Kirjoittaja Aihe: Hämeenlinna: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset  (Luettu 69080 kertaa)

Nuivanlinna

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 784
  • Liked: 6840
  • Kuka ullattui? Mina en.
Lainaus
Mainiemen kuntoutuskeskus tarjolla turvapaikanhakijoiden tilapäismajoitukseen
http://yle.fi/uutiset/mainiemen_kuntoutuskeskus_tarjolla_turvapaikanhakijoiden_tilapaismajoitukseen/8255979
Kanta-Hämeeseen saadaan sittenkin nopealla aikataululla turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskus. Tarjolla on tyhjillään oleva Mainiemen kuntoutuskeskus Hämeenlinnan Lammilta. SPR:n mukaan Mainiemi soveltuu keskukseksi hyvin siksikin, että Lammin varsinainen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus on lähettyvillä.

Mainiemi on tyhjäksi jäänyt Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän kuntoutuskeskus, jonka toiminta päättyi viime vuonna. Mainiemen on omistanut 29 kuntaa. Suurimmat jäsenkunnat kuten Tampere, Hämeenlinna ja Lahti päätyivät kuitenkin jo vuonna 2013 Mainiemen kuntoutuskeskuksen lopettamiseen. Kunnat katsoivat, että aika oli ajanut sivussa olevan päihdekuntoutuslaitoksen ohitse.

Rakennuksena Mainiemi on kuitenkin hyvässä kunnossa ja heti otettavissa uuteen käyttöön hätämajoituskeskukseksi. SPR:n Hämeen piiri uskookin saavansa asiasta sopimuksen valmiiksi vielä tällä viikolla. Asiaa on myös käsitelty jo Mainiemen hallituksessa ja se näyttää asialle vihreää valoa.

Toiminnallisesti Mainiemi niveltyy hyvin Hämeessä jo olemassa olevaan Lammin vastaanottokeskukseen, kertoo vastaanottokeskusten johtaja Minna Jussila SPR:n Hämeen piiristä....naps....

Lammilaisia onnistaa Vokki-pelissä jo tuplajättipotin verran?
« Viimeksi muokattu: 01.12.2016, 15:56:53 kirjoittanut Kemolitor »
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 313
  • Liked: 6327
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #1 : 26.08.2015, 21:15:24 »

tää Minna Jussila on kerkeevää sorttia
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Tosiasiallinen Nuiva

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 934
  • Liked: 9674
  • On a mission from God
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #2 : 26.08.2015, 21:16:54 »
Ceterum censeo Multiculturam esse delendam

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 313
  • Liked: 6327
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #3 : 26.08.2015, 21:20:23 »
Mikä muka voisi mennä pieleen?: http://www.halla-aho.com/scripta/lammilla_asuva_mies.html

Lainaus
Lammin näytelmä noudattaa hyvin yleisvaltakunnallista kaavaa. Pikkupaikkakunnan asukkaille ilmoitetaan kuukauden varoitusajalla, että salassa valmisteltu vastaanottokeskus tuodaan heidän naapuriinsa. Kuntalaiset nousevat vastarintaan, jolloin SPR:n ja sisäministeriön edustajat tuodaan paikalle vakuuttamaan, että vastaanottokeskus on pelkkää rahantuloa eikä turvallisuuskaan vaarannu, koska muiden tekemät virheet osataan välttää. Kun kuntalaiset esittävät hankalia kysymyksiä tai vastaväitteitä, paikallislehti uutisoi "muukalaisvihan ryöpsähtämisestä".

voi herramunjee sentään, tuolloin asukkailla oli kuukausi aikaa reagoida, nyt ne aamulla heräävät kun rikkautta tuovat miehet töllistelee silmämunat valkoisena aamukaffin keittelijää
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Toni R Jyväskylästä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 700
  • Liked: 5875
  • Minä olen kaapumies!
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #4 : 26.08.2015, 21:21:18 »
Vähän niin kuin kaksi Mussujackpottia putkeen? Nyt kannattaa pistää lammilaisten lotot vetämään! Jos et pelaa et voi voittaa.

VH

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 283
  • Liked: 750
  • Kuvan henkilö ei valitettavasti elä enää.
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #5 : 26.08.2015, 21:24:33 »
Mikä muka voisi mennä pieleen?: http://www.halla-aho.com/scripta/lammilla_asuva_mies.html

Tuosta "raiskauksesta" tehtiin käsittääkseni syyttämättäjättämispäätös.
Tytön tarinat eivät vastanneet todellisuutta.
"Paras tapa päästä eroon laittomasta maahanmuutosta on toki luoda riittävä määrä väyliä lailliselle maahantulolle."
Anni Sinnetännemäki

Nuivanlinna

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 784
  • Liked: 6840
  • Kuka ullattui? Mina en.
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #6 : 26.08.2015, 21:25:35 »
Vastustakaa jokaista:
-koulun lakkautusta
-uuden koulun rakentamista (koska vanha jää tyhjilleen)
-vanhainkodin tai muun hoivayksikön lakkautusta
-uuden vanhainkodin tai hoivayksikön rakentamista (koska vanha jää tyhjilleen)
-päihdekuntoutusyksikön rakentamista (koska vanha jää tyhjilleen)

-varuskunnan lakkautusta
-sairaalan lakkautusta
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Bwana

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 134
  • Liked: 2920
  • Ihmis-perse natsi.
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #7 : 26.08.2015, 21:31:25 »
Toivottavasti ei vanhassa mutta sinällään hyväkuntoisessa rakennuksessa syty mitään sähkö yms. paloja nyt kun se otetaan taas käyttöön. Tyhjillään ja siten vähemmällä huollolla ollessaan erilaisten oikosulkujen vaara voi kasvaa.
Jees pox holiray!

Tosiasiallinen Nuiva

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 934
  • Liked: 9674
  • On a mission from God
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #8 : 26.08.2015, 21:37:47 »
Toivottavasti ei vanhassa mutta sinällään hyväkuntoisessa rakennuksessa syty mitään sähkö yms. paloja nyt kun se otetaan taas käyttöön. Tyhjillään ja siten vähemmällä huollolla ollessaan erilaisten oikosulkujen vaara voi kasvaa.

Ihan mahdollista, että näin voisi käydä. Ruotsissa somalit onnistuivat polttamaan oman moskeijansa rasvakeittimellä. Toisin kuin nyt, niin moskeija oli hyvässä kunnossa ja tulijat olivat tutustuneet sähkövempeleisiin Ruotsissa jo vuosien ajan.
Ceterum censeo Multiculturam esse delendam

Toni R Jyväskylästä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 700
  • Liked: 5875
  • Minä olen kaapumies!
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #9 : 26.08.2015, 21:45:49 »
Nyt vasta muistin että Lammillahan oli "hieman" jännitteitä jo viime VOK:in saavuttua? Paikan päättäjät luulivat että sompanssit valuvat ajan myötä pääkaupunkiseudulle, mutta sompanssi-populaation koko oli jo saavuttanut kriittisen pisteen, jossa ko. populaatio tyytyy elämään keskenään.

Hohtava Mamma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 306
  • Liked: 22454
  • Takapenkin paha poika
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #10 : 26.08.2015, 21:50:23 »
Toivottavasti ei vanhassa mutta sinällään hyväkuntoisessa rakennuksessa syty mitään sähkö yms. paloja nyt kun se otetaan taas käyttöön. Tyhjillään ja siten vähemmällä huollolla ollessaan erilaisten oikosulkujen vaara voi kasvaa.

Kuinka harmillista se olisikaan, jos noin pääsisi käymään juuri ennen turvisten saapumista. Voivoivoi.
The society that separates its scholars from its warriors will have its thinking done by cowards and its fighting by fools. -Thucydides

Chew Bacca

  • Vieras
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #11 : 26.08.2015, 21:55:24 »
Lammi I ja Lammi II, kuulostaa Birkenaulta. Projekti etenee. Suomi on vääränään pitkin metsiä ammuttuja leirikeskuksia, mökkikyliä, motelleja yms joille ei ole mitään (kannattavaa) käyttöä. Joku kyllä haistaa rahan. Tämän puhtaampaa esimerkkiä maansa myymisestä ei lähihistoria tunne.

Kun kapasiteetti on täynnä eli 80 000 sisällä, alkavat dominot kaatua. Sikäli on hyvä että naiset ja lapset eivät mahtuneet kumiankan selkään. Terveydenhoito ja koulu pysyvät pystyssä pari vuotta pidempään. Kymmenenkin pikku kikkarapäätä tuhoaa pienen kunnan budjetin ja jonkun yksisarjaisen kyläkoulun perinpohjaisesti.

Ja A-studio näyttää kahta helvetin riskiä, läskiä ählämimiestä esimerkkeinä hädänalaisista, joiden tuskaa pari helsinkiläistä hinttiä lievittää pelaamalla puistopetankkia.

Sota tästä vielä tulee. Joku homeinen kiinteistö kunnassa saattaa muuttua etuvartioksi. Wittujei.

Toni R Jyväskylästä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 700
  • Liked: 5875
  • Minä olen kaapumies!
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #12 : 26.08.2015, 22:01:52 »
Lainaus
Mainiemi on tyhjäksi jäänyt Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän kuntoutuskeskus, jonka toiminta päättyi viime vuonna.

Lammilla ei ole enää päihdeongelmaisia? Vai onko vain turhasta hieman leikattu?

ArtturiE

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 267
  • Liked: 5162
  • Vitutuspuhe päivässä pitää unelman loitolla
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #13 : 26.08.2015, 22:08:13 »
Vastustakaa jokaista:
-koulun lakkautusta
-uuden koulun rakentamista (koska vanha jää tyhjilleen)
-vanhainkodin tai muun hoivayksikön lakkautusta
-uuden vanhainkodin tai hoivayksikön rakentamista (koska vanha jää tyhjilleen)
-päihdekuntoutusyksikön rakentamista (koska vanha jää tyhjilleen)

-varuskunnan lakkautusta
-sairaalan lakkautusta

Irvokasta, että perustelut em. laitosten lakkauttamiselle ovat taloudellisia eli suomeksi: ei oo rahhaa!
Mutta annas olla, kun SPR ja kukalie Hyvä Ihminen keksii, että tuo ja se laitos on oivallinen Vokki, niin rahhaapa löytyykin, koska VALTIO maksaa!  Se sama valtio, jolla ei ollut rahaa ylläpitää sitä varuskuntaa jne.
Vanha sanonta:pappa betalar muokkautuu nykyään muotoon: fatta betalar.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

”keskiaasialainen”

Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Punaniska

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 001
  • Liked: 7144
  • patataantumuksellinen arkkikonservatiivi pimeästä
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #15 : 26.08.2015, 22:13:58 »
Jossain demokraattisessa maassa poliitikkojen ja varsinkin SPR:n toimet otettaisiin tarkempaan syyniin.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

guest7001

  • Vieras
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #16 : 26.08.2015, 22:16:20 »
Lammi I ja Lammi II, kuulostaa Birkenaulta. Projekti etenee. Suomi on vääränään pitkin metsiä ammuttuja leirikeskuksia, mökkikyliä, motelleja yms joille ei ole mitään (kannattavaa) käyttöä. Joku kyllä haistaa rahan. Tämän puhtaampaa esimerkkiä maansa myymisestä ei lähihistoria tunne.

Erinomaisesti kiteytetty.

Tässä on nimenomaan kyse maansa myymisestä ja omien taskujen täyttämisestä "laupeudentyön" varjolla. Kun sosiaalipalveluita alettiin aikoinaan ulkoistamaan, moni haaska haistoi heti rahan.

Meidän vuotuiset sosiaalimenomme ovat kasvaneet 2000-luvulla yli 30 Miljardilla! Osa menee vanhuuden ja erikoissairaanhoidon piikkiin, mutta erittäin suuri osa menee tämän haaskaporukan, eli sosiaalialan säätiöiden ja oikeat henkilöt tuntevien "yksityisyrittäjien" taskuihin.

Tämän räikeämpää korruptiota ei voi juuri enää edes keksiä. Paitsi että se tehdään täysin avoimesti, koska Suomessa ei ole mitään tutkivaa journalismia.

ArtturiE

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 267
  • Liked: 5162
  • Vitutuspuhe päivässä pitää unelman loitolla
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #17 : 26.08.2015, 22:18:54 »
Lammi I ja Lammi II, kuulostaa Birkenaulta. Projekti etenee. Suomi on vääränään pitkin metsiä ammuttuja leirikeskuksia, mökkikyliä, motelleja yms joille ei ole mitään (kannattavaa) käyttöä. Joku kyllä haistaa rahan. Tämän puhtaampaa esimerkkiä maansa myymisestä ei lähihistoria tunne.

Kun kapasiteetti on täynnä eli 80 000 sisällä, alkavat dominot kaatua. Sikäli on hyvä että naiset ja lapset eivät mahtuneet kumiankan selkään. Terveydenhoito ja koulu pysyvät pystyssä pari vuotta pidempään. Kymmenenkin pikku kikkarapäätä tuhoaa pienen kunnan budjetin ja jonkun yksisarjaisen kyläkoulun perinpohjaisesti.

Ja A-studio näyttää kahta helvetin riskiä, läskiä ählämimiestä esimerkkeinä hädänalaisista, joiden tuskaa pari helsinkiläistä hinttiä lievittää pelaamalla puistopetankkia.

Sota tästä vielä tulee. Joku homeinen kiinteistö kunnassa saattaa muuttua etuvartioksi. Wittujei.

Onko tuo 80000 se raja, jolla Suomen VALTIO ostaa omatuntonsa puhtaaksi, koska 'sotalapset' ja 'volvon tehtaalle töihin'?
Mitäs jos....36000/vuosi ja perseenyhdistämiset päälle tekee noin 180000/vuosi, riippuen siitä kuinka laaja persekäsitys ao. tulijoiden kulttuurissa vallitsee.  Me tehdään tällä tiliä, sanoo vokkitehtailija.
Vuokra-asuntotuotantoa tietysti pitää kiivaasti kiihdyttää, koska se työllistää suomalaisia.  Suomalaiset työssäkäyvät tosin eivät pääse näihin asuntoihin, ne on varattu 'ulkomaan paremmalle kansalle'.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

”keskiaasialainen”

Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Nuivanlinna

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 784
  • Liked: 6840
  • Kuka ullattui? Mina en.
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #18 : 31.08.2015, 09:31:45 »
Pääkirjoitustehtaan Hämeenlinnan konttori suoltaa seuraavaa:

Lainaus
Vastaanottokeskus sopii hyvin Mainiemeen
http://www.hameensanomat.fi/paakirjoitukset/293021-vastaanottokeskus-sopii-hyvin-mainiemeen
....naps... Nykyiset 21 vastaanottokeskusta ovat täynnä, niiden joukossa myös SPR:n Lammin vastaanottokeskus.

Varsinaisesti kunnat eivät keskusten perustamisesta päätä, mutta SPR:n ja viranomaisten linja on, että sanavaltaa jätetään asiassa myös paikalliselle tasolle.

Hämeenlinnaan vastaanottokeskus on perusteilla Lammilla sijaitsevaan Mainiemen entiseen kuntoutuskeskukseen. Paikka sopii mainiosti hätämajoitukseen, koska tilat ovat siihen valmiit. Lammilla toimii jo valmiiksi vastaanottokeskus ja turhat epäluulot ovat jo ehtineet matkan varrella karista.

Hämeenlinnalla ei ole ensimmäistäkään syytä kääntää selkäänsä hädänalaisille.

Forssan kaupunginhallitus otti vastaanottokeskuksen perustamiseen kielteisen kannan tiukassa äänestyksessä. Forssalaiset osoittivat mieltään niin vastaanottokeskuksen puolesta kuin vastaankin.

Jyrkän mustavalkoista kahtiajakoa pitää keskustelussa välttää ja pitäytyä rauhallisesti tosiasioissa. Suomen on kannettava vastuunsa.

Epävarmuus ja osin epätietoisuuskin ovat ymmärrettäviä, mutta turhille peloille ja epäluulolle ei saa antaa sijaa.

Presidentti Sauli Niinistö kuvasi viime viikolla suomalaisten ristiriitatilannetta: Sivistyskansan inhimillisyys ja kunnia vaativat, että näitä ihmisiä autetaan. Samaan aikaan on presidentin mukaan muistettava, että kriisialueiden epävakautta ei voi hoitaa siirtämällä väestöä Eurooppaan.

Kantahämäläiset eivät voi vaikuttaa kriisien hoitamiseen, mutta hädänalaisia ihmisiä pitää auttaa.

Sopivasti unohtui se, että Niinistö sanoi ettei kaikki tule hyvissä aikeissa!
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

pulikka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 840
  • Liked: 1568
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #19 : 31.08.2015, 10:30:55 »
Lainaus
Vastaanottokeskus sopii hyvin Mainiemeen
http://www.hameensanomat.fi/paakirjoitukset/293021-vastaanottokeskus-sopii-hyvin-mainiemeen
[...]
Varsinaisesti kunnat eivät keskusten perustamisesta päätä, mutta SPR:n ja viranomaisten linja on, että sanavaltaa jätetään asiassa myös paikalliselle tasolle.
[...]
Hämeenlinnalla ei ole ensimmäistäkään syytä kääntää selkäänsä hädänalaisille.
[...]
Jyrkän mustavalkoista kahtiajakoa pitää keskustelussa välttää ja pitäytyä rauhallisesti tosiasioissa. Suomen on kannettava vastuunsa.

Epävarmuus ja osin epätietoisuuskin ovat ymmärrettäviä, mutta turhille peloille ja epäluulolle ei saa antaa sijaa.

Epävarmuus ja osin epätietoisuus ovat ymmärrettäviä tilanteessa, jossa

- vokki ja parisataa afro-/arabimiestä voi pamahtaa naapuriin yhdessä yössä
- paikalliselle tasolle jätetään sananvaltaa mutta vokki voidaan perustaa myös ilman kuntapäättäjien saati sitten paikallisten alamaisten suostumusta
- Hämeenlinnalla (lue: Suomella) ei ole ensimmäistäkään syytä kääntää selkäänsä hädänalaisille. Miksi mieleeni tulee useita syitä? Olenko rasisti?
- keskustelussa on pitäydyttävä tosiasioissa mutta seuraava lause on "Suomen on kannettava vastuunsa"

Heräsin aamulla kolahdukseen, kun lehmä lensi päin ikkunaa. Musta on valkoista. Siipilä, Stubbi ja/tai Urpo uutisissa suoltamassa sontaa kenenkään kyseenalaistamatta herättää totaalista kauhua: olenko minä menettänyt järkeni vai onko tämä maa(ilma) tullut hulluksi? Todellisuus ja spektaakkeli eivät kohtaa.
« Viimeksi muokattu: 31.08.2015, 10:33:12 kirjoittanut pulikka »

Nuivanlinna

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 784
  • Liked: 6840
  • Kuka ullattui? Mina en.
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #20 : 01.09.2015, 11:49:31 »
Lainaus
Myynnissä olevat kiinteistöt voidaan vuokrata
http://yle.fi/uutiset/mainiemesta_voidaan_saada_nopeasti_turvapaikanhakijoiden_hatamajoitustila/8258685
Mainiemen kiinteistöt Lammilla ovat olleet kuukausia myynnissä.

Kuntayhtymän mukaan ne voitaisiin kuitenkin vuokrata hätämajoitukseen muutamaksi kuukaudeksi. Vaikka tilat vuokrattaisiin, kiinteistömyyntiä jatketaan samalla, koska kuntayhtymä on päätetty purkaa ja sen omaisuus myydä.

Tilat vuokrattaisiin hätämajoitukseen sellaisenaan, eikä niitä alettaisi erikseen kunnostaa ja remontoida.

– Kuntayhtymän hallitus tulee varmaan hyväksymään vain hyvin lyhytaikaista vuokrausta, koska kuntayhtymää ajetaan alas, kertoo johtaja Pia Piispanen.  Ja hyvin lyhytaikaisesta hätämajoituksesta nyt onkin kyse, kertoo Piispanen.

Ehtiikö korruptioveljet tekemään kaupat ennen kuin tämä kuppausautomaatti tulee Mainiemeen?

Lainaus
363 § Maahanmuuttajien vastaanottokeskuksen laajeneminen Hämeenlinnan alueella
Isosuon ehdotus: Kaupunginhallitus päättää

1. Merkitä turvapaikan hakijoiden tilanteen tiedoksi,

2. luoda kaupungin ja kaupunkikonsernin yksiköissä edellytyksiä kaupungissa toimivalle vastaanottokeskukselle toiminnan laajentamiseksi koko kaupungin alueella sekä väliaikaisten että pysyvien vastaanottokeskuksen paikkojen osalta, sekä

3. edellyttää, että lautakunnat seuraavat vastaanottokeskuksesta aiheutuvaa palvelukysyntää ja hakevat valtion korvaukset valtion rahoitusvastuulla olevien palveluiden osalta           

Kaupunginhallituksen päätös: Päätettiin yksimielisesti ottaa asia lisälistalta käsiteltäväksi ja hyväksyttiin.

http://www.hameenlinna.fi/Kaupunki-info/Viestinta/Tiedotteet-paatokset/Kaupunginhallituksen-paatokset-3182015/

Lainaus
Rautio Sari, KOK, pj
Ranne Lulu, PS, 1. vpj
Koskinen Johannes, SDP, 2. vpj
Appelroth Ulla, SDP
Arvidsson Teija, KD
Häppölä Anna-Kaisa, SDP
Ilkkala Kari, PS
Kallioinen Juha, KOK
Kaloinen Vesa, KOK
Kärpänen Hannu, KESK
Laakso Sirpa, SDP
http://www.hameenlinna.fi/Paatoksenteko-ja-talous/Kaupunginhallitus/
« Viimeksi muokattu: 01.09.2015, 13:33:00 kirjoittanut Nuivanlinna »
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Nuivanlinna

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 784
  • Liked: 6840
  • Kuka ullattui? Mina en.
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #21 : 03.09.2015, 21:24:37 »
Lainaus
Ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Lammin Mainiemen tyhjiin huoneisiin iltapäivällä
http://yle.fi/uutiset/ensimmaiset_turvapaikanhakijat_saapuivat_lammin_mainiemen_tyhjiin_huoneisiin_iltapaivalla/8276256
Entinen päihdekuntoutuslaitos Lammilla sai tänään siipiensä suojaan ensimmäiset turvapaikanhakijat. Mainiemen hätämajoitukseen sijoitetaan vajaat 200 turvapaikanhakijaa pääkaupunkiseudun ja Turun seudun vastaanottokeskuksista. Vielä aamupäivällä huoneet olivat karun tyhjät.
Entinen päihdekuntoutuslaitos Mainiemi Lammilla täytetään turvapaikanhakijoista hyvin nopeasti. Mainiemeen sijoitetaan vajaat 200 turvapaikanhakijaa. Turvapaikanhakijat tuodaan linja-autoilla pääkaupunkiseudun ja Turun seudun vastaanottokeskuksista. Suurin osa tulijoista on Irakista ja Somaliasta...naps.....

No missä ne syyrialaiset ovat? Naiset, lapset, vanhukset? Niihinhän maahanmuuttovoimat vetoavat.
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 297
  • Liked: 11573
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #22 : 03.09.2015, 21:30:51 »
Lainaus
Ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Lammin Mainiemen tyhjiin huoneisiin iltapäivällä
http://yle.fi/uutiset/ensimmaiset_turvapaikanhakijat_saapuivat_lammin_mainiemen_tyhjiin_huoneisiin_iltapaivalla/8276256
Entinen päihdekuntoutuslaitos Lammilla sai tänään siipiensä suojaan ensimmäiset turvapaikanhakijat. Suurin osa tulijoista on Irakista ja Somaliasta...naps.....

No missä ne syyrialaiset ovat? Naiset, lapset, vanhukset? Niihinhän maahanmuuttovoimat vetoavat.

Ai-jai. Kaverilla varvastossut. Reppu tosin näyttää olevan täynnä. Siellä ne lenkkarit varmaan on.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

svobo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 554
  • Liked: 854
  • Laitamyötäistö
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #23 : 03.09.2015, 21:36:00 »
Ja taas nuoria sällejä ja nuorehkoja ukkoja kaikki.
"Eilen paluumatkalle Irakiin lähteneillä mieli muuttunut kun olivat nähneet Helsingin. Aikovat palata Saarijärvelle päästäkseen Helsinkiin."
Jani Ilola (@i_lo_la) December 10, 2015

Man in a Suit

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Liked: 2931
  • Eespäin kaikki rientäkää! Vapautemme tie on tää.
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #24 : 03.09.2015, 21:55:42 »
Lainaus
Vastaanottokeskus sopii hyvin Mainiemeen
http://www.hameensanomat.fi/paakirjoitukset/293021-vastaanottokeskus-sopii-hyvin-mainiemeen
[...]
Varsinaisesti kunnat eivät keskusten perustamisesta päätä, mutta SPR:n ja viranomaisten linja on, että sanavaltaa jätetään asiassa myös paikalliselle tasolle.
[...]
Hämeenlinnalla ei ole ensimmäistäkään syytä kääntää selkäänsä hädänalaisille.
[...]
Jyrkän mustavalkoista kahtiajakoa pitää keskustelussa välttää ja pitäytyä rauhallisesti tosiasioissa. Suomen on kannettava vastuunsa.

Epävarmuus ja osin epätietoisuuskin ovat ymmärrettäviä, mutta turhille peloille ja epäluulolle ei saa antaa sijaa.

Epävarmuus ja osin epätietoisuus ovat ymmärrettäviä tilanteessa, jossa

- vokki ja parisataa afro-/arabimiestä voi pamahtaa naapuriin yhdessä yössä
- paikalliselle tasolle jätetään sananvaltaa mutta vokki voidaan perustaa myös ilman kuntapäättäjien saati sitten paikallisten alamaisten suostumusta
- Hämeenlinnalla (lue: Suomella) ei ole ensimmäistäkään syytä kääntää selkäänsä hädänalaisille. Miksi mieleeni tulee useita syitä? Olenko rasisti?
- keskustelussa on pitäydyttävä tosiasioissa mutta seuraava lause on "Suomen on kannettava vastuunsa"

Heräsin aamulla kolahdukseen, kun lehmä lensi päin ikkunaa. Musta on valkoista. Siipilä, Stubbi ja/tai Urpo uutisissa suoltamassa sontaa kenenkään kyseenalaistamatta herättää totaalista kauhua: olenko minä menettänyt järkeni vai onko tämä maa(ilma) tullut hulluksi? Todellisuus ja spektaakkeli eivät kohtaa.

Tuota vastuunkanto-mantraa minäkin olen ihmetellyt jo ensimmäisestä Kreikka-paketista lähtien. Mistä ja miksi me kannamme vastuuta? Suomi on hoitanut asiansa esimerkillisen hyvin maailmalla. Emme me ole vastuussa syyrian sodasta, somalian tiesvaikkamistä tai ylipäänsä kenellekään mistään.

Vokki naapuriin kenelle tahansa ja koska tahansa... herää kysymys että kuka TÄSTÄ kantaa vastuun. Ja kuinka kauan tullaan vaikenemaan kaikki ehm... lievät haittapuolet pois.

Toinen VOK Lammille, sitten vielä sanotaan ettei salama iske kahdesti samaan paikkaan. Aika armotonta rikastusta.
« Viimeksi muokattu: 03.09.2015, 21:59:20 kirjoittanut Man in a Suit »
Suomi, maamme kotoinen,
et veren vuotamatta joudu koskaan väkivallan alle,
eikä iäss' ikien
tää kansa väisty, vapauttaan hyljäten.

Cheech Wizard

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 263
  • Liked: 127
  • Voice Of Korea, NORTH Korea
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #25 : 03.09.2015, 21:57:56 »
Ronnin vanha vokkihan on ihan naapurissa, painii rahapulan kanssa ja tilaa riittää. Talotkin rempattu talvikuntoon, on pesulat ja harrastetilat hieno luonto ja mainio laitoskeittiö. Sinne se kolmas sitten.

Ne nykyiset omistajat kun sais sopivan tarjouksen joltain niin siinä kelpasi parin tuhannen ukon köllötellä, hakevoimalaitoskin tuo säästöjä.
Kansanmurhamme isoisät: Coudenhove-Kalergi, Monnet, Deutsch, Spinelli, Mitrany ja Haas.

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 31 226
  • Liked: 25175
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #26 : 03.09.2015, 22:22:29 »
Lainaus
Ronnin vanha vokkihan on ihan naapurissa, painii rahapulan kanssa...

Siis, hä? Ei ole mahdollista. VOK eli miesten vastaanottokeskus, on rahasampo, runsaudensarvi ja Eldorado. Valtio maksaa.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

Cheech Wizard

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 263
  • Liked: 127
  • Voice Of Korea, NORTH Korea
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #27 : 03.09.2015, 22:26:26 »
Lainaus
Ronnin vanha vokkihan on ihan naapurissa, painii rahapulan kanssa...

Siis, hä? Ei ole mahdollista. VOK eli miesten vastaanottokeskus, on rahasampo, runsaudensarvi ja Eldorado. Valtio maksaa.
No yksityisellä säätiöllä nykyään. Ei tiennyt kuntayhtymä minkä kultamunan myi halvalla. Oliko kristallipallosta akku loppu?
Kansanmurhamme isoisät: Coudenhove-Kalergi, Monnet, Deutsch, Spinelli, Mitrany ja Haas.

Kemolitor

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 5 249
  • Liked: 4145
  • Understanding is a three-edged sword.
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #28 : 04.09.2015, 18:23:25 »
Lainaus
Päijät-Hämeessäkin heräsi hurja auttamishalu, Lammille vastaanottokeskukseen tulvii lahjoituksia

Päijät-Hämeessäkin on virinnyt vahva halu auttaa lähistölle Lammille tulleita ja tulevia turvapaikanhakijoita. Vastaanottokeskuksen väki on iloinen ja kiitollinen auttamisaallosta, mutta nyt mietitään, millä tavalla lahjoitukset saataisiin oikealla tavalla perille.

Lammin keskukseen tulvii tällä hetkellä puheluita, voiko sinne tuoda lahjoituksia suoraan. Kaikkiin soittoihin ei kuitenkaan ehditä enää vastata. Lahden seudulla toivotaan lahjoitusten viemistä Launeen market-alueella sijaitsevaan SPR:n Konttiin, jonne on tehty Lammille tarkoitettuja lahjoituksia varten oma rullakkoalue.

Kontti-päällikkö Rainer Ihatsu vakuuttaa, etteivät yksityisten ihmisten lahjoitustavarat mene Kontissa myyntiin, vaan ne viedään suoraan Lammille ilmaiseksi.

- Samalla kun kuljetamme Lahden Kontista Tampereelle muuta tavaraa SPR:n kansainväliseen apuun.

Ihatsun mukaan on tärkeää, että kaikki lahjoitustavarat ovat ehjiä ja puhtaita.

- Sellaisia, jotka voi ottaa heti käyttöön. Lammilla ei ole tiloja säilyttää eikä varastoida suuria määriä tavaraa. Lahjoituksia otetaan sinne vastaanottokeskuksen tämän hetken tarpeeseen. Pulaa on ollut muun muassa miesten vaatteista, talvivaatteista ja esimerkiksi lampuista.

Lammin vastaanottokeskusta hallinnoi SPR:n Hämeen piiritoimisto. Jos Lammilta jää puuttumaan esimerkiksi kalusteita tai muita tavaroita, niitä voidaan hakea sinne myös Lahden Kontista. Kontti perii niiden hinnan sisäisellä laskutuksella Hämeen piiritoimistolta.

Yksi yksityisistä auttajista on lahtelainen Linda Sjöholm. Hän sai idean koota omasta kodista lahjoitustavaroita ja viedä ne suoraan Lammille. Kun auto ei olisi tullut aivan täyteen, hän kysyi myös muiden halusta antaa kyytiin lahjoitustavaraa. Hänen laittoi Lahden seudun äidit -ryhmän Facebook-sivulle viestin, joka sai pian 85 tykkäystä ja runsaasti vastauksia ja kyselyitä osallistumisesta.

Asikkalassa puolestaan Sari Kolsi alkoi organisoida keräystä Facebookin Vääksy-ryhmän kautta. Suunnitteilla on, että ensi viikolla tavaroita otetaan jossakin vaiheessa vastaan Vääksyn Jokirannassa.

Myös Itä-Hämeessä on suunnitteilla Heinolan mammojen Facebook-ryhmässä tavarakeräys Lammia varten. Parhaillaan mietitään, miten se toteutetaan. Paikallinen yrittäjä on luvannut jo lainata pakettiautoaan lastin kuljetusta varten.

ESS: Päijät-Hämeessäkin heräsi hurja auttamishalu, Lammille vastaanottokeskukseen tulvii lahjoituksia

Kas kummaa, miesten vaatteista on pulaa.

Chew Bacca

  • Vieras
Vs: 2015-08-26 YLE: Lammille jo toinen VOKKI?
« Vastaus #29 : 05.09.2015, 18:59:48 »
Onko noissa ruudullisissa kasseissa jonkinlainen aikuisten äitiyspakkaus? Kuka niille on jakanut rompetta jo ennen vokkiin pääsyä? Onko Ikea taas ryövätty ettei lapsukaisten tarvitse nukkua vanhoissa lakanoissa?

Tagit: