Itse olen viettänyt monien muiden hommalaisten tavalla rasisminvastaista elämää, joten viikko tuntuu sen rinnalla jotenkin mitättömältä leikiltä. Toki se on tärkeä tapaus esimerkiksi monille muslimeille, joilta ihmisten tasavertaisuus niin usein unohtuu. Nuorten asenneilmapiiriä onkin hyvä aika ajoin raikastaa ja tuulettaa, jotta uskonnolliset ääri-ilmiöt eivät saisi enempää jalansijaa Suomessa.
Rasisminvastaisella viikolla voitaisiin luoda suvaitsevaisempaa ja avaramielisempää ilmapiiriä esimerkiksi totuttamalla muslimilapsia mielikuvaharjoituksin ja roolileikein poikkeaviin ihmisiin, kuten juutalaisiin, homoseksuaaleihin tai suomalaisiin, ja erilaisiin tapoihin ja ruokiin, kuten suomalaiseen kinkkuun. Suvaitsevaisuuskasvatuksella voitaisiin kasvattaa muslimimiesten haurasta itsetuntoa siten, ettei heidän tarvitsisi enää sitä pönkittääkseen vartioda sukunsa ja uskontokuntansa naisia mustasukkaisesti vääräuskoisilta miehiltä. Muslimityttöjä voitaisiin myös tutustuttaa suomalaispoikiin ja samalla opettaa muslimivanhemmille, että jokaisella on oikeus valita kumppaninsa. Mielikuvaharjoitukset, taideterapia ja toiseuden rooliin eläytyminen voisivat opettaa musliminuoria ulos kotona ja seurakunnassa opitusta ksenofobiasta, sovinismista ja juutalaisvihasta.