Kannattaa muistaa, että tuo 600 miljoonaa euroa maahanmuuttajasosiaalipummien taskuun on vasta alkua. Eikä tuo summa muodostu ongelmaksi, koska TOISTAISEKSI RUOTSI KYKENEE MAKSAMAAN sen.
Monikulttuurisuuden hirviömäiset kasvot tulevatkin koko valtakunnan tasolla näkyviin sitten, kun kulut ovat paisuneet siihen mittaluokkaan, ettei Ruotsi enää kykene laskua maksamaan. Viimeistään silloin on edessä yhteiskunnan romahdus.
Tosin voitaisiin jo nyt kysyä, mitä hyvää ruotsalaiset kykenisivät maksamaan itselleen ilman noita maahanmuuttajien heinäsirkkalaumoja.
Kaiken lisäksi tuohon 600 000 000 euroon tulee lisätä vielä Ruotsin maksama kehitysapu sekä maahanmuuttajien suorittamista rikoksista aiheutuneet kulut. Nämä huomioonottaen voitaneen helposti puhua ainakin KAHDEN MILJARDIN EURON vuosittaisista kuluista. Tällaista rikkautta on monikulttuurisuus..
Minusta tuntuu, että osan mokuttajista tavoite on saada maahanmuuttajia maahansa elämään veronmaksajien rahoilla - se tekee heille hyvän omatunnon?
Faktana tuo ulkomaalaisten haaliminen maahan elämään vuodesta toiseen sukupolvesta toisen - ilman painetta sopeutua ja työllistyä - vaalien "omaa kulttuuriaan" sosiaaliturvalla, joka 40-50-luvulta alkaen kehitettiin vain paikallisen väestön hetkellistä poikkeukselisen elämäntilanteen turvaamista varten, tulee johtamaan hyvinvointivaltion alasajoon. Tuo taas voi olla motiivi päällepäin järjettömään toimintaan oslla ajattelevista realistisista mokuttajista?
Rahat vaan eivät tule riittämään kolmannen maailman rahtaamiseen lähiöihin elämään sosiaaliturvalla. En ymmärrä miksi kolmannen maailman ihmisiä ei patisteta "oppimaa kalastamaan" jo kotonaan ja rajoittamaan hillitöntä väestönkasvua? Se lie ainut kestävällä pohjalla oleva mahdollisuus?
Tai sitten tosiaan ko. järjettömyyttä ovat ajamassa akuliinat, jotka haluavat muuttaa Länsi-Euroopankin säpinän toivossa epävakaaksi? Siihenhän tämä tulee johtamaan, kun taikaseinästä loppuvat varat heinäsirkkakiintiön ylittäessä verinmaksajien kantokyvyn?
Täällä akuliinojen ajatuksia ja katsaus ihmistyypin pään sisään, joka yrittää kaataa tänne kehitetyn hyvinvointivaltion. Sitähän tuo tarkoittaa - tavoitetta jakaa kurjuus liikalisääntyneille väkilukunsa 25 vuodessa aina tuplaaville kehitysmaalaisille. Kullervo Kalervonpoika on kirjoittanut aiheesta ansiokkaasti antaen Akuliinan itsekin päästä ääneen :
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2008/07/01/akuliina-haluaisi-alistaa-osa-2/"Käännettävä pallon suunta – väärään suuntaan (ja taas) toisten ihmisten kustannuksella. Tällaiset Akuliinat ovat hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun hemmotellut ja umpiossa kasvaneet vesat kasvavat fyysisesti täysi-ikäisiksi. Kun Akuliina huutaa rajatonta maailmaa, kehitysmaiden väestöräjähdyksen lisäämistä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa samaan hengenvetoon, vaikuttaa siltä, että ymmärryskyky ja logiikka eivät ehkä toimi ns. kybällä.
[Annetaan Akuliinan puhua itse;]
Minä palasin pohjoiseen enkä tiennyt mitä tehdä. Maailman konfliktit eivät näkyneet Helsingin kaduilla. Opin pian ymmärtämään miksi.
Maahanmuuttajia ei päästetty rajojen läpi ja poliittisessa keskustelussa eroteltiin huolella “meidät” ja “muut”. Jopa kansalaisaktivistit olivat rakastuneet keskustelevaan kansalaisyhteiskuntaan, joka huolehtivaisesti halasi kuoliaaksi radikaalin vaatimuksen esittäjän. Vain harvat uskalsivat vastustaa säilöönottokeskuksen vankilanomaisia käytäntöjä. Vielä harvemmat piilottelivat laittomia maahanmuuttajia tai auttoivat heitä rajojen yli."--
"Suomalainen ylenmääräinen taloudellinen hyvinvointi on oikeudenmukaisuuden kannalta huonosti perusteltavissa. Ehkä olisi vihdoin vaatimusten ja konfliktin aika myös suomalaisten etupihalla?"--
" Sri Lankasta Britanniaan sisällissotaa paennut tamilisissin tytär, musiikkimaailman tähtiartisti M.I.A, Mathangi “Maya” Arulpragasam julistaa kappaleessaan Paper Planes kolmannen maailman demokratian vaatimusta. Hän puhuu rikollisen ylpeydellä viisumeiden väärentämisestä ja poseeraa musiikkivideossa maahanmuuttajien myyntikojujen edessä. Kappaleen iskulauseena toimii: “All I wanna do is – bang bang bang bang – take your money!”
--
Poliittista viestiä – ja toiminnan avausta – ei voisi paremmin muotoilla: hyvästit protestanttiselle työetiikalle ja nöyryyttämisen maahanmuuttopolitiikalle – rajat auki ja rahat niille joille ne kuuluu!"Eiköhän tuossa käy selkeästi motiivit hyvinvoinpalveluiden kaatamiseen roudaamalla ulkopuolelta väkeä kulittamaan resusrrit loppuun. "Maailman konfliktit pitää saada näkymään meilläkin", vaikka olemme omat konfliktimme selvittäneet ja luoneet omavaraisesti tasa-arvoisen hyvinvoinnen. Koska kaikki muut eivät ole tähän kyenneet, akuliinat haluavat tuhota sen meiltäkin - kas siinä tasa-arvoa! Jos koku hässii elämänsä omatoimisesti - tuhotaan ho,mansa hoitaneenkin elämä muiden toimesta. kaikille tasa-arvoisen kurjaa ja turvatonta..
Akuliinat tietävät, että yhteiskunta koostuu ihmisistä.