UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: Lappeenranta: Vastaanottokeskus 130 ihmiselle tulossa Joutsenon Saimaantielle  (Luettu 32637 kertaa)

Viggo

  • Vieras
http://www.esaimaa.fi/Online/2015/09/04/Vastaanottokeskus%20130%20ihmiselle%20tulossa%20Joutsenon%20Saimaantielle/2015119522359/4

Lainaus
Konnunsuon vastaanottokeskuksen johto haluaa avata vastaanottokeskuksen Joutsenon Saimaantielle, entiseen hoivakotiin. Ehdotus keskuksen avaamisesta lähti Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikköön eilen.

Vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Antti Jäppinen kertoo, että Saimaantiellä tyhjillään olevaan hoivakoti Hopeajoutseneen mahtuu 120–130 ihmistä. Uusi yksikkö purkaisi Konnunsuon vastaanottokeskuksen tilanahtautta. Konnunsuolla on yli 400 turvapaikanhakijaa, vaikka tilat on mitoitettu 300 ihmiselle.

Joutsenon keskustassa sijaitseva Hopeajoutsen oli aikaisemmin Joutsenon poliisilaitos. Se jäi tyhjilleen, kun sen asukkaat siirrettiin sisäilömaongelmien vuoksi muualle 2013.

Apulaisjohtaja Jäppinen kertoo, että kyse on valtion vastaanottokeskuksesta eikä ostopalvelusta, jonka Maahanmuuttovirasto pystyisi itsekin päättämään.

— Eli nyt Maahanmuuttovirasto keskustelee ministeriön kanssa, koska Hopeajoputsenen avaamiselle tarvitaan valtion budjettirahaa. Pyysimme ehdotuksessa asian nopeaa käsittelyä.

Luvan vastaanottokeskuksen perustamiselle antaa sisäministeriö Maahanmuuttoviraston esityksestä.

Eli aivan Joutsenon keskustaan kaavaillaan keskuksen avaamista 130 henkilölle.
« Viimeksi muokattu: 30.10.2015, 19:05:53 kirjoittanut Kemolitor »

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5482
  • Radio Free Yerevan
Lainaus
Joutsenon keskustan vastaanottokeskus purkaa Konnunsuon ruuhkaa

Joutsenon keskustaan avattava turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus aloittaa toimintansa marraskuun toisella viikolla.

Uusi keskus tulee Saimaantielle entiseen poliisi- ja postitaloon, missä viimeksi toimi hoivakoti Hopeajoutsen. Sinne puretaan Konnunsuon vastaanottokeskuksen ruuhkaa.

Saimaantien keskukseen tulee 120—130 paikkaa. Niihin majoitetaan perheitä, joita Konnunsuolla on runsaasti.

Työntekijöiden rekrytointi ja haastattelut ovat käynnissä, kertoo Konnunsuon vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen.

— Saimaantielle tulee 11 työntekijää: kahdeksan pakolaisohjaajaa, vastaava ohjaaja, terveydenhoitaja ja sosiaaliohjaaja.

Etelä-Saimaa
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.


Nuivake

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 444
  • Liked: 9302
  • Arvo Pohjalla
Alkaa tämä meidän kaakonkulmakin pikkuhiljaa mustumaan. Tämä ei tule päättymään nätisti.  >:(
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

ruma mies

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 141
  • Liked: 191
Otetaan vielä huomioon itäturistien määrä kaakossa. Mitä noista rajalla takavarikoiduista lamauttimista sun muista kumiluotiaseista voi päätellä, venäläiset eivät turvaudu puhelimeen puhumiseen tai avainnippuun mahdollisen uhan ilmetessä. Noista edellämainituista vempeleistä paljastuu rajalla luultavasti murto-osa, eli siinäpä Abdi kavereineen ihmettelee, kun se Imatran Koskipuistossa ystävänsä kanssa iltakävelyllä ollut siro neiti eli ottanutkaan rikkautta vastaan, vaan suhautti pippurit silmille ja antoi vielä vähän sähköhoitoa kaupan päälle.

Nuivake

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 444
  • Liked: 9302
  • Arvo Pohjalla
Konnunsuon VOK saa täysin uuden LVI-järjestelmän, on parhaillaan tekeillä.
Asiasta kuulin sitä rakentavilta työmiehiltä.

Aikoinaan vankila lakkautettiin rakennuksen käyttöiän(?) tullessa päätökseensä ja remontointi olisi ollut "aivan liian kallista".

Nyt on eri rahastot käytössä ja sen huomaa.

Kyseinen VOK tulee siis olemaan paikallaan maailman tappiin asti ja tällä menolla se tappi tulee vastaan yllättävän pian.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

SatuSetä

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 344
  • Liked: 564
  • Pimeän peräpohjolan sosialistitasavallan vero-orja
Lainaus
Etelä-Karjalan Joutsenossa on käynnissä poliisioperaatio.

Poliisi tutkii Joutsenossa Lappeenrannassa epäiltyä henkirikosta. Paikalla on ollut käynnissä operaatio iltapäivästä alkaen, ja tutkinta liittyy henkirikokseen.

Iltalehden lukijat ovat lähettäneet lukuisia vihjeitä asiasta. Keskustasta on vinkkaajien mukaan eristetty alue ja ihmisiä on kehotettu poistumaan paikalta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015103120590715_uu.shtml

Foliot pipon sisään, epäillyn henkirikoksen tapahtumapaikka 1km VOKista.

edit. Meninpä sitten taas asioiden edelle, kyseistä VOKsta ei ilmeisesti ole vielä avattu..
« Viimeksi muokattu: 31.10.2015, 18:57:26 kirjoittanut SatuSetä »
Jos viestini vaikuttaa täysipäisen kirjoittamalta, voit olla varma että se sisältää myös sarkasmia. Tämä koskee kaikkia viestejä paitsi alla olevaa lainausta.
"Ei ennen uhkamme uupua voi, kuin vapaa on Suomen kansa." Jean Sibelius - Jääkärimarssi

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 313
  • Liked: 6327
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
Lainaus
Maahanmuuttovirasto ‏@Maahanmuuttovir  Oct 30 View translation
#Vastaanotto'keskuksiin lisäpaikkoja: #Joutseno +230 (Konnunsuo 100, Hopeajoutsen 130) > yht. 530 paikkaa. #Vaasa +400 > yht. 600 paikkaa.
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

hannes58

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 197
  • Liked: 71
 Kaunis paikka pilataan saastalla,vituttaa kun Joutseno on noinkin lähellä 17km ja siel tulee käytyä usein.No turhaan täss harmittelen meillehen avataan kohta Vuoksenhovissa uusi vastaanottokeskus,voi tätä ilon päivää kun se avautuu.
Hiljainen sivusta katsoja

hamppari

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 704
  • Liked: 1410
  • Olisipa alkuräjähdys ollut suutari
Lainaus
Etelä-Karjalan Joutsenossa on käynnissä poliisioperaatio.

Poliisi tutkii Joutsenossa Lappeenrannassa epäiltyä henkirikosta. Paikalla on ollut käynnissä operaatio iltapäivästä alkaen, ja tutkinta liittyy henkirikokseen.

Iltalehden lukijat ovat lähettäneet lukuisia vihjeitä asiasta. Keskustasta on vinkkaajien mukaan eristetty alue ja ihmisiä on kehotettu poistumaan paikalta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015103120590715_uu.shtml

Foliot pipon sisään, epäillyn henkirikoksen tapahtumapaikka 1km VOKista.

edit. Meninpä sitten taas asioiden edelle, kyseistä VOKsta ei ilmeisesti ole vielä avattu..

Alaikäinen tyttö + Suomen suurin vokki. Jollei natsaa, niin kirjoittelen tästä lähtien vain mamuja ylistäviä viestejä todorggiin ja vihreään lankaan.

demonomaniac

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 60
  • Liked: 11

[/quote]
Alaikäinen tyttö + Suomen suurin vokki. Jollei natsaa, niin kirjoittelen tästä lähtien vain mamuja ylistäviä viestejä todorggiin ja vihreään lankaan.
[/quote]
Joko oot vihreälle langalle skrivailemassa ylistystä?
👍

koli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 342
  • Liked: 12002
  • Impivaaran mylvivä härkä
Mörökölli

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 313
  • Liked: 6327
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
hyvä Joutseno, tsemppiä. 130 paikkainen vokki tulee täyteen 7h ja 20minuutin aikana. nyt näitä tarvitaan enää 2 lisää, että saadaan edes tämä päivä tsempattua ja majoitettu nämä geelitukat
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5482
  • Radio Free Yerevan
Joutseno: Valtio etsii ohjaajia säilöönottoyksikköön
« Vastaus #13 : 19.01.2016, 16:47:00 »
Lainaus
Ohjaaja

ID  26-733-2015

Joutsenon vastaanottokeskus on Maahanmuuttoviraston ohjauksen alainen virasto. Virasto on osa valtakunnallista turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmää. Asiakaspaikkoja on 530. Joutsenon vastaanottokeskuksessa majoittuu sekä perheitä että yksin tulleita aikuisia turvapaikanhakijoita. Vastaanottokeskuksen vastuulle kuuluu myös ihmiskaupan uhrien valtakunnallinen auttamisjärjestelmä sekä suljettu 30-paikkainen säilöönoton majoitusyksikkö. Joutsenon vastaanottokeskuksessa työskentelee noin 60 henkilöä.

Tehtävän kesto: Vakinainen, tehtävä alkaa 1.3.2016
Työaikamuoto: Jaksotyöaika. 2*3 vko, kolmivuorotyö
Työpaikkojen lukumäärä: 2
Hakuaika päättyy: 20.1.2016  16:15
Virka on viraston yhteinen.

Työpaikan tiedot: Joutsenon vastaanottokeskus, Läykäntie 53, 54190 Konnunsuo

Viran/tehtävän kuvaus:

Säilöönottoyksikön ohjaajan tehtäviin kuuluvat mm. säilöön otettujen ulkomaalaisten majoitusjärjestelyt, ohjaus-, neuvonta- ja tukitoimet, erilaiset päivystäjän tehtävät, säilöönottoyksikön turvallisuuden valvonta sekä monipuolinen viranomaisyhteistyö. Työ on kolmivuorotyötä.

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.poliisi.fi/supo.

Hakijalta odotamme:

Parhaimmat valmiudet tehtävän hoitamiseen antaa esimerkiksi sosiaali-, vankeinhoito-, vartiointi-, turvallisuus- tai muun soveltuvan alan koulutus ja työkokemus. Tehtävässä vaaditaan englannin kielen taitoa, B-luokan ajokortti ja ATK-taitoja.

Luemme eduksi:

Muu kielitaito (erityisesti arabia, venäjä, ranska), hyvät sosiaaliset taidot, hyvät viestintätaidot sekä kokemus monikulttuurisesta työstä. Myös kokemus suljetussa yksikössä tai turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa työskentelystä katsotaan eduksi.

[---]

Valtiolle
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

dothefake

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 35 513
  • Liked: 21088
  • Imaaminoloinen kaktuslakkisetä. Rutinuiva.
Lainaus
Etelä-Karjalan Joutsenossa on käynnissä poliisioperaatio.

Poliisi tutkii Joutsenossa Lappeenrannassa epäiltyä henkirikosta. Paikalla on ollut käynnissä operaatio iltapäivästä alkaen, ja tutkinta liittyy henkirikokseen.

Iltalehden lukijat ovat lähettäneet lukuisia vihjeitä asiasta. Keskustasta on vinkkaajien mukaan eristetty alue ja ihmisiä on kehotettu poistumaan paikalta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015103120590715_uu.shtml

Foliot pipon sisään, epäillyn henkirikoksen tapahtumapaikka 1km VOKista.

edit. Meninpä sitten taas asioiden edelle, kyseistä VOKsta ei ilmeisesti ole vielä avattu..
Voihan siellä olla jo tiedustelijoita.
Sanokaa Fazer, kun haluatte mamuja.
Suomi, kestitysleirien saaristo.
Olin siellä minäkin.
Totta vai husua?

KJ

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 557
  • Liked: 3282
Tämä uutinen oli hetken Amppareissa, mutta katosi yht´äkkiä. Itse lehdestä vielä löytyy.

Lainaus
Turvapaikanhakijaa syytetään toisen turvapaikanhakijan raiskauksesta Lappeenrannassa

19.1.2016 21:28
Miehelle luettiin syyte törkeästä raiskauksesta Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa tiistaina. Epäilty ja rikoksen uhri ovat molemmat turvapaikanhakijoita.

Epäilty törkeä raiskaus tapahtui Lappeenrannassa marraskuussa. Myös uhri on sukupuoleltaan mies. Tekijän ja uhrin ikää, kansallisuutta tai rikoksen tarkempaa tekopaikkaa ei julkisteta.

Käräjäoikeus istui poikkeuksellisen pitkään tiistaina. Istunto alkoi aamulla kello 9.30 ja päättyi vasta kello 19.30. Istunto venyi, koska kaikki puheenvuorot piti tulkata.

Kaikki asiaan liittyvät käräjäoikeuden asiakirjat on julistettu salaisiksi 60 vuodeksi. Tuomio julistetaan 2. päivä helmikuuta.

Törkeästä raiskauksesta voi saada 2—10 vuotta vankeutta. Mikäli tekijä todetaan syylliseksi ja tuomitaan vankeuteen, päätetään erillisessä hallinnollisessa menettelyssä se, istuuko hän rangaistuksensa Suomessa.

Uutisvuoksi
What would Gösta Sundqvist do?

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 181
  • Liked: 19054
  • Persuhtava keskustelija
Laajempi käsitys kotoutumisesta.

Tunkeutujilla.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5482
  • Radio Free Yerevan
Lainaus
Mikäli tekijä todetaan syylliseksi ja tuomitaan vankeuteen, päätetään erillisessä hallinnollisessa menettelyssä se, istuuko hän rangaistuksensa Suomessa.

Minne vainottu ihminen muka lähetettäisiin?
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Tapza

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 779
  • Liked: 3029
Ak ehtikin. tämä turha, voi poistaa.

PS myös uhrille myönnettävä turvapaikka koska homosteluun osallistumisen takia häntä varmasti vainottaisiin myös.
« Viimeksi muokattu: 19.01.2016, 22:32:01 kirjoittanut Tapza »
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 072
  • Liked: 17742
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Lainaus
Mikäli tekijä todetaan syylliseksi ja tuomitaan vankeuteen, päätetään erillisessä hallinnollisessa menettelyssä se, istuuko hän rangaistuksensa Suomessa.

Minne vainottu ihminen muka lähetettäisiin?

Voitaisiin vielä homouden takia vainota, aatelkaas, köyrimisvähemmistöäkin.  Vaikka olen ollut ymmärtäviväni, että "laajemmassa käsityksessä" miehen raiskaava mies ei ole homo, vaan se raiskattu.

Mr.Reese

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 842
  • Liked: 10026
  • Anyone?
Paperit salaisia 60 vuotta, salailua parhaimmillaan. No, voi sitten reilusti kuvitella kaikki kipeimmät skenaariot. Ellei sitten tuleva sisällissota anna pääsyä Matuperseily-arkistoihin.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään.” - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5482
  • Radio Free Yerevan
Lainaus
Vastaanottokeskuksessa roihahti – turvapaikanhakijalle sakot

Joutsenon vastaanottokeskuksessa syttyneestä tulipalosta on tuomittu sakkoihin vastaanottokeskuksessa asunut mies. Kuuman rasvan kanssa leikkiminen sytytti tulipalon vastaanottokeskuksen keittiössä helmikuussa.

Palo saatiin nopeasti sammumaan. Syyttäjän mielestä teko oli törkeän tuhotyön yritys. Etelä-Karjalan käräjäoikeus piti sitä kuitenkin vain varomattomana käsittelynä. Oikeus totesi palon aiheuttaneen vaaraa 180 vastaanottokeskuksessa olleelle ihmiselle.

Länsi-Suomi
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 313
  • Liked: 6327
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
Lappeenrannassa pariudutaan ihanasti partalasten kuuman tanssin muodossa  :facepalm:

https://www.facebook.com/arre.kougappi/videos/10204402770109957/
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 22 058
  • Liked: 50742
  • Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa
Ei jumalauta mikä myötähäpeä iski tuota katsoessa.
Äänestys: Etnonationalismi, kyllä vai ei? Eli kannatatko vai etkö? Käy antamassa äänesi!

https://hommaforum.org/index.php/topic,129465.0.html

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 26 856
  • Liked: 19155
Ehkä tämä on juuri se vastaanottokeskus, josta me tienataan? Ehkä...

 :(
Idealisti rakastaa ideologiaansa enemmän kuin lähimmäistään.

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5482
  • Radio Free Yerevan
Sotaa ja vainoa pakenevilta hädänalaisilta vaaditaan jälleen kärsivällisyyttä.

Lainaus
Epäily sisäilmaongelmista lopetti lyhyeen turvapaikanhakijoiden puhuttelut Konnunsuolla: "Emme halua altistaa henkilökuntaa"

Tällä hetkellä puhutteluja tehdään kahdessa paikassa Lappeenrannassa.

Maahanmuuttoviraston Saimaan tulosalueella odottaa tällä hetkellä puhuttelua noin 1000 turvapaikanhakijaa.

Valtaosa heistä on viime vuoden lopulla Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita, joten pelkästään puhuttelua on jouduttu odottamaan yli puoli vuotta, turvapaikkapäätöksestä puhumattakaan.

Lappeenrannassa puhutellaan Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueiden turvapaikanhakijat.

Puhutteluruuhkaa helpottaakseen Maahanmuuttovirasto perusti aiemmin tässä kuussa 10 puhuttelupistettä Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteyteen.

Puhuttelut Konnunsuolla loppuivat kuitenkin lyhyeen.

– Taustalla ovat mahdolliset sisäilmaongelmat rakennuksessa, jossa puhutteluhuoneet sijaitsevat. Selvitämme asiaa parhaillaan ja teemme sen jälkeen suunnitelmat jatkosta. Emme halua altistaa henkilökuntaamme huonolle sisäilmalle, kertoo tulosalueen johtaja Hanna Tikkala.

Tällä hetkellä puhutteluja tehdään kahdessa paikassa Lappeenrannassa.

Imatralainen
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5482
  • Radio Free Yerevan
Lainaus
Pakolaiskriisi on tuonut Lappeenrantaan paljon uusia työpaikkoja

Turvapaikanhakijoiden suuri määrä on kasvattanut Maahanmuuttoviraston henkilöstömäärää erittäin paljon. Tulosalueen johtaja Hanna Tikkala kertoo, että viime elokuun lopussa turvapaikka-asioiden parissa työskenteli Lappeenrannassa alle 20 henkilöä.

– Ensimmäinen lisäys henkilöstöön tuli syyskuussa, ja sekä silloin että marraskuussa saimme lisää porukkaa, ja meitä oli 36 henkilöä.

Sitten tila loppui kesken, ja Maahanmuuttovirasto sai käyttöönsä Lappeenrannan Energian vanhat tilat Valtakadulta. Nyt toimipaikat ovat siellä ja satamassa. Helmikuussa rekrytoitiin reilut 60 henkilöä lisää ja huhtikuussa vielä muutama.

– Tällä hetkellä meitä on noin 95.

Myös Vuoksenhovin turvapaikanhakijat puhutellaan Lappeenrannassa.


Lappeenrannan Uutiset

Jos Bagdadista aloitettaisiin suorat lennot Lappeenrantaan, voitaisiin rekrytoida satoja uusia työntekijöitä.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

J.M

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 4 137
  • Liked: 5515
  • Inhorealisti ja paatunut pessimisti
Ihanaa. Ei muistella, mistä rahat näiden palkkoihin tulee, vaan kädet korvilla huudetaan LALLALALLLALAAA, MATUTUS ON IHANAAAA!!11!
Punavihreäthän tunnistaa jo siitä, että heidän toimintansa ja heidän toimintansa tulokset saavat kenen tahansa kasvot joko punoittamaan tai vihertämään. - jäsen Veikko

Rap is like scissors, it always loses to rock

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5482
  • Radio Free Yerevan
Joutsenon vastaanottokeskus: Palvelu pelaa kun matu paastoaa
« Vastaus #28 : 30.06.2016, 15:10:18 »
Joutsenon vastaanottokeskuksessa palvellaan niin paastoavia kuin paastoamattomiakin asukkaita.

Lainaus
Ramadan ei juuri vaikuta Joutsenon vastaanottokeskukseen – paastoajia alle puolet

[---]

Joutsenon vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Antti Jäppinen kertoo, että Joutsenon vastanottokeskuksessa on noin 70–80 paastoajaa. Ramadan ei ole erityisemmin vaikuttanut Joutsenon vastaanottokeskuksen päivärytmiin.

Jäppinen muistuttaa, että islaminuskoisista läheskään kaikki, kuten lapset, eivät paastoa ramadanin aikana. Joutsenossa on yhteensä noin 250 vastaanottokeskuksen asukasta, joten paastoajia on noin kolmannes.

Jäppinen kertoo, että vastaanottokeskuksen asukkailta on kysytty ennen ramadanin alkua, osallistuvatko he ramadan-ruokailuun vai normaaliin ruokailuun. Paastoajat voivat syödä vasta auringon laskettua. Heille on järjestetty hieman tukevampi illallinen myöhäisiltaan. Illallinen on samaa ruokaa kuin muilla päivällisellä.

Vastaanottokeskus ostaa ruokapalvelut ulkopuoliselta firmalta.

– Ramadan on ehkä tuonut muutoksia heidän työaikoihinsa, mutta en usko, että he ovat joutuneet ottamaan lisähenkilöstöä. Vastaanottokeskuksen ohjaajien työaikoihin on tehty hieman muutoksia.

Joutseno eroaa useimmista muista vastaanottokeskuksista siinä, että ruoka tulee talon puolesta. Suurimmassa osassa vastaanottokeskuksia asukkaat valmistavat ruuan itse. Vastaanottorahaa asukkaille annetaan vastaavasti ruoan sisältävissä keskuksissa alle yksi kolmasosa tavallisesta summasta eli noin 92 euroa kuukaudessa.

– Ramadan tuo meille hieman enemmän muutoksia kuin niissä vastaanottokeskuksissa, joissa ruoka tehdään itse.

[---]


Lappeenrannan Uutiset
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Afrikan kirjeenvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 768
  • Liked: 5482
  • Radio Free Yerevan
Lainaus
Syyriasta paenneet Fatima, 9, ja Hassan Alkhateeb, 50, käsittelevät ahdistustaan taiteen avulla

Yhdeksänvuotias syyrialaistyttö Fatima Alkhateeb kertoo piirrustuksiensa kautta millaista on jättää oma koti ja iloinen elämä sodan takia. Hän on koonnut kuvataiteilijaisänsä Hassan Alkhateebin, 50, kanssa yhteisnäyttelyn Lappeenrannan maakuntakirjastoon.

Fatima Alkhateebin ensimmäinen kuva on riemua täynnä. Kaksi pikkutyttöä keinuu siinä jäätelöt ja ilmapallot käsissään. Aurinko hymyilee ja linnut laulavat.

— Ihan tavallinen päivä kotona Palmyrassa. Olen kuvassa ystäväni kanssa, kertoo Fatima Alkhateeb.

Seuraavat tytön työt ovat synkkiä.

Niissä on tykkejä, pommeja, lentokoneita, savuavia taloja ja pakoon juoksevia ihmisiä. Tyttö on piirtänyt pieniä kumiveneitä täynnä ihmisiä sekä veden alle vajonneita.

Viimeisessä piirroksessa neljä lasta hymyilee siniristilippuja heiluttaen.

Fatima Alkhateeb pakeni isänsä, äitinsä ja kolmen sisaruksensa kanssa Syyrian Palmyrasta vuosi sitten. Turkin, Idomenin pakolaisleirin ja Kreikan kautta kulkenut pakomatka päätyi Suomeen ja Konnunsuon vastaanottokeskukseen.

Kun perhe lähti pakomatkalle, heillä oli mukana vain yksi kassi kuuden ihmisen tavaroille. Yliopiston taiteiden opettajana toiminut Hassan Alkhateeb sai otettua mukaan vain joitakin pienikokoisia töitään.

Kirjastossa on esillä Alkhateebin piirroksia, painokuvia ja muutama etsaus vuosilta 1986—2016. Suurimman osan teoksista hän on tehnyt rauhan aikana Syyriassa. Jotkut työt hän on piirtänyt ja maalannut pakomatkan aikana.

Tuoreimmat työt Hassan Alkhateeb on tehnyt Konnunsuolla. Hän sanoo, että taiteen tekeminen helpottaa ahdistuksen keskellä.


Syyrialaisen taiteilijan Hassan Alkhateebin, 50, ja hänen tyttärensä Fatiman, 9, töitä on esillä Lappeenrannan kaupunginkirjastossa helmikuun ajan.

Etelä-Saimaa
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Tagit: