Kirjoittaja Aihe: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen  (Luettu 1686 kertaa)

Jari Leino

  • Vieras
Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« : 13.01.2011, 12:39:57 »
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/laman_lapsista_piirtyy_rekisterien_avulla_hatkahdyttava_kuva_2283401.html

Lainaus
90-luvun laman lapsista tehty poikkeuksellisen laaja tutkimus piirtää karun kuvan huono-osaisuuden periytymisestä. Rekistereihin perustuvasta tutkimuksesta käy ilmi, että joka neljännellä vuonna 1987 syntyneellä on rikosrekisterimerkintä, joka viidennellä on ollut mielenterveysongelmia ja että joka kuudes on vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa.

Lainaus
Aineellinen köyhyys todella periytyy: Yli 5 vuotta toimeentulotukea saaneiden vanhempien lapsista peräti 70 prosenttia saa toimeentulotukea. Ja mitä pidempään vanhemmat ovat saaneet toimeentulotukea, sitä enemmän heidän lapsensa käyttävät myös mielenterveyspalveluja, syövät psyykenlääkkeitä, joutuvat huostaan otetuiksi ja tekevät rikoksia.

Koko 60 000 yksilön ikäluokasta 10 000:lla ei ollut peruskoulun jälkeistä tutkintoa 21-vuotiaina. Vähäosaisuus näkyy tilastollisesti jopa 200 grammaa alempana lasten syntymäpainona.

- Yksi iso tekijä on tupakointi. Ja sitten ihan ravitsemukselliset seikat, Reija Paananen selittää syitä.

Lainaus
Köyhyys ei ole vain aineellista. Syrjäytymistä aiheuttaa myös periytyvä "henkinen köyhyys", kuten virikkeetön lapsuus tai välinpitämätön vanhemmuus.

Aika surullista luettavaa kaikenkaikkiaan.

Mutta miten tämä liittyy maahanmuuttoon (koskapa kaikki kerran liittyy)? Siten, että kannattaako tänne ottaa syrjäytyjiä muualta, jos huono-osaisuus on suomalaistenkin keskuudessa näin periytyvää.

Koskela Suomesta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 560
  • Liked: 163
  • isänmaallis-viher-oikeisto-realisti
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #1 : 13.01.2011, 19:13:35 »
Huono-osaisuus tosiaan periytyy. Omalla kokemuksella kyse ei ole lahjakkuuden puutteesta. Enemmän on kyseessä...jälleen tuttu sana...kulttuuri. Ei ole voinut oppia sosiaalista koodistoa, esimerkiksi siitä, kuinka työ-elämässä käyttäydytään, miten toimitaan sosiaalisissa tilanteissa oikein, kun vanhemmatkin ovat olleet työelämän ulkopuolella tai masentuneita ja syrjäytyneitä. Huono itsetunto periytyy myös.

On myös sellaista, että kodista on opittu sellaiset arvot jotka halveksivat työntekoa, ahkeruutta, luotettavuutta jne. Tällöin ei ole kyse koodiston oppimattomuudesta vaan vääristä koodistoista. Niitä onkin vaikeampi oppia pois ja opetella uutta tilalle. Tästä lienee kyse esim. romaneilla ja nyt näillä uusilla hassunhauskoilla vähemmistöillämme. Heidän kulttuurinsa ei vain arvosta samoja asioita kuin me, ja näin ollen he eivät voi pärjätä tässä yhteiskunnassa niillä mittapuilla kuin mitä me pidämme oikeina. Omasta mielestään he pärjäävät varmaan oikein hyvin, eihän edes tarvitse tehdä töitä ja voi elää leveästi. Tällaisen asenteen laajaan esiintymiseen ei yhteiskuntamme ole varautunut. Romanit menevät vielä, heitä kun ei ole paljoa, mutta sadat tuhannet? ei riitä rahat, eikä maksajien halut.

Minusta ei kannata aina kuvitella että kyse olisi mistään reppanoista. He saattavat olla ihan tyytyväisiä ja jopa ylpeitä asiaintilasta. Typerä kääfir maksaa heille lokoisat oltavat. Eivät he koe välttämättä olevansa mitenkään syrjäytyneitä. Siitä se konflikti alkaa kantaväestön kanssa, kun maksajien into loppuu kun tämä huomataan.

Hyvä puoli tuossa asiassa on, että nämä eivät todellisuudessa ole mitään huonoutta tai vammoja. Itsetunto, joka ei ole päässyt kehittymään, kun ei ole mahdollisuuksia saada onnistumisen ja osaamisen kokemuksia, ei kerro siitä, miten asiat voisivat olla, jos saisi harjoitella ja saada kokemusta. Väitän että kukaan ei halua tuntea itseään turhaksi tai tarpeettomaksi, tai elää siivellä. Ihminen yleensä haluaa sitä, että joku tarvitsee hänen panostaan ja hänellä on jokin paikka kokonaisuudessa. Se on myös todella hyvä lääke masennukseenkin.

Tuo voi päteä suomalaiseen syrjaytyneistöön melkoiselta osalta, ei kaikkiin heihinkään. On todellakin olemassa roskaporukkaa joka on sitä ihan omasta tahdostaan.

Mutta minä taas väitän että merkittävä osa tuosta uudesta porukasta ei ole liikkeellä tuolla kuvaamallasi asenteella eli että se olisi vain osaamattomuutta. Jos olisivat, ei heidän oma lähtömaansa olisi sellainen persläpi kuin se on. Ks. edelliseen kohtaan vastaus.
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

svobo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 060
  • Liked: 196
  • Laitamyötäistö
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #2 : 13.01.2011, 20:17:01 »
Lainaus
Rekistereihin perustuvasta tutkimuksesta käy ilmi, että joka neljännellä vuonna 1987 syntyneellä on rikosrekisterimerkintä...

Kuulostaa aika hemmetin hurjalta.

Voisiko joku lakiHommista enemmän tietävä selvittää, että mitä tuo oikein tarkoittaa, koska Wikipedian mukaan:

Lainaus
Rikosrekisteriin tulee merkintä, kun henkilö tuomitaan:

* ehdolliseen tai ehdottomaan vankeusrangaistukseen
* ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi sakkoon (oheissakkoon), yhdyskuntapalveluun tai valvontaan
* yhdyskuntapalveluun
* nuorisorangaistukseen tai sen sijasta sakkoon
* viralta pantavaksi
* jätetään ymmärrystä vailla olevana tuomitsematta

Eli kaupasta näpisteämisesta tai muista sakoilla kuitattavista rikkeistä ei tule rikosreksiterimerkintää. Tarkoittaako tuo, että neljäsosa ikäluokasta on tehnyt jonkin rikoksen, josta pääsääntöisesti tuomitaan vähintään ehdollista?


Teemu Lavikka

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 012
  • Liked: 31
  • Muutos2011
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #3 : 13.01.2011, 20:34:53 »
Näen päivittäin nuoria, joilla on kieltämättä perusasiat hakusessa. Kouluun tullaan ja sieltä lähdetään miten huvittaa, ruokalassa istutaan hattu päässä (näkee valitettavasti kaiken ikäisillä), työvaatteet JÄRKYTTÄVÄN likaisia, annetut tehtävät jätetään tekemättä tai tehdään puolitiehen, jne. Kyse on siis keväällä ammattiin valmistuvista nuorista. Toisaalta inhottaa nuorten toistuva paheksunta, johon juuri tuossa itsekin syyllistyin.
Lapsi tarvitsee huolehtivat vanhemmat, rakkautta ja rajoja. Niillä eväillä varustettu lapsi selviää vaikemmistakin ajoista kunnialla.
"Mikä vittu se oli?"
Hiroshiman pormestari, 1945

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 321
  • Liked: 2808
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #4 : 13.01.2011, 21:05:13 »
^Öö, mitä ne "tehtävät" on? Muuten nappiin!

Kasvokeskeinen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 153
  • Liked: 28
  • kulttuurisesti väliinpitämätön
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #5 : 13.01.2011, 22:13:07 »
Lainaus
Suomen valtio on nykyään kuin sellainen vanhempi, joka kutsuu kaikki naapuruston lapset kylään, ja tarjoaa heille jokaiselle pieniä tehtäviä joista maksaa kullekin monen viikkorahan verran, ja kehuu vielä kuinka osaavia ja hyviä lapsia ovat.

Tämän tehtyään vanhempi haukkuu oman lapsensa lyttyyn sellaiseksi joka ei ole mitään ja josta ei ole mihinkään eikä tule koskaan olemaankaan, sylkäisee päälle ja pakottaa siivoamaan vessan omalla hammasharjalla.

Olipa muuten hyvin sanottu!
Suomi islamia ja kala polkupyörää

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 248
  • Liked: 1089
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #6 : 13.01.2011, 22:58:34 »
Huomautan, että jokainen Suomessa syntynyt on suomen kansalainen

Tämä ei pidä paikkansa, vaikka ketjun kannalta ei erityisemmin oleellista olekaan.


RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 248
  • Liked: 1089
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #7 : 13.01.2011, 23:03:16 »
Lainaus
Rekistereihin perustuvasta tutkimuksesta käy ilmi, että joka neljännellä vuonna 1987 syntyneellä on rikosrekisterimerkintä...

Kuulostaa aika hemmetin hurjalta.

Olet oikeassa - liian hurjalta, uutista on päivitetty:
Lainaus
Esimerkki: Neljäsosalla on jonkinlainen merkintä rikos-, sakko tai tuomioistuinrekistereissä. Pojista sellainen on peräti joka kolmannella, tytöillä puolestaan harvemmalla.

- Toki täytyy muistaa, että tässä on mukana hyvin lieviäkin rikoksia, THL:n tutkija Reija Paananen huomauttaa.

Laskuissa ovat siis mukana esimerkiksi liikennerikkomukset ja näpistykset.

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/laman_lapsista_piirtyy_rekisterien_avulla_hatkahdyttava_kuva_2283401.html

Koskela Suomesta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 560
  • Liked: 163
  • isänmaallis-viher-oikeisto-realisti
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #8 : 13.01.2011, 23:44:57 »
Huomautan, että jokainen Suomessa syntynyt on suomen kansalainen, ja siten samassa asemassa kuin etnisesti alkuperäissuomalainen. En halua sotkea tähän mitään etnisyysjuttua, sillä juuri sillä argumentillahan kaikki aina vesitetään, jos joku puhuu suomalaisten ongelmista.

Sotkematta asiaan mitään, asia EI ole näin. Suomen kansalaiseksi ei tulla syntymällä täällä. Vanhempien on oltava Suomen kansalaisia. Ainakin toisen. Suomessa Somalian kansalaisille syntynyt lapsi on Somalian kansalainen. Onneksi näin.

edit; asia on hyvin selkeä, tuohon jälkimmäiseen viestiisi siis vastaten, eli Suomen lain kannalta syntymäpaikalla ei ole yhtään mitään merkitystä. Vain vanhempien kansalaisuudella.
« Viimeksi muokattu: 13.01.2011, 23:49:02 kirjoittanut Koskela Suomesta »
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 248
  • Liked: 1089
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #9 : 13.01.2011, 23:55:57 »
Sotkematta asiaan mitään, asia EI ole näin. Suomen kansalaiseksi ei tulla syntymällä täällä. Vanhempien on oltava Suomen kansalaisia. Ainakin toisen. Suomessa Somalian kansalaisille syntynyt lapsi on Somalian kansalainen. Onneksi näin.

edit; asia on hyvin selkeä, tuohon jälkimmäiseen viestiisi siis vastaten, eli Suomen lain kannalta syntymäpaikalla ei ole yhtään mitään merkitystä. Vain vanhempien kansalaisuudella.

Valitettavasti tämä menee sitten väärin toiseen suuntaan:
Lainaus
Suomen kansalaisuus syntymän perusteella
9 §
Lapsi

Lapsi saa syntyessään Suomen kansalaisuuden, jos:

1) äiti on Suomen kansalainen;

2) isä on Suomen kansalainen; ja

a) avioliitossa lapsen äidin kanssa; tai

b) lapsi syntyy Suomessa ja miehen isyys lapseen vahvistetaan;

3) isä on kuollut, mutta oli kuollessaan Suomen kansalainen; ja

a) avioliitossa lapsen äidin kanssa; tai

b) lapsi syntyy Suomessa ja miehen isyys lapseen vahvistetaan; tai

4) lapsi syntyy Suomessa eikä saa syntyessään minkään vieraan valtion kansalaisuutta, eikä hänellä syntymänsä perusteella ole edes toissijaisesti oikeutta saada minkään vieraan valtion kansalaisuutta.

Suomessa syntyvä lapsi saa syntymäpaikan perusteella Suomen kansalaisuuden, jos lapsen vanhemmilla on Suomessa pakolaisen asema tai jos heille muutoin on annettu suojelua kansalaisuusvaltionsa viranomaisia vastaan. Lisäksi edellytetään, että lapsi ei saa kummankaan vanhempansa kansalaisuutta muutoin kuin rekisteröimällä lapsen syntymä vanhemman kansalaisuusvaltion viranomaisessa tai muulla tämän valtion viranomaisen myötävaikutusta edellyttävällä tavalla. Jos edellä tarkoitettua suojelua on annettu vain toiselle vanhemmista, edellytetään myös, että lapsi ei saa syntyessään eikä hänellä syntymänsä perusteella ole edes toissijaisesti oikeutta saada toisen vanhempansa kansalaisuutta.

Somaliassahan ei tietysti ole ollut mitään hallintoa pitkään aikaan....

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20030359

svobo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 060
  • Liked: 196
  • Laitamyötäistö
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #10 : 14.01.2011, 03:41:50 »
Lainaus
Rekistereihin perustuvasta tutkimuksesta käy ilmi, että joka neljännellä vuonna 1987 syntyneellä on rikosrekisterimerkintä...

Kuulostaa aika hemmetin hurjalta.

Olet oikeassa - liian hurjalta, uutista on päivitetty:
Lainaus
Esimerkki: Neljäsosalla on jonkinlainen merkintä rikos-, sakko tai tuomioistuinrekistereissä. Pojista sellainen on peräti joka kolmannella, tytöillä puolestaan harvemmalla.

- Toki täytyy muistaa, että tässä on mukana hyvin lieviäkin rikoksia, THL:n tutkija Reija Paananen huomauttaa.

Laskuissa ovat siis mukana esimerkiksi liikennerikkomukset ja näpistykset.

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/laman_lapsista_piirtyy_rekisterien_avulla_hatkahdyttava_kuva_2283401.html

No joo. Arvasin, että siinä tarkoitetaan pienempiäkin rikkeitä, mutta kunhan saivartelin.

Kareliana-55

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 625
  • Liked: 9
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #11 : 24.01.2011, 07:12:06 »
Köyhyys periytyy yhä näkyvämmin

24.1.2011 3:00
Helsingin Sanomat

Ei ole enää uutinen, että lapsen kotitausta vaikuttaa hänen koulutusvalintoihinsa ja laajemminkin sijoittumiseen yhteiskunnassa. Suuri uutinen on se, miten voimakkaasti perheen vanhempien köyhyys altistaa lapset pahoinvoinnille.

Suomen Akatemia on rahoittanut tutkimusta, jossa on seurattu yhtä ikäluokkaa: vuonna 1987 syntyneitä, jotka ovat nykyisin nuoria aikuisia. Nyt on valmistunut kattava selvitys, jossa heidän elämäänsä on seurattu 21-vuotiaiksi asti, vuoden 2008 loppuun saakka.
 
http://uutiset.msn.hs.fi/...v%C3%A4mmin/1135263256827


Koko pääkirjoitus linkistä.


Tälle pitää tehdä jotakin, ja se pian. Tarvitaan tosissaan koko yhteiskunnan yhteinen päätös siitä, että "kaveria ei jätetä", sillä alkaa näyttää siltä, että kohta Suomen väestöstä valtaosa käy pillereillä. Eihän täällä muutoin voi hyvin enää kukaan. Arvot pitäisi saada kohdalleen niin, ettei kerskakuluttaminen ainakaan enää olisi hyve, vaan juuri päinvastoin. Tätä voisi alkaa propagoida enemmänkin, se on myös hyvin ympäristöystävällistä, eikä maksa paljon.

Ennen kehuttiin juppia koleeksi
kun ranteessa kiilteli Rolexi
nyt kisa käy halvimmast' kellosta
jonka saada voi vitosella Sellosta.

Mitä muuta voisi tehdä?


Juurillani seison - en paikoillani.

Semiurbaani

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 531
  • Liked: 24
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #12 : 24.01.2011, 08:44:23 »
Lainaus
Rekistereihin perustuvasta tutkimuksesta käy ilmi, että joka neljännellä vuonna 1987 syntyneellä on rikosrekisterimerkintä...

Kuulostaa aika hemmetin hurjalta.

Olet oikeassa - liian hurjalta, uutista on päivitetty:
Lainaus
Esimerkki: Neljäsosalla on jonkinlainen merkintä rikos-, sakko tai tuomioistuinrekistereissä. Pojista sellainen on peräti joka kolmannella, tytöillä puolestaan harvemmalla.

- Toki täytyy muistaa, että tässä on mukana hyvin lieviäkin rikoksia, THL:n tutkija Reija Paananen huomauttaa.

Laskuissa ovat siis mukana esimerkiksi liikennerikkomukset ja näpistykset.

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/laman_lapsista_piirtyy_rekisterien_avulla_hatkahdyttava_kuva_2283401.html

No joo. Arvasin, että siinä tarkoitetaan pienempiäkin rikkeitä, mutta kunhan saivartelin.

Kun esitellään tieteellistä/julkisesti rahoitettua tutkimusta, minimi mitä kansalaisten sopii odottaa on, että esitetyt faktat pitävät paikkansa. Itsekin huomasin tuon tutkimuksen julkistamiseta joka hiton radiokanavalla ja enkä uskonut tuota, että neljäsosalla syntyneestä vuosiuokasta olisi rikosrekisterimerkintä.


Lainaus
Koko 60 000 yksilön ikäluokasta 10 000:lla ei ollut peruskoulun jälkeistä tutkintoa 21-vuotiaina. Vähäosaisuus näkyy tilastollisesti jopa 200 grammaa alempana lasten syntymäpainona.
- Yksi iso tekijä on tupakointi. Ja sitten ihan ravitsemukselliset seikat, Reija Paananen selittää syitä.




Tutkimustuloksia ei myöskään saisi erittää harhaanjohtavasti ainakaan verovaroin kustannetussa mediassa, kuten YLEn kanavilla. Minusta on harhaanjohtavaa esittää tuon syntymävuosiluokan syrjäytymislukuja ilman vertailukohtaa. Muista vuosiluokista ei puhuta mitään. Myöskin on hyvin epäilyttävää ja epämääräistä, ettei lainkaan erotella laman ja muiden tekijöiden vaikutusta ikäluokan tilanteeseen. Esimerkiksi sen, että maaltamuuton vaikutukset lähiöissä kulminoituivat noihin aikoihin monenlaisiksi sosiaalisiksi ongelmiksi, jotka ovat sittemmin tasaantuneet aika tavalla. Kun tutkimuksen mukaan kuudesosalla ikäluokasta ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa, niin olisi asiallista kertoa, mikä on se mekanismi jolla juuri lama vähensi opiskeluhaluja. Ja mikä on tilanne esim. 3 vuotta ennen ja jälkeen syntyneellä ikäluokalla, luku ilman vertailukohtaa ei kerro paljon mitään. Onko se, että 23-24-vuotias ilman tutkintoa, todella traagista kun tämänikäisillä on - ehkä ensimmäisenä ikäluokkana - mahdollisuus hankkia tutkintoja koska tahansa. Aikaisemmin oli koulutusputki, jossa piti pysyä tai opintojen tie oli poikki, korkeintaan yksi välivuosi oli mahdollinen. Ja ovatko nuo 10 000 tutkinnotonta nimenomaan syrjäytyneitä? Missä suhteessa ikäluokassa on tutkinnottomia työssäkäyviä ja tutkinnon suorittaneita pitkäaikaistyöttömiä?

Miten sen vuoden vastasyntyneiden pienipainoisuus ja siihen johtanut tupakointi liittyy lamaan? Oliko laman aikana tupakka halvempaa?  MIHIN verrattuna vastasyntyneet painoivat 200 g vähemmän? Seuraavan vuoden vastasyntyneisiin?

Tämmöinen tutkimuksen julkistaminen on tyypillistä nykymedian pöytäkaatikkojournalismia: tutkija lähettää tiedotusvälineelle tekeleestään referaatin. Joku uutispäällikkö löytää sen kirjoituspöydältään, tehdään juttu ja kaikki muut tiedotusvälineet lainaavat sen sellaisenaan. Tätä "tutkimustulosten julkistamista" on ainakin radiossa yhtenään, samaa tasoa järjestään. Kriittinen kuulija/lukija  voi vain ihmetellä, mitä skeidaa nk. tietoyhteiskunnassa tietona suolletaan tuutista, määrä on valtava mutta taso alittaa sen, mitä voisi peruskoulupohjallakaan edellyttää.
"- Aiheen tarkkarajaisuus tekee siitä vaikeasti määriteltävän "

MaisteriT

  • FM
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 307
  • Liked: 4
  • Realisti, antirasisti, vapaamielinen traditionisti
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #13 : 24.01.2011, 09:09:31 »
HS

Suuri uutinen on se, miten voimakkaasti perheen vanhempien köyhyys altistaa lapset pahoinvoinnille.

Vai olisiko päinvastoin: "pahoinvoivien" vanhempien lapset jäävät köyhiksi? Lainausmerkit pahoinvoivalle, koska se on manipulatiivista sanastoa, jossa omat valinnat, kuten päihteiden käyttö sysätään muiden viaksi tai kuitataan traagisena onnettomuutena.

Pahoinvointia pitää tietysti ehkäistä, siitä olen samaa mieltä. Suomessa ei kuitenkaan nuori jää ilman koulutusta siksi, että ei olisi varaa koulunkäyntiin.
AL: Jussi Halla-Aho (kuvassa) poseeraa tässä arkistokuvassa virallisesti puvussa. Tiistaina hänet nähtiin eduskunnassa rennoissa kesävaatteissa.

lurkkeri

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 97
  • Liked: 6
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #14 : 24.01.2011, 11:06:01 »
Kun nyt HS nosti asian uudelleen suorastaan pääkirjoituksen aiheeksi, tulee mieleen kaksi asiaa:

1) Hienotunteisesti edelleen vaietaan "huono-osaisuuden" ja "syrjäytymisen" ylivoimaisesti yleisimmästä syystä, eli juopottelusta.

2) 35 vuotta sosiaalidemokraattista sosiaalipolitiikkaa on epäonnistunut. Tarkoituksenahan on ollut erilaisten tukien ja palvelujen avulla ehkäistä juuri tätä kurjuuden periytymistä. Tämä on ollut tulonjakopolitiikan ja sosiaalipolitiikan julkilausuttu peruste ja tavoite. Ei onnistunut. Jotain uutta pitäis keksiä. Tai vanhaa.

Semiurbaani

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 531
  • Liked: 24
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #15 : 24.01.2011, 11:51:26 »
Kun nyt HS nosti asian uudelleen suorastaan pääkirjoituksen aiheeksi, tulee mieleen kaksi asiaa:

1) Hienotunteisesti edelleen vaietaan "huono-osaisuuden" ja "syrjäytymisen" ylivoimaisesti yleisimmästä syystä, eli juopottelusta.

2) 35 vuotta sosiaalidemokraattista sosiaalipolitiikkaa on epäonnistunut. Tarkoituksenahan on ollut erilaisten tukien ja palvelujen avulla ehkäistä juuri tätä kurjuuden periytymistä. Tämä on ollut tulonjakopolitiikan ja sosiaalipolitiikan julkilausuttu peruste ja tavoite. Ei onnistunut. Jotain uutta pitäis keksiä. Tai vanhaa.

Vai ilmiöistä, joita ennen kutsuttiin laiskuudeksi ja saamattomuudeksi? Uskomattominta on, että valtamedia lietsoo sitä! "Ei kannata mennä töihin kun käteen  jää vähemmän kuin työttömänä". Tätä toitotetaan vuodesta toiseen, kai se alkaa mennä vähitellen kansalle jakeluun.

Semmoinen paskatiedotus on kasvattanut elämäntapatyöttömien joukkoa ja samaan aikaan puhutaan työvoimapulasta. Paskatiedotuksessa ei kerrota, että työtulo on aina tukirahaa arvokkaampaa, koska sen perustella saa palkallista lomaa, lomarahaa, ansiosidonnaisia vanhempainvapaita, ansiosidonnaista työttömuuspäivärahaa, koulutusvapaita ja ennen kaikkea työhistoriaa. Aika moraalitonta ja suoraan sanoen epäisänmaallista touhua.
 

"- Aiheen tarkkarajaisuus tekee siitä vaikeasti määriteltävän "

Sinna

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 446
  • Liked: 0
    • Profiili
Vs: Laman lapset ja huono-osaisuuden periytyminen
« Vastaus #16 : 24.01.2011, 12:00:28 »
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/laman_lapsista_piirtyy_rekisterien_avulla_hatkahdyttava_kuva_2283401.html


Mutta miten tämä liittyy maahanmuuttoon (koskapa kaikki kerran liittyy)? Siten, että kannattaako tänne ottaa syrjäytyjiä muualta, jos huono-osaisuus on suomalaistenkin keskuudessa näin periytyvää.
Ei kannata ottaa.