Ei mielestäni, minusta vaikuttaa pikemminkin siltä, että TS:n kirjoitusta tulkitaan väärin. TS kirjoitti kuitenkin selkeästi kyseessä olleen mauttoman ajatusleikin, ja näin ei voida puhua mistään väärintulkinnasta tai mediajahdista.
Väärin. Aivan ensimmäisessä Turun sanomien uutisessa, mitä siteerattiin sitten STT:n ja muiden lehtien toimesta, ei puhuttu mitään ajatusleikeistä. Ainoastaan kylmän rauhallisesti että on ehdotettu hihamerkkejä. Vasta myöhemmin uutista muokattiin niin, että mainitaan ajatusleikit ja hampurilaishihamerkit.
http://naurunappula.com/900167/tarkoitushakuinen-paskajournalismi-osa-2941.png
Turun Sanomien alkuperäinen uutinen aloitti valehtelun mutta varsinaisen tuhotyön teki kaikkiin medioihin levinnyt STT:n valheellinen uutinen minkä Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huuskokin toi esille anteeksipyytelevässä kolumnissaan:
http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/103075-helena-erosen-tapaus-n%C3%A4in-sen-toimittajana-koenUutisoinnin aiheesta aloitti keskiviikkona 11.4. klo 17.11 Turun Sanomat, jonka otsikon (löytyy täältä) mukaan kansanedustajan avustaja ehdottaa ulkomaalaisille hihamerkkejä. Sen sai eteensä vasta pieni yleisö, joka kuitenkin muuttui erittäin suureksi kaksi tuntia myöhemmin Suomen Tietotoimiston eli STT:n levittäessä omistajatahonsa tekemää juttua.
Täältä löytyy mallikappale STT:n tekemästä jutusta julkaistuna klo 19.35.
Turun poliisin mielestäni häpeällinen toiminta jättää Erosen tutkintapyyntö/rikosilmoitus tutkimatta ja poliisi Markku Kukon päätös haukkua Eronen julkisesti tarkoittaa että jos haluaa oikeutta niin kannattaisi miettiä STT:n toimintaa.
STT:n kotipaikka on Helsinki.
Jos Helena Eronen tekee rikosilmoituksen STT:stä ja vaatii STT:ltä korvauksia niin silloin Helsingin poliisi tekee päätöksen esitutkinnasta ja koska Eronen vaatii korvauksia niin esitutkinta on käsittääkseni tehtävä. Kannattaa pyytää jonkun juristin apua että Turun Poliisin pelleily ei toistu vaan rikosilmoitus tehdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.Uskon että Helsingin poliisi ei ole yhtä sekaisin kuin Turun poliisi.
Esitutkinnassa paljastuisi joko että STT:n uutinen on ollut täyttä valhetta josta STT on tietoisesti jättänyt viittaukset ajatusleikkeihin,hampurilaismerkkeihin jne. pois jolloin STT olisi syyllinen ja STT menettäisi maineensa ja joutuisi muuttamaan toimintaansa tai sitten STT kertoisi että se vain kopioi TS:n jutun jolloin koko paskasanko kaatuisi Turun Sanomien ja TS:n nimettömän toimittajan niskaan ja TS menettäisi kasvonsa niin pahasti valehtelunsa johdosta että sen olisi maineensa pelastamiseksi erotettava alkuperäisen valhe uutisen kirjoittanut nimetön toimittaja.TS:n alkuperäinen uutinen on tehty kello 17.11 ja STT:n uutinen on julkaistu 19.35 ja TS on muokannut uutistaan kello 21.29.
Nytkin Turun Sanomien sivuilla oleva juttu on asenteellista valheellista mustamaalausta mutta jos siinä aikaisemmassa versiossa EI ollut mainintaa hampurilaismerkistä ja pientä mainintaa ajatusleikistä niin silloin se oli täyttä valehtelua.
STT:n uutinen oli täyttä valhetta mutta valehteliko STT tietoisesti (jolloin STT:n toimittajan kuuluisi saada potkut) vai raportoiko STT vain TS:n alkuperäiset valheet? (jolloin TS:n toimittajan kuuluisi saada potkut)Helena Erosen tapausta EI VOI jättää jälleen yhdeksi valheeksi lisää siihen valheiden joukkoon jolla tietoisesti on yritetty tuhota persut aina alkaen Jan Sundbergin valehtelusta sekä BBC:lle että valehtelusta ulkoministerion järjestämässä tiedotustilaisuudessa kansainväliselle medialle vaalien jälkeen.
Toivottavasti Erosen tapaus johtaa siihen että palkkaa työstään saavat toimittajat eivät voi enää kirjoittaa nimettöminä uutisia,nimettöminä pääkirjoituksia tai nimettöminä STT:n lyhennelmiä niin persujen mustamaalaus ja valheelliset uutiset ainakin vähenisivät elleivät loppuisi kokonaan.
Jos persut alistuvat siihen että toimittajat saavat valehdella persuista miten paljon tahansa niin ensi eduskuntavaaleihin mennessä toimittajat ja eliitti ovat onnistuneet ja persut palaa 5% pienpuolueeksi.Itse Erosen huumorista olen sitä mieltä että Erosenkin kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä miksi hän antoi toimittajille mahdollisuuden valehdella ja vahingoittaa valheillaan persuja.
Kaikkien persujen on tajuttava että niinkauan kuin suomessa on vääristynyt ja valheellinen ja sairas media niin heidän kannattaa keskittyä VAIN asiaan ja VAIN asiallisesti sillä kaikki mikä voidaan vääristellä ja valehdella persuja mahdollisimman paljon vahingoittavaksi tullaan vääristelemään ja valehtelemaan persuja mahdollisimman paljon vahingoittavaksi.Toivon että myös Pirkko Ruohonen-Lerner katsoo peiliin ja tajuaa että media vedätti häntä täysin ja PRL pahensi tilannetta omalla toiminnallaan vaikka uskoikin toimivansa persujen hyväksi.