KOULUMATEMATIIKASTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN
Panos-tuotosmielessä tarkasteltuna matematiikan opetus on valtakunnan onnettomimpia toimialoja. Näin sanoo matematiikkalehti Solmun päätoimittaja Matti Lehtinen (Solmu 1/2011) ja on aivan oikeassa. Viime syksynä pitkän matematiikan ylioppilaskokeessa ”ykköstehtävän” a-kohtana oli sieventää lauseke (a+b)^2 – (a-b)^2. Kymmenet kokelaat eivät osanneet edes sitä.
Muuan kaverini, matematiikan opettaja, pyrki aikoinaan laatimaan kokeeseensa sellaisen ”ykköstehtävän”, jonka kaikki osaisivat ratkaista oikein. Vaikka hän antoi yhä helpompia ”ykköstehtäviä”, aina löytyi vääriä ratkaisuja. Viimein hän kyllästyneenä koko projektiin ajatteli saada sen päätökseen tehtävällä: ”Mitä saadaan tulokseksi, kun lukuun 1 lisätään luku 1?” Mutta sekään ei auttanut! Jotkut oppilaat näet luulivat, että kyseessä on jokin kompa, ja sotkivat mitä sotkivat.
Ylioppilastutkintolautakunnalla näyttää olevan vähän samanlainen tavoite ja samanlainen menetelmä, sillä edellä mainitut ”ykköstehtävät” eivät matemaattiselta tasoltaan juurikaan eroa toisistaan.
Monet poliitikot eivät näe tässä asiassa mitään hälyttävää ja vaihtavat mielellään puheenaiheen koskemaan Suomen erinomaista menestystä pisatesteissä. Nuo testit eivät kuitenkaan mittaa niinkään varsinaista matematiikan osaamista kuin ongelmanratkaisutaitoa ja luetun ymmärtämistä. He eivät myöskään tiedä tai halua tietää siitä ainoasta keinosta, jolla oikeasti saadaan riittävän monelle nuorelle matemaattis-luonnontieteellis-teknisten korkeakouluopintojen vaatima matematiikan taito. Tämä keino on peruskoulun yläluokkien matematiikan opetuksen eriyttäminen pitkäksi ja lyhyeksi.
Tämä aihe kuulostaa kiinnostavalta. Mistä voisi johtua matematiikan ahdinko? Pisassa menee hyvin, mutta tietääkseni lukioiden maikat tuskailevat, että jotain on peruskoulussa jäänyt oppimatta ja että peruskoulu on Suomessa tabu, sitä ei saisi arvostella. Miksi monet eivät opi edes matikan kansalaistaitoa (hintoja ja prosentteja) ja korkeakoulujen tuotanto yskii?
Tässä alla mielipiteitä syistä hieman provokatiivisessa muodossa.
1) Oppikouluaika ja tasoryhmittely ovat luoneet jollekin tiedostavalle ihmisryhmälle "trauman", jota vastaan pitää taistella ja kaikki muu kuin tasapäistys on pahasta.
2) Niin kauan kuin Nokia yms. mennä porskuttivat ja verotulot kilisivät kassaan, mitään ei ole tarvinnut tehdä. Korkeakoulujen huuto huonosta lähtötasosta ja Nokiankin suunnalta tullut viesti, ettei osaajia enää tahdo Suomesta löytyä kunnolla, kuuluivat kuuroille korville.
3) Matematiikkaan suhtaudutaan ennen kaikkea apuvälineenä eikä yhtenä osana sivistystä kuten musiikkia, kansatiedettä, arkeologiaa, kieliä jne. Se on pelottava "väline", jonka kouluosaamisen koetaan ratkaisevan, pääseekö lapsi hyvätuloiseen ylempään keskiluokkaan. Siksi tuntuu, että yhteiskunnassa on ok tukea musiikkiluokkia joka paikkakunnalle, tehdä tasoryhmittely jalkapallossa junioreille viimeistään 13-14-vuotiaina jne. Matikassa vastaava meininki, jossa jollekin 14-vuotiaalle annettaisiin jo ovella ymmärtää, ettei hänellä ole mitään asiaa häiritsemään ikäluokkansa parhaimmiston treenejä olisi kauhistus. En toki tällaista kannatakaan, mutta haluan vain tuoda esille, kuinka eri sfääreissä ajatusmaailmat liikkuvat lahjakkaiden koulutuksessa matikka vs taito- ja taideaineet.
3) Eritasoisten oppilaitosten vähäinen kiinnostus toisistaan. Oppilas tarpoo läpi ala- ja yläkoulun, lukion ja yliopiston/ammattikorkean. Kiinnostus nivelvaiheisiin on opettajilla yllättävän vähäistä. Harva opettaja jaksaa tai uskaltaa lähteä oikeasti hakemaan muutosta tilanteeseen. Se on yhtäältä ymmärrettävää (vastassa on tuulimyllyt), toisaalta huono asia (mitään ei tapahdu). Tässäkin on syntynyt ammattiin liittyviä nautintaoikeuksia, joita ei haluta riskeerata.
4) Alueellinen tasa-arvo koulutuksessa on heikko. Tässäkin peruskoulun saavutuksen ovat jääneet pelkkään alkuhuumaan. Harva suositun yliopistoalan opiskelija on syrjäseudulta - aivan liian harva, vaikka ottaisi huomioon väestön suhteellisen osuuden kaupungeissa ja maalla.
5) Suomessa vallitsee aivan käsittämätön omahyväisyys PISA-menestyksen jälkeen. Muiden maiden opetusjärjestelyt matematiikassa eivät tunnu kiinnostavan päättäjiemme yhtään. Heikoimpien oppilaiden tukijärjestelyt ovat varmaan maailman parhaita - ja niin on hyvä ollakin - mutta miksemme voisi vilkaista, kuinka esimerkiksi Cambridgen yliopiston matematiikan tiedekunnasta valmistuneet ovat saanet keskimäärin opetuksensa läpi kouluajan. Tai MIT:n. Lahjakkuutta on varmasti tuettu aivan toisella tapaa ja oppilaat on opetettu työntekoon. Nyt yläkoulu laiskistaa lahjakkaat.
6) Kouluissa oppiaineet on asetettu kilpasille keskenään rajallisista resursseista. Samoin isojen paikkakuntien lukiot kilpailevat kateellisina toisilleen. Jos joku lukio suunnittelee esimerkiksi järjestävänsä resurssiensa puitteissa matematiikkapainotuksen, muut lukiot käyvät kimppuun ja huutavat kunnalle, ettei noin saa antaa tapahtua, sillä se koetaan olevan muilta lukioilta jotain pois. Matematiikkaa ei tässä pelissä paljon ajatella.
7) Matematiikka ei näy enää päällepäin sovelluksissa. Nettiä ja älypuhelinta voi käyttää osaamatta derivoida. Valitettavan monet diplomi-insinööritkin muistavat hehkuttaa, että koskaan he eivät ole koulun jälkeen tarvinneet Gaussin ja Stokesin lauseita. Niinpä. He eivät työskentelekään ns. prosessien ytimessä suunnittelemassa ja miettimässä teorian ja teknologian rajapintaa, vaan toimivat prosessien ympärillä ns. ylläpitohommissa. Toki ovat tärkeitä jälkimmäisetkin hommat ja nekin vaativat jonkinasteista matemaattista pohjakoulutusta.
