Poikkesin tuossa toukokuun alussa työkkärissä uusimassa työnhakuni. Pääsin info-tiskille ja siellä vain pyydettiin antamaan se kortti mihin merkataan seuraava käynti. No se on nyt sitten vuoden päästä. Infon tädin mukaan ollaan kuulemma luopumassa näistä käynneistä ja pitää vain soittaa tai tehdä sähköinen ilmoitus mikäli tilanne muuttuu (koulutus, työ tai sellainen).
Mielestäni ihan positiivista ettei tarvitse joka toinen kuukausi käydä selittelemässä että on hakenut töitä ja mitä meinaan tehdä tulevaisuudessa.
Kaksipiippuinen juttu, tuo tiskiltä uusi aika tyyppinen ratkaisu. Toisilla se toimii kun junanvessa, mutta tässä taas törmätään siihen, että kaikki yksilöt kipataan samaan saaviin, ja arvotaan sokkona seuraava joku...
Joillekkin henkilöille on todella tärkeätä, että pääsisi
(omasta halustaan) juttelemaan tilanteesta edes 2-3kk välein
(lue syrjäytymis uhka), ja en tiedä pääsevätkö edes halutessaan saamaan tukea, vai meneekö resurssit
saavista arpomiseen, että ketäs sosiaalinen ja työkykyinen pitäisi
määrätä määrätä kuntoutumaan, ettei raukka syrjäntyisi.
Kuntien lakisääteinen velvoite aktivoida pitkiksiä on ajatuksena hyvä, mutta toimintamallit täysin raakileita ja epäonnistuneita.
Otetaanpas hypoteettinen esimerkki, että Teuvo Työtön on vaikkapas harrastellut aktiivisesti pomppukeppi hyppelyä, sekä toiminut kouluttajana/valmentajana pomppuilijoille, joista on muodostunut vuosienmittaan myös Teuvon sosiaalinen verkosto, mutta kun työttömäksi Teuvo joutui, niin varallisuus ei enään riittänytkään pomppukeppeillä ja näin ollen myös
kouluttaja/valmentaja "ammattitaito" ruostuu sosiaaliseen aktiviteettiin, koska ei ole varsinkaan mielekästä vaan hengailla
pummina pomppuradalla.
No, kumpi ehkäisisi Teuvon syrjäytymistä enemmän, määräämällä johonkin uskonlahkon päiväkeskukseen tiskaamaan romanikerjäläisten astioita VAI antamalla kohtuulisesti
pomppurahaa (lue: diskoraha) ,jollon pääsisi taas kiinni olemassaolevaan sosiaaliseen verkostoonsa???
Sovitaan niin, että Teuvo on ammatiltaan vaikka kaivurikuski, jotta pomppuilu eikä tiskaus aktiviteetti kumpikaan liity ammattiin mitenkään, koska nyt kysymyksenä syrjäytymisen uhma.
Sitten vielä samaan läjään, ei edelliseen liity mitenkään, mutta liittyy työkkärin tms.
palveluun. On varmasti useita, mutta tiedossani nyt vain yksi pieni paikkakunta, joka komeilee jopa valtakunnallisesti työttömyys% TOP-10, niin Kela ja työkkäri palveluita ollaan
keskittämässä naapurikuntaa, noin 30km päähän, ja siis ihan Uudellamaalla (ennenkun Lappi-kortti)
Toki työttömillä ja muutenvaan Kela-asiakkailla on aikaa matkustella, koska siellä missä on asiakkaita, ei kannata ylläpitää palveluja, paitsi jos olet kapitalisti riistäjä, saatat ajatella toisin.
Mielenkiintoiseksi saattaa mennä, että jospa ei luuserilla olekkaan rahaa matkustella julkisilla (esim. 30kmX2 lienee kohtuuton vaatia kävelemään) vaikkapa pakolliselle työkkäri käynnille (puh. saldo tapissa), niin karenssia siitä sitten varmaan paukkuu, ja sehän sitten ratkaisee ongelman, ettei tarvitsekkaan pennejään laskella julkisiin.
Vai lähettävätkö
lihteran aina ennen käyntiä? Entäs naapurin mummeli lääkelaskujensa tms. kanssa, joka viimoiset 70v tottunut ne suoraan kelaan kiikuttamaan tiskille. Pitääkö nyt mummelin hommata ja opetella jokin maksukortti, että pääsee opettelemaan junalippuautomaattia, vai kannattaako antaa olla, koska matkat maksavat enemmän, kun kuitit...