UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)  (Luettu 174456 kertaa)

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 618
  • Liked: 24221
  • Ego sum Spartacus
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #870 : 12.09.2020, 14:13:20 »
Lainaus

Morian leiriläisten piina jatkui Lesboksella – osa nukkui hautausmaalla
Ihmisoikeusjärjestö varoitti kriisin kärjistyvän.

Kreikassa Lesboksen saarella tuhannet siirtolaiset ja turvapaikanhakijat olivat lauantaina viettäneet jo neljännen yönsä taivasalla, samalla kun ihmisoikeusjärjestö Human Righs Watch varoitti, että jännitteet siirtolaisten, poliisien ja paikallisten asukkaiden välillä kasvavat koko ajan.

X

Morian leiri tuhoutui tiistaina tulipalossa. Leirillä syttyi keskiviikon ja torstain aikana vielä uusia tulipaloja.

X

Lesboksen asukkaat vastustavat jyrkästi Morian leirin rakentamista uudelleen.

X

– Meillä ei ole edes takkeja, jotka voisimme vetää yöllä päällemme kylmyyttä ja tuulta vastaan. Lisäksi 35 positiivisen koronatestituloksen saanutta on edelleen keskuudessamme. He voivat edelleen levittää covid-19-tautia, koska emme tiedä, keitä he ovat, Moria Corona Awareness Team -ryhmä sanoi Facebookissa.

Ryhmä jakoi Facebookissa kuvia hautausmaalla nukkuvista ihmisistä.


https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006633710.html

KTM

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 522
  • Liked: 3681
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #871 : 12.09.2020, 14:21:43 »
^ Miksi Kreikan tarvitsisi mitään uusia majoituksia noille rakentaa, antaa niiden asua taivasalla kun kerran polttivat leirinsä.

Muutenkaan kreikkalaisilal ei ole mielestäni mitään velvollisuutta antaa tai järjestää tälle porukalle yhtään mitään. Eikä kyllä millään muullakaan maalla.

Löytyisiköhän Kreikasta joku sopiva autiisaari, johon koko porukan voisi siirtää elämään omillaan ja unohtaa sinne.

Mr.Reese

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 966
  • Liked: 10504
  • Anyone?
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #872 : 12.09.2020, 23:05:38 »
Euroopan kuumin ja sykkivin menomesta on Lesbos. Nyt kaikki trenditietoiset maailmanhalaajat, wink wink.
Lainaus
Kreikassa Lesboksen saarella poliisi on ampunut protestoivia pakolaisia kyynelkaasulla. Pakolaiset vastustivat sankoin joukoin tällä viikolla palaneen Morian leirin rakentamista uudelleen. Aiheesta uutisoi muun muassa uutistoimisto Reuters.
...

CNN kertoo, että useat pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat turhautuneita ja haluaisivat lähteä saarelta. Leiri on ollut jo pitkään liian täysi ja olosuhteet sillä kehnot.

Protestoijat ovat huutaneet muun muassa sanaa vapaus ja tehneet plakaatteja, joissa lukee ”Moria tappaa kaikki”.
...

Tulipalon syttymissyystä ei ole varmuutta. Kreikan viranomaisten mukaan tulipalo sytytettiin tahallaan sen jälkeen, kun leirin positiivisen koronatuloksen saaneita asukkaita määrättiin karanteeniin. Leirillä syttyi keskiviikon ja torstain aikana vielä uusia tulipaloja.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d3f00202-b32a-4d9b-96ee-4b6ad804b78e

Ei varmuutta...  :facepalm:
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään.” - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

simppali

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 951
  • Liked: 7171
  • junior koodari
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #873 : 12.09.2020, 23:24:49 »
Lainaus
Kreikassa Lesboksen saarella poliisi on ampunut protestoivia pakolaisia kyynelkaasulla. Pakolaiset vastustivat sankoin joukoin tällä viikolla palaneen Morian leirin rakentamista uudelleen. Aiheesta uutisoi muun muassa uutistoimisto Reuters.

Koska Homma on julkinen hyvin moderoitu palsta, niin en kirjoita sitä..millä minä olisin ampunut..nämä kaikkien eu maiden toivomat ammattihenkilöt laittoivat leirin liekkeihin, koska muutama hyvän elintason tavoittelija oli koronakaranteenissa.

Tätä oman mahan vieressä tulevaisuudessa  köllöttelevää sakkia,, Suomeen pyrkivää ikuisen elatuksen vaativaa sakilais-sakkia sanotaan ::havoittuvaisessa asemassa oleviksi,,muinoin näin kaikenlaisia asioita lähi-idän haminoilla..meno oli jo silloin kun sandaali-basaarissa..rauha tuli Israelin solttujen myötä..muutamaa riehujaa kolauttivat  pampulla jakaukseen, riehuminen loppui,,ei taida onnistua Kreikassa.

Voi olla että nuo Suomeen äkisti noudetut tuikkaavat  Suomalaisen kaupungin piikkiin vuokratun asuntonsa tuleen, jos Syyrialainen sohva ei mahdu olohuoneeseen, tai muuten tuntuu että tanko on vinossa.
« Viimeksi muokattu: 12.09.2020, 23:37:30 kirjoittanut simppali »

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 851
  • Liked: 29289
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #874 : 13.09.2020, 01:28:23 »
Löytyisiköhän Kreikasta joku sopiva autiisaari, johon koko porukan voisi siirtää elämään omillaan ja unohtaa sinne.

On olemassa Merkelin kovasti hehkutettu EU-Turkki -sopimus, jonka nojalla koko tuon köörin voi kuskata takaisin Turkkiin. Miksi eivät tee niin? Ei tuollaisia perseilijöitä, tuhopolttajia ja huijareita ole syytä täällä sietää, eikä etenkään siirtää oman leirinsä polttajia minnekään syvemmälle Eurooppaan. Kiittämättömät lurjukset. TV-uutisissa UNHCR urakoi hikihatussa näille uutta leiriä poltettavaksi. Miksi EU ei toimi, kun sillä on kerran olemassa sopimus, jonka nojalle se maksaa Turkille 6 miljardia euroa - ilmeisesti ei-mistään. Loppuiko EU:n eväät, kun on kerrottu Saksan mediassa, että mitään Merkelin Turkki-EU -sopimusta ei ole olemassakaan, ainakaan kirjallisesti. Saksan natsi on taas kerran kuiskinut jonkun kanssa jotakin kulisseissa. Näin ei jää mitään todisteita puuhista, jos joutuu oikeuden eteen.
"Meidän on oltava valmiita huijaamaan, petkuttamaan, rikkomaan lakeja, salailemaan ja piilottamaan totuutta ... Meidän on kirjoitettava kielellä,
joka kylvää massojen keskuuteen vihaa, inhoa ja halveksuntaa niitä kohtaan, jotka ovat eri mieltä kuin me." - Vladimir Iljitš Lenin

N. O. Hääppönen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 078
  • Liked: 3485
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #875 : 13.09.2020, 14:04:08 »
Tajukankaalla hieman erilaista footagea kuin noissa twitter-pätkissä, joissa läpsyt esitetään uhreina.
Lainaus
Filmiltä kuulee selvästi miten miehet mellakoivat ja samalla huutavat allahu akbaria.
https://pt-media.org/2020/09/10/video-morian-pakolaisleiri-poltettiin-allahu-akbar-huutojen-saestamana/

Nehän huutaa ihan selvästi: ”AKAVALAISIA OLLAAN!” Ovat tulossa pikapuoliin tänne korjaamaan huoltosuhdetta ja poistamaan työvoimapulaa. Paperit vaan sattu pahus palamaan tuossa kun sytytettiin kynsitulet makkaranpaistoa varten.
”Jos sukupuolitietoinen budjetointi erkaantuu sekä feministisistä kansalaisyhteiskunnan toimijoista että feministisestä tiedosta, se on vaarassa muodostua tekniseksi hyvän hallinnon käytännöksi, jonka suhde sukupuolittuneisiin yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin on ohut.”

– THL 23.3.2020

Alabama

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 283
  • Liked: 6698
  • tätseriläis-reikanisti
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #876 : 14.09.2020, 11:02:57 »
Euroopan avoin selusta pitää sulkea

Lainaus
Griechenland allein zu Hause. Möchte man meinen, wenn man die deutsche Haltung zum Türkei-Problem der Hellenen sieht. Inzwischen ruft diese Unentschiedenheit auch internationales Stirnrunzeln hervor. Die Griechen organisieren ihre Verteidigung derweil selber, zusammen mit Israelis, Franzosen und dem »Club Med«.

https://www.tichyseinblick.de/kolumnen/aus-aller-welt/europas-offene-flanke-muss-geschlossen-werden/

[...]Kreikkalaiset ovat järjestämässä puolustustaan omin avuin ilman EU:n [ja erityisesti Saksan] tukea yhdessä Israelin, Ranskan ja „Med7“-ryhmän (mm. Italia, Malta, Portugal, Espanja, Kypros) kanssa.


Professori Robert Marks, Ben-Gurion University kirjoittaa Jerusalem Postissa:

Lainaus
Israel sides with Greece, when its natural ally, the EU, cannot
In a clear-cut sovereignty challenge with Turkey, Greece cannot find full solidarity with its fellow members.

[…]

The local strongman should be the European Union. And today, it cannot gather the strength to show some form of solidarity with one of its members, a founder of European civilization, and its strategic southeastern cornerstone, namely Greece.

[…]

A conflict between Turkey and Greece most likely will enable Turkish gains in the Aegean Sea. And we may ask to whom would such a conflict benefit? Are we back to the old Ottoman encroachment into the Balkans, but this time its seaway?

https://www.jpost.com/opinion/israel-sides-with-greece-when-its-natural-ally-the-eu-cannot-640053


Israel on Kreikan puolella, kun Kreikan luonnollisella liittolaisella EU:lla ei ole kykyä liittoutumiseen Kreikan puolesta.

Turkin aiheuttamassa Kreikkaa koskevassa suvereniteettihaasteessa Kreikka ei saa solidaarisuutta  jäsenmailta.

Euroopan Unionin pitäisi olla Välimeren alueen ns. „voimakas mies“, mutta sillä ei nykyään ole voimaa osoittaa solidaarisuutta yhdelle sen jäsenmaista, joka on eurooppalaisen sivistyksen ja kulttuurin kehto ja EU:n strateginen kulmakivi kaakossa. Sen (= kulmakiven ja samalla Euroopan avoimen selustan) nimi on Kreikka.

Turkin ja Kreikan välinen konflikti johtaa luultavasti Turkin voittoihin Egeanmeren alueella. Ja voimme myös kysyä, ketä tämänkaltainen konflikti hyödyttää? Olemmeko menossa kohti uutta ottomaanien invaasiota Balkanin alueelle? Tällä kertaa meriteitse.

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 851
  • Liked: 29289
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #877 : 14.09.2020, 12:04:58 »
Die Weltissä oli 13.9.2020 seuraava lehden toimittajan Kreikan Morian pakolaisleirin kriisiä ja maahantulokuvioita yleisesti käsittelevä mielipidekirjoitus. Kirjoitus alkaa lupaavasti ja se asettaa eräitä oleellisia kysymyksiä, mutta loppua kohden kirjoittajasta kuoriutuukin ulos ehta "ihmisoikeustaistelija", jonka mielestä tulijoiden estäminen on barbariaa. Aluksi moraalisaarnoilla ei kirjoittajan mukaan ratkaista kriisiä, mutta lopulta kirjoittaja on ratkaisemassa itse kriisiä moraalisaarnoilla, EU-arvoilla ja pakolla. Mahtaneeko edes itse huomata ilmeistä ristiriitaa. Kirjoitus antaa silti yhtä sun toista ajattelemisen aihetta.

Lainaus
Moraalisaarnoilla ei ratkaista Moria-kriisiä

Saksan on otettava johtoasema tässä pakolaiskriisissä. Kyse on viimekädessä Kreikan kriisin kestävästä ratkaisusta. Sellainen saadaan aikaan vain jos EU laittaa Ateenan vastaamaan toimistaan.


Tim Röhn

Saksan on otettava kaikki ihmiset Moriasta. Näin vaaditaan nyt ja kaikki, jotka ovat eri mieltä, leimataan etenkin internetissä fasisteiksi, äärioikeistolaisiksi ja/tai jääkylmiksi hirviöiksi.

Linke-puolueen nuorisokoordinaattori Robert Fietzke kysyy twitterissä: "Mitä luulette, minne Horst #Seehofer päätyy viimeisellä tuomiolla?" Vastaus tulee puoluekollegalta, Bundestag-kansaedustaja Niema Movassatilta, joka on mm. ryhmän perustuslakipoliittinen asiantuntija. Hän kirjoittaa: "Helvetin alimpaan kerrokseen". Eräs toinen vastaa toivovansa, että joku puree irti Seehoferin munat: "Takahampailla". Kukaan ei kritisoi tätä.

Saksan sisäministerinä Seehofer kieltäytyy ottamasta vastaan kaikkia Lesboksen Morian leirin palon takia asunnottomiksi jääneitä turvapaikanhakijoita. Tämä laukaisi viha-aallon häntä kohtaan. Moria-keskustelussa Seehofer on yksi pahoista. Hyviä ovat etenkin vihreät poliitikot, jotka ovat Katrin Göring-Eckardtin tavoin menneet paikanpäälle keskustelemaan kaduilla istuskelevien ihmisten kanssa (välillä aina joku nipistää takapuolesta) ja joka kirjoittaa twitterissä "ihmisyyden vastaisesta saarrosta ja sulusta". Samaan aikaan Claudia Roth julistaa Seehoferin olevan "täysmunaus".

Eräs Deutschlandfunkin toimittaja selitti pitkässä kirjoituksessaan miksi hän vastustaa Morian leiriläisten vastaanottoa. Hyvän puolelta tuli nopeasti asiaankuuluva tekstin luokittelu. "Iljettävin ja rumin kirjoitus Moriasta", kiukkusi vasemmiston sometähti Tilo Jung. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä monista vastaavista: Jokainen linjasta poikkeava tuomitaan. Mikä on moraalista ja mikä ei - siitä päättävät ne, jotka huutavat äänekkäimmin.
(...)

Referaattia loppujutusta:

- Kipeästi tarvittaisiin intensiivistä keskustelua - ilman ideologista ajattelukieltoa - kaikista ongelman puolista. Onko järkevää evakuoida Morian asukkaat pois Lesbokselta? Väheneekö näin kurjuus ja kärsimys pysyvästi?
- Huomioiden Itä-Egeanmeren kriisin kompleksisuuden vastaus on, että tuskinpa vaan, jo siitä syystä, että Kreikka vastustaa näiden henkilöiden siirtämistä muihin EU-maihin. Pitäisikö kreikkalaiset siksi pakottaa tähän?
- Tästä riippumatta ei ole hyvä idea lennättää ihmisiä mantereen halki ja käsitellä heidän turvapaikkahakemuksiaan siellä, kun suurimmassa osassa tapauksista päätös on kielteinen ja sitten pitäisi taas poistua Saksasta.
- Lisäksi massaevakuoinnit väistämättä saisivat aikaa imuvaikutuksen, joka innostaisi lisää ihmisiä lähtemään hazardimatkalle meren yli. Kuolleiden määrä kasvaisi väistämättä. Kuka ottaa tämän vastuulleen?

- Vielä nykyään muistetaan hyvin vuoden 2015 kuvat, jolloin Saksan hallituksen harjoittama politiikka loi monelle maahantulijalle kiihokkeen lähteä matkaan.
- Minkä viestin antaisi nyt Morian leirin massaevakuointi suoraan unelmien maahan Saksaan, etenkin kun nykyisin jo muutamaa Facebookissa levitettyä huhua tai kuvaa pidetään täytenä totena?

- Nämä tosiasiat unohdetaan. Heitellään nättejä ja inhimillisiltä kuulostavia iskulauseita (#meilläontilaa, #leavenoonebehind), mutta miten ne sopivat yhteen rajoilla vallitsevan todellisuuden, asyylilakien, visavelvoitteiden, maastapoistamismenettelyjen ja etenkin kansallisten vastuiden kanssa?
- Lisäksi: Milloin aloitamme evakuointimenettelyn ja milloin lopetamme sen? Myös Samokselle, Kiosille ja Kosille saapuu ihmisiä. Samoin Kanarian saarille ja Italiaan. Miehiä, naisia ja lapsia. Noudammeko nyt kaikki nämä maahamme?

- Kirjoittajan mielestä järkevintä olisi, että Kreikka järjestäisi ihmisarvoisen vastaanoton tulijoille ja päättäisi nopeasti pakolaisstatuksien myöntämisestä tai eväämisestä. Parissa viikossa ulkoisen painostuksen avulla Kreikkaan saataisiin leirejä, joissa ketään ei asu enää teltoissa tai taivasalla, ja vessoja on riittävästi ja jokainen saa riittävästi ruokaa.
- EU:n - ja etenkin Saksan - on otettava johtoasema ja varmistettava, että Kreikan leirien kurjuus loppuu mahdollisimman nopeasti. On aika toimia, diplomaattis-kriittiset puheet Berliinin taholta eivät enää riitä. Kyse ei ole enää sadoistatuhansista, vaan hallittavasta ihmismäärästä. Lisäksi EU lähettää vielä jatkuvasti rahasäkkejä Kreikkaan.

- Skandaali ei ole vain turvapaikanhakijoiden majoitus, vaan konservatiivisen hallituksen toimet saapuvia venepakolaisia kohtaan: Kreikan merivartijat hyökkäävät rautatankojen kanssa veneissä olevia vastaan ja perämoottoreita otetaan pois. Uusin barbaarisin toimi on maihin jo päässeiden työntäminen takaisin vesille.
- Viikonlopulla poliisi ampui kyynelkaasua nälkäisten ja janoisten Moria ex-asukkien päälle. Kreikan toimilla ei ole enää mitään yhteistä EU-arvojen kanssa. Nyt on Berliinin ja Brysselin ryhdyttävä toimiin. Nämä ihmisoikeusrikkomukset on tuomittava laajalla rintamalla ja tätä on jatkettava kunnes Kreikka antaa periksi.

- Kreikka, Espanja ja Italia pysyvät tulijoiden ensimmäisinä tulomaina. On epärealistista, että jokainen tulija lennätetään heti Pohjoiseen. Sen sijaan on esitettävä painokkaita vaateita humaanista ihmisten kohtelusta tulomaassa. Sitä tarvitaan nyt, ei massaevakuointeja.

---

Vaikuttaa, että kirjoittaja unohtaa yhden tärkeän seikan - tulijat itse. Hän ei ruodi keitä he ovat ja miksi he tulevat tänne turvallisesta maasta. Hän ei aseta kysymystä, että olisiko itse tulijoissa myös jotakin vikaa, koska polttavat jatkuvasti leiriensä fasiliteetteja. Miksi järjestää silloin muuta kuin telttamajoitus? Entä ne etnoryhmien väliset jatkuvat rasistiset joukkoyhteenotot ja -tappelut? Voisiko olla niin, että kreikkalaiset ovat jo täysin vittuuntuneita tuohon menoon ja tarjoavat siksi joka käänteessä vain kylmää kättä.

Kreikan osalta ratkaisu muuten on erittäin helppo. Miksi kukaan ei ole huomaavinaan sitä, nimittäin EU-Turkki -sopimusta? Merkelin kieroileman sopimuksen nojalla kaikki nuo voidaan toimittaa takaisin Turkkiin, joten ei kun toimeksi vaan. Turkille maksetaan tuon sopimuksen nojalla jo 6 miljardia euroa EU:sta. Sillä majoittaa kevyesti vielä Moriankin sakin.

EDIT typo
« Viimeksi muokattu: 14.09.2020, 12:14:17 kirjoittanut akez »
"Meidän on oltava valmiita huijaamaan, petkuttamaan, rikkomaan lakeja, salailemaan ja piilottamaan totuutta ... Meidän on kirjoitettava kielellä,
joka kylvää massojen keskuuteen vihaa, inhoa ja halveksuntaa niitä kohtaan, jotka ovat eri mieltä kuin me." - Vladimir Iljitš Lenin

Urban Moving Systems

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 77
  • Liked: 229
  • Uusi Rothschild-elokuva tulossa
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #878 : 15.09.2020, 22:36:33 »
Lainaus
Jesuit Cardinal: Europe Must ‘Open the Doors’ to Migrants

ROME — The progressive leader of the Bishops’ Conferences of the European Community (COMECE) has called on Europeans to open their doors to migrants stranded in camps in Libya, Lesbos, and Lampedusa.

“Open the doors. If we do not open the doors to refugees, we also close the doors to Christ. If we want to open the doors to Christ, we must also open the doors to refugees,” said Jesuit Cardinal Jean-Claude Hollerich in an interview Monday with SIR, the news agency of the Italian Bishops Conference.

“Italy has given us the example of being able to react in a much more Christian way than other countries,” Cardinal Hollerich said in reference to the massive number of migrants taken in by Italy over the past five years.

Last year, Pope Francis sent the Luxembourg cardinal to the Greek island of Lesbos along with Cardinal Konrad Krajewski, the papal almoner, to visit the refugee camps of Moria and Kara Tepe.

“In recent years, we have pronounced beautiful speeches on human rights and European values and there were some people who believed what we were saying,” the cardinal said in reference to the trip. “But when they arrived there, to the European border, they realized that what we said were only lies.”

“We talked to the people; we went into their tents. What struck me most was the absolute lack of hope in people,” he said.

Not long after returning from Lesbos, the cardinal had harsh words for his fellow Europeans, saying they should be “ashamed” for not opening their nations to migrants.
...

In his interview Monday, Hollerich said that Catholic prelates should put greater pressure on their governments to take in more immigrants.

“I would be delighted if the Episcopal Conferences of Europe could speak with their governments and tell the political leaders that the Church expects a welcome,” he said.

“After the gigantic fire in the Moria refugee camp, France and Germany announced their willingness to accept most of the 400 unaccompanied minors that the EU has said it is ready to accept,” he said. “But that is not enough. It is a figure that is almost ridiculous.”

Asked why the rich countries of the North of Europe do next to nothing for migrants, the cardinal responded that “in Europe, Christianity and humanism are lacking.”

https://www.breitbart.com/immigration/2020/09/14/jesuit-cardinal-europe-must-open-the-doors-to-migrants/
“Who controls the past controls the future. Who controls the present controls the past.” ― George Orwell, 1984

KTM

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 522
  • Liked: 3681
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #879 : 15.09.2020, 23:11:00 »
Lainaus
Samoksellakin palaa nyt siirtolaisleiri

Alustavien tietojen mukaan turvapaikanhakijoiden majoittamiseen käytettävä leiri olisi syttynyt tiistaina palamaan myös toisella Kreikan saarella eli Samoksella. Sosiaalisessa mediassa kiertää kuvaa tulipalosta, jonka ilmoitetaan raivoavan Samoksen Vathos-nimisessä leirissä. Samaa kertoo paikallinen lehti Kathimerini.

Lesboksen saarella aiemmin sytytetyt palot jättivät asukkaita taivasalle, jolloin Saksa ilmoitti ottavansa 1500 leiriläistä Saksaan ja toivoi vastaavia humanitaarisia toimia muiltakin EU:n jäsenmailta.

Kreikan viranomaiset ovat syyttäneet Lesboksen tuhopoltoista osaa leiriläisistä.

Lesboksen tapahtumien uumoillaan inspiroineen nyt vastaavaan Samoksellakin.

https://www.ts.fi/uutiset/maailma/5068821/Samoksellakin+palaa+nyt+siirtolaisleiri

Pakolaiset ilmeisesti kuulivat että polttamalla leirinsä pääsee Saksaan.

Alabama

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 283
  • Liked: 6698
  • tätseriläis-reikanisti
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #880 : 16.09.2020, 08:32:17 »
Lainaus
Doch während die Debatte in Deutschland sich darum drehte, wie viele Menschen die Bundesrepublik aufnehmen kann oder soll, geht eines unter: Die griechische Regierung unter der Führung des konservativen Ministerpräsidenten Kyriakos Mitsotakis hat bislang gar nicht an die EU-Partner appelliert, die nun obdachlos gewordenen Flüchtlinge von Lesbos aufzunehmen.

Denn Griechenland ist nicht daran interessiert, Migranten nach Deutschland oder in andere EU-Länder ausfliegen zu lassen – jedenfalls nicht jene ohne positiven Asylbescheid. Vielmehr will das Land die Flüchtlinge auf Schiffen vor den Inseln oder in neu errichteten Zeltlagern unterbringen lassen.

Mit diesem Vorgehen will die Regierung sich nach Aussage von Mitsotakis gegenüber den Flüchtlingen, die die Brände gelegt haben, unnachgiebig zeigen und vermeiden, dass auch in anderen Lagern Brände gelegt werden, um eine Evakuierung zu erzwingen. Mitsotakis: „Es besteht kein Zweifel, dass Moria von einigen hyperaktiven Flüchtlingen und Migranten verbrannt wurde, die die Regierung erpressen wollten, indem sie Moria niederbrannten und ihre sofortige Umsiedlung von der Insel forderten.“

https://www.welt.de/politik/ausland/article215815398/Griechenland-Warum-Athen-nicht-an-deutschen-Hilfsangeboten-fuer-Fluechtlinge-interessiert-ist.html#Comments

Lainaus
Saksassa jatkuu kiihkeä keskustelu siitä, paljonko ihmisiä Saksa voi ottaa vastaan, mutta eräs asia on jäänyt kokonaan sen jalkoihin: Kreikan konservatiivisen pääministerin Kyriakos Mitsotakisin johtama hallitus ei ole vedonnut muihin EU-jäsenvaltioihin ja pyytänyt näitä ottamaan asumusta vaille olevia pakolaisia vastaan.


Kreikan interessi ei ole siinä, että maahanmuuttajia lennätetään muihin EU-maihin – ei ainakaan ilman myönteistä turvapaikkapäätöstä. Ennemminkin Kreikka haluaa sijoittaa pakolaiset saaren edustalla oleviin laivoihin tai uusiin telttaleireihin.


Pääministeri Mitsotakis sanoo haluavansa osoittaa tuhopolttajille peräänantamattomuutta ja estämään näin palojen sytyttämisen myös muissa leireissä evakuioimisen pakottamiseksi. Mitsotakis: „Moria on poltettu hyperaktiivisten pakolaisten ja maahanmuuttajien toimesta ja jotka painostaakseen hallitusta polttivat Morian maan tasalle ja vaativat välitöntä siirtoa pois saarelta. Tästä ei ole epäilystäkään.“



Merkel ehti jo tehdä myyräntyötään Kreikan suunnitelmaa vastaan noudattaessaan tuhopolttajien taktiikkaa ja ilmoittaessaan Saksan ottavan enemmän kuin 1.500 pakolaista Kreikasta. Saksan hallitukselle määrä kuitenkaan ole riittävä, vaan Morian kiristäjiä halutaan Saksaan lisää:

Lainaus
„Die Aufnahme von 243 behandlungsbedürftigen Kindern sowie ihren Kernfamilien ist bereits in der Umsetzung. Dies betrifft insgesamt voraussichtlich mindestens 1.000 Personen, von denen mehr als 500 schon in Deutschland sind. Die Gesamtzahl der Menschen, die Deutschland von den griechischen Inseln übernimmt, beläuft sich dementsprechend auf etwa 2.750 Personen.“

Lainaus
243 lapsen ja heidän ydinperheensä vastaanottaminen on jo työn alla. Tämä koskee vähintäänkin 1000 henkilöä, joista 500 on jo sijoitettu Saksaan. Saksan Kreikan saarilta vastaanottamien ihmisten kokonaismäärä on näin ollen n. 2.750 henkilöä.


Välittömästi Merkelin ilmoituksen jälkeen Samoksen Vathyn leirin rekisteröintikeskuksen lähistössä syttyi tulipalo. Useita miehiä pidätettiin epäiltynä tuhopoltosta. Palo sytytettiin leirin tuulen yläpuolella olevalla alueella (maanviljelys?). Kuulemma „pelloilla ei onneksi ollut paljon palavaa ainetta.“ Mitäs me paikallisten maanviljelijöiden sadosta piitataan… Väliä on vain „pakolaisilla“…

Lainaus
Das Feuer war am Dienstagabend oberhalb des Lagers ausgebrochen, der Wind trieb es weg vom Lager den Berg hinauf. Glücklicherweise hätten die umliegenden Felder den Flammen nicht viel Nahrung gegeben, hieß es.

https://www.welt.de/politik/ausland/article215828108/Verdacht-der-Brandstiftung-Feuer-auf-Samos-teils-unter-Kontrolle-erste-Festnahmen.html

Alabama

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 283
  • Liked: 6698
  • tätseriläis-reikanisti
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #881 : 16.09.2020, 13:28:32 »
Moria-taktiikkaa eli asumuksen tuhopolttoa, jolla halutaan esittää vieläkin enemmän avun- ja suojeluntarpeessa olevaa, oli käytetty myös Ateenan Skaramangas-leirissä, mutta palo saatiin nopeasti sammutettua. Skaramangasin leirillä kuvatussa videossa näkyy vain tulenlieskoja, kuuluu maahanmuuttajan ääni joka puhuu „miehittäjistä“. Tällä ilmeisesti halutaan estää ruuan toimitus leiriin. Tämä kuuluu ilmiselvästi leirin johtoa vastaan suuntauvaan sissitaktiikkaan.

Tiistai-iltapäivällä oli Evrosin seudulla syttynyt suurpalo, vaikkakaan ei välittömässä rajan läheisyydessä. Myös Traakiassa (Turkin ja Kreikan rajaseudulla) ovat palot lisääntyneet: 11 paloa kymmenen päivän aikana. Muutama media puhuu niiden liittymisestä maahanmuttajien laittomiin telttaleireihin.

Traakian palo etenee jo viisi kilometriä leveänä tulirintamana.

Lainaus
Auch griechische Politiker warnten laut Handelsblatt vor einer Verbreitung der »Moria-Taktik« auf die anderen Ägäis-Inseln: Man brenne seine Unterkunft nieder und modele sich so zum wahrhaft Hilfs- und Schutzbedürftigen, der auf dem harten Asphalt der begrenzten Möglichkeiten schläft.

[...]

Am Dienstagnachmittag war zudem ein Großbrand in der Evros-Region ausgebrochen, wenn auch nicht in unmittelbarer Grenznähe. Doch auch in der thrakischen Grenzregion häuften sich zuletzt die Feuer: das sind elf Brände in zehn Tagen. Auch hier wird von einigen Medien eine Beziehung zu illegalen Zeltplätzen von Migranten hergestellt. Und evokativ ist das alles ganz sicher … als ob die Grenzen Griechenlands von den Naturgewalten selbst angegriffen würden. Die Griechen müssen sich so zugleich um ihre Wälder und ihre Grenzen sorgen. Der thrakische Brandherd hat sich zu einer Front von fünf Kilometern ausgeweitet.

https://www.tichyseinblick.de/kolumnen/aus-aller-welt/neue-feuer-auf-samos-und-bei-athen/



Tomatoface

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 880
  • Liked: 3556
  • to the maximam!
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #882 : 16.09.2020, 13:56:36 »
Moria-taktiikkaa eli asumuksen tuhopolttoa, jolla halutaan esittää vieläkin enemmän avun- ja suojeluntarpeessa olevaa, oli käytetty myös Ateenan Skaramangas-leirissä, mutta palo saatiin nopeasti sammutettua. Skaramangasin leirillä kuvatussa videossa näkyy vain tulenlieskoja, kuuluu maahanmuuttajan ääni joka puhuu „miehittäjistä“. Tällä ilmeisesti halutaan estää ruuan toimitus leiriin. Tämä kuuluu ilmiselvästi leirin johtoa vastaan suuntauvaan sissitaktiikkaan.

Tiistai-iltapäivällä oli Evrosin seudulla syttynyt suurpalo, vaikkakaan ei välittömässä rajan läheisyydessä. Myös Traakiassa (Turkin ja Kreikan rajaseudulla) ovat palot lisääntyneet: 11 paloa kymmenen päivän aikana. Muutama media puhuu niiden liittymisestä maahanmuttajien laittomiin telttaleireihin.

Traakian palo etenee jo viisi kilometriä leveänä tulirintamana.

--snap--



Hulluinta tässä kaikessa on että nuo murhapolttajat saavat palkinnoksi täyden ylöspidon bonusrahalla. Kannattaahan se tuikata joka ketun leiri ilmiliekkeihin kun sitten pääsee diskoon. Tottakai tämä taktiikka leviää kulovalkean tavoin kun palkinnot ovat tuollaiset.
O tempora, o mores!

Alabama

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 283
  • Liked: 6698
  • tätseriläis-reikanisti
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #883 : 16.09.2020, 14:30:42 »

Hulluinta tässä kaikessa on että nuo murhapolttajat saavat palkinnoksi täyden ylöspidon bonusrahalla. Kannattaahan se tuikata joka ketun leiri ilmiliekkeihin kun sitten pääsee diskoon. Tottakai tämä taktiikka leviää kulovalkean tavoin kun palkinnot ovat tuollaiset.

Joo, ja kun Moria-taktiikan seuraksi tulee eteneneville miehittäjäjoukoille poltetun maan taktiikka - poltetaan taakse jätettyä seutua systemaattisesti ja edetään kohti Mama-Merkellandia - niin ei kreikkalaisia kovin paljon naurata.

Merkel on kurittanut jälleen Itävallan kansleri Kurzia, koska tämä ei suostu ottamaan Morian väkeä vastaan ja sanoo, että "Itävallan rooli asiassa ei ole hyvä". Kurz kertoi juuri telkussa vastustavansa maahanmuuttajien vastaanottamista, koska salakuljettajat tuovat sitä enemmän alaikäisiä Eurooppaan, mitä enemmän näitä siirretään leireiltä edelleen Eurooppaan. Kurz sanoi myös, että Saksa, Itävalta ja Ruotsi eivät pysty kolmestaan ottamaan vastaan kaikkia halukkaita ja pelastamaan koko maailmaa. No, tämä nyt ei ollut mitään uutta, mutta kun sama tilanne näyttää toistuvan kerta toisensa jälkeen: Kurz sanoo Morian yhteydessä jo toistamiseen, ettei aio seurata Saksan esimerkkiä ja Merkel kurittaa Kurzia. Kurz selittää miksi ei halua ja Merkel haukkuu tämän uudestaan. Déjà-vu vuodesta toiseen...

https://www.youtube.com/watch?v=PIB-A9Mx1Og&feature=emb_rel_pause

snap

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 474
  • Liked: 1148
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #884 : 16.09.2020, 20:17:37 »
Saksan sisäministeri Horst Seehofer on puolustanut päätöstään ottaa väkeä Moriasta. Hän sanoi olevansa Euroopan ainoa sisäministeri, joka on tehnyt jotain asian ratkaisemiseksi, ja että Saksa voi olla ylpeä siitä. Die Weltin teettämän kyselyn mukaan 47% haluaa ottaa Morian hädänalaisia ja 39% ei halua.

https://www.ekathimerini.com/257036/article/ekathimerini/news/german-minister-defends-decision-to-take-refugees-from-greek-islands (16.9.2020)

Lainaus
German minister defends decision to take refugees from Greek islands

Interior Minister Horst Seehofer on Wednesday defended Germany's decision to take a further 1,553 refugees from camps in Greece, saying the country could be proud of its role in Europe's migration crisis.

On Tuesday, Germany announced it would take in 408 families, mostly children and their parents, after a fire devastated the overcrowded Moria refugee camp on the island of Lesbos, leaving almost 13,000 migrants homeless.

[..]

The federal government is still hoping to negotiate a Europe-wide solution under which refugees can be dispersed throughout the European Union.

"I am the only interior minister in Europe so far who has put forward a proposal for solving this issue," Seehofer told legislators. "Germany can be proud of that."

German society is divided on the issue. While 47% of people want to take in refugees from Moria, 39% do not, according to a YouGov poll for Die Welt.

snap

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 474
  • Liked: 1148
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #885 : 16.09.2020, 20:21:51 »
Neljä poliisin hallussa olevaa afgaania on saanut syytteet Morian tuhopoltosta. Kaksi alaikäistä, jotka ovat myös poliisin hallussa, eivät ole ainakaan tässä vaiheessa saaneet syytteitä.

https://www.ekathimerini.com/257029/article/ekathimerini/news/four-afghans-charged-with-arson-for-fire-at-lesvos-camp (16.9.2020)

Lainaus
Four Afghans charged with arson for fire at Lesvos camp

Four Afghan migrants have been charged with arson for alleged involvement in fires that destroyed most of a large refugee camp on the eastern island of Lesvos, Greek authorities said.

The men, who have not been named, were led to a court on the island on Wednesday to be formally charged. They were later returned to police detention after being given three days to prepare their testimony.

[..]

Two other migrants allegedly involved in setting the fires are underage, and are being held by police on the Greek mainland. They have not been formally charged.

[..]

MiljonääriPlayboy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 571
  • Liked: 14369
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #886 : 16.09.2020, 20:35:13 »
^

Ai että oikein alaikäisiä ("alaikäisiä") pikku murhapolttajia. Eipä ole vaikea arvata, minkä maan sinivalkoiset siivet ovat noita tuholaisia kohta noutamassa talteen.  >:(
PolPolle tiedoksi:
A) kaikki kirjoittamani on sarkasmia
B) Vous êtes des collaborateurs

Tomatoface

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 880
  • Liked: 3556
  • to the maximam!
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #887 : 16.09.2020, 20:37:35 »
^

Ai että oikein alaikäisiä ("alaikäisiä") pikku murhapolttajia. Eipä ole vaikea arvata, minkä maan sinivalkoiset siivet ovat noita tuholaisia kohta noutamassa talteen.  >:(

Joo, kuvakulma vaan pettää silmää. Nää on oikeasti 6-vuotiaita pikkutyttöjä joita roudataan lentokonelasteittain Hölmölään..
O tempora, o mores!

Alabama

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 283
  • Liked: 6698
  • tätseriläis-reikanisti
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #888 : 16.09.2020, 21:15:23 »
Täysin selkärangattoman sisäministeri Seehoferin on nyt pakko selitellä ja puolustaa Merkelin epäsuosittua ja omavaltaista politiikkaa. Sisäministeri päästi parlamentin edessä suustaan toteamuksen:

„Voimme toimia myös humanitäärisesti, sillä olemme ohjauksen ja rajoittamisen avulla estäneet suuremman maahanmuuton.“   :facepalm:

Seehoferilla on lisäksi röyhkeyttä kiittää kreikkalaisia siitä, että nämä ovat estäneet maahanmuuttajia ylittämästä rajaa, kun Erdogan oli lähettänyt nämä rajalle. Nyt on Saksan hallitus puukottamassa Kreikkaa selkään ja teeskentelee vetävänsä yhtä köyttä sen kanssa.


Lainaus
„Wir können auch humanitäre Aktionen setzen, weil wir durch die Steuerung und Begrenzung eine größere Zuwanderung verhindert haben.“

https://www.tichyseinblick.de/kolumnen/alexander-wallasch-heute/der-zynische-seehofer-dank-an-griechenland-dem-man-zugleich-in-den-ruecken-faellt/

MiljonääriPlayboy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 571
  • Liked: 14369
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #889 : 16.09.2020, 21:23:07 »
Miksei Kreikka vaan tee "Ruotsit"? Jokaikinen rajan yli loikkinut karvaturpa suoraan vaan bussilla lentokentälle ja Berliinin koneeseen. Kerran päivässä lennot vaikka aluksi.

Mitä niitä siellä Kreikassa hilloamaan ennen siirtoa, kun kerran saksalaiset noita kultamunia niin kovasti haluavat?
PolPolle tiedoksi:
A) kaikki kirjoittamani on sarkasmia
B) Vous êtes des collaborateurs

Tommi Korhonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 984
  • Liked: 1367
  • Artist formerly known as 'Joonatan'
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #890 : 17.09.2020, 15:19:08 »
Miksei Kreikka vaan tee "Ruotsit"? Jokaikinen rajan yli loikkinut karvaturpa suoraan vaan bussilla lentokentälle ja Berliinin koneeseen. Kerran päivässä lennot vaikka aluksi.

Mitä niitä siellä Kreikassa hilloamaan ennen siirtoa, kun kerran saksalaiset noita kultamunia niin kovasti haluavat?

Tuo olisi kyllä mielenkiintoinen tilanne. Varmisti Saksa alkaisi äpistä Dublinin sopimuksesta ja yhtäkkiä ei tulisi niin universaalit ihmisoikeudetkaan mieleen. Mutta minkä tekisivät? Lentokentillä voisivat ehkä estää maahantulon ja pakottaa lentoyhtiöt hoitamaan ongelman. Löytyisköhän silloin surusilmäisiä vasurityttöjä pysäyttämään paluulentoja?

Tarvittaessa sitten Kreikka voisi tehdä turkit, ja antaa kaikille oleskeluluvan ja taas alkaisi progressiivisen Euroopan ihmisoikeudet paukkua?

Joko silloin alkaisi löytyä halua Fortress Europalle?

Ehkä ei, näitä itsemurhamaita ja -punavihreitä hallituksia taitaa vielä riittää enemmän kuin tervettä järkeä ja itsesäilytysvaistoa.
Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 451
  • Liked: 7692
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #891 : 17.09.2020, 15:29:41 »
Miksei Kreikka vaan tee "Ruotsit"? Jokaikinen rajan yli loikkinut karvaturpa suoraan vaan bussilla lentokentälle ja Berliinin koneeseen. Kerran päivässä lennot vaikka aluksi.

Mitä niitä siellä Kreikassa hilloamaan ennen siirtoa, kun kerran saksalaiset noita kultamunia niin kovasti haluavat?
Ja nakkia työkkäristä mammumiehille kykyjä vastaaviin töihin kuten roskia keräämään ja jos ei työ maita niin karenssia, kaapumammat kielikursseille joissa kerrotaan OIKEUKSISTA esim. avioeron suhteen ja voimaannutetaan muutenkin. kohta olisi Beriinin lennoilla tunkua..

Ihana unelma.  :'(
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

snap

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 474
  • Liked: 1148
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #892 : 19.09.2020, 00:17:07 »
Morian tuhopoltosta jo aiemmin syytteet saaneiden neljän afgaanin lisäksi vielä kaksi alaikäistä yksintullutta afgaania joutuu oikeuden eteen Lesboksella maanantaina.

Suurin osa Samoksen tuhopolton 13 epäillystä on jouduttu vapauttamaan riittävien todisteiden puuttuessa.

https://www.ekathimerini.com/257058/article/ekathimerini/news/four-face-criminal-charges-over-moria-blaze-two-minors-to-return-to-lesvos (17.9.2020)

Lainaus
Four face criminal charges over Moria blaze, two minors to return to Lesvos

Four Afghan migrants linked to the catastrophic fires that razed the Moria reception center on Lesvos last week were charged on Wednesday with arson and membership of a criminal organization and given until Saturday to prepare their defense before an investigating magistrate.

Another two Afghans implicated in the same incident, both unaccompanied minors who were transferred to the mainland the day after the first blaze, are to return to Lesvos where they are to face a magistrate on Monday.

The six suspects were identified on video footage of the fires that circulated on social media.

Meanwhile most of the 13 suspects detained in connection with a fire that broke out late on Tuesday near a migrant reception center on Samos have been released due to a lack of evidence linking them to the blaze, which was extinguished before it could affect the camp.

[..]



Samoksen tapaukseen liittyen on tehty uusia pidätyksiä. Syyrialaista miestä epäillään rikokseen yllytyksestä hänen lähetettyään leirin asukkaille arabiankielisiä WhatsApp-viestejä, joissa kehotti heitä polttamaan paikan. Lisäksi gambialainen mies on epäiltynä tehtyään samaa Facebookissa.

https://www.ekathimerini.com/257120/article/ekathimerini/news/man-arrested-for-urging-migrants-to-burn-down-samos-camp (18.9.2020)

Lainaus
Man arrested for urging migrants to burn down Samos camp

A foreign national was arrested on the eastern Aegean island of Samos on Wednesday for urging migrants and refugees in the reception and registration centre to set it on fire.

According to the island’s Security Subdivision, the man, a Syrian national, is accused of incitement to commit a crime, after it was discovered he was sending messages to migrants living in the centre in Arabic via WhatsApp, urging them to set fires.

A second man, a Gambian national, was also identified in a post he wrote on Facebook calling on migrants to burn the same camp. He is facing the same charges as the Syrian suspect.

[..]
« Viimeksi muokattu: 19.09.2020, 00:24:19 kirjoittanut snap »

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 23 542
  • Liked: 58651
  • Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa
Vs: 2015-05-28 Kreikan pakolaisliikenne (yhdistetty)
« Vastaus #893 : tänään kello 22:05:32 »
Nyt Samosin matuleirillä palaa taas. Hyvin todennäköisesti läpsyt ovat jälleen itse tuhopolton tehneet ja kohta vinkuvat pääsyä muihin EU-maihin.

Noille ei pidä antaa yhtään siimaa.

https://twitter.com/Sotiridi1/status/1307754480755146753


https://twitter.com/isabelschayani/status/1307750978339340290

Äänestys: Etnonationalismi, kyllä vai ei? Eli kannatatko vai etkö? Käy antamassa äänesi!

https://hommaforum.org/index.php/topic,129465.0.html