjalliseen kysymykseen 1996 sisältää seuraavaa:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Perustuslaki 2000 -työryhmän mietinnössä on arvioitu ja pohdittu myös sitä, tulisiko Euroopan unionin jäsenyyden näkyä Suomen perustuslaissa nykyistä selkeämmin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta kiinnitti kysymykseen huomiota liittymissopimusta koskevassa lausunnossaan (PeVL 14/1994 vp) ja arvioi tuolloin, että eräänlainen valtiosääntöpoliittinen "perustuslain täydellisyysperiaate" puoltaisi EU:n jäsenyyden vaikutusten näkymistä myös hallitusmuodon tekstissä. Toisaalta valiokunta piti asian selvittämistä aiheellisena, koska muunkinlaiset näkökohdat voivat osoittautua merkityksellisiksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Siis onkin vain voimassa eräänlainen ”perustuslain täydellisyysperiaate”. Arkadianmäellä pörrää eräänlainen ”eduskunta”. Se säätää eräänlaisia ”lakeja”.

Sama vastaus sisältää myös seuraavaa:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Perustuslain täydellisyysperiaate kylläkin edellyttää, että julkisen vallan käyttöä ja jakautumista koskevat valtiolliset perusratkaisut ilmenevät perustuslaista. Perustuslain suhteellisen pysyvyyden ajatus taas kehottaa tiettyyn varovaisuuteen, kun käsillä on eurooppalaisen yhdentymisprosessin kaltainen, jatkuvassa muutostilassa oleva prosessi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kyllähän perustuslaista näkyvät muutenkin Suomen ja EU:n suhteita käsittelevät ”valtiolliset perusratkaisut”. Lisäksi vallanpitäjiltä näyttää unohtuneen jälkimmäinen kehotus. Luulenpa, että se ”periaate”, joka oikeasti aiheutti tämän operaation, on pyrkimys sitoa Suomi yhä tiiviimmin EU:hun ja tehdä EU:sta eroamisesta yhä vaikeamman. Muuan europarlamentaarikko vastusti äskettäin tv:ssä markan palauttamista, ”koska päätimme liittyä euroon”. Jos kysymys EU:sta eroamisesta tulee joskus ajankohtaiseksi, niin olisihan hienoa, jos hän voisi yhtälailla vastustaa sitä, ”koska EU-jäsenyys on perustuslaissa”.

[Jorma Merikoski]

”UNOHDETUSTA KANSASTA”

Yleisradion Elävä arkisto on maamme lähihistorian harrastajalle todellinen aarreaitta. Katsoin sieltä eilen videot Vaali-ilta 1970 (otteita) ja SMP:n nousu ja tuho (vuodelta 1976). Kummatkin ohjelmat olin nähnyt aikoinaan tv:stä.

Vaali-illan huikein näytelmä oli kamppailu ”Eino Poutiainen vastaan tietokone”. Jo alkuvaiheessa Poutiainen sanoi, että tiettyjen vaalipiirien tulosennusteissa taitaa olla virhe, koska hänen radiosta saamansa tiedot antavat aivan erisuuntaisia tuloksia. Tähän Pertti Pesonen vastasi, ettei mitään virhettä ole, koska ”tulokset perustuvat laskelmiin”.

Yhtä varma asiastaan ei ollut Risto Sänkiaho tullessaan esittelemään koko maan kattavaa tulosennustetta. Päinvastoin hän aloitti sanomalla (muistinvaraisesti kirjoitettuna) suunnilleen seuraavaa: ”En tiedä, uskallanko ollenkaan esittää tätä ennustetta, koska se saattaa mennä yhtä pahasti pieleen kuin kunnallisvaaleja koskeva ennuste, ja sitten taas alkaa hirmuinen huuto”. Hän ei täsmentänyt, mikä häntä ennusteessa arveluttaa. Ehkä hän ihmetteli sitä, että ennuste lupaa SMP:lle peräti 8 paikkaa, ja ajatteli, että eihän SMP voi saada niin paljoa. Valitettavasti vaali-illan loppuosa puuttuu videosta. Katsojalta jää siis näkemättä, kuinka Poutiainen väittää paikkoja tulevan paljon enemmän, ja kuinka tapahtumat kehittyvät kohti SMP:n suurvoittoa (18 paikkaa) ja siis myös kohti ”Poutiaisen voittoa tietokoneesta”.

SMP:n nousua ja tuhoa käsittelevän ohjelman surullista tunnelmaa keventävät hyvien kansanmiesten konstailematon puhetyyli ja se rauhallisuus, jolla ankarien olosuhteiden karaisema suomalainen mies tavallisesti suhtautuu vastoinkäymisiin (tai ainakin on suhtautunut). Huumori on silloin usein mukana. Esimerkiksi Poutiainen sanoi tässä ohjelmassa, että olisi ehkä sittenkin ollut parempi, jos SMP olisi saanut vain ”ne Sänkiahon roskatoosan lupaamat 8 paikkaa”.

Itse asiassa luulen, ettei ”unohdetun kansan” elämä olisi merkittävästi parantunut edes 28 paikalla eikä millään muullakaan paikkamäärällä. Sitä tosiasiaa, ettei pienviljely ”rakennemuutoksen” jälkeen enää tarjonnut riittävää elatusta, ei mikään eduskunta olisi pystynyt muuttamaan. ”Köyhät teillä on luonanne aina” (Matt. 26:11, Mark. 14:7, Joh. 12:8 ).  Niinpä. ”Unohdettua kansaa” on nykyisin kaikkialla, mutta haluan tässä kiinnittää erityistä huomiota talousvaikeuksissa kamppaileviin kunnollisiin ja hyvää työtä tekeviin pienyrittäjiin.

Eri maailmankolkkien ”unohdetuilla kansoilla” on aikojen kuluessa ollut kirjava joukko ”karismaattisia johtajia”, jotka ovat toimineet vaihtelevalla menestyksellä ja vaihtelevilla perimmäisillä motiiveilla. Kaikki eivät ole aina tavoitelleet ”unohdetun kansan” etua vaan pikemminkin omaansa. Yhtäkaikki, karismaattinen johtaja on parempi kuin ei-karismaattinen, viisas johtaja on parempi kuin tyhmä, ja totta puhuva johtaja on parempi kuin valehteleva.

Kekkonen kirjoitti  (päiväkirjan osa 3, s. 100) vuoden 1970 vaaleista: ”Sietämätön vaalitulos. … Harmillinen humala ja muutenkin paha olo”. Nykyiset gallupit ovat jo pitkän aikaa antaneet valtapuolueille ”siedätyshoitoa” huhtikuun vaalitulosten varalle, joten niissä piireissä ehkä tarvitaan vastaavasti vähemmän juomia ja lääkkeitä vaaliyönä tähän tarkoitukseen.

[Noottikriisi]

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Perustuslaki 2000 -työryhmän mietinnössä on arvioitu ja pohdittu myös sitä, tulisiko Euroopan unionin jäsenyyden näkyä Suomen perustuslaissa nykyistä selkeämmin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta kiinnitti kysymykseen huomiota liittymissopimusta koskevassa lausunnossaan (PeVL 14/1994 vp) ja arvioi tuolloin, että eräänlainen valtiosääntöpoliittinen "perustuslain täydellisyysperiaate" puoltaisi EU:n jäsenyyden vaikutusten näkymistä myös hallitusmuodon tekstissä. Toisaalta valiokunta piti asian selvittämistä aiheellisena, koska muunkinlaiset näkökohdat voivat osoittautua merkityksellisiksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Siis onkin vain voimassa eräänlainen ”perustuslain täydellisyysperiaate”. Arkadianmäellä pörrää eräänlainen ”eduskunta”. Se säätää eräänlaisia ”lakeja”.

Kiitoksia selvityksestä. Tämä asia jäi minuakin vaivaamaan kun joku vähätteli perustuslain merkitystä "täydellisyysperiaatteeseen" vetoamalla. Nyt koko periaate alkoikin kuulostaa "eräänlaiselta fundeeraukselta".

[Jorma Merikoski]

Kiitoksia selvityksestä. Tämä asia jäi minuakin vaivaamaan kun joku vähätteli perustuslain merkitystä "täydellisyysperiaatteeseen" vetoamalla. Nyt koko periaate alkoikin kuulostaa "eräänlaiselta fundeeraukselta".

"Eräänlaisia fundeeraajia" todellakin riittää kuten myös "eräänlaisia periaatteita". Tavalliset arkiset asiat kuulostavat hienoilta, kun ne puetaan "periaatteen" kaapuun. Esimerkiksi olen muistavinani, että koulun tukiopetukselle tällainen kaapu oli jossakin "oppimisvaikeuksien voittamisen periaate".

[risto]

Tämähän on mielenkiintoista. Jonkin verran olen lukenut Tampereen yliopistossa myös matematiikkaa, ja jokusta tekemääsi oppikirjaa tavaillut. Rohkaisevaa havaita, että myös Tampereen yliopiston henkilökunnasta löytyy järkeviä yksilöitä. Vähemmän yllättävää on, että heitä löytyy juuri omasta eli informaatiotieteiden tiedekunnasta, eli nykytermein "yksiköstä".

Oma ääneni menee näissä vaaleissa puolueelle, jota äänestämällä toivon saavani isomman välittömän vaikutuksen aikaan. Toivotan kuitenkin onnea Muutoksen ja miksei myös piraattienkin ajamalle paremman demokratian hankkeelle.

[Miniluv]

Toivotan kuitenkin onnea Muutoksen ja miksei myös piraattienkin ajamalle paremman demokratian hankkeelle.

Tietääkseni Piraatit eivät vaadi sitovia kansanäänestyksiä.

[risto]

Toivotan kuitenkin onnea Muutoksen ja miksei myös piraattienkin ajamalle paremman demokratian hankkeelle.

Tietääkseni Piraatit eivät vaadi sitovia kansanäänestyksiä.

Ehkä näin, mutta ajavat sananvapautta, joka on ehdoton edellytys todelliselle kansanvallalle. Piraatit ajavat myös tiedon ja kulttuurin demokratisoitumista. (LISÄYS: eipäs omita sitä paremman demokratian käsitettä tarkoittamaan vain suoraa demokratiaa sitovia kansanäänestyksiä)

No tässä ketjussa taas nähtiin, kuinka jälleen yksi "peräkammarin kiljua juova itähelsinkiläinen työtön leijonatatuoitu aikamiespoika" paljastuu joksikin aivan muuksi. Padot murtuvat, ja vaikka tämä tapahtuu nyt sieltä padon persupuolelta, mikä nottei myöhemmin myös toisaalta.

[Jorma Merikoski]

Tämähän on mielenkiintoista. Jonkin verran olen lukenut Tampereen yliopistossa myös matematiikkaa, ja jokusta tekemääsi oppikirjaa tavaillut. Rohkaisevaa havaita, että myös Tampereen yliopiston henkilökunnasta löytyy järkeviä yksilöitä. Vähemmän yllättävää on, että heitä löytyy juuri omasta eli informaatiotieteiden tiedekunnasta, eli nykytermein "yksiköstä".

Omaa järkevyyttäni olen jäävi arvioimaan, mutta voin sanoa, että järkeviä yksilöitä löytyy muistakin yksiköistä. Tietenkään minäkään en diggaa kaikenmaailman "homo-lespo-tutkimuksia", mutta mielestäni Hommaforumillakin on aivan kohtuuttomasti pilkattu esimerkiksi sosiologiaa. Ehkä kirjoitan tästä enemmän joskus myöhemmin.

Oma ääneni menee näissä vaaleissa puolueelle, jota äänestämällä toivon saavani isomman välittömän vaikutuksen aikaan.

Jos tarkoitat tällä varmuutta siitä, että äänestämäsi puolue tai vaaliliitto saa ainakin yhden paikan, niin sinun todellakin kannattaa valita jokin muu puolue. Toisaalta mielestäni Muutoksen saamat äänet eivät mene "hukkaan", vaikka se ei saisi yhtään paikkaa. Mitä enemmän ääniä se saa sitä painavammin se viestittää politiikan tulevasta muutoksesta. Kuten jo sanoin ketjun avausviestissä, Muutoksen "totuuden hetki" on vasta ensi kuntavaaleissa. Samassa viestissä selvittelin myös omia motiivejani.

Toivotan kuitenkin onnea Muutoksen ja miksei myös piraattienkin ajamalle paremman demokratian hankkeelle.

Sitä tarvitaan. Kiitos.

[kaarlo]

KOULUMATEMATIIKASTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN

Panos-tuotosmielessä tarkasteltuna matematiikan opetus on valtakunnan onnettomimpia toimialoja. Näin sanoo matematiikkalehti Solmun päätoimittaja Matti Lehtinen (Solmu 1/2011) ja on aivan oikeassa. Viime syksynä pitkän matematiikan ylioppilaskokeessa ”ykköstehtävän” a-kohtana oli sieventää lauseke (a+b)^2 – (a-b)^2. Kymmenet kokelaat eivät osanneet edes sitä.

Muuan kaverini, matematiikan opettaja, pyrki aikoinaan laatimaan kokeeseensa sellaisen ”ykköstehtävän”, jonka kaikki osaisivat ratkaista oikein. Vaikka hän antoi yhä helpompia ”ykköstehtäviä”, aina löytyi vääriä ratkaisuja. Viimein hän kyllästyneenä koko projektiin ajatteli saada sen päätökseen tehtävällä: ”Mitä saadaan tulokseksi, kun lukuun 1 lisätään luku 1?” Mutta sekään ei auttanut! Jotkut oppilaat näet luulivat, että kyseessä on jokin kompa, ja sotkivat mitä sotkivat.

Ylioppilastutkintolautakunnalla näyttää olevan vähän samanlainen tavoite ja samanlainen menetelmä, sillä edellä mainitut ”ykköstehtävät” eivät matemaattiselta tasoltaan juurikaan eroa toisistaan.

Monet poliitikot eivät näe tässä asiassa mitään hälyttävää ja vaihtavat mielellään puheenaiheen koskemaan Suomen erinomaista menestystä pisatesteissä. Nuo testit eivät kuitenkaan mittaa niinkään varsinaista matematiikan osaamista kuin ongelmanratkaisutaitoa ja luetun ymmärtämistä. He eivät myöskään tiedä tai halua tietää siitä ainoasta keinosta, jolla oikeasti saadaan riittävän monelle nuorelle matemaattis-luonnontieteellis-teknisten korkeakouluopintojen vaatima matematiikan taito. Tämä keino on peruskoulun yläluokkien matematiikan opetuksen eriyttäminen pitkäksi ja lyhyeksi.

Tämä aihe kuulostaa kiinnostavalta. Mistä voisi johtua matematiikan ahdinko? Pisassa menee hyvin, mutta tietääkseni lukioiden maikat tuskailevat, että jotain on peruskoulussa jäänyt oppimatta ja että peruskoulu on Suomessa tabu, sitä ei saisi arvostella. Miksi monet eivät opi edes matikan kansalaistaitoa (hintoja ja prosentteja) ja korkeakoulujen tuotanto yskii?

Tässä alla mielipiteitä syistä hieman provokatiivisessa muodossa.

1) Oppikouluaika ja tasoryhmittely ovat luoneet jollekin tiedostavalle ihmisryhmälle "trauman", jota vastaan pitää taistella ja kaikki muu kuin tasapäistys on pahasta.

2) Niin kauan kuin Nokia yms. mennä porskuttivat ja verotulot kilisivät kassaan, mitään ei ole tarvinnut tehdä. Korkeakoulujen huuto huonosta lähtötasosta ja Nokiankin suunnalta tullut viesti, ettei osaajia enää tahdo Suomesta löytyä kunnolla, kuuluivat kuuroille korville.   

3) Matematiikkaan suhtaudutaan ennen kaikkea apuvälineenä eikä yhtenä osana sivistystä kuten musiikkia, kansatiedettä, arkeologiaa, kieliä jne. Se on pelottava "väline", jonka kouluosaamisen koetaan ratkaisevan, pääseekö lapsi hyvätuloiseen ylempään keskiluokkaan. Siksi tuntuu, että yhteiskunnassa on ok tukea musiikkiluokkia joka paikkakunnalle, tehdä tasoryhmittely jalkapallossa junioreille viimeistään 13-14-vuotiaina jne. Matikassa vastaava meininki, jossa jollekin 14-vuotiaalle annettaisiin jo ovella ymmärtää, ettei hänellä ole mitään asiaa häiritsemään ikäluokkansa parhaimmiston treenejä olisi kauhistus. En toki tällaista kannatakaan, mutta haluan vain tuoda esille, kuinka eri sfääreissä ajatusmaailmat liikkuvat lahjakkaiden koulutuksessa matikka vs taito- ja taideaineet.

3) Eritasoisten oppilaitosten vähäinen kiinnostus toisistaan. Oppilas tarpoo läpi ala- ja yläkoulun, lukion ja yliopiston/ammattikorkean. Kiinnostus nivelvaiheisiin on opettajilla yllättävän vähäistä. Harva opettaja jaksaa tai uskaltaa lähteä oikeasti hakemaan muutosta tilanteeseen. Se on yhtäältä ymmärrettävää (vastassa on tuulimyllyt), toisaalta huono asia (mitään ei tapahdu). Tässäkin on syntynyt ammattiin liittyviä nautintaoikeuksia, joita ei haluta riskeerata.

4) Alueellinen tasa-arvo koulutuksessa on heikko. Tässäkin peruskoulun saavutuksen ovat jääneet pelkkään alkuhuumaan. Harva suositun yliopistoalan opiskelija on syrjäseudulta - aivan liian harva, vaikka ottaisi huomioon väestön suhteellisen osuuden kaupungeissa ja maalla.

5) Suomessa vallitsee aivan käsittämätön omahyväisyys PISA-menestyksen jälkeen. Muiden maiden opetusjärjestelyt matematiikassa eivät tunnu kiinnostavan päättäjiemme yhtään. Heikoimpien oppilaiden tukijärjestelyt ovat varmaan maailman parhaita - ja niin on hyvä ollakin - mutta miksemme voisi vilkaista, kuinka esimerkiksi Cambridgen yliopiston matematiikan tiedekunnasta valmistuneet ovat saanet keskimäärin opetuksensa läpi kouluajan. Tai MIT:n. Lahjakkuutta on varmasti tuettu aivan toisella tapaa ja oppilaat on opetettu työntekoon. Nyt yläkoulu laiskistaa lahjakkaat.

6) Kouluissa oppiaineet on asetettu kilpasille keskenään rajallisista resursseista. Samoin isojen paikkakuntien lukiot kilpailevat kateellisina toisilleen. Jos joku lukio suunnittelee esimerkiksi järjestävänsä resurssiensa puitteissa matematiikkapainotuksen, muut lukiot käyvät kimppuun ja huutavat kunnalle, ettei noin saa antaa tapahtua, sillä se koetaan olevan muilta lukioilta jotain pois. Matematiikkaa ei tässä pelissä paljon ajatella.

7) Matematiikka ei näy enää päällepäin sovelluksissa. Nettiä ja älypuhelinta voi käyttää osaamatta derivoida. Valitettavan monet diplomi-insinööritkin muistavat hehkuttaa, että koskaan he eivät ole koulun jälkeen tarvinneet Gaussin ja Stokesin lauseita. Niinpä. He eivät työskentelekään ns. prosessien ytimessä suunnittelemassa ja miettimässä teorian ja teknologian rajapintaa, vaan toimivat prosessien ympärillä ns. ylläpitohommissa. Toki ovat tärkeitä jälkimmäisetkin hommat ja nekin vaativat jonkinasteista matemaattista pohjakoulutusta. 

[Jorma Merikoski]

Tässä alla mielipiteitä syistä hieman provokatiivisessa muodossa.

Hyviä mielipiteitä. Useimmista olen suunnilleen samaa mieltä. Asiallinen provokatiivisuus on aina paikallaan. Kommentoin muutamaa ajatustasi.

1) Oppikouluaika ja tasoryhmittely ovat luoneet jollekin tiedostavalle ihmisryhmälle "trauman", jota vastaan pitää taistella ja kaikki muu kuin tasapäistys on pahasta.

Tässä on koko ongelman pääpointti. Lukion pitkän matematiikan opiskelua on kerta kaikkiaan mahdotonta saada tyydyttävään kuntoon, ellei peruskoulun yläluokille järjestetä tavalla tai toisella tasoryhmitystä matematiikassa.

3) Eritasoisten oppilaitosten vähäinen kiinnostus toisistaan. Oppilas tarpoo läpi ala- ja yläkoulun, lukion ja yliopiston/ammattikorkean. Kiinnostus nivelvaiheisiin on opettajilla yllättävän vähäistä. Harva opettaja jaksaa tai uskaltaa lähteä oikeasti hakemaan muutosta tilanteeseen. Se on yhtäältä ymmärrettävää (vastassa on tuulimyllyt), toisaalta huono asia (mitään ei tapahdu). Tässäkin on syntynyt ammattiin liittyviä nautintaoikeuksia, joita ei haluta riskeerata.

Niinpä. Harva opettaja jaksaa tai uskaltaa … Matematiikan opettajien työolosuhteet pitäisi saada sellaisiksi, että heillä olisi kunnolliset edellytykset säilyttää omakohtainen elävä mielenkiinto matematiikkaan ja sen opettamiseen. Heitä olisi kannustettava suorittamaan lisensiaatin- ja tohtorintutkintoja matematiikassa tai matematiikan didaktiikassa sekä laatimaan oppimateriaaleja ja tekemään opetuskokeiluja. Kaikki tällainen pitäisi palkita tuntuvalla palkankorotuksella. Tietenkään ”raha ei ratkaise” näissä kuvioissa, mutta kyseessä olisi viesti siitä, että maassamme arvostetaan tällaista toimintaa. Kun juttelee ansioituneen matemaatikon tai fyysikon kanssa tai kun lukee tällaisen henkilön haastattelua, yllättävän usein osoittautuu, miten suuri merkitys hänen matematiikanopettajallaan (tai fysiikan-) on ollut uran valinnalle. Mitä enemmän maamme kouluissa on matematiikkaa todella osaavia ja työlleen omistautuneita opettajia sitä vähemmän kouluviranomaisten tyrimisestä on haittaa.

7) Matematiikka ei näy enää päällepäin sovelluksissa. Nettiä ja älypuhelinta voi käyttää osaamatta derivoida. Valitettavan monet diplomi-insinööritkin muistavat hehkuttaa, että koskaan he eivät ole koulun jälkeen tarvinneet Gaussin ja Stokesin lauseita. Niinpä. He eivät työskentelekään ns. prosessien ytimessä suunnittelemassa ja miettimässä teorian ja teknologian rajapintaa, vaan toimivat prosessien ympärillä ns. ylläpitohommissa. Toki ovat tärkeitä jälkimmäisetkin hommat ja nekin vaativat jonkinasteista matemaattista pohjakoulutusta.

Tällaisissa keskusteluissa pyörii kaksi suurta ja varsin omituista ”kansanryhmää”. Toinen suorastaan kerskailee sillä, että ”minä en ole koskaan ymmärtänyt matematiikkaa”. Toinen (mm. tuollaiset insinöörit) puolestaan kehuu, että ”minä en ole juurikaan tarvinnut lukiokurssin ylittävää matematiikkaa”. Vastaisin arvon insinöörille seuraavasti: Ensiksi, vaikka et ole suoranaisesti tarvinnut noita lauseita, niiden opiskelu on kehittänyt ajatteluasi ja insinööritieteiden ymmärtämistäsi tavalla, josta on ollut välillistä hyötyä työssäsi. Toiseksi, jos Gauss, Stokes ja kumppanit eivät olisi keksineet lauseitaan, niin tuskinpa sinäkään tekisit nykyistä työtäsi.

[Jorma Merikoski]

TISSEISTÄ

Jokaisen ehdokkaan henkilökohtainen mainoskampanja on tietenkin hänen oma asiansa. Myöskään se, että Jari Leinon vaalimainoksessa Muutos on ”tissipuolue”, ei kuulu minulle, koska en ole Muutoksen jäsen vaan sitoutumaton. Tuo mainos varmaan herättää huomiota ja siltä kannalta saattaa olla onnistunut. Kuitenkaan minä en halua esiintyä noiden tissien alla. Siksi esitin Jarille toivomuksen, ettei tissejä käytetä yhteismainoksessa, mihin hän vastasi, ettei niin ole suunniteltukaan.

Minulla ei tietenkään ole mitään tissejä vastaan sinänsä ja sloganin ”Rakkaudesta Suomeen” toki allekirjoitan. Voitaisiin jopa ajatella, että tissit sopivat erittäin hyvin tuohon sloganiin, koska niillähän juuri osoitetaan rakkautta erityisesti silloin, kun niitä käytetään varsinaiseen tehtäväänsä eli imettämiseen. Mutta minua potuttaa tissien ympärille kehittynyt kaikenmaailman helppoheikkien pyörittämä jättiläismäinen hömppä.

Ennen kuin kukaan liian innokas moderaattori tai ”moderaattori” ehtii sanoa, että tämä aihe ei liity mitenkään eduskuntavaaleihin, minä sanon seuraavaa: Tää on mun ikioma vaaliketju, joten kaikki mitä mä kirjotan tänne liittyy par definition eduskuntavaaleihin. Että niinku silleen.

Jo 50-luvulla elokuvateollisuus suolsi markkinoille toinen toistaan ”uhkeampia” ”povikuningattaria”, joiden näyttelijäntaidot eivät useinkaan olleet suoraan verrannollisia tissien kokoon vaan pikemminkin kääntäen verrannollisia. Tämä kummallinen meininki synnytti 60-luvun loppupuolella vieläkin kummallisemman vastareaktion, kun viihdeteollisuus marssitti estradille ”povikuningattarien” varsinaisen negaation. Hän oli Lesley Lawson, paremmin tunnettu nimellä Twiggy. Siitä eteenpäin olen melko hyvin välttynyt seuraamasta ”tissirintaman” tapahtumia. Kun yhdessä kaljaporukassa taannoin keskusteltiin jostakin Pamela Andersonista, minun oli kysyttävä, kuka hän on.

Kyllähän minäkin katselin nuoruudessani (ehkä liiankin) mielelläni kauniita naisia (enkä vieläkään käännä katsettani muualle, kun sellainen tulee vastaan), ja tottahan toki kauniit rinnat ovat olennainen osa naiskauneutta. Mutta kyseessä on aivan eri asia kuin alituinen meuhkaaminen tisseistä ja bisneksen tekeminen niillä. Jouduin nuoruudessani ihmettelemään sitä, millaisia ongelmia nuoret naiset kehittävät tisseistään. Yhdellä on liian pienet. Toisella on liian isot. Kolmannella on eripariset. Neljännellä on muuten vaan sopimattomat. Jne. Kerran jopa sanoin oman painavan mielipiteeni tästä asiasta. Tissien alkuperäinen tehtävä on ruokkia vauvaa eikä siis ensisijaisesti olla esimerkiksi miesten leikkikaluna. Siltä kannalta kaikki tuollaiset ongelmat ovat merkityksettömiä. Minulle vastattiin arvoituksellisella puheella joistakin ”seksuaalisignaaleista”.

Jos minun pitäisi laatia ranking-lista nykymaailman kaikkein älyttömimmistä koohotuksista, niin ainakin pistesijalla ellei peräti mitalisijalla olisi se hömpötys, jossa pyörii tissejä, ”Audi-miehiä”, ”kokovartaloministereitä” ja muuta sellaista.

[Jorma Merikoski]

TÄÄLLÄ KAUKOVARJOSTIMEN ALLA

Luin George Orwellin kirjan Vuonna 1984 ensimmäisen kerran vuonna 1968 ja toisen kerran juuri vuonna 1984. Eilen lueskelin sitä taas ja pohdin Oceanian ja nykyisen Suomen välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja.

Merkittävin ero on tietenkin se, että Oceania on yhden puolueen diktatuuri, kun taas Suomi on demokratia. Mutta maassamme on ”kyttäysyhteiskunnan” piirteitä ja täälläkin harjoitetaan ”kaksoisajattelua” sekä kehitetään ”uuskieltä”. Siksi voidaan ajatella, että Suomesta on tullut eräänlainen Oceanian ”kevytversio”.

Otan esimerkiksi ”ankkapuheen”, jota kirjan liiteluvussa kuvaillaan seuraavasti.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Uuskieli erosi miltei kaikista muista kielistä sikäli, että sen sanavarasto joka vuosi pieneni eikä suinkaan kasvanut. Jokainen vähennys oli voitto, koska valinta voitiin suorittaa pienemmältä alalta ja viettelemys ajattelemaan niin muodoin oli myös pienempi. Toivottiin, että lopulta tulisi mahdolliseksi puhua pelkästään kurkunpäästä tarvitsematta lainkaan käyttää korkeampia aivokeskuksia. Tämä päämäärä myönnettiinkin suoraan uuskielen sanalla ankkapuhe, joka tarkoitti ääntelemistä sillä tavoin kuin ankka. Niin kuin monet muutkin B-sanaston sanat sekin oli kaksoismerkityksinen. Jos ankkapuhutut mielipiteet olivat laadultaan oikeaoppisia, se merkitsi kiitosta. Kerran ”Times” mainitsi eräästä Puolueen puhujasta, että hän oli kaksiplushyvä ankkapuhuja, ja se käsitettiin erittäin suureksi tunnustukseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Meidän maassamme ”Puolueen” puhujat eivät sentään yleensä ääntele kuten ankka, mutta puheiden sisällöt panevat usein arvelemaan, ettei puheen kirjoittaja ole juurikaan käyttänyt ”korkeampia aivokeskuksia” eikä myöskään kuulijoilta edellytetä niiden käyttämistä. ”Hyvinvointipalvelut turvataan ja kaikki sujuu fantastisesti ja hyvinvointipalvelut turvataan ja …”

”Kevytversiossa” ei tietenkään ketään kiduteta, mutta toisinajattelijoiden elämä voidaan tehdä sietämättömäksi monella muullakin tavalla. Jos ”mokutus” jatkuu entiseen malliin, niin ”kevytversion” tapahtumat voisivat huipentua seuraavasti (vrt. luku III. 2).

O’Brien: Onko monikulttuuri ihanaa ja väistämätöntä? Winston: Ei ole. (O’Brien järjestää Winstonille ikävyyksiä.) O’Brien: Onko monikulttuuri ihanaa ja väistämätöntä? Winston: On, on, kunhan ette enää kiusaa minua! O’Brien: Tämä ei auta. Sinä valehtelet. Sinä yhä vain ajattelet, ettei se ole ihanaa eikä väistämätöntä. Taidanpa järjestää sinulle lisää ikävyyksiä. Winston: Ei, ei! Tunnustan valehtelevani tai puhuvani totta ja puhun ja ajattelen ihan mitä vain haluatte, kunhan lopetatte! O’Brien: No niin, olkoon sitten. (Lopettaa Winstonin kiusaamisen.)

Winstonin tarinan loppu taitaa ”kevytversiossa” olla yhtä onnellinen kuin kirjassa. ”Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä.”

[Jorma Merikoski]

VASTAUKSENI MUUTOKSEN VAALIKYSELYYN, OSA 1

Muutoksen kysymykset 1-6 ja vastaukseni niihin ovat alla. Jatkoa seuraa.

1. Luettele viisi mieleisintäsi säästökohdetta, joista valtion menoja voisi leikata.

***1.Lopetetaan kaikenmaailman ”kissantappovideoiden” tekijöiden ja muiden vastaavien ”performanssitaiteilijoiden” taloudellinen tukeminen. 2. Vähennetään huippu-urheilun tukemista. 3. Vähennetään kehitysapumenoja. 4. Vähennetään puolustusmenoja joko valikoivalla asevelvollisuudella tai tekemällä varusmiespalvelu vapaaehtoiseksi (jälkimmäisestä ks. tämän ketjun vastaus 1). 5. Järkevällä ja vastuullisella maahanmuuttopolitiikalla vähennetään ”turvapaikkaturismin” aiheuttamia menoja. (Kysyttiin siis viittä mieleisintäni säästökohdetta eikä viittä tehokkainta kohdetta.)

2. Pitäisikö Suomeen perustaa perustuslakituomioistuin ja samalla lakkauttaa perustuslakivaliokunta?

***Pitäisi. ”Vallan kolmijako-oppi” taitaa suorastaan vaatiakin sitä.

3. Pitäisikö yrittäjyyttä helpottaa. Miten?

***Ainakin tekemällä yrittäjätoiminnan vaatima byrokratia mahdollisimman kevyeksi. Vaikka oma vähäinen kokemukseni yrittäjyydestä rajoittuu siihen, että olen laatinut sivutoimisesti matematiikan oppikirjoja, fiskaalit ovat päässeet kiusaamaan minuakin. Nimittäin nelisenkymmentä vuotta sitten Eläketurvakeskus vaati minua ottamaan takautuvasti yrittäjäeläkevakuutuksen, vaikka eläketurvani oli ollut ja oli edelleen täysin kunnossa. Lisäksi minulle sanottiin, että jos en ota vakuutusta, niin tuo eläkeputiikki ottaa minulle takautuvan ”pakkovakuutuksen”. Kysyttyäni neuvoa tutulta juristilta hän sanoi, että parasta on olla tekemättä mitään, sillä nuo eläkemastodontit eivät luultavasti pane toimeen noin älytöntä päätöstä. Noudatin hänen ohjettaan, ja todellakin ”pakkovakuutus” jäi saamatta. Mutta Eläketurvakeskus on senkin jälkeen pyytänyt minulta selvityksiä eläketurvastani, viimeksi vuonna 2006, jolloin jo olin eläkkeellä!
 
4. Mitä mieltä olet uskonnon opettamisesta peruskoulussa ja lukiossa? Onko nykykäytäntö hyvä, ja jos ei, miten muuttaisit sitä?

***Kirkko pitäisi erottaa valtiosta ja se saisi hoitaa ”tunnustuksellisen” uskonnonopetuksen. Koulussa opetettaisiin ”uskontotietoa” historian ja filosofian yhteydessä.

5. Kuinka suuri on mielestäsi sopiva kansanedustajan palkka ja millaiset työsuhde-edut kansanedustajan työhön liittyvät tai eivät liity? Hinnoittele oma työsi kansanedustajana.

***Nykyinen palkka (kuukaudessa noin 6000 e) ja nykyiset edut tuntuvat sopivilta. Oman työni hinnoittelu tällä alalla ei kiinnosta minua. Eläkkeeni riittää elämiseen.

6. Mitä sanapari "suomalainen kulttuuri" sinulle merkitsee? Millaisia käytännön keinoja yhteiskunnassa olisi hyvä ottaa käyttöön suomalaisen kulttuurin säilyttämiseksi, tukemiseksi ja kehittämiseksi?

*** Perussuomalaisten kulttuuripolitiikalle (vaaliohjelman luku 2) on jo ehditty naureskella. Minullekin saa nauraa, sillä mielipiteeni ovat kutakuinkin samansuuntaisia. Minulle merkittävin suomalainen kulttuuri pelkistyy nimiin Kivi, Linna ja Sibelius.

[Jorma Merikoski]

VASTAUKSENI MUUTOKSEN VAALIKYSELYYN, OSA 2

Muutoksen kysymykset 7-14 ja vastaukseni niihin ovat alla. Jatkoa seuraa.

7. Mitkä asiat ovat mielestäsi sellaisia, joita ei verovaroin tulisi tukea?

***Ainakin ”kissantappovideoiden” tekijöiden yms. tukeminen (ks. vastaukseni kysymykseen 1). Yritystukia en vastusta aivan ehdottomasti, mutta mitä vähemmän niitä tarvitaan sitä parempi. Monen sinänsä tärkeän asian (kuten esimerkiksi ”korkeakulttuurin”) tukeminen pitäisi mitoittaa valtiontalouden realiteettien mukaan.

8. Mikä on kantasi alkoholiin? Onko nykyinen alkoholiverotus kohdillaan?

***Pari lasillista punkkua hyvän ruuan kanssa tai pari kaljaa saunan jälkeen tekee hyvää. Kännääminenkin voi olla joskus paikallaan, kunhan ei silloin tee tyhmyyksiä eikä sitä harrasta liian usein. Aliquando insanire iucundum est. Alkoholivero on nykyisin törkeän suuri mutta saakin olla.

9. Pitäisikö kannabista vastaan asetettuja rajoitteita vähentää? Jos pitäisi, miten?

***Ei.

10. Pitäisikö nuuskaa kohtaan asetettuja rajoituksia vähentää?

***Ei.

11. Mikä on NATO-kantasi?

***Kielteinen. ”Kumppanuus” saa riittää. Kaikkeen täytyy tietysti varautua, mutta se, että Venäjä hyökkää Suomeen, on äärimmäisen epätodennäköistä ellei suorastaan käytännössä mahdotonta. Edes ”Leningradin turvallisuuden” kaltaisia tekosyitä ei nyt taida löytyä. Taitavasti hoidettu idänpolitiikka sekä kansamme tahto ja kyky maanpuolustukseen takaavat turvallisuutemme.

12. Pitäisikö eutanasia laillistaa?

***”Passiivinen eutanasia” lienee nytkin laillista. ”Aktiivisessa eutanasiassa” on ongelmia. Ainakin pitää välttää sitä kauhuskenaariota, että sairaita vanhuksia painostetaan valitsemaan tällainen ”vanhuskysymyksen lopullinen ratkaisu”.

13. Kannatatko EU-jäsenyyden kirjaamista perustuslakiin?

***En. Ks. tämän ketjun vastaus 10.

14. Muutoksen sivuilla on paljon suoran demokratian hyviä puolia, mutta mitkä voisivat olla suoran demokratian uhat Suomelle ja sen kansalle?

***Tuskinpa muuta uhkaa on kuin että kansa tekee tyhmiä päätöksiä. Mutta ehkä kansa ei olekaan eduskuntaa tyhmempi vaan kenties jopa viisaampi. Suoraan sanottuna luotan Suomen kansaan enemmän kuin poliitikkoihin.

[Jorma Merikoski]

VASTAUKSENI MUUTOKSEN VAALIKYSELYYN, OSA 3

Muutoksen kysymykset 15-17 ja vastaukseni niihin ovat alla. Jatkoa seuraa.

15. Pitäisikö oleskeluluvan saaneilla ulkomaalaisilla olla Suomen kansalaisten kanssa yhdenvertaiset oikeudet nauttia sosiaaliturvasta ja muista hyvinvointivaltion tarjoamista eduista Suomessa? Pitäisikö perustuslain yhdenvertaisuuspykälä muuttaa koskemaan nykyistä useampien perusoikeuksien osalta ainoastaan Suomen kansalaisia Suomessa?

***Ensimmäiseen kysymykseen minun on vastattava kielteisesti. Hyvinvointivaltion edut kuuluvat ensisijaisesti sen rakentajille. Toisessa kysymyksessä mainitulla perustuslain yhdenvertaisuuspykälällä tarkoitettaneen seuraavaa (lähde: Finlex):

1. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. 2. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. 3. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. 4. Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

Mielestäni tämä pykälä pitää säilyttää koskemaan kaikkia. ”Hyväksyttäviä perusteita” poiketa siitä varmaan löytyy tarvittaessa.

16. Pitäisikö Suomen kansalaisuuden myöntämisedellytyksiä tiukentaa?

***Ei. Nykyiset edellytykset ovat hyvät (lähde: Wikipedia):

1. Hakija on täyttänyt 18 vuotta tai sitä ennen avioitunut. 2. Hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet kuusi vuotta keskeytyksettä tai kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä. 3. Hän ei ole syyllistynyt rangaistavaan tekoon eikä häntä ole määrätty lähestymiskieltoon. 4. Hän ei ole olennaisesti laiminlyönyt elatusvelvollisuuttaan tai julkisoikeudellisia maksuvelvoitteitaan. 5. Hän pystyy luotettavasti selvittämään, miten saa toimeentulonsa. 6. Hänellä on suomen tai ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito tai suullisen kielitaidon sijasta vastaavan tasoinen suomalaisen viittomakielen taito.

Kansalaisuutta ei kuitenkaan myönnetä, jos a. kansalaistaminen voi vaarantaa valtion turvallisuutta tai yleistä järjestystä, b. kansalaisuutta haetaan vain kansalaisuudesta seuraavan edun saamiseksi ilman, että hakija aikoisi asettua Suomeen tai c. kansalaistaminen muusta painavasta syystä on vastoin valtion etua.

17. Pitäisikö humanitaarinen maahanmuuttaja palauttaa kotimaahansa nykyistä useammin, mikäli hän ei olisi enää suojelun tai erityisen avun tarpeessa kotimaahansa palatessaan?

***Ainakin ne voitaisiin palauttaa, jotka tekevät kotimaahansa turvallisia matkoja.

[Jorma Merikoski]

VASTAUKSENI MUUTOKSEN VAALIKYSELYYN, OSA 4

Ensin asian vierestä. Vaaliketjuni lukukertojen määrä on ylittänyt tuhannen. Tätä kirjoitettaessa se on 1006. (Tosin olen itsekin lisännyt lukukertoja, koska jokainen uusi kirjoitukseni kasvattaa niiden määrää yhdellä.) Minusta on hauskaa kirjoitella tänne ja vielä hauskempaa on, jos joku viitsii lukea kirjoituksiani. Otankin nyt tavoitteekseni ”voittaa” Petri Kaivannon vaaliketjun, jonka lukukertojen määrä on tätä kirjoitettaessa 1152  . Joten panepa Petri niin sanotusti hieman lisää pökköä pesään, jotta pysyt edellä  .

Sitten asiaan. Muutoksen kysymykset 18-21 ja vastaukseni niihin ovat alla. Jatkoa seuraa.

18. Pitäisikö täysi-ikäinen ulkomaalainen karkottaa automaattisesti Suomesta, mikäli hän syyllistyy henki-, väkivalta-, seksuaali-, omaisuus- tai ampuma-aserikokseen Suomessa, edellyttäen, että rikos ei ole tapauskohtaisesti arvioiden vähäinen?

***Pitäisi (ellei hänellä ole Suomen kansalaisuutta).

19. Mikä on kantasi Suomen valtion kaksikielisyyteen, virkamiesruotsiin ja pakkoruotsiin? Pitäisikö Suomen valtion kaksikielisyys poistaa Suomen perustuslaista ja pitäisikö Suomen valtion ainoan kansalliskielen olla suomen kieli?

***Kielteinen. Kaikki tämä tulee aikanaan tapahtumaan. Alkajaisiksi poistaisin pakkoruotsin ja yksikielisissä kunnissa vaatimukset virkamiesten ”toisen kotimaisen kielen” taidosta.

20. Kannatatko sukupuolineutraalia avioliittolakia ja homoparien adoptio-oikeutta?

***Ensimmäinen kysymys: Parisuhteen rekisteröinti (sekä homo- että heteropareille) saisi riittää valtionhallinnossa. Kirkko pitäisi erottaa valtiosta, jolloin avioliitolle tulisi uskonnollinen merkitys. Silloin kirkot voisivat suhtautua homoparien vihkimiseen kuten haluavat. Toinen kysymys: Lapsella pitää olla oikeus isään ja äitiin.

21. Pitäisikö Suomen valtion osallistua rauhanturvaus-, kriisinhallinta- yms. kansainvälisiin sotilasoperaatioihin lähettämällä vieraiden valtioiden alueille suomalaisia sotilaita ja sotilaskalustoa, mikäli Suomen valtiolla ei ole sellaisten vieraiden valtioiden alueilla valvottavanaan intressejä? Mitä mieltä olet Suomen sotilasjoukkojen pitämisestä Afganistanissa ja somalialaisten merirosvojen jahtaamisesta Atalanta-operaatiolla? Kannatatko pääministeri Mari Kiviniemen tavoitetta siitä, että Suomen valtion pitäisi pyrkiä rauhantehtävien suurvallaksi?

***Ensimmäinen kysymys: Riippuu operaatiosta. Sotilastaidot harjaantuvat ”tositilanteessa” ja suomalaisilla rauhanturvaajilla lienee melko hyvä maine. Toinen kysymys: Afganistanista pitäisi ehkä vähitellen lähteä, mutta merirosvojahti taitaa olla perusteltu. Kolmas kysymys: Tällaista sanahelinää en viitsi kommentoida.

[Jorma Merikoski]

VASTAUKSENI MUUTOKSEN VAALIKYSELYYN, OSA 5

Muutoksen kysymykset 22-23 ja vastaukseni niihin ovat alla.

22. Pitäisikö rahapelimonopolit purkaa?

***Koska en pelaa rahapelejä enkä tiedä niistä juuri mitään, etsin netistä apua tähän kysymykseen. Tietyn rahapeliyhtiön ”yhteiskunnallinen asiantuntija” Kati Niemelä kirjoittaa (HS 10.10.2010) seuraavasti:

Suomessa lainsäädäntö kehittyy eri suuntaan kuin monessa muussa Euroopan maassa. …  EU:n alueella toimivien kansainvälisten peliyritysten täytyy saada pelilisenssi ja maksaa lisenssimaksut johonkin EU-maahan. Koska Suomi ei myönnä lisenssejä, suomenkielisten pelisivustojen maksut menevät lisenssejä myöntäville maille, kuten Maltalle. … Suomessa rahapelimonopolia on perusteltu muun muassa kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten turvaamisella, sillä monopolin tuotot ohjataan kansalaisjärjestöjen tukemiseen. Pelimonopoli ei ole kuitenkaan paras tapa tavoitteen saavuttamiseksi. Jos Suomen valtio myöntäisi pelilisenssejä, se saisi niistä enemmän tuloja kuin pelimonopolista. Kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksistä voitaisiin huolehtia vähintään yhtä hyvin kuin nytkin, kun lisenssimaksut käytettäisiin siihen tarkoitukseen. … Pelimonopolin välttämättömyyttä perustellaan usein hyväntekeväisyyden lisäksi vastuullisuudella ja lieveilmiöiden ehkäisemisellä. Erityisen epäilyttävänä pidetään pelaamista internetissä. On kuitenkin epäselvää, miksi monopolijärjestelmä olisi paras ratkaisu ongelmien ehkäisemisessä.  Myös Veikkauksella on omat nettipelinsä, ja Raha-automaattiyhdistys avaa pian oman nettikasinonsa. Internet-pelaamiseen liittyvät ilmiöt koskevat näitäkin toimijoita. Lisenssijärjestelmä takaisi sen, että alalle tulisi vain vastuullisia ja luotettavia toimijoita. ... Lisenssin saaminen vaatii lukuisten pelaamisen turvallisuuteen ja vastuullisuuteen liittyvien ehtojen täyttämistä.

Tämä perustelu vaikuttaa kohtalaisen pätevältä, joten vastaan myönteisesti.

23. Mikä on kantasi Yleisradioon, TV-lupaan ja Yle-veroon? Millä perusteella puolueellista mediaa pitäisi suosia tuolla tavalla? Eikö voisi purkaa koko systeemin äkkiä pois ja pärjätköön kukin omillaan?

***Yle(isradio)n tv-ohjelmista suuri osa on samaa hömppää mitä kaupalliset kanavat suoltavat ilmaiseksi. Miksi katsojan on maksettava siitä, että hän saa hömppää Ylenkin tv-kanavilta? Hömpän vastapainona Yle lähettää hyviäkin elokuvia sekä musiikki-, ajankohtais- ja historiaohjelmia yms. Laatuohjelmien nettipalvelu (Elävä arkisto ja Yle areena) on hyvä idea ja sitä kannattaa edelleen kehittää. Ylen nykyisistä radiokanavista tunnen vain Radio 1:n, joka lähettää enimmäkseen hyviä ohjelmia. Muiden kanavien nimistä päättelen, että pari lähettää laatuohjelmia mutta useimmat hömppää.

Mielestäni Ylen pitäisi keskittyä laatuohjelmiin eikä kilpailla hömppämarkkinoilla. Yksi tv-kanava ja pari radiokanavaa riittävät siihen tarkoitukseen. Kaupalliset yhtiöt hoitakoot hömpän ja myös esimerkiksi uutiset ja urheiluselostukset. Tämän ”saneerauksen” jälkeen Ylen toimintamenot vähenisivät radikaalisti, joten ne voitaisiin kattaa budjettirahoituksella. Erityistä tv-lupaa tai Yle-veroa ei silloin tarvittaisi.

[Jorma Merikoski]

RASISMIN VASTAISESTA ”PERUSKIRJASTA”

Muutos 2011 ei allekirjoittanut ”rasismin vastaista peruskirjaa”. Erilaisia julistuksia, julkilausumia ja kannanottoja seilaa maailmalla enemmän kuin tarpeeksi, mutta niitä ei yleensä ole tapana kutsua mahtipontisesti ”peruskirjoiksi”. Toisaalta tämä suureellisuus sopii hyvin yhteen mm. sen kanssa, että ”peruskirjan” allekirjoitustilaisuutta juontanut täti esiintyi muka ”opettajana”, joka muka antoi puolueille ”kotiläksyjä”, ks. tilaisuudesta tehty video

http://www.youtube.com/watch?v=RSNVw3JIz-4 .

Luulenpa, että tällainen koulumestarin mielenlaatu ei muutenkaan ole erityisen harvinainen ”kukkahattutätien” piirissä. Myöskään ei ole harvinaista, että ihmiset allekirjoittavat ties mitä papereita lukematta niitä kunnolla. (Minäkin olen joskus tehnyt niin, mutta ne paperit olivat sisällöltään täysin yhdentekeviä byrokraattisia sepustuksia eivätkä mitään ”peruskirjoja”.) Videolta näkyy lahjomattomasti, että erään puolueen allekirjoittaja ei ollut lukenut ”peruskirjaa” kunnolla, ja tuskinpa hän oli ainoa, jolta tämä ”kotiläksy” oli jäänyt tekemättä.

Hyvän lehtijutun näkökulman pitäisi olla monipuolinen ja tavoitteen totuudenmukainen, mutta valitettavan usein näkökulma on yksipuolinen ja tavoite tarkoitushakuinen. ”Peruskirjan” allekirjoitustilaisuudessa Muutoksen puheenjohtaja Jiri Keronen ilmoitti selvästi, että Muutos vastustaa rasismia, ja perusteli myös selvästi, miksi hän ei allekirjoita ”peruskirjaa”. Mitä voidaan ajatella journalistista, joka kirjoittaa, että Keronen ei allekirjoittanut sitä, mutta joka ”unohtaa” mainita, että tämä ilmoitti vastustavansa rasismia? Vaikka hän ei varsinaisesti valehtele, hän johdattaa tietoisesti lukijan harhakäsitykseen, ettei Muutos muka vastusta rasismia. Kerosen perustelut ovat em. videolla ja myös Muutoksen lehdistötiedotteessa, ks.

http://hommaforum.org/index.php/topic,44495.0.html .

”Peruskirjasta” löytyy muitakin kummallisuuksia kuin Kerosen mainitsemat. Esimerkiksi siinä sitoudutaan (kursivointi minun) ”kieltäytymään näyttämästä, julkaisemasta tai antamasta julkaista, levittämästä tai millään tavalla hyväksymästä, näkökulmia tai mielipiteitä, jotka tuovat esiin tai kutsuvat, tai joiden voidaan realistisesti olettaa tuovan esiin tai kutsuvan, tai jakautumista eri etnisiä tai kansallisia alkuperiä, tai erilaisia hengellisiä uskomuksia omaavien ihmisten välillä, ja puuttumaan tiukasti kaikenlaisiin rasistisiin tuntemuksiin tai käytökseen sen [sic] omissa riveissä,” En viitsi etsiä alkuperäistä englanninkielistä tekstiä, vaan lähteeni on

http://hautakangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64469-persut-kayvat-rasismia-vastaan .

Mitä ihmettä? Siis esimerkiksi tsekit ja slovakit eivät olisi saaneet jakautua eri valtioiksi?! Tietääkseni Nietsche ja Heidegger vaikuttivat natsioppeihin, joten voidaan realistisesti olettaa, että tällainen kutsu kuuluu tulevaisuudessakin. Pitäisi kai taas alkaa sytytellä kirjarovioita.

Nyt vietetään kuulemma ”rasismin vastaista viikkoa”. Vaikka minun kalenterissani on 52 ”rasismin vastaista viikkoa”, minäkään en olisi allekirjoittanut tuota ”peruskirjaa”.

[Jorma Merikoski]

KOULUMATEMATIIKASTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN, OSA 2

Maaliskuun 14. päivä on ”piin päivä”, koska sen amerikkalainen merkintä 3.14 ilmoittaa piin kolminumeroisen likiarvon. Viime ”piin päivänä” Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto (MAOL) sai avoimen kirjeen, ks.

http://solmu.math.helsinki.fi/ .

Kirjeellä on 200 allekirjoittajaa. He edustavat matematiikan harrastajan kaikkia asteita professorista peruskoululaiseen. Uskallan väittää, että organisoidulla nimienkeruulla allekirjoittajia olisi löytynyt helposti 2000 ja enemmänkin. Kirjeessä ehdotetaan MAOL:ia ryhtymään neljään toimenpiteeseen matematiikan kouluopetuksen vakavimpien epäkohtien korjaamiseksi. Yksi ehdotus on yläkoulumatematiikan eriyttäminen pitkäksi ja lyhyeksi.

Tietyllä toisella taholla valmistauduttiin ”piin päivään” täysin päinvastaisella tavalla. Nimittäin nimimerkki ”Negatiivi” kirjoitti 10.3. LUMA-Sanomissa kerrassaan tyrmistyttävästi. Lukiomatematiikan eriyttäminen pitkäksi ja lyhyeksi on lakkautettava! Ks.

http://www.luma.fi/2011/03/10/negatiivi-jaosta-lyhyeen-ja-pitkaan-matematiikkaan-tulisi-luopua .

Lupa kirjoittaa nimimerkillä esimerkiksi Hommaforumille on enimmäkseen paikallaan, mutta nyt ollaan tekemisissä niin kovien väitteiden kanssa, että kaksi kysymystä herää. Miksei ”Negatiivi” uskalla esiintyä omalla nimellään? Miten on mahdollista, että LUMA-Sanomat, joka sentään kai pyrkii asialliseen keskusteluun, sallii tällaisen kirjoituksen julkaisemisen nimimerkillä?! Toivon (mutta en usko), että ”Negatiivi” on ”trolli”. ”Onkohan oikeasti olemassa joitakin tahoja, jotka ajavat tätä?”, ihmetteli muuan tuttavani sähköpostitse. Pelkään, että on. Markku Halmetoja osuu kirjoituksen kommentissaan (17.3. kello 20.41) asian ytimeen: ”Negatiivi taustajoukkoineen haluaa tehdä matematiikasta mielenkiintoista hävittämällä sen koulusta kokonaan”.

Asetelmassa kouluviranomaiset vs. matemaatikot (ja muut matematiikan harrastajat) on samanlaisia piirteitä kuin asetelmassa ”mokuttajaviranomaiset” vs. tavalliset suomalaiset. Kummassakin tapauksessa viranomaiset määräävät yksioikoisesti sen, miten asioita pitää hoitaa. Sitten vaan menoksi määräysten mukaiseen suuntaan juurikaan välittämättä siitä, mitä oikeasti tapahtuu.

1970-luvulla kouluviranomaiset uskottelivat mm., että ”kaikki oppivat kaiken”. Mutta jos joku ei opi jotakin, niin asia korjautuu ”tukiopetuksella”. Heidän nykyinen ilosanomansa ei ehkä ole aivan näin ehdoton mutta on samansuuntainen. ”Mokuttajat” puolestaan uskottelevat mm., että ”monikulttuuri on ihanaa ja väistämätöntä”. Mutta jos jotakin ei-ihanaa löytyy, niin asia korjautuu ”paremmalla kotoutuksella”.

Mitkään kouluviranomaisten kikkailut eivät kuitenkaan muuta seuraavaa tosiasiaa. Kaikki eivät tarvitse matematiikkaa (”laskento” riittää). Kaikilla ei myöskään ole halua eikä kykyä oppia sitä. Mutta matemaattis-luonnontieteellis-teknisten alojen korkeakouluopinnoissa sitä tarvitaan. Kouluviranomaisten vastuulla on (tai ainakin pitäisi olla), että näille aloille löytyy tarvittava määrä riittävät matematiikan pohjatiedot omaavia opiskelijoita.

[Jorma Merikoski]

KANSANEDUSTAJA JANNE KIVIVUORESTA

Juostessa tai hiihtäessä erittyy ”endorfiineja”. Ehkä juuri siksi ajattelen usein lenkillä vähän kummallisia asioita. Viime sunnuntaina tulin hiihtoladulla pohtineeksi, kenellä Tuntemattoman sotilaan sankarilla olisi ollut parhaat edellytykset päästä eduskuntaan (mikäli hän olisi selviytynyt sodasta hengissä). Ehkä Yrjö Lahtisella.

Lahtinen olisi varmaan kotiutunut armeijasta ylikersanttina ja olisi heti sen jälkeen liittynyt SKP:hen ja ryhtynyt sen aktiiviksi. Vuonna 1945 hän olisi luultavasti ollut liian nuori tullakseen kelpuutetuksi SKDL:n ehdokkaaksi eduskuntavaaliin, jossa SKDL sai suurvoiton (paikkoja 49). Vuoden 1948 ”jo riittää”-vaalissa hän olisi jo voinut olla ehdokkaana mutta huonolla menestyksellä, koska SKDL kärsi silloin suurtappion (paikkoja 38). Kuitenkin viimeistään vuonna 1958 hän olisi päässyt eduskuntaan SKDL:n saadessa ennätysmäisen voiton (paikkoja 50) ja eduskunnan suurimman puolueen aseman.

Sitten tulin ladulla muistaneeksi, että Pohjantähden Janne Kivivuori todellakin pääsi eduskuntaan. Päätin kotona vähän katsella, miten Linna viestii lukijalle, että Kivivuori on ”kansanedustaja-ainesta”. Paljon tällaisia viestejä todellakin löytyy.

Jo koulussa Janne osoitti poliitikon kykyjään (osa 1, luku 4.III, kursivointi minun):

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kaikkein pahimpia jurnuttajia oli Kivivuoren Janne, mutta opettajan täytyi tunnustaa että hän myös oli teräväpäisin oppilas. Kaiken hän oppi helposti ja vaivattomasti, ja hänen osaamisensa oli sitäkin ihmeellisempää, kun kukaan ei juuri nähnyt hänen lukevan läksyjään. Reppu oli usein kotona aamuun saakka avaamattomana siksi kunnes sinne pantiin eväät.

Mutta Janne luki tunnin alussa ja tunnillakin. Hän oli taituri lunttaamisessa, ja jos hän ei tiennyt kysyttyä asiaa, hän alkoi vakavana selittää jotakin muuta asian vierestä, ja selityksessä oli sellaista vakuuttavuutta että opettaja sanoi:

– … noo … Se on oikein. Se on aivan paikalleen. Mutta minä en kylläkään sitä kysynyt.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Oikeastaan Janne ei ollut vain ”kansanedustaja-ainesta” vaan jopa ”puoluejohtaja-ainesta”. Nimittäin viime torstain tv-vaalikeskustelu näytti taas kerran tiettyjen puoluejohtajien erinomaisen taidon vakavana selittää jotakin muuta asian vierestä. Suoraan kysymykseen ei useinkaan osata tai haluta vastata suoraan, vaan aletaan puhua vuolaasti ”vastuunkantamisesta” yms. korukielisistä asioista.

Ja selityksessä oli sellaista vakuuttavuutta että monet äänestäjät ajattelivat: ”… noo … Se kuulostaa hienolta. Se on aivan paikalleen. Mutta eihän sitä kysytty. Mitäpä sillä väliä. Äänestän teikäläisiä, jos te esiinnytte jatkossakin yhtä upeasti ja jos teillä on hieno vaalikoppi ja jos saan siellä hernesoppaa ja pullakahvit”.

Vai ajattelivatko monet äänestäjät noin? Se nähdään vajaan kuukauden kuluttua.

[Jorma Merikoski]

”RENKIEN KAAPPAUKSESTA”

Vakuutusmatemaatikko, dosentti Olli Pusa pudottelee kovaa tekstiä kirjassaan Renkien kaappaus, http://www.google.fi/search?q=Renkien+kaappaus. Nimen selitys (s. 2):

”… Työmarkkinamiehet ja vakuutusyhtiöt ovat itse saaneet päättää asioistaan, valtio loi vain pakottavat puitteet toiminnalle. … Kun työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitusomaisuuden määrä on kasvanut valtavaksi ja ne ovat siirtyneet omistamaan suomalaista elinkeinoelämää, asetelma on käynyt kestämättömäksi. Ei ole enää kyse nurkasta yhteiskunnassa, vaan työeläkejärjestelmän valta vyöryy omistajavallan myötä kaikkialle.
Työmarkkinamiehet ja yritysjohtajat huomasivat syntyneen tilaisuuden vallankaappaukselle. Työeläkeyhtiöissä he käyttävät keskeistä taloudellista päätösvaltaa Suomessa. … Enää ei keskeistä ollutkaan se, kuka omisti mitäkin, vaan kuka oli vallankäyttäjä ja millä tavoitteilla. Yritysjohtajista on tullut samalla työeläkeyhtiöiden hallintojen kautta myös omien yhtiöidensä päättäjiä. Rengit ovatkin nyt yhtäkkiä isäntiä, joita kukaan ei kykene kontrolloimaan.”

Esimerkiksi ”sosiaalituposta” Pusa kirjoittaa (s. 34–35):

”… Valtio poisti yrityksiltä ns. Kela-maksun, joka vastasi lähes miljardia euroa vuodessa. … Yrityksiltä poistui miljardi euroa sivukuluja vuodessa. Sen vastapainoksi ne lupasivat sitoutua korottamaan työeläkejärjestelmän maksuja. Tietenkin ne olivat itse sitoutuneet tähän jo aikaisemmin, mutta näin kustannus saatiin siirrettyä kätevästi veronmaksajien kustannettavaksi. Kuitenkin toteutusmalli on nokkelasti sellainen, ettei valtio suoraan maksa työeläkejärjestelmän kustannuksia. Sen seurauksena valtio ei työeläkemiesten ajattelutavan mukaan voi vaatia osallisuutta työeläkejärjestelmän päätöksenteossa.
Työantajatahoille siunaukseksi tuli Vanhasen toinen hallitus. … Kokematon Katainen ei kuutosen matematiikallaan varmasti ymmärrä mitään kokonaiskuvion rahavirroista. Hän on siis täysin riippuvainen avustajistaan. …
…
… Suurin osa korvaavista veroista kerätään kansalaisten kulutusverojen nostona energiaveroissa. … Kansalaiset huomaavat eläkepelin ja eläkeyhtiöiden valta-aseman turvaamisen siitä, että sähkölasku nousee ja kaukolämpömaksu kasvaa. …
…
Kun Sari Sairaanhoitaja ja Outi Opettaja ovat juuri ehtineet tottua ajatukseen, että heille lupailtu valtaisa palkankorotus kuihtuu murusiksi, he saavat käteensä taloyhtiönsä vastikelapun, jossa kustannusten nousua selittää kallistunut kaukolämpö, sähkö ym.”

Kirjan vauhdikas meininki säilyy loppuun asti (s. 70):

”Samalla kun työeläkejärjestelmä on kriisiytymässä, eduskuntavaalit ovat tulossa. Kyseessä on ehkä ainutkertainen tilaisuus pysäyttää vallan luisuminen lopullisesti kahdelle vakuutusyhtiölle ja niiden ympärille muodostuneelle mafialle. Nyt pitäisi edellyttää, että niin median edustajat kuin tavalliset äänestäjätkin vaativat poliitikoilta suoria vastauksia kysymyksiin.
Puuttuvatko he työeläkejärjestelmän kautta käynnissä olevaan renkien vallankaappaukseen vai eivät? Jos eivät puutu, miksi? Ketä he oikeasti edustavat?”

[Jorma Merikoski]

”TOIVE PAREMMASTA”

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kun vapaus-, itsenäisyys- ja piraattipuolueet, köyhien asialla olevat, seniorit, muutoshakuiset ja eri merkkiset kommunistit keskustelivat televisiossa, se oli kuin toive paremmasta. Politiikasta mitään ymmärtämätönkin ymmärsi, että nämähän puhuvat kuin ihminen ihmiselle ja jopa kuuntelevat toisiaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aamulehden toinen päätoimittaja Jorma Pokkinen kirjoitti viime sunnuntaina hyvin eduskunnan ulkopuolisten puolueiden puheenjohtajien vaalikeskustelusta. Hän varmaan tarkoitti, että nämä keskustelijat herättävät toiveen paremmasta keskustelukulttuurista. Mutta mielestäni nämä puolueet herättäisivät myös toiveen paremmasta politiikasta, jos ne saisivat paikkoja eduskunnassa. Erityisesti tämä koskee Muutos 2011:tä ja sen kanssa Pirkanmaalla vaaliliitossa olevaa Piraattipuoluetta. Mutta jopa sekin herättäisi toiveen paremmasta, jos sanokaamme peräti kaikkein tulipunaisin änkyräkommunisti potkaisisi jonkin valtaapitävän puolueen edustajan pois eduskunnasta ja toisi hieman punaväriä nykyisen konsensuspolitiikan harmauteen. Yhtäkaikki, mitä enemmän valtaapitävät puolueet häviävät sitä parempi niille (itsetutkiskelun paikka) ja Suomen kansalle (tiellä puoluevallasta kohti oikeaa demokratiaa).

Pokkinen kirjoitti hyvin myös eduskuntapuolueiden puheenjohtajien vaalikeskustelusta:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kun puoluejohtajat pääsevät televisioon ja vaalitenttiin, niin alkaa huuto, päälle puhuminen ja päsmäröinti. Hyvät tavat unohtuvat ja tuli karkaa kuin Mainilan laukaukset.
Olkaa niin ystävällisiä arvon ”esikuvat”, älkää enää huutako. Politiikka pilaantuu mölinässänne kuin viili ukkosella.
…
Johtavilla poliitikoilla on kolme viikkoa aikaa korjata käytöksensä. Ei enää poikittaista mailaa, ei punoitusta, ei puhisemista.
…
Suurten puolueiden kannattaa miettiä, millaisia mediakonsultteja käyttävät.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Miten tähän on tultu? (Toki monissa tv:n hömppäohjelmissa pidetään vieläkin kamalampaa meteliä, mutta yhteisten asioiden hoitaminen ei saisi olla mitään hello-everybody-nyt-kaikki-rokkaamaan-meininkiä. Hyvä huumori olisi tietenkin erinomaisen sopivaa, mutta ne, jotka eivät osaa viljellä sitä, voisivat keskittyä puhumaan asiaa.) Yksi vastaus löytynee veronmaksajienkin rahoittamista (puoluetuet) ”poliittisista broilerikanaloista”. Sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyyteni niistä antaa, esitän seuraavaa: Jotta tällaisessa ”kanalassa” pääsisi ”kukoksi tunkiolle”, täytyy olla hyvännäköinen ja esiintyä sujuvasti sekä puhua muita useammin ja kovemmin. Ajattelemisella ei ole juurikaan väliä eikä yleensäkään henkisillä harrastuksilla.

Vaalissa on muitakin ehdokkaita kuin ”poliittisia broilereita”. Vaikka heidän ”lavasäteilynsä” lienee ”broilereita” himmeämpi, tärkeämpää on, että heillä on näitä enemmän oikean työnteon antamaa elämänkokemusta. Heitä kannattaa äänestää.

[Jorma Merikoski]

”PALVELUISTA”

Eilisessä ”neljän suuren puolueen” puheenjohtajien vaalikeskustelussa hoettiin (taas kerran) kymmeniä ellei satoja kertoja sanaa palvelu. Katsojille uskoteltiin (taas kerran), että koulutuspalvelut, terveyspalvelut, päivähoitopalvelut, sosiaalipalvelut, vanhuspalvelut, hoivapalvelut, joukkoliikennepalvelut, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut ja kaikki muutkin hyvinvointipalvelut sekä ties mitkä palvelupalvelut säilyvät. Pähkäiltiin mm. sitä, onko oikein vai väärin, jos joutuu matkustamaan vähän kauemmas saadakseen parempaa palvelua. Vakuutettiin, että palveluja ei leikata.

Tuumaillessani, miten puuduttavaa tämä alituinen palvelu-mantran viljely on kuulijalle, huomasin tv-kuvasta, että kappas, Sasi on nukahtanut tuoliinsa. Ajattelin, että ehkä hän on väsähtänyt juuri tuon palvelu-liturgian takia. Sitten keksin, että minähän voisin tällä tavalla yrittää hoitaa unettomuuttani. Siis kehittäisin sellaisen fantasian, jossa yhtämittaa pöpistään palveluista. Jo pelkkä tämä ajatus alkoi mukavasti nukuttaa tehdessäni vielä pari tuntia töitä vaalikeskustelun jälkeen.

Fantasia oli seuraava. Keskustelijat ovat erivärisiin pukuihin sonnustautuneita akkoja. Puheenjohtaja esittää yhdelle akalle kysymyksen ja haluaa vastaukseksi kyllä tai ei. Tällaisen vastauksen sijasta akka alkaa kuitenkin mumista hypnoottisella äänellä: ”Palvelut, palvelut, palvelut ...”. Puheenjohtaja keskeyttää hänet ja tivaa vastausta kysymykseen. Akka vastaa: ”Minähän jo vastasin, että palvelut, palvelut, palvelut ...”.  Puheenjohtaja sanoo tiukasti: ”Vastatkaa kyllä tai ei”, mutta samaan aikaan toinen puheenjohtaja ehtii antaa puheenvuoron toiselle akalle, joka puolestaan alkaa mumista samaan malliin: ”Palvelut, palvelut, palvelut ...”. Edellinen kuvio toistuu ja näin jatkuu loputtomiin.

Minun ei tarvinnut käydä mielessäni läpi montakaan tällaista kierrosta, kun jo nukahdin. Valitettavasti tällä ”unilääkkeellä” on sama ominaisuus kuin kaikilla muillakin eli se vaikuttaa lyhytaikaisessa käytössä mutta menettää tehonsa pitkäaikaisessa.

Vanhan vitsin mukaan hyvinvointivaltio on sellainen, jossa ”valtio voi hyvin”. Mutta pikemminkin siellä ”vallanpitäjät voivat hyvin”. Vallanpitäjät puhuvat mielellään siitä, että he järjestävät palveluja kansalaisille. He eivät koskaan puhu siitä, että he saavat palveluja kansalaisilta sikäli, että koko heidän hovinsa on rahoitettu kansalaisten maksamilla raskailla veroilla.

Olin Tsekkoslovakian samettivallankumouksen aikana (syksyllä 1989) Prahassa. Marraskuussa Staromestskan torille pystytettiin jättiläismäinen joulukuusi, jonka oksilla riippui paketteja. Jokaiseen oli kirjoitettu jokin sellainen palvelu (rauha, kansojen ystävyys, koulutus, työpaikat, hyvinvointi yms.), jonka kommunistidiktatuuri muka antaa kansalaisille ”lahjaksi”. Pian sen jälkeen kansa kuitenkin ilmoitti voimakkaasti mielipiteensä noista palveluntarjoajista.

Parin viikon kuluttua me voimme ilmoittaa mielipiteemme niistä palveluntarjoajista, jotka ovat antaneet meille ”lahjaksi” mm. holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta aiheutuneet ongelmat ja sen, että joudumme todennäköisesti maksamaan niiden valtioiden lainoja, jotka ovat hoitaneet talouttaan epärehellisesti ja taitamattomasti. Jos haluamme tällaisen menon jatkuvan tulevaisuudessakin, niin äänestämme nykyisin vallassa olevia puolueita.

[Jorma Merikoski]

”KURSSI LUOTEESEEN!”

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ei koskaan ennen ollut ainoakaan alus liikkunut näillä vesillä. Tyydytyksekseen Magalhães totesi, että rannikko kaiken aikaa keskeytymättä jatkui pohjoista kohti. Tämä seikka vahvisti hänen varmuuttaan siitä, että nyt todellakin oltiin Amerikan manteren toisella puolen. Ja sitten hän antoi käskyn ohjata suoraan avomerelle luoteiseen suuntaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Luin Carl Grimbergin 24-osaisen Kansojen historian jo kouluaikana ja jokin aika sitten uudestaan. Oikeastaan en kummallakaan kerralla lukenut sitä kokonaan vaan sivuutin vähemmän kiinnostavat kohdat selailulla. Se, että tietääkseni historiantutkijat suhtautuvat tähän suurteokseen kovin ristiriitaisesti, ei haittaa niitä hienoja lukukokemuksia, joita lukija saa esimerkiksi tutustuessaan portugalilaisten merenkulkijoiden seikkailuihin. Henkilökohtaisen lisäpotkun tähän aiheeseen sain Harry Martinsonin kuunnelmasta Molukkien luotsi, joka esitettiin radiossa joskus 1950-luvun loppupuolella.

Magalhãesin otettua kurssin luoteeseen alkoi varsinainen ”elämysmatka” (lähde: Grimberg, osa 12, s. 92 ja 101). Laivakorput vilisivät matoja, jotka olivat syöneet korppujen ravitsevan osan. Nälkäiset miehet söivät härännahkoja, sahajauhoja ja rottia, ja rotista jopa maksettiin puoli dukaattia kappaleelta. Viidestä matkaan lähteneestä laivasta vain yksi pääsi perille. 180-henkisestä miehistöstä vain 18 pääsi perille. Mutta tulipahan purjehdituksi maapallon ympäri.

Kurssi luoteeseen! voisi olla hyvä iskulause kuvaamaan kaikkea sitä, kun rohkeat ihmiset ryhtyvät vaikeaan tehtävään.

Entä ”valtiolaivamme kurssi”? Onko se luoteeseen vai sukelletaanko pohjaan vai risteilläänkö ”keulaportit auki” sinne tänne vai jäädäänkö satamaan odottamaan ”EU-nukkien” määräyksiä? Kovin rapistunut taitaa tämä laiva olla. Ei sillä oikein uskaltaisi lähteä luoteeseen eikä muuallekaan, etenkin kun sillä ei ollut ”vahvaa kapteenia” sitten ”Urkin” päivien.

Parin viikon kuluttua nähdään, muuttuuko ”valtiolaivan kurssi”, ja jos muuttuu, niin mihin suuntaan. ”Vahvan kapteenin” perään haikailemisen sijasta voisi olla parempi, että kansa ”nousisi komentosillalle” suoran demokratian keinoin.

Lopuksi hieman tietoja Martinsonista (lähde: Wikipedia). Hän lähti merille 16-vuotiaana, joutui palaamaan maihin saatuaan pölykeuhkon, vietti kulkurin elämää mm. asuen teltassa Tukholmassa, osallistui ruotsalaisissa vapaaehtoisjoukoissa Suomen talvisotaan, sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 1974, teki itsemurhan 73-vuotiaana 1978.

[Jorma Merikoski]

REINO, HALLA-AHO JA REINO HALLA-AHO, OSA 1

Lueskelin äskettäin Kekkosen kirjaa Kirjeitä myllystäni 2: 1968-1975 (Otava, 1976). Bongasin sieltä Halla-ahon! Nimittäin Reino Halla-aho Tervakoskelta oli vuonna 1968 Tsekkoslovakian miehityksen huolestuttamana kirjoittanut Kekkoselle. Tämä vastasi 2.9.1968 (s. 25), että kyllä se on järkyttävää, mutta ulkopolitiikkamme takaa rauhan Suomessa.

Bongaus sai minut näpyttelemään googleen haun ”Reino Halla-aho”, mutta minulta jäivät lainausmerkit pois, joten haun kohteiksi tulivatkin sekä ”Reino” että ”Halla-aho”. Pari ensimmäistä linkkiä viittasi Kekkosen kirjeeseen, mutta niitä seuraavissa linkeissä oli varsin vauhdikastakin luettavaa. Otan kolme esimerkkiä, mutta niitä löytyisi helposti kolmekymmentä ellei kolmesataa.

Esimerkki 1. http://turkkila.blogspot.com/2008/11/jussi-halla-aho-hn-jota-kutsutaan.html

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Reino viekoittelee Riikkaa ikineitsytmiehillä

Pismillaah ruhotullaah vaan kaikille!
…
… Riikka, sisareni, uhrauksesi ei ole turha, sillä sinua odottaa ikuisena palkintona 77 nuivan ikineitsytmiehen joukko, joka nousee sinua tervehtimään..
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Esimerkki 2. http://nalkakorpi.blogspot.com/2009/07/mikko-ellila-hommafoorumin-kuningas.html

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kun Halla-aho sanoi "Mikäs homobaari tämä on?", Reino sanoi: "Ellilää pitäisi vetää turpaan siitä hyvästä, että hän toi meidät tähän homobaariin."
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Esimerkki 3. http://keskustelu.suomi24.fi/node/6716044

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Lieneekö se tämä "reino" eikä suinkaan toimittaja Sanna Ukkola, joka on saanut Halla-ahosta rikostutkinnan vireille?
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Paljon muutakin vekkulia löytyi, mutta vihdoin päätin siirtyä ”asialinjalle” eli panin lainausmerkit paikoilleen. Sittenpäs löysin haasteellista ja yllättävää luettavaa. Esimerkiksi sen, että Reino Halla-aho ansaitsee 26936 Englannin puntaa viikossa, ja sen, että hän teki avausmaalin 29.8.2010 pelatussa ottelussa Aires–Liwa, minkä Aires voitti 4–1. Käsittelen tätä tarkemmin kirjoitukseni osassa 2.

[Jorma Merikoski]

REINO, HALLA-AHO JA REINO HALLA-AHO, OSA 2

Näpyttelin siis googleen haun ”Reino Halla-aho” lainausmerkkeineen. Löysin sieltä linkin

Lehtiluukku.fi - Aamuposti Riihimäki 27.03.2011 - Lue lehti netissä!
27. maaliskuu 2011 ... Reino Halla-aho Tervakoskelta kyseli yleisönosastolla, että "ovatko jo melkein kaikki suomalaiset kommunisteja? ...

Tämä Reino Halla-aho lienee sama, joka kirjoitti Kekkoselle 1968, ks. kirjoitukseni osa 1. En viitsinyt tarkemmin tutkia tuota Aamupostia vaan menin eteenpäin. Pari linkkiä viittasi Kekkosen kirjeeseen. Pari linkkiä viittasi sukututkimukseen: yksi Reino Halla-aho oli syntynyt ja kuollut 1908, ja toinen oli syntynyt 1909 mutta tietoa mahdollisesta kuolinvuodesta ei ole.

Seuraavaksi törmäsin kerrassaan haasteelliseen linkkiin

http://be.hattrick.org/Club/Matches/Match.aspx?matchID=293776619&TeamId=1051051&BrowseIds=&UpdateViewedReport=False

Siinä käsitellään jalkapallo-ottelua Studenci—Aires, minkä Studenci voitti maalein 5–2. Reino Halla-aho kavensi 66. minuutilla Studencin johdon 3–1 luvuiksi 3–2. Luulen osaavani välttävästi lukea venäjää sanakirjan avulla, joten ajattelin, että nytpäs tuli tilaisuus tämän alan harrastamiseen. Niinpä hain venäläis-suomalaisen sanakirjan ja ryhdyin töihin. Mutta työ edistyi kovin hitaasti tai ei oikeastaan edistynyt ollenkaan. Ihmettelin, olenko unohtanut vähäisenkin venäjäntaitoni ja miksi monia sanoja ei ole sanakirjassa. Minun olisi pitänyt heti huomata, ettei tuo teksti olekaan venäjää (esimerkiksi venäläisen i:n sijasta on latinalainen i).

Sitten näpyttelin googleen haun ”Hattrick”. Opin seuraavaa (lähde: Wikipedia): Hattrick on Ruotsissa kehitetty internetissä pelattava jalkapallomanageripeli. Pelissä hallinnoidaan omaa virtuaalista jalkapallojoukkuetta ja muun muassa ostetaan ja myydään pelaajia, pohditaan taktiikoita sekä valmennetaan juniorijoukkuetta. … Hattrickiä pelaa nykyään Suomessa yli 25 000 käyttäjää ja ympäri maailmaa yli 870 000 käyttäjää, mikä tekee siitä maailman suosituimman online-jalkapallomanagerointipelin. Hattrick on käännetty tällä hetkellä 51:lle eri kielelle.

Jaahas. Tämä Reino Halla-aho on siis virtuaalinen jalkapalloilija. Nyt haastoin itseni selvittämään, millaisen pelaajanuran hän on luonut. Annoin itselleni luvan käyttää vain edellä mainittua ties-minkä-kielistä sivua ja sen linkistä

http://be.hattrick.org/Club/Players/Player.aspx?playerId=182814053

löytyviä samankielisiä Halla-ahon pelaajatietoja. En viitsi kertoa, miten hyvin tai miten huonosti onnistuin tässä. Lopuksi menin englanninkielisille sivuille, mistä vastaus löytyi helposti. En kerro sitä vaan jätän tämän mukavan pikku tehtävän niille lukijoille, joita asia mahdollisesti kiinnostaa. Tyydyn vain sanomaan, että Reino Halla-aho on 29-vuotias eikä enää pelaa Airesissa.

[kaarlo]

KOULUMATEMATIIKASTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN, OSA 2

Nimimerkki "Negatiivi" aiheutti Luma-sanomissa kirjoituksellaan lukion lyhyen ja pitkän matematiikan yhdistämisestä valtaisan keskustelun (Luma-sanomien) verkkosivuilla. Kuin lisätäkseen bensaa tuleen, Luma-sanomat julkaisi matematiikan opetusjärjestelyitä koskettaneita artikkeleita useammankin, samoin seurauksin.
 
Hyvä puoli on se, että keskustelua käytiin. Huono puoli on johtopäätökset.

Keskustelut käytiin enimmäkseen matematiikan parissa työskentelevien välillä, sillä muut harvemmin eksyvät nettiä surffatessaan Luma-sanomien sivuille - vaikka olisi suonut matematiikan surkean tilanteen saavan yhtä paljon julkistä ihmettelyä valtamediassa kuin eteläisten EU-maiden tukipakettimaksut Suomen kannalta: kyllä se varmasti miljardeissa lasketaan persnettona, jos itse vapaaehtoisesti nakerramme matematiikan osaamistasoa ja sitä kautta hyvinvointiyhteiskuntamme teknologista tukijalkaa. 

Nyt kun keskustelut ovat velloneet jo useamman viikon, lienee siis jonkinmoisten johtopäätösten aika. Tässä omani teille kommentoitavaksi:

* Matematiikanopetuksen eriyttäminen nähdään valitettavasti eriarvoistavana. Argumentteja tähän eriyttämisen vastustamiseen ei tahdo löytyä, vastustus on selvästi tunnepuolella. Jopa valinnaisia matematiikan lisäkursseja peruskoulun yläluokille hieman karsastetaan. Näin halutaan taata kaikille samat valmiudet peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Kuitenkaan esimerkiksi vastaavaa ongelmaa ei nähdä, jos joku valitsee yläkoulun kahdeksannella c-saksan ja jatkaa tätä lukiossa. Joku toinen "älyää" valita saksan kielen vasta lukion ekalla, jolloin on tarjolla enää suppeampi  d-saksa. 

* Matemaattinen lahjakkuus yläkoulussa nähdään kaikeksi muuksi kuin orastavaksi teoreettiseksi kiinnostukseksi/kyvykkyydeksi. Lahjakkaille on tarjolla (koulukiusaamisen lisäksi) oppimispelejä ja kaikkea muuta, muttei vahingossakaan kunnollista työtä algebran ja geometrian parissa.

* Historioitsijat ovat kertoneet, että menneisyyttä pitää opiskella, jotta ymmärtäisi nykyisyyttä. Kouluoloistamme päättävät tahot ja uusi opettajasukupolvi ovat "onnellisen" tietämättömiä siitä, mitä lukioissamme opetettiin ja millä tavalla 60-luvulla, 30-luvulla tai 1800-luvun lopulla tsaarinajalla. Tällainen historiattomuus ilmenee näköalattomuutena.

* Eriasteisten oppilaitosten opettajat ovat valitettavan vähän selvillä, mitä tapahtuu muissa kuin oman tasoisissa oppilaitoksissa. Olisi suotavaa, että kaikki matematiikkaa opettavat tutustuisivat kunnolla kolmeen asiaan: 1) miten matematiikan opiskelu toteutetaan peruskoulussa 2) lukiossa ja 3) korkea-asteella - ja pohtisivat tämän kokonaisuuden pohjalta ongelmien ydintä. Jos peruskoulussa homma menee metsään, kokonaisuutta on hankala paikata rajatussa kouluajassa myöhemminkään.  Ei kuulosta hyvältä, kun jotkut matematiikan yliopisto-opettajatkin vastustavat tasoryhmittelyä peruskoulussa ilman kunnon argumentteja siihen.  "Se on eriarvoistavaa"-kommentti ei mielestäni riitä.

* Kasvatustieteilijöiden pääsääntöisesti negatiivinen vaikutus matematiikan opetukseen näyttää kierrättyneen opettajankoulutuksen kautta seuraavan sukupolven opettajien asenteisiin. Tilanne on siksi(kin) vakava.
 
*Jorma Merikosken vertaus monikulttuurisuuteen matematiikka-asiassa tuo mieleeni seuraavan rinnastuksen. Suomessa tarvitaan työntekijöitä. Rajat on siis avattava vapaalle maahanmuutolle (kärjistetysti). Vastaavasti: Suomi tarvitsee tulevaisuudessa todella paljon (diplomi-)insinöörejä. Lasketaan kaikkien vaatimimustasoja matematiikassa, jolloin saamme niitä (osaavia insinöörejä) niin paljon kuin haluamme. 

[Roope]

* Eriasteisten oppilaitosten opettajat ovat valitettavan vähän selvillä, mitä tapahtuu muissa kuin oman tasoisissa oppilaitoksissa. Olisi suotavaa, että kaikki matematiikkaa opettavat tutustuisivat kunnolla kolmeen asiaan: 1) miten matematiikan opiskelu toteutetaan peruskoulussa 2) lukiossa ja 3) korkea-asteella - ja pohtisivat tämän kokonaisuuden pohjalta ongelmien ydintä. Jos peruskoulussa homma menee metsään, kokonaisuutta on hankala paikata rajatussa kouluajassa myöhemminkään.  Ei kuulosta hyvältä, kun jotkut matematiikan yliopisto-opettajatkin vastustavat tasoryhmittelyä peruskoulussa ilman kunnon argumentteja siihen.  "Se on eriarvoistavaa"-kommentti ei mielestäni riitä.

Korkeakouluissa havaittiin tasoryhmistä luopumisen jälkeen tulokkaiden osaamistason huomattava tippuminen. Näin se vaan on, vaikka asiaa miten seliteltäisiin parhain päin tasa-arvolla ja mahdollisuuksilla.

[Jorma Merikoski]

TASORYHMÄT PALAUTETTAVA PERUSKOULUUN

Kaarlo ja Roope puhuivat edellä asiaa. Jatkan tästä aiheesta.

Kysymys opetuksen eriyttämisestä peruskoulun tietyissä aineissa (nk. tasoryhmät) taitaa olla yksi niistä monista, joissa kansan enemmistön mielipide ja ”poliittisesti korrekti” mielipide ovat toistensa vastakohtia. Luulen nimittäin, että jos kansalta kysyttäisiin, pitäisikö tasoryhmät palauttaa, niin enemmistö vastaisi myönteisesti. Mutta luulen myös, että jos sitä kysyttäisiin puoluepukareilta ja koulubyrokraateilta, niin useimmat vastaisivat kielteisesti ja samaan hengenvetoon kehittäisivät pitkän ”me vastustamme eriarvoisuutta”-litanian.

YLE Radio 1:ssä on meneillään viisiosainen peruskoulun historiaa käsittelevä ohjelmasarja. Ylihuomenna lähetettävän neljännen osan ohjelmatiedot, ks. http://www.yle.fi/radio1/tiede/historiasarjoja/peruskoulun_historia_osa_4_vastatuulia_ja_epaonnistumisia_29627.html .

Sarjan kolmannessa osassa Kouluhallituksen entinen pääjohtaja Erkki Aho käsitteli mm. tasoryhmiä. (Vanhan lähimuisti pätkii, joten saatan muistaa järjestysnumeron tai haastateltavan väärin.) Hän kertoi, että tasoryhmien aikana vanhempien sosiaalinen asema vaikutti tasoryhmän valintaan. Siksi ”eriarvoisuutta” oli vähennettävä poistamalla tasoryhmät.

Monissa laajoissa yhteiskunnallisissa hankkeissa näyttää toistuvan seuraava kuvio. Nähdään tietyt epäkohdat. Ryhdytään toimenpiteisiin niiden poistamiseksi, ja ehkä ne poistuvatkin tai ainakin lieventyvät. Mutta tehdyt operaatiot samalla synnyttävät uusia epäkohtia, joten kokonaisuudesta ei tulekaan kaikilta osin parempi vaan tietyiltä osin jopa huonompi.

Näin on käynyt peruskoulullekin. Hyvä koulutuksellinen tasa-arvo ja menestys pisatesteissä osoittavat, että maamme koulutuspolitiikka on ollut oikeansuuntaista monessa tärkeässä asiassa. Kuitenkin joissakin tärkeissä asioissa suunta on ollut väärä. Esimerkiksi peruskoulun matematiikan opetus ei anna riittävää pohjaa lukion pitkän matematiikan todelliseen ymmärtämiseen, mistä puolestaan seuraa, ettei lukion pitkän matematiikan opetus anna sellaista matemaattista pohjaa, jota tarvittaisiin matemaattis-luonnontieteellis-teknisten alojen menestyksellisessä korkeakouluopiskelussa. Tämä asia olisi helposti korjattavissa matematiikan tasoryhmillä, mutta siihen ei näytä vieläkään löytyvän ”poliittista tahtoa”.

Olen mukana pienessä tutkimuksessa, jossa testataan eri opiskeluvaiheessa olevien taitoa soveltaa peruskoulun matematiikkaa ja selvitellään heidän matematiikkaa koskevia asenteitaan. Testissä näyttää olleen myös joitakin ”erityisoppilaita”. Nimittäin yhden peruskoulun kahdeksasluokkalaisen mielestä tietyn tehtävän oli laatinut ”vitun homo”. Jopa yhden lukiolaisen vastauksessa komeili erektiossa oleva miehen sukupuolielin. Jne. Luultavasti tällaiset ”erityisoppilaat” saavat koulussa paljon pahaa aikaan häiritsemällä niitä, jotka haluaisivat vaihteeksi opiskellakin. (Nykyisin on kuulemma myös ”erityisvanhempia”, mutta en käsittele heitä tässä.) Ehkä ”erityisoppilaillekin” pitäisi perustaa oma ”tasoryhmä”. Siellä he saisivat vapaasti mölytä ja ”toteuttaa luovuuttaan” mm. edellä mainituilla kirjoituksilla ja piirroksilla. Kenties osa heistä parantaisi tapansa päästäkseen takaisin tavalliseen oppilasryhmään.

[Jorma Merikoski]

”SAATANAN TUNAREISTA”

Poliitikot tarvitsevat poliittisia virkanimityksiä. Ne lisäävät puoluekoneiston valtaa, ja kukapa ei haluaisi ”palkintovirkaa”. Sen sijaan me tavalliset kansalaiset emme tarvitse niitä. Huippuvirkamiehet pitäisi valita poliittisten lehmänkauppojen sijasta suoralla kansanvaalilla.

Nomenklatuuran kriitikot saavat usein ”palautteena” armotonta sättimistä. Esimerkiksi se, että holtittoman maahanmuuttopolitiikan arvostelijoita nimitellään ”rasisteiksi”, on arkipäivää. Mutta sanan säilällä hutkimisen huippunoteeraus oli se, kun poliittisten virkanimitysten kritisointi oli Kekkosen mielestä ”saatanan tunarointia”.

(Kuriositeettina mainittakoon, että Kekkonen muutti myllykirjeen julkisuuteen saattamassaan versiossa ”saatanan tunarit” muotoon ”onnettomat tunarit”. Eihän ”arvojohtajan” sovi kiroilla julkisesti mutta tokihan sopii yksityisesti. Kirjassaan Kirjeitä myllystäni 2 Kekkosen oli kuitenkin parempi säilyttää ”saatanan tunarit” paikallaan, koska kaikki jo tiesivät, että kirjeessä luki niin.)

Näpyttelin googleen haun ”saatanan tunarit”. Ne viitteet, joissa selitetään tämän nimittelyn alkuperää, ovat enimmäkseen virheellisiä tai puutteellisia. Myös Aamulehti kirjoitti siitä 5.4. vähän kummallisesti. Siksi lähetin lehden mielipidepalstalle kirjoituksen, joka julkaistiin 9.4. pienin muutoksin. Tämä kirjoitus seuraa. Lukija voi ratkaista, kuka oikeastaan oli ”tunari” vai oliko kukaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Veikko Vuorikosken mukaan (Al., yläkerta 5.4.) Kekkonen ”läksytti” Veli Merikoskea sanomalla hänelle oikein monikossa: ”saatanan tunarit”. Tästä luonnehdinnasta on tullut suorastaan ”lentävä lause” ja mikäs siinä. Mutta koska Vuorikoski mainitsee ”tunarin” nimen, on kohtuullista kerrata, miksi Kekkonen sätti häntä ja 25:ttä muuta henkilöä toukokuussa 1975 tuolla tavalla.

He olivat allekirjoittaneet poliittisia virkanimityksiä vastustavan julkilausuman. Siitä ärtynyt Kekkonen kirjoitti Merikoskelle, että jos ”te saatanan tunarit ette olisi tätä verratonta julistustanne saattaneet ilmoille”, niin hän olisi ehkä nimittänyt Erkki Huurtamon Kymen läänin maaherraksi. Sitten hän muka visioi, että jos hän nyt nimittää Huurtamon, niin ”ulvoo koko lehdistö, että alkaapa se auttaa, kun kansamme vastuuntuntoinen parhaimmisto selkeästi sanoo, miten yhteisiä asioita on hoidettava”.

Kuitenkin Kekkonen nimitti Huurtamon. Kuitenkaan lehdistö ei ”ulvonut”. ”Tunaroinnilla” ei siis ollut mitään muita seurauksia kuin myllykirje.

”Suomen perustuslaki takaa kansalaisilleen yhdenvertaisuuden myös virkanimityksissä. Puolueen jäsenyys ei saa aiheuttaa syrjintää, mutta ei myöskään suosintaa.” Tämän kirjoittaminen oli siis Kekkosen mielestä ”saatanan tunarointia”.

Kekkosella oli kiistattomasti sana hallussaan, mutta ”saatanan tunareiksi” nimittely ei ole tämän alan mestarinäyte. Monet muutkin suomalaiset osaavat kiroilla ja syyttää muita, kun asiat eivät suju heidän haluamallaan tavalla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

[Jorma Merikoski]

MUUTOS 2011:N ÄÄNESTÄMISESTÄ

Hommaforumilla ja muuallakin esitetään varsin usein Muutos 2011:n äänestämisestä kaksi sellaista mielipidettä, joihin en yhdy.

Ensiksi: Muutos hajottaa maahanmuuttokriittistä rintamaa. Siis Muutos kerää sellaisia ääniä, jotka muuten menisivät Perussuomalaisille. Muutokselle annetut äänet ”menevät hukkaan”, koska se ei saa yhtään edustajanpaikkaa. Jos ne äänet olisi annettu Perussuomalaisille, niin tämä puolue olisi voinut saada enemmän paikkoja kuin mitä se nyt saa.

Tämä päättely olisi pätevä, jos (1) eduskunta käsittelisi enimmäkseen vain maahanmuuttoa, (2) olisi olemassa sellainen selkeä ”maahanmuuttokriittinen rintama”, jossa tietyt puolueet ovat ja tietyt eivät, (3) suurin osa Muutoksen äänestäjistä äänestäisi Perussuomalaisia, ellei Muutos olisi mukana.

Kuitenkin politiikkaan kuuluu paljon muutakin kuin (sinänsä tärkeä) kysymys maahanmuutosta, ja useimmissa puolueissa löytyy sekä eriasteista ”nuivuutta” että eriasteista ”mokutusta”. Siis mielestäni ”maahanmuuttokriittisen rintaman” olemassaolo on vähän kyseenalainen, ja vaikka tällainen rintama olisikin, se ei sovi ensisijaiseksi ”poliittiseksi vedenjakajaksi”. Muutokselle annettujen äänten mahdollista ”hukkaan menemistä” käsittelen alempana.

Toiseksi: Olisin mielelläni äänestänyt Muutosta mutta äänestänkin nyt Perussuomalaisia. Tuskinpa tällaiselle ”haluaisin tehdä A:n mutta teenkin B:n” -ajattelulle löytyy muuta perustetta kuin se, että tällainen äänestäjä pelkää muuten äänensä ”menevän hukkaan”.

Äänen ”hukkaan menemisellä” tarkoitetaan tavallisesti sitä, että kyseinen vaaliliitto ei saa yhtään edustajanpaikkaa, jolloin äänestäjä ei koe vaikuttaneensa kenenkään valintaan. Kuitenkin tämä tulkinta on mielestäni pinnallinen. Jokainen yksittäinen ääni ”menee hukkaan” sikäli, että lukuun ottamatta erittäin harvinaisia poikkeustapauksia (lieneekö niitä koskaan sattunutkaan?) yksi ääni ei vaikuta siihen, ketä valitaan. Toisaalta myös ”hukkaan menneet” äänet kertovat kansalaisten mielipiteistä.

En pidä mahdottomana sitä, että Muutoksen ja Piraattipuolueen vaaliliitosta Pirkanmaalla joku tulisi valituksi. Esimerkiksi Jari Leino on tehnyt paljon hyvää vaalityötä. Vaikka ketään Muutoksen ehdokasta ei valittaisi missään vaalipiirissä, Muutoksen saamat äänet eivät mielestäni silloinkaan ”mene hukkaan”, jos niitä on kohtuullinen määrä. Nimittäin ne viestivät, että Muutoksen kaltaista uuden ajan puoluetta tarvitaan, ja ne antavat ensi kunnallisvaaliin valmistautumiselle hyvän lähtökohdan. Siinä tapauksessa kunnallisvaalissa ei kenenkään enää tarvitse sanoa, että ”haluaisin äänestää Muutosta mutta äänestän Perussuomalaisia, jottei ääneni menisi hukkaan”.

Yksi vaalikopilla kävijä sanoi: ”Vaikka Muutos saisikin pari edustajanpaikkaa, se ei niin pienellä määrällä pysty tekemään eduskunnassa mitään”. Parilla paikalla ei todellakaan tee siellä juuri mitään (ellei pääse joissakin kuvioissa ”vaa’ankieleksi”). Kuitenkaan asia ei ole näin yksioikoinen. Jos Muutoksesta tulee eduskuntapuolue, niin se saa paljon enemmän medianäkyvyyttä kuin nyt, mikä puolestaan mahdollistaa paremman menestyksen seuraavassa kunnallis- ja eduskuntavaalissa.

[Jorma Merikoski]

”HIHHULIEN JYTKYT”

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jytkyt on ekspressionistisen taidemaalari Tyko Sallisen öljyvärimaalaus vuodelta 1918. Kooltaan 114,5x138 cm oleva suuri sommitelma on raskain liikkein toteutettu ilottoman suomalaisen maalaistanssin muistomerkki, joka kuvaa arkista hurmosta. Työtä pidetään Sallisen toisena suurena kansanelämän ja ekstaasin kuvauksena samana vuonna valmistuneen uskonnollista hurmosta kuvaavan Hihhulit-maalauksen ohella. Jytkyt on Hihhuleiden ohella Sallisen tunnetuin maalaus. (Lähde: Wikipedia)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Soini riemuitsi voitonpuheessaan ”isosta jytkystä”, mutta Sallisen toinenkin maalaus sopii näihin vaalitunnelmiin, sillä nyt lienevät alkamassa oikeat ”hihhulien jytkyt”! Näin kirjoittaessani en suinkaan halua pilkata Perussuomalaisia tai Soinia vaan päinvastoin. Olen iloinen Perussuomalaisten suurvoitosta ja tietenkin pidän Soinia etevänä ja karismaattisena puoluejohtajana. ”Kyllä kansa tietää” edustaa edelleenkin poliittista viisautta. Tekisi mieli sanoa ja sanonkin, että Soini joukkoineen on omalla tavallaan onnistunut koskettamaan ”kansan syvimpiä tuntoja” yhtä mestarillisesti kuin Tyko Sallinen omalla tavallaan.

Muutos 2011 menestyi vaalissa huonosti. Syitä on monia, mutta en puhu niistä, koska niitä käsitellään aivan riittävästi muissa ketjuissa. Miehistä (ja tietysti naisistakin) ja heidän uskostaan asiaansa otetaan mittaa erityisesti vastoinkäymisten sattuessa. Muutoksen johtajat ja muut aktiivit ovat nyt tällaisessa tilanteessa.

Oma äänimääräni, 59, on Pirkanmaalla Muutoksen ehdokkaiden huonoin. Kuitenkin voin rehellisesti sanoa, ettei sillä ole minulle mitään merkitystä.  (Ehdokkuuteni motiiveja olen käsitellyt tämän ketjun avausviestissä.) Mietin tässä kohdassa varsin pitkään, pitäisikö minun täsmentää, että ”rehellisyys” tarkoittaa ”poliitikon” rehellisyyttä tai ”rehellisen Lapin miehen” rehellisyyttä tai muuta vastaavaa. Kuitenkin katson voivani vakuuttaa, ettei noita täsmennyksiä tarvita. Jos olisin sanokaamme 40-50 vuotta nuorempi, niin niitä ehkä tarvittaisiin. Yhtäkaikki, kiitän äänestäjiäni. ”Laatu korvaa määrän.” 

[Jorma Merikoski]

VOITTAJISTA JA ”TORJUNTAVOITTAJISTA”

Lasse Viren ei voittanutkaan Montrealin olympialaisten 10000 m:n juoksussa.  Nimittäin hänen aikansa 27.40,4 oli huonompi kuin hänen Münchenin olympialaisten aikansa 27.38,4, joten hän itse asiassa hävisi kaksi sekuntia.    Tämä eduskuntavaalin voittajien ja häviäjien määrittämisen kanssa analoginen päättely on tietysti monesta syystä epäpätevä, mutta julkisessa keskustelussa heitellään usein vieläkin epäpätevämpiä analogioita. Maahanmuuttokeskustelussakin niitä löytyy yllin kyllin, esimerkiksi Finlayson ym. vs.  ”vuohipaimenet” ym. ja Suomen sotalapset vs. Afrikan ”sotalapset”, vain nämä mainitakseni.

Yhtäkaikki, eduskuntavaalissa Kokoomus sekä voitti (tuli suurimmaksi puolueeksi) että hävisi (menetti paikkoja). Melkein kaikki muutkin puolueet joko voittivat tai saivat ”torjuntavoiton”. Keskustapuolueen tai Vihreiden piiristä ei sentään ole kuulunut puhetta ”torjuntavoitosta”, mutta ties vaikka jonkin lautakasan alta tai jostakin viinikellarista sellainenkin rätinki ajan mittaan löytyy.

Helsingin olympialaisten miesten keihäänheitossa suomalaiset eivät menestyneet odotusten mukaisesti. Toivo Hyytiäinen oli sentään kolmas tuloksella 71.89, mutta Soini Nikkinen heitti huonosti sijoittuen kahdeksanneksi tuloksella 68.80 ja Eino Leppänen heitti suorastaan surkeasti saaden tulokseksi 62.61 ja sijaluvuksi 16. Sekä ennen olympialaisia että niiden jälkeen he kaikki viskoivat lähes joka kilpailussa yli 70 metriä.

Leppäsen ensimmäinen heitto oli (muistaakseni) alle 60 metriä. Kun hän toisella (muistaakseni) heitti tuon 62.61, kilpailua radiossa selostavan Pekka Tiilikaisen mielestä (muistaakseni) oli ”ilahduttavaa”, että Leppänen ”paransi tulostaan”. Minä, joka luulin vielä silloin, että aikuiset puhuvat enimmäkseen järkeä, ihmettelin, mitä kumman ilahduttavaa on siinä, että Leppäsen ensimmäinen heitto on erittäin huono ja toinen on huono. Mutta olkoon tämä alkeellisena esimerkkinä siitä, että lukuja voidaan tulkita ”tarkoitushakuisesti”. Jos Keskustapuolue ja Vihreät häviävät vielä parit vaalit, niin sittenpähän niillä on hyvä mahdollisuus alkaa ”parantaa tuloksiaan”.

Helsingin olympialaisten pistetilastossa Suomi oli kuudes, mutta sopivalla laskutempulla se saatiin ensimmäiseksi. Nimittäin muuan (muistaakseni hollantilainen) urheilutoimittaja keksi laskea kunkin maan pistemäärän suhteen asukaslukuun, ja näin Suomelle tuli ykkössija.

Mutta mahtaako löytyä sellaista laskutemppua, jolla Muutos 2011:n huono menestys saataisiin näyttämään vähän paremmalta? Taitaa löytyä. Lasketaan kunkin puolueen koko maassa saaman äänimäärän suhde siihen rahamäärään, jonka puolue ja sen ehdokkaat ovat kaikkiaan käyttäneet vaalityöhön.  Näin syntyneessä listassa Muutos kenties olisi ihan kohtuullisella sijalla. Ehkä vielä kiinnostavampia olisivat näiden suhteiden käänteisluvut, jotka siis ilmoittavat, kuinka kalliiksi yksi ääni on millekin puolueelle keskimäärin tullut. Tässähän olisi mielenkiintoista puuhaa jollekin politiikan tutkijalle tai harrastajalle.

[Jorma Merikoski]

TAIKASANA

Tämä keksitty kertomus ei kuvaa mitään tositapahtumaa. Jos tälle kuitenkin sattumalta löytyy jotakin yhteyttä johonkin tositapahtumaan, niin minkäs minä sille mahdan.

Toimittaja Ä oli saanut tehtäväkseen olla puheenjohtajana muutaman uuden kansanedustajan välisessä tv-keskustelussa. Mukana oli Jussi Halla-aho, ja siitäkös Ä innostui, sillä tottahan toki hänellä, toimittaja Ä:llä, oli kyky nolata Halla-aho perinpohjin. Vielä suurempi oli hänen halunsa näyttää, miten hyvin hän osaa tehdä sen.

Niinpä Ä alkoi pöyhiä Halla-ahon nettikirjoituksia löytääkseen sieltä jotakin sellaista, jonka avulla hän saisi tämän manatuksi maan rakoon. Aikansa ahkeroituaan hän huudahti oikein eurooppalaisittain: Voila! Pyydykseen oli näet tarttunut Halla-ahon kirjoittama sana homoneekeri. Ä puhkui tyytyväisyyttä. Lietsoakseen itseään vielä suurempaan uhoon hän kirjoitti tuon taikasanan paperille oikein isoin kirjaimin: HOMONEEKERI. Sitten hän alkoi tehdä suunnitelmaa. Kysyn Halla-aholta, käyttääkö hän vielä tätä sanaa. Jos hän vastaa kielteisesti, niin hän on ”säälittävä takinkääntäjä”. Jos taas hän vastaa myönteisesti, niin hän on ”säälittävä rasisti”. Siis vastatkoon hän miten tahansa, minä pystyn nolaamaan hänet.

Seuraavaksi Ä alkoi kehitellä mukavia fantasioita siitä, kuinka hänen tietokoneeseensa ja kännykkäänsä pian tulvii sähköposti- ja tekstiviestejä siihen malliin, että ”kylläpä keksit pahan”, ”se oli oikein sille rasistille”, ”lisää tällaista, natseille luu kurkkuun” jne. Mitä enemmän hän ajatteli näitä asioita sitä villimmiksi fantasiat tulivat, kunnes ne huipentuivat visioon Päivi Lipposen johtamasta suuresta Halla-ahon vastaisesta mielenosoitusmarssista.

Kun voitonvarma Ä sitten menee johtamaan keskustelua, hän on sen alussa tavallista säyseämpi. Hän tekee mielenkiinnottomia kysymyksiä eikä juurikaan kuuntele saamiaan mielenkiinnottomia vastauksia. Nimittäin hänen kaikki ajatuksensa ovat keskittyneet siihen hetkeen, kun hän paiskaa pelipöydälle sellaisen valttiässän, joka lyö Halla-ahon lyttyyn. Silloin tv:n ääressä kaikki impivaaralaiset perunanenät hiljenevät, mutta uljas uusi eurooppalainen suvaitsevaisto taputtaa käsiään. Nyt! ”Olet kirjoittanut … Käytätkö vielä …” Mitä ihmettä?! Halla-aho vastaa, että tietenkin kansanedustajan ja hallintovaliokunnan puheenjohtajan sanavalinnat ovat usein erilaisia kuin blogiin kirjoittavan yksityishenkilön, mutta kirjoituksen sisällöstä hän on edelleen samaa mieltä. Koska Ä ei ollut perehtynyt sisältöön, hän jää sanattomaksi.

Lieventääkseen pettymystään Ä käy Juho Eerolan kimppuun. Ainakin hänet saan munaamaan itsensä. Selittäköön, miksi hän vastustaa ”sukupuolineutraalia avioliittoa”. Mutta mitä ihmettä?! Eerolan mielestä silloin pitäisi johdonmukaisesti hyväksyä myös moniavioisuus. Hyvänen aika, tuota en ole tullut ajatelleeksi. Miten selviydyn tästä eteenpäin? Hetken epätoivon jälkeen Ä muistaa asemansa puheenjohtajana. Nyt puhutaan parisuhteista, hän komentaa.

Kotimatkalla Ä on pahantuulinen. Mutta kun hän kävelee homobaarin ohi ja kun hänen vastaansa tulee iloinen lauma niitä, joita ei saa uuskielessä kutsua neekereiksi, hänen kiukkunsa lientyy. Autereisen kevätillan kostea raikkaus ikään kuin tihkuu suvaitsevaisuuden ja monikulttuurin taivaallista mannaa, mikä saa Ä:n ajattelemaan: Kyllä me vielä voitamme tämän pelin. Media on sentään ”neljäs valtiomahti”.