Ei toi nyt ihan niin paska ole kuin ajattelin. Nyt sitten vielä 1300 kilsaa lisää samaa, kiitos.
Tuo natolanka on sen verran vittumaista tavaraa, että siinä eivät paljoa huovat auta.
Epäilen, että alueella on lämpökameroita, joiden ohjauksella algoritmit tähtäävät ja tunnistavat, mitä eläimiä alueella liikkuu. Sitten partio liikkeelle. Eläimien liikkeet kyllä erottaa ihmisten liikunnahdsta, Lämpöjälkikin erottuu suden ja ihmisen välillä.
Ei tuo mikään varsinainen este ole, mutta pysäyttää tavan tunarit.
Ja jos ajattelen, niin olisin upottanut tolppiin gsm-lähettimiä, jotka piippaavat, jos ihmisen käsiteltävällä korkeudella jokin aitalanka katkeaa. Jo lankapuhelinajalla puhelinyhtöt pystyivät jäljittämään omatekoiset vedot mökiltä saunaan. Tulivat, nipsaisivat johdot poikki ja lasku perään.
Jollain tekniikalla onnistuivat kaikuluotaamaan häiriökohdan.
Siis vaaka- ja pystylankoihin mieto jännite ja porttien kohdille gsm-asema, joka haistelee äkillisiä jännitteen häviämistä. Verkon langat ovat kumminkin eristettyä terästä joten aukon leikkaaminen aiheuttaa ristikkäisen häiriökohdan. Joku voi keksiä, että kuoritaan eriste pois ja vedetään hyppylanka väliin, mutta ei mikään ihan tunnin homma, kun lämpökamera tuijottaa.
(Joku naapurin Pena kertoi, että lankapuhelinverkosta pystyi ottamaan virtaa sopivalla elektroniikalla siten, että meni vielä vuotovirran piikkiin. Jos sitä kynnystä ei ylittänyt, niin sai pieniä akkuja ladattua. Jos ylittyi, niin oli puhelinyhtiö ovella kyselemässä.)