Tuska käännytyslain hyväksymisestä eduskunnassa 5/6-enemmistöllä ei vain hellitä Hesarin toimituksessa.
Käännytyslaki näytti, miten nopeasti oikeusvaltiota voi murtaa
Oikeusvaltio voi varsin nopeasti rapautua myös vakiintuneina pidetyissä demokratioissa.
Helsingin Sanomat 15.8.2024
Oikeusvaltio sitä ja tätä ja ah ja voi. Olisiko pääkirjoitustoimittaja Anna-Liina Kauhasen kolumniin viimein keksitty joitain ihan oikeita argumentteja?
IHMISOIKEUDET ovat yhtä aikaa ehdottomia ja suhteellisia. Suomen ihmisoikeuspolitiikassa viisari on siirtymässä mittaristolla uuteen kohtaan. Tulkinta muuttuu, millä ei ehkä ole heti mitään seurauksia – mutta mahdollisesti pidemmällä ajalla erittäin merkittäviä.
Ihmisoikeuspolitiikan itseisarvon kyseenalaistaminen on normalisoitunut monesta syystä. Euroopassa on sota ja Suomella vihamielinen naapuri Venäjä, joka tekee pilkkaa myös sillä, miten Suomi on perinteisesti suhtautunut kansainvälisiin sitoumuksiinsa.
Enää ei ainoastaan ajatella niin, että kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden on pidettävä myös poikkeusoloissa. Sen todisti käännytyslakiprosessi. Ihmisoikeuksista tuli jonkinlainen pragmaattinen työkalu, joita voi soveltaa tarpeen mukaan.
Missä vaaleissa suomalaiset päättivät, että sotaa käyvän vihamielisen Venäjän avustuksella Suomeen haluavien ihmisten ihmisoikeudet siten fundamentalistisesti tulkittuina kuin käännytyslakikeskustelussa esitettiin, ylittävät Suomen ja suomalaisten turvallisuuden jopa poikkeusoloissa kuten sotatilanteessa? En muista, koska sitä ei koskaan tapahtunut, enkä usko kovinkaan monen suomalaisen tai edes kansanedustajan tienneen näin päättömästä ihmisoikeustulkinnasta ennen käännytyslakikeskustelua.
Vaikka jossain vaiheessa lain ja kansainvälisten sopimuksien velvoittavuuden tulkinta oli muuttunut kaikessa hiljaisuudessa tällaiseksi, suomalaisten suuren enemmistön käsitys prioriteeteista ei ole muuttunut tässä suhteessa miksikään, ei pitkässä eikä lyhyessä juoksussa.
Vaikka suomalaisten enemmistö tukee sitä, että rajalle tulevat täytyy pystyä käännyttämään välineellistetyn maahantulon tilanteissa, ratkaisulla on seurauksia. Oikeusvaltio ja ihmisoikeudet kulkevat käsikynkässä, ja mitä huonommin perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat, sen huonommin toimii oikeusvaltio.
Mitä konkreettisia
huonoja seurauksia päätöksestä sitten on odotettavissa suomalaisille? En keksi mitään, eikä tämäkään kirjoittaja esitä mitään. Abstraktiksi jäävä "oikeusvaltio" ja sen pelätty huonompi toimiminen, johon tapauksessa on vedottu, ei siksi tunnu kovin tärkeältä.
Missä tämä "oikeusvaltio" ja sen puolustajat olivat, kun suomalaisten sananvapautta kavennettiin EU:n huonoimmaksi?
POLIITTIS-OIKEUDELLINEN kulttuuri on muuttunut, ja myös ajatus perusoikeuksien ehdottomuudesta laimentuu. Muutos näkyy rasismikohuissa ja vähemmistöjen aseman kyseenalaistamisena.
Hallitusvastuussa perussuomalaisten ideologinen muukalaisvastaisuus näkyy monin tavoin pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen päätöksissä, kun se heikentää turvapaikanhakijoiden sosiaaliturvaa tai karsii paperittomien terveyspalveluita. Kyse ei ole säästöistä. Suomen talouden kannalta työvoiman maahantulon vaikeuttaminen on järjetöntä.
Ei ole "ideologista muukalaisvastaisuutta" vähentää turvapaikanhaun poikkeuksellisia vetovoimatekijöitä tai karsia laittomasti Suomeen jättäytyneiden palveluita, mutta kertoo kyllä toimittajan/toimituksen omaksumasta ideologiasta käyttää luontevasti tuollaisia aktivistitermejä.
Ei ole järjetöntä vaan hyvinkin järkevää vaikeuttaa
kustannuksia aiheuttavaa maahanmuuttoa. Toimittajan paheksunnan taustalla on selvästikin ideologinen päätös, että kaikki
työvoiman (termi kattaa sekä työlliset että
työttömät eli automaattisesti esimerkiksi turvapaikanhakijat ja laittomat siirtolaiset) maahantulo on muka hyväksi Suomelle, mitä se ei tietenkään ole.
Keskeinen muutos 2000-luvun alun ihmisoikeuspolitiikan linjasta on kuitenkin käännytyslaki. Suomi tekee poikkeamattomina pidettyihin ihmisoikeuksiin kuten palautuskieltoon poikkeuksia. Tätä perustellaan ajan hengen mukaisesti kansallisella turvallisuudella.
Suomen on ollut tähän asti helppo pitää nimellisesti kiinni palautuskiellosta, kun sillä ei ole aiemmin ollut näin potentiaalisesti vakavia seurauksia. Sama niiden EU-maiden kanssa, jotka eivät ole osa EU:n itärajaa.
Kauhanen viittaa kansalliseen turvallisuuteen, kuin se olisi vain jokin hihasta ravistettu muodinmukainen tekosyy. Samassa sävyssä turvallisuutta väheksyivät rajalaki- ja käännytyslakikeskusteluissa ne samat punavihreät tahot, jotka aiemmin vaativat silloisen ajan hengen mukaisesti ajamaan Suomen armeijaa alas, koska Venäjä ei muka olisi enää uhka. Ruotsissa, jolla ei ole rajaa Venäjän kanssa, näin tehtiinkin muun muassa luopumalla pakollisesta asevelvollisuudesta. Nyt se myönnetään virheeksi.
Välineellistetty maahantulo on pirullinen ongelma, jossa turvallisuusuhkaan pitäisi pystyä vastaamaan nopeasti samaan aikaan kun keskenään painivat myös juridinen arvio toimintatavoista ja arviot uhan vakavuudesta. Suomen ratkaisu on ristiriitainen, ja jos raja avataan, uhka siitä, että lakia todella joudutaan käyttämään, on todellinen. Käännytyslaki ei romuta Suomen oikeusvaltiota, mutta se on historiallinen. Ristiriitojen myöntäminen ei kuitenkaan poista kriittisiä kysymyksiä siitä, mikä on puolueiden suhde perustuslakiin, EU-oikeuteen ja kansainvälisiin sitoumuksiin. Käännytyslaki vei kaltevalle pinnalle.
Kannattaa muistaa, että yksikään EU:n itärajan maa ei ole päättänyt hirttäytyä perustuslain, EU-oikeuden tai kansainvälisten sopimusten fundamentalistisesti tulkittuihin sitoumuksiin niin, että olisi avannut rajansa Venäjälle tai Valko-Venäjälle. EU:n komissio ei ole vaatinut Suomea tai muita maita välineellistetyn maahantulon hyväksymiseen. Ei myöskään EU:n neuvosto tai mikään jäsenmaa. Muualla maailmassa EU-oikeuden ihmisoikeustulkinnat olisivat lähes kaikkialla käsittämättömiä.
Käännytyslaki ei vienyt Suomea kaltevalle pinnalle, vaan käännytyslakia vastustettiin Suomessa kaltevan pinnan argumenttivirheellä maalaamalla perustelemattomia visioita, joissa koko sääntöpohjainen maailmanjärjestys murentuu vain Suomen käännytyslain seurauksena. Missään muussa EU:n itärajan maassa oman maan ja samalla EU:n rajojen Venäjältä puolustamisella ei ole ollut näin vahvaa vastustusta parlamentissa ja valtamediassa.
Prosessi muistutti, että myös perustuslakivaliokuntaan vaikuttavat poliittiset voimasuhteet. Kun lausuntoa juntattiin läpi, demarit vaihtoivat valiokunnan jäseniä tarpeen mukaan. Oikeuskansleri on sekä kruununjuristi että asiantuntijana valiokunnassa. Oikeusasiamies puolestaan antoi ymmärtää, että Suomi voi vaikuttaa kansainvälisten sopimusten tulkintaan.
Nimenomaan
muistutti. Perustuslakivaliokunta
on poliittinen elin ja siihen vaikuttavat poliittiset voimasuhteet, vaikka tämä on viime vuosina haluttu kiistää, esimerkiksi kun Unkarin hallitus nauroi Suomen järjestelmälle julkisesti tai kun PS:n Juha Mäenpäältä haluttiin poistaa perustelematta kansanedustajille perustuslaissa taattu erityisen laaja sananvapaus ja syytesuoja.
REPIVÄN käännytyslakiprosessin jäljiltä Suomessa on tarve tarkastella perustuslain valvontaa ja perustuslain uudistamistarpeita. Kokoomuksella ei kuitenkaan vaikuta olevan aikeita pohtia esimerkiksi sitä, onko perustuslakivaliokunta uskottava perustuslaillisuuden valvoja. Sdp on sekin hiljaa.
Mitähän ne uudistustarpeet sitten tapahtuneen perusteella olisivat? Ehkä seuraavassa kirjoituksessa.
Mitä mieltä käännytyslakiprosessista ja sen tyylipisteistä sitten onkin, lopputulos oli kiistatta
suomalaisten edun kannalta tarkasteltuna oikea tai ainakin tarjolla olleista vaihtoehdoista vähiten väärä. Lain vastustajilla sen sijaan oli ja on mielessä jotain ihan muuta.