Kirjoittaja Aihe: 2015-06-14 Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille  (Luettu 15354 kertaa)

Myrkkymies

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 241
  • Liked: 1911
Lainaus
Avoin kirje Timo Soinille

Julkisuuteen saatetun EU-ministerivaliokunnan vaikeaselkoisen tiedotteen mukaan Suomi on taipumassa hyväksymään komission ehdottaman turvapaikanhakijoiden pakkokiintiöinnin. Välimeren alueen maahanmuutto-ongelmaa näyttää käsitellyn vain sisäasiainministeriön esittelystä ja vain pakkokiintiöinnin osalta.

Sinun kieltäsi käyttäen voisi sanoa, että homma on menossa ”perse edellä puuhun”.

Jos lehdistössä esitetyt tiedot pitävät paikkansa, ajatuksena on sisällyttää EU-kiintiön puitteissa Suomeen tuleville myönnettävät turvapaikat meidän pakolaiskiintiöömme. Tämä ei ole mahdollista.

Pakkokiintiöinti ei ratkaisisi maahanmuutto-ongelmaa, vaan saattaisi sitä jopa pahentaa. Kun paine eteläisiin jäsenmaihin helpottaisi, niiden rajavalvonta herpaantuisi ja muidenkin EU-maiden ponnistelut Välimeren kriisin helpottamiseksi menisivät hukkaan.

Muuttopaine vain kasvaisi, kun Eurooppaan pyrkivien keskuuteen leviäisi tieto, että täällä olot ovat kohentumassa. Ihmiskauppiaiden ja salakuljettajien markkinat jatkaisivat kukoistustaan.

Eurooppaan pyrkivät ovat pääosin muita kuin turvapaikkaan oikeutettuja pakolaisia. Heidän palauttamisensa käy entistä vaikeammaksi, jos siirto tulomaista muihin jäsenmaihin toteutetaan.

Komission ehdotus pakkokiintiöinnistä tulee hylätä. Edes Kreikassa ja Italiassa ei ole sellaista hätätilaa, joka tekisi kiintiöinnin perustelluksi. Näiden maiden taakkaa tulee keventää taloudellisella tuella ja lähettämällä niihin muista jäsenmaista turvapaikkahakemusten käsittelijöitä. Vastustus jäsenmaissa on sitä paitsi siinä määrin laajaa, ettei tarvittavaa määräenemmistöä ehkä synny – etenkään, jos Suomikin sitä selkeästi vastustaa.

Sinulla on ulko- ja Eurooppa-ministerinä velvollisuus ja laaja valtakirja hoitaa Välimeren alueen maahanmuutto-ongelmaa kokonaisvaltaisesti. Tartu asiaan!

Pohjois-Afrikkaan – lähinnä Libyaan ja Tunisiaan – tulee perustaa YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ylläpitämiä vastaanottokeskuksia ja pakolaisleirejä, joille Eurooppaan pyrkivät ohjataan. Nämä maat ottavat jo nyt kiinni alueellensa tulleita ja Eurooppaan pyrkiviä. Heidät sijoitetaan kurjiin pidätyskeskuksiin ja vankiloihin odottamaan palauttamista kotimaahansa. Yhteistyössä Pohjois-Afrikan maiden kanssa niihin tulee perustaa pakolaisleirejä joille jo kiinniotetut ja muutkin Eurooppaan pyrkivät voidaan sijoittaa.

UNHCR vastaisi leireistä ja valikoisi turvapaikkaan oikeutetut. EU maksaisi pääosan leirien kustannuksista. Jäsenmaat ottaisivat niiltä vastaan turvapaikan saaneita pakolaisia UNHCR:n kiintiöjärjestelmän puitteissa. Kustannuksia jakamaan ja pakolaisia vastaanottamaan pitäisi saada myös muita YK:n jäsenmaita – ennen muuta Yhdysvallat, jonka sotilaallinen voimankäyttö on kärjistänyt ongelmia Lähi-idässä ja Afrikassa.

Kaikkien EU-maiden pitäisi tulla mukaan UNHCR:n kiintiöjärjestelmään. Tämä on kaikille parempi vaihtoehto kuin nyt esitetty turvapaikanhakijoiden pakkokiintiöinti.

Suomen kiintiö 750 on suhteellisesti yksi suurimmista Euroopassa ja koko maailmassa. Olemme korottaneet tilapäisesti kiintiötä tilapäisesti 300:lla nimenomaan Syyrian kriisin vuoksi, joka on keskeinen syy Välimeren alueen maahanmuutto-ongelmaan. Olisi kohtuutonta, jos Suomi joutuisi lisäksi ottamaan vastaan pakkokiintiöityjä turvapaikanhakijoita muista EU-maista.

Kun Eurooppaan pyrkivien sijoittamiseksi olisi olemassa inhimillinen vaihtoehto, rajavalvontaa voitaisiin voimakkaasti tehostaa. Salakuljetusveneet voitaisiin pysäyttää jo lähtömaiden aluevesillä tai niiden välittömässä läheisyydessä. Laittomasti Eurooppaan pyrkineet sijoitettaisiin pakolaisleireille. Tämä pysäyttäisi salakuljetuksen. Matkasta ei kannattaisi maksaa, jos se tyssäisi alkuunsa. Myös maarajojen valvontaa tulee vastaavasti tehostaa.

Kun Eurooppaan pääsisivät vain turvapaikkaan oikeutetut pakolaiset, muille tänne pyrkiville voitaisiin myöntää jäsenmaiden harkinnan mukaan ”vihreitä kortteja”, työntekoon oikeuttavia viisumeja.

Välimeren maahanmuutto-ongelmaan on tartuttava nopeasti, tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti. Jos ja kun toimeen tartutaan, pakolaisleirit voidaan saada perustetuiksi muutamassa viikossa.

Liitän oheen kaksi Välimeren alueen humanitaarisesta kriisistä kirjoittamaani blogia:

Välimeren pakolaisongelmaan on saatava kestävä ratkaisu

Komissio on harhateillä

Parhain terveisin

Paavo Väyrynen

http://www.paavovayrynen.fi/2015/06/14/avoin-kirje-timo-soinille/
« Viimeksi muokattu: 15.06.2015, 10:59:53 kirjoittanut Miniluv »

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 35 077
  • Liked: 32130
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #1 : 14.06.2015, 15:17:30 »
Hyvä! Aihe tarvitseekin oman ketjunsa.

Laitan vielä tähänkin oman tuntemukseni.

Onhan tämä kyllä noloa kun hallituskumppanin meppi joutuu huomauttamaan siirtovuorosta julkisesti. Ja ulkoministeri Jabba istuu useiden vuorokausien ajan brunssilla. Voi hyvä luoja. Edes Paavo Väyrynen ei enää ehdota yön yli nukkumista tässä. Missä on ulkoministeri T Soini? Taitaa olla ulkona kuin puutarhaletkuni.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

jkl

  • Vieras
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #2 : 14.06.2015, 15:23:04 »
Hienoa Paavo! Valtiomiehen teko. Nyt Soini ei voi perääntyä.

Tavan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 270
  • Liked: 11023
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #3 : 14.06.2015, 15:27:43 »
Tämä on sitä laadukasta Väyrystä! Eivätkös jotkut sanoneet, että Paavo kannattaa Coudenhove-Kalergia ja valkoisen rodun jalostamista ruskeaksi, ja olisi muutenkin pettänyt maansa? Ei tämä nyt siltä vaikuta!
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Ajattelija2008

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 970
  • Liked: 10534
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #4 : 14.06.2015, 15:28:37 »
Paavo Väyrynen on oikeassa.

Tosin tässä on syytä muistaa, että kulissien takana Suomea ehkä painostetaan ilkeillä keinoilla. Mitä Soini sanoo julkisuudessa ei ehkä ole kuin puolet asiasta.

-PPT-

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 725
  • Liked: 10982
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #5 : 14.06.2015, 15:30:33 »
Silloin on syytä huolestua kun huomaa olevansa Väyrysen kanssa samaa mieltä.

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 26 690
  • Liked: 22215
  • Blues for Allah
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #6 : 14.06.2015, 15:34:15 »
Paavo Väyrynen on oikeassa.

Tosin tässä on syytä muistaa, että kulissien takana Suomea ehkä painostetaan ilkeillä keinoilla. Mitä Soini sanoo julkisuudessa ei ehkä ole kuin puolet asiasta.

Taikka Soinia painostetaan KESK ja KOK taholta? Väpä on niin kaukana puolueensa päätöksenteosta, että hän voi puhua mitä sylki suuhun tuo. Välillä ihan järkeviäkin.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 35 077
  • Liked: 32130
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #7 : 14.06.2015, 15:40:58 »
Taikka jos ulkoministerillä alkoi veneilysesonki? Kuka tietää?
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Peltipaita

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 120
  • Liked: 10713
  • Politiikan tutkija ja taidekriitikko
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #8 : 14.06.2015, 15:46:13 »
Millä EU voisi Soinia/Suomea painostaa? Ainoa mikä minulle tulee mieleen on jonkun taakanjakoa kannattavan NATO -maan Suomen NATO -jäsenyyden vastustaminen.. Natoon ei pääse muuta kuin aiempien jäsenien yksimielisellä päätöksellä.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2015, 15:53:20 kirjoittanut Peltipaita »
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Tosiasiallinen Nuiva

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 985
  • Liked: 9919
  • On a mission from The God
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #9 : 14.06.2015, 16:09:55 »
Lainaus
Pohjois-Afrikkaan – lähinnä Libyaan ja Tunisiaan – tulee perustaa YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ylläpitämiä vastaanottokeskuksia ja pakolaisleirejä, joille Eurooppaan pyrkivät ohjataan.

Kuka on tämä herra passiivi joka leirit perustaa? Libyassa tarvitaan todennäköisesti sotilaallista väliintuloa, jos mitään leirejä halutaan perustaa.

Lainaus
EU maksaisi pääosan leirien kustannuksista. Jäsenmaat ottaisivat niiltä vastaan turvapaikan saaneita pakolaisia UNHCR:n kiintiöjärjestelmän puitteissa.

Vero-orja maksakoot ja ottakoot maahansa lisää mamuja.

Lainaus
Kaikkien EU-maiden pitäisi tulla mukaan UNHCR:n kiintiöjärjestelmään.

Pitäisi tulla, mutta kun eivät tule.

Lainaus
Salakuljetusveneet voitaisiin pysäyttää jo lähtömaiden aluevesillä tai niiden välittömässä läheisyydessä.

Kyllä. Tarvitaan NATO:n sotilaallinen väliintulo.
Ceterum censeo Multiculturam esse delendam

Kumkvatti

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 295
  • Liked: 326
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #10 : 14.06.2015, 16:15:10 »
Komissio: Liiallisen alijäämän menettelyn käynnistäminen ei ole nyt tarpeen

http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/komissio-liiallisen-alijaaman-menettelyn-kaynnistaminen-ei-ole-tarpeen?_101_INSTANCE_3wyslLo1Z0ni_groupId=10623

Aika lailla samoihin aikoihin valtioneuvoston pakolaisselvityksen kanssa, sattumaa?

Oami

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 660
  • Liked: 4114
    • Oamin sivu
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #11 : 14.06.2015, 16:18:53 »
Kyllä. Tarvitaan NATO:n sotilaallinen väliintulo.

Mielenkiintoinen skenaario, mutta miksipä ei?

Esimerkiksi Islamilainen Valtio muodostaa sotilaallisen uhan Eurooppaa (ja siten isoa joukkoa NATO:n jäsenmaita) kohtaan, ja käyttää yhtenä kanavanaan juuri Välimerta. Se, että se raukkamaisesti välttelee sotilaspukujen käyttöä ja piilottaa joukkonsa siviilien sekaan, ei sitä yhtään sen paremmaksi muuta. Italiakin on NATO:n jäsen. Ei tähän tarvita kuin vähän poliittista tahtoa.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Siener

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 948
  • Liked: 1976
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #12 : 14.06.2015, 16:20:50 »
Saihan Soini ainakin Viron kollegansa kanssa yhteisen tiedotteen, jossa nimenomaan painotetaan sitä, että kukin EU-maa saa päättää itse, ottaako "pakolaisia" vai ei.

Enemmän minua tällä hetkellä huolestuttaa nyk. valtionvarainministerimme Stubb (Kok), joka on virheellisesti merkitty Bilderbergin omille "virallisille" http://www.bilderbergmeetings.org -sivuille statuksella Suomen pääministeri, ja se tieto on levinnyt esim. The Guardianin Charlie Skeltonin kautta ympäri maailmaa, ja kukaan, varsinkaan Suomen hallitus, ei ole tehnyt mitään asiaa oikaistakseen. Paikanpäältä raportoivalta Skeltonilta on jo ainakin kaksi artikkelia, joissa mainitaan Stubb Suomen pääministerinä. (ja tämänvuotinen Bilderberg-tapaaminen siis päättyy tänään 14.6.)

Kun tuo Stubb sieltä kotiutuu, mitkä ja minkälaiset käskyt hän on saanut? Myöskin maahanmuuton suhteen? Ja mitä voi Timo Soini siinä tilanteessa?
« Viimeksi muokattu: 14.06.2015, 16:26:47 kirjoittanut Siener »

Lupu(kulkuri)

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 729
  • Liked: 301
  • "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä." - Puhuva Koira
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #13 : 14.06.2015, 16:42:21 »
Väyrysen ehdottamat pakolaisleirit tuskin voidaan "purkaa muutamassa viikossa" tosta vaan. Leireihin tuleva porukka venailisi siellä ikuisesti ilmaisen muonan virratessa avustuksina leiriin.
Näistä leireistä kehkeytyisi väkivallan täyttämiä mustan pörssin ihmiskauppakeskittymiä.
Toivottavasti järki pelaa, eikä anneta siimaa Väyrysen ehdottamalla tavalla millimetrin vertaa.

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 35 077
  • Liked: 32130
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #14 : 14.06.2015, 16:47:48 »
Väyrysen ehdottamat pakolaisleirit tuskin voidaan "purkaa muutamassa viikossa" tosta vaan. Leireihin tuleva porukka venailisi siellä ikuisesti ilmaisen muonan virratessa avustuksina leiriin.
Näistä leireistä kehkeytyisi väkivallan täyttämiä mustan pörssin ihmiskauppakeskittymiä.
Toivottavasti järki pelaa, eikä anneta siimaa Väyrysen ehdottamalla tavalla millimetrin vertaa.

Totta. Noista leireistä tulee päästä irti niistäkin. Ei niissä mitään pakolaisia oleskele vaan rikollista sakkia, mikä yrittää keinolla millä hyvänsä Eurooppaan keppostelemaan. Italian Mafia on nyt rahastanut tuolla roskaväellä Apenniinien niemimaalla ja nyt Mafia myy meille sitä samaa roskasakkia.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Lupu(kulkuri)

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 729
  • Liked: 301
  • "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä." - Puhuva Koira
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #15 : 14.06.2015, 17:07:24 »

"UNHCR vastaisi leireistä ja valikoisi turvapaikkaan oikeutetut. EU maksaisi pääosan leirien kustannuksista."

Miksi, miksi ja miksi ? Haloo, Väyski !

Reinhardt42

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 033
  • Liked: 2386
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #16 : 14.06.2015, 17:14:17 »
Silloin on syytä huolestua kun huomaa olevansa Väyrysen kanssa samaa mieltä.

Piti tuo lause paikkansa vielä kymmenen vuotta sitten.  Nyt kun avoimin mielin katsot niin huomaat että konnien konna, Väykkä-Pave on oikeassa. Pave on kuitenkin pohjimmiltaan suomalainen, vanha äijä jo ja varakas.  You do the math, sanoo ämerikkalainen.
Aika saatananmoista tiäksäämeininkiä.

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 35 077
  • Liked: 32130
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #17 : 14.06.2015, 17:15:25 »

"UNHCR vastaisi leireistä ja valikoisi turvapaikkaan oikeutetut. EU maksaisi pääosan leirien kustannuksista."

Miksi, miksi ja miksi ? Haloo, Väyski !

Toisaalta täytyy sekin ymmärtää, että jotainhan Väyrysenkin täytyy sanoa. Sanoi nyt näin, millä ei ole mitään merkitystä. Huomenna sanoo jotain muuta.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Nuivanlinna

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 986
  • Liked: 7206
  • Kuka ullattui? Mina en.
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #18 : 14.06.2015, 17:15:54 »

Kyllä. Tarvitaan NATO:n sotilaallinen väliintulo.

Ja vieläkö toinen Libyan katastrofikierros pitäisi tehdä? Ilman ekaa ei olisi tätä.
Italia pitäköön pakolaiset hyvänään, antoihan se kenttiä Libyan jihad-pommituksille.
Suomi ei osallistunut Libyan jihadisointiin, niin meille tuo ei kuulu pätkääkään.
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 414
  • Liked: 42755
  • Boomer
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #19 : 14.06.2015, 17:25:11 »
Taikka jos ulkoministerillä alkoi veneilysesonki? Kuka tietää?

Tulevat ravit

14.6.2015 14.00 Tornio, Laivakangas

14.6.2015 17.30 Riihimäki, Riihimäki

15.6.2015 18.00 Turku, Metsämäki

http://www.hippos.fi/
"Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa."

Suomen Akatemia on tukenut Anna-Leena Toivasen akatemiatutkijan viisivuotista hanketta 438  874 eurolla.

Tosiasiallinen Nuiva

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 985
  • Liked: 9919
  • On a mission from The God
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #20 : 14.06.2015, 17:43:35 »

Kyllä. Tarvitaan NATO:n sotilaallinen väliintulo.

Ja vieläkö toinen Libyan katastrofikierros pitäisi tehdä? Ilman ekaa ei olisi tätä.
Italia pitäköön pakolaiset hyvänään, antoihan se kenttiä Libyan jihad-pommituksille.
Suomi ei osallistunut Libyan jihadisointiin, niin meille tuo ei kuulu pätkääkään.

Kyseessä on Väyrysen de facto ehdotus, jos leirejä halutaan perustaa. Minä en halua.
Ceterum censeo Multiculturam esse delendam

Border guard

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 232
  • Liked: 589
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #21 : 14.06.2015, 17:45:17 »
Kepulta taktinen veto. Väyrynen kalastaa maahanmuuttokriittisten ääniä ja suuntaa syytteensä kohti Soinia, joka kuitenkin johtaa tällä hetkellä maahanmuuttokriittisintä eduskuntapuoluetta. Jos Väyrynen haluisi muutosta, niin hänen tulisi suunnata syytteensä kohti pääministeriä ja suurinta (ja omaa) hallituspuoluetta. Sipilän vaikutusvalta hallituksen päätöksiin on Soinia suurempi ja jos Sipilä ja Kepu olisivat tosissaan maahanmuuttokriittisiä, niin eivätköhän ne saisi Perussuomalaisista kaverin, minkä jälkeen Stubbin olisi paljon vaikeampi yksin halata maailmaa. Sipilä ei taitaisi katsoa Väyrysen kritiikkiä hyvällä...

Media tietenkin hyväksyy Väyrysen kirjeen mukisematta, koska siinä syytetään Perussuomalaisten pj:tä. Ja taas viedään tyhmiä äänestäjiä. Ja Keskustan gallupluvut nousevat.
HS 13.3.2015: "Raiskausten määrää on Hannu Niemen mukaan voinut lisätä pitkällä tähtäimellä se, että ulkomaalaistaustainen väestö on kasvanut Suomessa.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen raportin mukaan joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalaistaustainen." https://archive.today/JVjh5

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 35 077
  • Liked: 32130
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #22 : 14.06.2015, 17:48:17 »
Lainaus
Media tietenkin hyväksyy Väyrysen kirjeen mukisematta, koska siinä syytetään Perussuomalaisten pj:tä. Ja taas viedään tyhmiä äänestäjiä. Ja Keskustan gallupluvut nousevat.

Katsokoon T Soini peiliin kunhan raveiltaan tai veneiltään tai miltä brunssilta ikinä kerkeää.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Lupu(kulkuri)

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 729
  • Liked: 301
  • "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä." - Puhuva Koira
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #23 : 14.06.2015, 17:53:14 »
Kepulta taktinen veto. Väyrynen kalastaa maahanmuuttokriittisten ääniä ja suuntaa syytteensä kohti Soinia, joka kuitenkin johtaa tällä hetkellä maahanmuuttokriittisintä eduskuntapuoluetta. Jos Väyrynen haluisi muutosta, niin hänen tulisi suunnata syytteensä kohti pääministeriä ja suurinta (ja omaa) hallituspuoluetta. Sipilän vaikutusvalta hallituksen päätöksiin on Soinia suurempi ja jos Sipilä ja Kepu olisivat tosissaan maahanmuuttokriittisiä, niin eivätköhän ne saisi Perussuomalaisista kaverin, minkä jälkeen Stubbin olisi paljon vaikeampi yksin halata maailmaa. Sipilä ei taitaisi katsoa Väyrysen kritiikkiä hyvällä...

Media tietenkin hyväksyy Väyrysen kirjeen mukisematta, koska siinä syytetään Perussuomalaisten pj:tä. Ja taas viedään tyhmiä äänestäjiä. Ja Keskustan gallupluvut nousevat.

Jotenkin noin toi kuvio menee...
« Viimeksi muokattu: 14.06.2015, 18:02:11 kirjoittanut Lupu(kulkuri) »

Totti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 708
  • Liked: 22736
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #24 : 14.06.2015, 17:57:49 »
Tämä oli hyvä avaus Väyryseltä!

Yksityiskohdista voi aina keskustella, mutta pääviesti ettei mamuja pidä päästää Eurooppaan, on täysin oikein.

EU on ottanut tehtäväkseen houkutella vaan lisää porukkaa Afrikasta ja Lähi-idästä Europpaan avaamalla omat pakolaiskiintiöt. Aivan kuten Väyrynen toteaa, tämä vaan helpottaa painetta Välimeren lähettäjä- ja vastaanottajamaissa, jonka seurauksena vielä enemmän porukkaa pyrkii yli.

Soinin pitää nyt ottaa kantaa tähän asiaan Väyrysen vinkkiin perustuen. EU-kiintiöt on torpattava kokonaan. Ne ovat täysin järjetön hanke, jolla upotetaan koko Eurooppa massamaahanmuuton alle.
Sosialisti varastaa aina kaikki kansalaisten rahat. Sosialistinen politiikka käsitää lähinnä sitä missä ajassa rahat varastetaan.

Lupu(kulkuri)

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 729
  • Liked: 301
  • "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä." - Puhuva Koira
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #25 : 14.06.2015, 18:11:35 »

Kyl.
Tuntuu vaan jotenkin, että kun tähänkään mennessä välimeren yli seilaajia ei ole pystytty tulemasta eurooppaan, niin miten YK:n perustamat ja "valvomat" pakolaisleirit muuttavat tilannetta.
Eikö tollanen päin vastoin anna signaalin: "Tulkaa, olemme teitä vastassa täällä teidän omalla mantereellanne jo! Tervetuloa! Do you know makkara!!

Totti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 708
  • Liked: 22736
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #26 : 14.06.2015, 18:19:49 »

Luulen, että Väyrysen pakolaisleiriehdotus ei ole tarkoitettu varsinaiseksi ratkaisuksi vaan se on signaalipolitiikkaa.

Välimeren ylihän ei tule pakolaisia vaan sosiaalisia turisteja. Jos Libyaan tehdään pakolaisleirejä niin eiväthän nämä turistit jää sinne soppadieetille vaan palaavat kotimaahansa. Eli pakolaisleirit olisivat tosiasiassa vain tilapäissäilö muutamalle henkilölle, jotka eivät palaa kotiinsa heti.
Lisäksi, jos huhu leviää ettei pääse Libyan rannikkoa pitemmälle, niin maahanmuuttovirta tyrehtyy saman tien ja leirit tyhjenevät sen myötä.

Tässä on kyse signaalipolitiikasta, eli minkä viestin Eurooppa antaa sosiaalisille turisteille. Ruotsi ja Saksa ovat majakan tavoin ohjanneet mamuvirrat itsensä luo. Välikäsiksi ovat joutuneet Italia ja Kreikka. Tämä järjetön signaalipolitiikka pitää lopettaa esim. pystyttämällä näitä soppaleirejä Libyan rannikolle, jolla estetään laivamatkat Välimeren yli.
Sosialisti varastaa aina kaikki kansalaisten rahat. Sosialistinen politiikka käsitää lähinnä sitä missä ajassa rahat varastetaan.

Lupu(kulkuri)

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 729
  • Liked: 301
  • "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä." - Puhuva Koira
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #27 : 14.06.2015, 18:32:18 »
Tämä oli hyvä avaus Väyryseltä!

Yksityiskohdista voi aina keskustella, mutta pääviesti ettei mamuja pidä päästää Eurooppaan, on täysin oikein.

EU on ottanut tehtäväkseen houkutella vaan lisää porukkaa Afrikasta ja Lähi-idästä Europpaan avaamalla omat pakolaiskiintiöt. Aivan kuten Väyrynen toteaa, tämä vaan helpottaa painetta Välimeren lähettäjä- ja vastaanottajamaissa, jonka seurauksena vielä enemmän porukkaa pyrkii yli.

Soinin pitää nyt ottaa kantaa tähän asiaan Väyrysen vinkkiin perustuen. EU-kiintiöt on torpattava kokonaan. Ne ovat täysin järjetön hanke, jolla upotetaan koko Eurooppa massamaahanmuuton alle.

Kyl.
Tuntuu vaan jotenkin, että kun tähänkään mennessä välimeren yli seilaajia ei ole pystytty tulemasta eurooppaan, niin miten YK:n perustamat ja "valvomat" pakolaisleirit muuttavat tilannetta.
Eikö tollanen päin vastoin anna signaalin: "Tulkaa, olemme teitä vastassa täällä teidän omalla mantereellanne jo! Tervetuloa! Do you know makkara!!

Luulen, että Väyrysen pakolaisleiriehdotus ei ole tarkoitettu varsinaiseksi ratkaisuksi vaan se on signaalipolitiikkaa.

Välimeren ylihän ei tule pakolaisia vaan sosiaalisia turisteja. Jos Libyaan tehdään pakolaisleirejä niin eiväthän nämä turistit jää sinne soppadieetille vaan palaavat kotimaahansa. Eli pakolaisleirit olisivat tosiasiassa vain tilapäissäilö muutamalle henkilölle, jotka eivät palaa kotiinsa heti.
Lisäksi, jos huhu leviää ettei pääse Libyan rannikkoa pitemmälle, niin maahanmuuttovirta tyrehtyy saman tien ja leirit tyhjenevät sen myötä.

Tässä on kyse signaalipolitiikasta, eli minkä viestin Eurooppa antaa sosiaalisille turisteille. Ruotsi ja Saksa ovat majakan tavoin ohjanneet mamuvirrat itsensä luo. Välikäsiksi ovat joutuneet Italia ja Kreikka. Tämä järjetön signaalipolitiikka pitää lopettaa esim. pystyttämällä näitä soppaleirejä Libyan rannikolle, jolla estetään laivamatkat Välimeren yli.

Kunnioitan positiivista näkökulmaasi asiaan.

Kuitenkin: näkemykseni mukaan leirien kustantaminen on kehitysapua, jonka toimivuus on aika monta kertaa todettu olevan aika huihai bisnestä.
En oikein usko, että UNHCR voi paikallisia rosvopäälliköitä olla pidättelemättä kun nämä hogaavat rahantekomahdollisuuden jo valmiina olevista ihmissumpuista(pakolaisleirit).
Veikkaan, että jos leirejä perustettaisiin niistä muodostuisi ajan myötä pakolaiskaupunkeja, joissa ei olisi kenenkään kiva olla.
Vaikka leirit virallisesti purettaisiinkin, minne se sakki sieltä lähtisi? Tuskin sinne mistä ovat pakoon lähteneet.

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 836
  • Liked: 29880
  • Kiihottavat vieraslajit
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #28 : 14.06.2015, 18:46:04 »
Kepulta taktinen veto.
Jospa se olikin Väyrysen taktinen veto osoittaa kirje Soinille eikä Sipilälle. Kun kirje on osoitettu Soinille niin asia saa median hyväksynnän ja julkisuutta.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 414
  • Liked: 42755
  • Boomer
Vs: Paavo Väyrynen: Avoin kirje Timo Soinille
« Vastaus #29 : 14.06.2015, 19:54:18 »
Jos kepu pettää aina, niin Väyrys-Pate vielä tuplasti useammin. Tämä on persuja vastaan suunnattu false flag, mutta silti aihe on oikea.

 :facepalm:
"Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa."

Suomen Akatemia on tukenut Anna-Leena Toivasen akatemiatutkijan viisivuotista hanketta 438  874 eurolla.