Nuorisoseurantalo oli aivan täynnä.
Tilaisuudessa puhui enimmäkseen SPR Helsingin ja Uudenmaan piiri toiminnanjohtaja Petri Kaukiainen.Hän vaikutti kokeneelta viestijältä ja vastasi asiallisesti kaikkiin kysymyksiin sikäli kun ne koskivat etäisestikin vastaanottokeskusta.
Paikalla oli myös SPR palveluksessa oleva Röykän VOK johtaja, ja komisario Joni Tonteri Itä-Uudenmaan poliisista, jotka kommentoivat joihinkin yleisökysymyksiin.
Kunnanjohtaja oli yleisön joukossa. Vastauksessa johonkin kysymykseen, hän korosti että VOK ei ole kunnan toimintaa eikä kunnan päätös.
Sisäministeriön tekemä päätös, jota SPR toteuttaa:
400 asukaspaikkaa
24 työntekijää
Budjetti 2 000 000 Euroa / v
(Kiinteistön korjauskuluista ja vuokrista ei puhuttu lainkaan, tämä on lähinnä
palkkakuluja ja ruokaa ja muuta toimintakulua.)
Kunta joutuu maksamaan ja järjestämään peruskouluopetuksen.Kunnan sivistystoimen edustajalla ei ollut tietoa onko ensimmäisten tulijoiden joukossa peruskouluikäisiä.
VOK henkilökunnassa on muun muassa 3 terveydenhoitajaa.Kunta joutuu järjestämään akuuttisairaanhoidon.
Yleisöstä tuli kommentteja sekä puolesta että vastaan. Keskustelu oli pääosin asiallista. Suurin yleisön huolenaihe tuntui olevan naisten ja lasten turvallisuus VOK lähistöllä tilanteessa jossa 400 nuorta miestä odottelee vailla järkevää tekemistä.
Poliisi sanoi aikaisempiin kokemuksiin perustuen että mahdolliset turvallisuusongelmat ovat yleensä tässä järjestyksessä:
1) VOK asukkaiden keskinäiset riidat.
2) Paikallisten ja lähialueiden asukkaiden häiriköinti VOK alueella.
3) VOK asukkaiden häiriö ulkopuolisille.
SPR edustaja kaavaili yhteistyöryhmää jossa olisi ainakin
SPR, poliisi, paikallinen asukasyhdistys,ja jossa voitaisiin keskustella
ongelmista jos niitä tulee.
Tilaisuus oli hyvä kahdesta näkökulmasta: Esityksissä ja vastauksissa jaettiin
asiallista tietoa (tunteisiin vetoavien rauniokuvien lisäksi)
Toisaalta tuli näkyväksi että kaikki paikalliset asukkaat eivät edes
hiljaisen passiivisesti hyväksy sitä että sisäministeriö ja Helsingin kaupunki
lähettävät turvapaikanhakijoita rauhalliseen kylään ja kuntaan.
Kiitos jalmarienolle! Täydennän tätä muistiinpanojeni pohjalta.
Nopeutettu käsittely tämän asian tiimoilta tarkoitti sitä että ensimmäinen lasti tungetaan Röykän sairaalan ulkorakennukseen tänään lauantaina, eikä ensi maanantaina. Tulijoita mainittiin olevan muistaakseni 40 (irakilaisia miehiä) ja 200 henkilöä oli kaavailtu sijoitettavan.
Kuitenkin jostain kummallisesta syystä oli paikkoja kuitenkin varattu 400:lle... keskustelun aikana puhuttiin myös viidestäsadasta.
Eikä, kuten suvisretoriikkaan kuuluu, "kunnalle aiheudu mitään kustannuksia" (SPR, Kainulainen).
Nämä rauniokuvat olivat Syyrian Homsista. Eräs yleisöstä aiheellisesti huomauttikin, että turvapaikanhakijat tulevat pääasiassa Irakista.
Kun kerrottiin, että "ei tiedetä mistä nämä ihmiset tulevat", totesi eräs ärsyyntynyt yleisöstä: "Kyllähän sä tiedät mistä ne tulee ruotsinlaivalla!"
Spr:n Kaukiainen lipsautti tp-käsittelystä, että "kielteisen päätöksen saaneet poistetaan...poistuu maasta"
ja "ovat hyvin hankalassa asemassa" (Irak mainittiin samassa yhteydessä)
Kävi myös ilmi, että tulijoilla ei pääsääntöisesti ole minkäänlaisia henkilöpapereita. Kuulemma sormenjälkien antamisen jälkeen saavat jonkinlaisen henkilökortin, jossa on luonnollisesti tulijan antamat tiedot... ja töitä saa tehdä 3-6kk tunkeutumisesta, jos henkilöllisyys on selvillä.
Poliisi joutui myöntämään, että tulijoista ei ole minkäänlaista tietoa. Totesi kuitenkin "tilanteen olevan hallinnassa" eikä "turviksista ole mitään uhkaa".
Kun eräs huolestunut röykkäläinen kysyi miten poliisi voi taata asukkaiden turvallisuuden, totesi Tonteri ettei turvallisuutta voi aukottomasti taata mitenkään ja että
"meteoriittikin voi pudota päähän".
Suvakeilta sinkosi tasaisesti han-korttia ja pakolais/maahanmuutto/tp-hakijan sekoittamista keskenään. Sotalapset mainittiin pariinkin kertaan. "On meitäkin autettu" ym.
Samoin "Syyrian sodan aalto Suomeen".
Spr:n Kaukiainen tyynnytteli yleisöä kertomalla, että "esimerkiksi Lammin vastaanottokeskuksessa ei ole mitään ongelmia"...
Tp-hakijoille tullaan jatkossa järjestämään toimintaa. Tällä kertaa ei ollut puhetta sirkustempuista tai viheltelystä, vaan mm. maksullisella bussikyydillä Klaukkalaan
notkumaan shoppailemaan.
Kunnan sivistystoimen edustaja mainitsi ennakoivasta toiminnasta, että psykologi tulee keskustelemaan koululaisten kanssa.
Tulijoiden musulmaanius ja tieto, että ovat nuoria miehiä oli koko tilaisuuden suurin huolenaihe.
Eräskin totesi retorisesti: "Pitääkö sitä nyt ruveta liikkumistansa rajoittamaan?"
SPR: "Ei teidän liikkumista rajoiteta!"
TP-käsittelyn pituudesta kysyttäessä, pääsi SPR:n Kainulaiselta freudilainen lipsahdus: " he joutuvat odottamaan käsittelyn loppua 5 vuotta... eh...5 kuukautta."
Kysymykseen "jääkö kielteisen päätöksen saaneet Röykkään" kiersi Kainulainen kysymyksen: "Jos saa myönteisen päätöksen, niin..."
Kunnanjohtaja toisaalta totesi kunnan vuokra-asuntojen käyttöasteen olevan melkein 100%, joten jatkonotkujia ei pitäisi kuntaan jäädä. Tämä on siis toiveuntani.
Mitään tauteja ei pitäisi tuntemattomilla tunkeilijoilla olla, tai "niitä on hyvin vähän". Tämän vahvistamiseksi sopii oikein hyvin IL:n uutinen:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091820377823_uu.shtmlMusulmaanius ei niin ikään ilmene tunkeilijoissa kuulemma mitenkään muuten, kuin sianlihan osalta. He ovat "ihan tavallisia ihmisiä", siis suorastaan mukavanoloisia nuorukaisia
TM.
Tämän vahvisti myös eräs nainen yleisöstä. Hän hiljensi salin kysymyksellään: "kuka teistä on asunut arabimaassa" ja jatkoi väkevää todisteluaan: "..arabit ovat ystävällismielisiä ja...(tässä vaiheessa iski defensiivimekanismi ja korvani menivät lukkoon)"
Eräs ex-espoolaisnainen kertoi omana kokemuksenaan, kuinka ensimmäinen kotoutunut mamuperhe muutti tapoineen heidän taloonsa. "Kaikki pantiin paskaksi", "jatkuvaa häiriötä", ym.
Kantisasukkaat muuttivat pois yksi toisensa jälkeen. Tilalle otettiin aina mamuja, kunnes viimeinenkin pottunokkaperhe muutti pois.
Poliisi kertoi tilaisuudessa, että "tänään on tullut 1000 turistia" ja vastasi kysymykseen, että "rajoja ei voi laittaa kiinni!".
Kysymykseen läheisestä Kiljavan sairaalasta totesi kunnanjohtaja, että "se on täysimittaisesti käytössä". Siis toistaiseksi.
Illan huumoripläjäyksestä vastasi eräs nainen, joka olisi ilmiselvästi halunnut oman pikkulapsukaisen. Kun hänelle valkeni, että nämä "pikkuiset" ovat yleensä 16-17 -vuotiaita, ei nainen enää hinkunut ottolasta...

Poliisi totesi hyväksi lopuksi että heillä "on keinoja, jos tiedetään uhat!"
Valkokankaalta poimittuja

-sloganeita:
"Joka toinen maailman pakolaisesta on lapsi"
"Joka 3. maailman pakolaisesta on Afrikassa"
Kuuntelin nauhoitustani, joka vaikutti suht´hyvältä. Kesto on hiukan yli 2 tuntia, joten muistiinpanojeni info on rajallinen.

:it ja

:it saa joku halukas lisäillä. Niitä olisi tullut tähän ihan liikaa, joten jätin ne pois