[..
."Ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset ehkä huomataan, ilmoitetaan ja tuomitaan helpommin."
Ulkomaalaistaustaisten yliedustusOptulan tutkimus keskittyi vuosina 2006-2009 oikeudessa käsiteltyihin raiskausrikoksiin. Tuona aikana Suomessa tuomittiin yhteensä 262 raiskaajaa. Tuomioita annettiin pakottamisesta sukupuoliyhteyteen, raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta.
Kaikista raiskausrikoksista joka neljännellä tuomitulla oli tausta ulkomailla: joko jonkin muun maan kansalaisuus tai kaksoiskansalaisuus.
Perusmuotoisen raiskauksen tekijöistä ulkomaalaistaustaisia oli 30 henkeä eli 34 prosenttia tuomituista. Törkeästä raiskauksesta tuomituista 13 henkeä eli 41 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia.
Sukupuoliyhteyteen pakottamisesta tuomittiin tutkittuina vuosina 5 ulkomaalaistaustaista eli 17 prosenttia tuomituista.
Tutkimuksen tehnyt Optulan ylijohtaja Tapio Lappi-Seppälä huomauttaa, että aineisto on suhteellisen pieni. Pienuudesta huolimatta aineisto näyttää selvän vinouman ulkomaalaisten osuudessa tuomituista. Syy ei ole tällä hetkellä selvä.
- Sattumalle täytyy jättää mahdollisuus. Ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset ehkä huomataan, ilmoitetaan ja tuomitaan helpommin, Optulan Lappi-Seppälä arveli.
Toistaiseksi ulkomaalaisten osuutta raiskausrikostuomioissa ei ole selvitetty kunnolla. Syitä tai syytä ei siis tiedetä. Oikeusministeriö ja Optula ovat jo käynnistäneet tutkimuksen asiasta.
- Luvut pistävät silmään. Kotouttamisen puolelta on selvitettävä, olisiko siellä tekemistä, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi keskiviikkona...]
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120909-raiskaukset-suomessa-%E2%80%93-%E2%80%9Dulkomaalaisten-osuus-pistaa-silmaan%E2%80%9D"Ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset ehkä huomataan, ilmoitetaan ja tuomitaan helpommin."
"
Ulkomaalaisten korkeaa määrää raiskaustilastoissa on yritetty selittää niinkin, että suomalaisnaisen on helpompi tehdä rikosilmoitus vieraasta kuin maanmiehestä.
Tämän teorian tyrmäsi vuonna 2008 Poliisi-tv:n raportissa työkseen seksuaalirikoksia Helsingin rikospoliisissa tutkiva Marja Vuento. Vuennon mukaan jotkut seksirikosten uhrit ovat päinvastoin miettineet kahdestikin tekevätkö rikosilmoitusta, koska kokevat häpeällisenä sen, että ovat menneet luottamaan vieraasta kulttuurista tulleeseen."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/100807-miksi-ulkomaalainen-mies-raiskaa-useamminTutkimuksen tehnyt Optulan ylijohtaja Tapio Lappi-Seppälä huomauttaa, että aineisto on suhteellisen pieni. Pienuudesta huolimatta aineisto näyttää selvän vinouman ulkomaalaisten osuudessa tuomituista. Syy ei ole tällä hetkellä selvä.
- Sattumalle täytyy jättää mahdollisuus.
Tässä lisää sattumia..
Ulkomailla syntyneiden osuus poliisin tietoon tulleista raiskauksista Helsingissä on
yli 40 prosenttia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raiskaus-Espoossa ulkomaalaistaustaisten raiskauksesta epäiltyjen osuus oli
lähes 70 prosenttia.http://fi.wikipedia.org/wiki/Raiskaus-Ruotsi:
75% Gävlen raiskaustuomituista muualta lähtöisin
http://hommaforum.org/index.php/topic,43057.msg657164.html#msg657164-Oslossa
sata prosenttia väkivaltaisista puskaraiskauksista on viime vuosina ollut ei-länsimaalaisten tekemiä.
http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=561939jne.jne.
Jos Tapio Lappi-Seppälä vaivautuisi käyttämään vaikka googlea,selviäisi hänelle aika pian,että mistään sattumasta ei ole kyse.
Toistaiseksi ulkomaalaisten osuutta raiskausrikostuomioissa ei ole selvitetty kunnolla. Syitä tai syytä ei siis tiedetä. Oikeusministeriö ja Optula ovat jo käynnistäneet tutkimuksen asiasta.
- Luvut pistävät silmään. Kotouttamisen puolelta on selvitettävä, olisiko siellä tekemistä, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi keskiviikkona
Anna-Maja Henriksson voisi vuosia kestävän kalliin selvityksen sijaan perehtyä Hommaforumiin.
Kotouttamisen puolelta on selvitettävä, olisiko siellä tekemistä, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi
