Pystyykö sellaista rahastoa perustaa johon ihmiset lahjottaisivat rahaa ja tällä maksettaisiin sakkoja? Rahastolla olisi äänestetty hallitus joka hoitaisi sakkogallubit ja maksamisen. Ideana olisi hoitaa kaikki kiihotus ja viharangaistusten sakot jotka olisivat enemmistön mielestä vääriä.
Yhdistyksen voisi perustaa, mutta PRH saattaisi väittää sen sääntöjä yhdistyslain nojalla ”hyvien tapojen vastaiseksi”. Tähän kaatui mm. Suomen kannabisyhdistyksen rekisteröinti, koska huumausaineen käytön edistäminen katsottiin ”pidettäväksi hyvien tapojen vastaisena siten, että esitetty tarkoitus on yhteiskunnassamme vallitsevien oikeus- ja moraalikäsitysten vastainen”. Näin PRH voisi argumentoida myös järjestöstä, jonka sääntöjen mukaisena tarkoituksena olisi tukea esim. sananvapausrikoksia koskevan lainsäädännön rangaistusvaikutusten heikentämistä maksamalla niihin syyllistyineiden sakkoja ja juristinpalkkioita (kutsutaan myös usein harhaanjohtavasti ”oikeudenkäyntikuluiksi”, vaikka kyseisistä kuluista vain häviävän pieni osa on muita kuluja, esim. oikeudenkäyntimaksuja ja todistajanpalkkioita).
Rahan keräämistä varten pitäisi saada rahankeräyslupa, jota ei varmasti heru tuollaiseen tarkoitukseen. Jäseniltä voisi toki laskuttaa jäsenmaksun, jonka suuruus määräytyisi esim. maksettujen tukien perusteella, samoin jäsenet voisivat maksaa yhdistykselleen vapaaehtoisia tukimaksuja. Ongelmaksi tulisi yhdistyksen ulkopuolisten (ei jäsenien) maksujen saanti, koska Poliisihallitus on pyrkinyt tulkitsemaan rahankeräyslakia mm. siten, että pelkästään tilinumeron laittaminen yhdistyksen julkisille kotisivuille ulkopuolisten nähtäväksi olisi luvanvaraista rahankeräystä.
Eli ts. merkittäviä juridisia ongelmia on aivan varmasti vastassa jos tuollaisella agendalla lähtee laillista järjestöä kasaamaan. Toisaalta, se olisi hyvin mielenkiintoinen ”sosiaalinen koe” (ei JM-K:n tarkoittamalla tavalla), jolla saataisiin varmasti aikaan kaustimaista älämölöä
sananvapausrikollisuudesta ja sen olemassaolosta ylipäätänsä.