Saksan kotimaantiedustelusta vastaavan BfV:n johtaja Thomas Haldenwang osoittaa, miten ristiriitainen ihminen voi olla.
Haldenwangille ei ole ongelma, että tuhansia ihmisiä vaatii Saksan kaduilla nykyisen perustuslaillisen liittotasavallan korvaamista islamilaisella kalifaatilla. Myös radikaalit lausunnot ovat sallittuja perustuslakioikeuden päätöksen mukaan. Haldenwang myös toteaa, että kalifaatti on ajateltavissa oleva valtiomuoto niin kauan kuin sitä ei ole tarkoitus pystyttää kaatamalla nykyhallinto väkivalloin.
Kirsikaksi kakun päälle Haldenwang vertaa islamilaista kalifaattia monarkioihin, sosialistisiin sekä kommunistisiin hallintojärjestelmiin. Hiukankin historiaa tunteva on pyörällä päästään tällaisista lausunnoista. Koko ajatus siitä, että Saksasta tulisi kalifaatti pelkästään vaaliuurnien kautta on täysin naurettava koska kalifaatti torjuu jyrkästi koko vaaleihin perustuvan yhteiskuntamallin. Kalifaattia johtaisi kalifi, joka olisi pienen uskonnollisen klikin valitsema ja hänellä olisi käytännössä diktaattoriin verrattavat valtuudet toimia uskonnon asettamien rajojen puitteissa.
Kommunismin maininta suorastaan huvitti. Kuinka monessa paikassa kommunistit ovat historian saatossa ottaneet vallan rauhanomaisesti? Koko aatteen ytimessä on väkivaltainen kapitalistisen järjestelmän kumoaminen. Rauhanomainen kommunisti on siis oksymoroni.
Ajattelusta puuttuu johdonmukaisuus täysin. Natsismia ei hyväksytä missään muodossa koska hakaristin heiluttaminen on implisiittinen todiste siitä, että heiluttelija sekä hänen kaverinsa ovat valmiita väkivaltaan ajaakseen aatettaan. Tai aivan minimissään he hyväksyvät väkivallan käytön päämääriensä saavuttamiseen. Jostain syystä Haldenwangille kommunismin tai kalifaatin ajaminen ei implisiittisesti sisällä väkivallan uhkaa vaikka todistusaineistoa on niin paljon kuin jaksaa kaivaa.
Saksan kotimaantiedustelu ei ole huolissaan vaatimuksesta muuttaa maa islamilaiseksi valtioksi – ”Kalifaatti on valtiomuoto siinä missä monarkiakin”
Saksan kotimaantiedustelu varoittaa vasemmistolaisten ja oikeistolaisen ääripäiden ja ilmastonsuojelijoiden radikalisoitumisesta. Islamistien tavoite tehdä Saksasta islamin lakia noudattava kalifaatti ei tiedusteluvirastoa kuitenkaan huoleta.
Saksassa on sisäministeriön alaisen kotimaantiedustelun tuoreen vuosiraportin mukaan yli 125 000 eri sortin koti- ja ulkomaista radikaalia ja terroristia. Poliittisesti motivoituja rikoksia tehtiin viime vuonna ennätysmäärä. Hamasin terrori-isku ja Israelin vastatoimet kärjistivät tilannetta.
Raportin julkistamistilaisuudessa nousivat näkyvästi esille kotimaiset islamistit, joista radikaaleimmat ovat vaatineet Saksan muuttamista sharia-lakia noudattavaksi kalifaatiksi.
Mielenosoittajat vaativat islamia
Kalifaatti-vaatimuksista tuoreimmat keskittyvät Hampuriin, jossa tuhannet muslimit vaativat keväällä islamistisen Muslim Interaktiv -ryhmän organisoimissa mielenosoituksissa Saksan muuttamista shariaa noudattavasi kalifaatiksi.
Silloin he eivät vielä aavistaneet saavansa tukea korkealta taholta.
Yleensä muslimiyhteisöjen vaatimukseen ymmärtäväisesti suhtautuvat saksalaispoliitikot pitivät aluksi tällaisia vaatimuksia demokratiaan sopimattomina ja vaarallisena.
– Jos joku ajaa kalifaattia, hän torjuu demokratian ja vapauden, tuomitsi vihreiden puheenjohtaja Omid Nouripour vaatien ryhmää kiellettäväksi.
Tiukan kannan asiaan otti myös Saksan varakansleri ja talousministeri Robert Habeck (vihr), jonka mukaan ”uskonnollista terrorivaltiota” vaativat muslimit polkevat tasavallan oikeuksia jalkoihinsa.
– Mielipiteenvapaus on arvostettava asia, mutta tällaisen kohdalla raja on saavutettu, hän totesi haastattelussa.
Kotimaantiedustelun vertailu hämmästyttää
Tilanne muuttui yllättäen islamistien eduksi kotimaantiedustelun johtajan Thomas Haldenwangin ilmoitettua vuosiraporttia esitellessään, että myös radikaalit lausunnot ovat sallittuja viitaten samalla perustuslakioikeuden päätökseen.
Hänen mukaansa myös kalifaatti on eräs ajateltavissa oleva valtiomuoto, kunhan sitä ei yritetä pystyttää väkivaltaisesti kaatamalla nykyhallinto.
– Onhan myös sosialismia ja kommunismia ja uskonnollisesti johdettuja järjestelmiä sekä monarkioita, perusteli Saksan tiedustelujohtaja vertailuaan hämmästyneelle kuulijakunnalle.
Loput:
https://www.suomenuutiset.fi/saksan-kotimaantiedustelu-ei-ole-huolissaan-vaatimuksesta-muuttaa-maa-islamilaiseksi-valtioksi-kalifaatti-on-valtiomuoto-siina-missa-monarkiakin/