Muuttaa siinä mielessä, ettei lääketiede ole kyennyt hoitamaan varsinaista sairautta. Jäljelle ei välttämättä jää muita vaihtoehtoja kuin oireiden hoitaminen.
Useimmiten lääketiede pystyy tarjoamaan myös tehokasta oireiden lievitystä, joten on kyseenalaista tarvitseeko puoskarille hakeutua. Vaikka lievitystäkään ei olisi tarjolla, niin plasebohoito lääkärin antamana olisi eettisempää ja edullisempaa.
Tehosta voi olla muutakin näyttöä kuin länsimaisen lääketieteen tutkimustulokset. Tämä näyttö on huomattavasti epäluotettavampaa kuin em. tutkimustulokset, mutta informaatioarvo ei ole täysin nolla. Sattumanvaraisesta kokeilemista en ole missään ehdottanut.
Tarkentaisin, että länsimainen lääketiede on läpäissyt tieteellisen menetelmän mukaisen testauksen ja on luotettavinta tarjolla olevaa lääketieteellistä tietoa. Viittaamasi ns. muut tutkimukset käyttävätkin sitten ns. vankkaa perstuntumaa, joka tuottaa plasebovaikutuksen vuoksi enemmän tai vähemmän satunnaisia tuloksia.
Toinen näkökulma on tilanne, jossa on jo ehditty kokeilemaan jotakin hoitoa tuloksellisesti. Pitäisikö potilaan lopettaa hoito sillä perusteella ettei hoito tehoa suureen osaan muita potilaita?
Riippuu tilanteesta. Haluan korostaa, että useimmissa tapauksissa havaitut vaikutukset johtuvat plasebosta. Plasebo toimii myös toiseen suuntaan eli uskomalla vaikutuksen poistuneen voidaan saada aikaan oikeita haittavaikutuksia.
On kuitenkin epäeettistä myydä potilaalle ylihintaan tavaraa, joka ei vaikuta mitenkään. Tällaisesta hoitosuhteesta tulisi hankkiutua eroon vieroittamalla potilas siitä ja selittämällä, että vaikka hoito olikin huuhaata, niin hän on itse omalla tahdonvoimallaan saanut parannetuksi itsensä ja ei tarvitse siihen puoskaria väliin.
Toivoisin myös, että vastaisit edellisessä viestissäni esitettyihin kysymyksiin koskien esimerkiksi tarjoamaani kosketushoitoa.
Kuten kaikessa päätöksenteossa, keräisin saatavilla olevan riittävän oleelliseksi katsomani tiedon, tulkitsisin sitä edellytyksieni mukaan ja tekisin päätöksen.
Nyt on sitten taas tuhannen taalan kysymys, että mikä sinusta on oleellista tietoa ja missä määrin olet kykenevä arvioimaan eri hoitoja? Yleensä pyrin ulkoistamaan päätökset niissä asioissa, jossa minulla ei ole riittävää asiantuntemusta. En lähtisi netistä poimittujen tietojen varassa asentamaan talooni sähköjä.
**********************************************************************
Haluan tässä vaiheessa todeta, että en ole tyystin kieltämässä puoskareita. Ihmisillä on perustulaillinen oikeus kuluttaa rahansa vaikka millaiseen huuhaahan.
Puoskareja vastaan taistellaan parhaiten valistustyöllä ja puoskarien korvausvelvollisuudella ts. potilaalla on oikeus saada rahansa takaisin, jos "hoito" ei auta. Lisäksi "hoitojen" antajat olisivat velvollisia kertomaan, että heidän hoitonsa tueksi ei ole olemassa tieteellistä näyttöä.
En usko, että minulla on enempää annettavaa tälle keskustelulle. Olen mielestäni melko tyhjentävästi selittänyt näkökantani. Jos en ole onnistunut vakuuttamaan tähän mennessä, niin en usko, että mitkään argumentit vakuuttavat. Lukijat arvioikoot argumenttieni järkevyyden.