Kirjoittaja Aihe: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa  (Luettu 9803 kertaa)

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 697
  • Liked: 12504
  • tökerö, tyhmä ja köyhä
Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« : 30.10.2015, 19:43:01 »

Seinälude- eli lutikkaongelma on paisunut Suomessa jo merkittäväksi haitaksi. Tapauksia löydetään vuosittain tuhansia ja kanta leviää maan sisällä.

Lutikoista kuviteltiin päästyn jo eroon, mutta noin kymmenen vuotta sitten tapauksia alkoi löytyä Suomessakin yhä useampia. Vuosikymmenessä lutikkatapausten määrä on jälleen räjähtänyt ja ongelma on tullut jäädäkseen.

Kanta on vahvistunut Suomessakin jo sellaiseksi, että lutikat leviävät vaikka niitä matkailijoiden laukuissa ei meille enää tulisikaan.

lisää aiheesta:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lutikkaongelma-paisuu-suomessakin-uutena-apukeinona-nyt-myos-koirat/5513198


Media tietysti väittää syyksi "ulkomaanmatkailua". Minä väitän mamutusta.


Sosiaali- ja terveysvaliokunnan PJ Anu Vehviläinen (Kepu) 27.2.20: "On aika epätodennäköistä, että on sairastumisen riskiä."

Katri Kulmuni (Kepu) 26.2.20: "Kun tavallinen ihminen muistaa pestä kädet, on monelta asialta turvassa"

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 320
  • Liked: 6345
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #1 : 30.10.2015, 19:54:46 »
no ei siinä tarvi olla biologian maisteri tai mikään muukaan ötökkätuntija. 25000+ random jantteria kun tulee ulkomailta suomeen niin ei ne nyt ole ainoat eliöt mitä tänne tulee.

luoja yksin tietää mitä vielä löytyy.

eliöitä ne on tuberkuloosi, HIV ja syyhypunkitkin. varmaan nekin tullut kaikki vaatelahjoittajilta.
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 28 156
  • Liked: 17343
  • Ajattelen positiivisesti - en ole neggatiivinen
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #2 : 30.10.2015, 20:02:35 »
Lainaus
Media tietysti väittää syyksi "ulkomaanmatkailua". Minä väitän mamutusta.

Olette molemmat oikeassa: Ongelman ovat aiheuttaneet ulkomaanmatkailijat, eli kehitysmaista Suomeen tulleet kehitysmaalaiset.

Missä kehitysmaalainen, siellä kehitysmaa.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 178
  • Liked: 18092
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #3 : 30.10.2015, 20:10:25 »
Vapaa liikkuvuus ei voi rajoittua vain ihmisen näköisiin olioihin. Kaikki seuralaiset tulee kyllä mukana.

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 28 156
  • Liked: 17343
  • Ajattelen positiivisesti - en ole neggatiivinen
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #4 : 30.10.2015, 20:10:58 »
Vapaa liikkuvuus ei voi rajoittua vain ihmisen näköisiin olioihin. Kaikki seuralaiset tulee kyllä mukana.

Myös kulttuurit.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 320
  • Liked: 6345
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #5 : 30.10.2015, 20:13:22 »
Vapaa liikkuvuus ei voi rajoittua vain ihmisen näköisiin olioihin. Kaikki seuralaiset tulee kyllä mukana.

Myös kulttuurit.

joo komppaan einoa - HIV ei ole käsin kosketeltavissa, mutta Islam on.
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 32 660
  • Liked: 27572
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #6 : 30.10.2015, 20:13:37 »
Loistorjuntabisnes kukoistaa kohta. Hei, tienataanko me täl'?
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

Marius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 651
  • Liked: 2327
  • Normaali erilainen.
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #7 : 30.10.2015, 20:28:59 »
Eikös kouluissa ole myös täi-ongelma?

Mistä lie tullut. Ei mun kouluaikoina ollut tollasesta tietoakaan.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Shemeikka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 087
  • Liked: 9114
  • Oulu- Uleåborg
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #8 : 30.10.2015, 20:32:13 »
Kaipa se olisi rasismia laittaa turvapaikanhakijat täisaunan kautta VOKiin. Sehän leimaisi mamut joilla ei (vielä) ole lemmikkejä.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

(Oulu PS) http://asfalttikukka.blogspot.fi/
Nude but not naked.

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Somehow, Satan got behind me

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 697
  • Liked: 12504
  • tökerö, tyhmä ja köyhä
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #9 : 30.10.2015, 20:35:26 »
Eikös kouluissa ole myös täi-ongelma?

Mistä lie tullut. Ei mun kouluaikoina ollut tollasesta tietoakaan.

Jepjep.

Paremmissakin Helsingin kouluissa päätäit arkipäivää, mutta myös tubi. Esim Meilahden yläasteella oli tarttuvaa tubia keväällä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan PJ Anu Vehviläinen (Kepu) 27.2.20: "On aika epätodennäköistä, että on sairastumisen riskiä."

Katri Kulmuni (Kepu) 26.2.20: "Kun tavallinen ihminen muistaa pestä kädet, on monelta asialta turvassa"

kummastelija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 330
  • Liked: 14209
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #10 : 30.10.2015, 20:37:40 »
Jäitä hattuun. Lutikat tulevat huoneistoihin matkatavaroiden mukana. Jos joku sanoo että matut toivat lutikat, niin silloin matujen olisi pitänyt levittää muuttokuormansa huoneistoon. Esimerkiksi New Yorkin hotelleissa suurissa osissa on luteita. Ai mistäkö tiedän? No siitä kun itse matkatavaroissani onnistuin tuomaan lutikatkin tuliaisina.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 697
  • Liked: 12504
  • tökerö, tyhmä ja köyhä
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #11 : 30.10.2015, 20:45:43 »
Jäitä hattuun. Lutikat tulevat huoneistoihin matkatavaroiden mukana. Jos joku sanoo että matut toivat lutikat, niin silloin matujen olisi pitänyt levittää muuttokuormansa huoneistoon. Esimerkiksi New Yorkin hotelleissa suurissa osissa on luteita. Ai mistäkö tiedän? No siitä kun itse matkatavaroissani onnistuin tuomaan lutikatkin tuliaisina.

Jos pääkaupunkiseudulla on lutikkaongelma paisunut 10 vuodessa nollasta miljoonaan, niin matkailuko on syynä? Älä ny viitti. Miksei mulla ole ollut lutikkaongelmaa vaikka ulkomaanreissaamista ollut 70-luvulta?
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan PJ Anu Vehviläinen (Kepu) 27.2.20: "On aika epätodennäköistä, että on sairastumisen riskiä."

Katri Kulmuni (Kepu) 26.2.20: "Kun tavallinen ihminen muistaa pestä kädet, on monelta asialta turvassa"

Pöllömestari

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 208
  • Liked: 46
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #12 : 30.10.2015, 21:12:04 »
Eikös kouluissa ole myös täi-ongelma?

Mistä lie tullut. Ei mun kouluaikoina ollut tollasesta tietoakaan.

Meillä oli 80-luvulla peruskoulussa täi-ongelma muutamaan otteeseen. Ei ollut yhtään maahanmuuttajaa koko koulussa. Silloin (me lapset) syyteltiin farmareiden lapsia kun ne haisikin pahalle. Kerran oli oli myös "syyhypunkki-epidemia", syyllikseksi pääteltiin yhtä koiraharrastajaperhettä.

kummastelija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 330
  • Liked: 14209
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #13 : 30.10.2015, 21:44:19 »
Jäitä hattuun. Lutikat tulevat huoneistoihin matkatavaroiden mukana. Jos joku sanoo että matut toivat lutikat, niin silloin matujen olisi pitänyt levittää muuttokuormansa huoneistoon. Esimerkiksi New Yorkin hotelleissa suurissa osissa on luteita. Ai mistäkö tiedän? No siitä kun itse matkatavaroissani onnistuin tuomaan lutikatkin tuliaisina.

Jos pääkaupunkiseudulla on lutikkaongelma paisunut 10 vuodessa nollasta miljoonaan, niin matkailuko on syynä? Älä ny viitti. Miksei mulla ole ollut lutikkaongelmaa vaikka ulkomaanreissaamista ollut 70-luvulta?

Ainoa paikka missä samoja huoneita käyttävät eri henkilöt, on hotellien huoneet. Ja viimeisen 15 vuoden aikana nimenomaan venäläisten turistien määrä kasvoi nollasta sataan. Itse käytin kotimaan työmatkoillani Helsingin eri hotelleja 200 - 300 kertaa, ja voin sanoa että niissä oli joskus lutikoita kun lutikkamyrkyn haju tuoksui kerroksissa. Siinä kun pähkäilee kuinka monen matkustajan matkalaukku lutikkahuoneessa käy, niin voi ihmetellä miksi lutikoita ei de-facto ole jokaisessa taloudessa.

 Lutikkaongelma Suomessa todennäköisesti johtuu siitä ettei niitä osata hävittää. Lutikat sikiävät exponentiaalisesti. Lutikkanaaras pukkaa muutaman sata lutikkaa ulos muutaman viikon välein. Lutikanpenikat ovat niin pieniä ettei silmällä erota. Lutikat menevät paperinohuina seinälistojen alle ja kaikkiin mahdollisiin koloihin. Meidän taloudessa lutikoiden hävittäminen kesti 4 kk. Siinä piti viedä kaatopaikalle sohvakalustot ja sänkyjen patjat. Myrkkymiehen piti käydä myrkyttämässä huoneisto neljään kertaan ennen kuin viimeiset lutikat saatiin hengiltä.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Marius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 651
  • Liked: 2327
  • Normaali erilainen.
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #14 : 30.10.2015, 21:52:11 »
Eikös kouluissa ole myös täi-ongelma?

Mistä lie tullut. Ei mun kouluaikoina ollut tollasesta tietoakaan.

Meillä oli 80-luvulla peruskoulussa täi-ongelma muutamaan otteeseen. Ei ollut yhtään maahanmuuttajaa koko koulussa. Silloin (me lapset) syyteltiin farmareiden lapsia kun ne haisikin pahalle. Kerran oli oli myös "syyhypunkki-epidemia", syyllikseksi pääteltiin yhtä koiraharrastajaperhettä.

Ok. Voihan olla, että tässä osittain koputellaan väärää puuta,
ja osa ongelmista voi johtua suomalaisten köyhtymisestä ja sitä kautta hygieniatiedon rapautumisesta.

Ihan vaan yleisestä rappeutumisesta. En tiedä.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 320
  • Liked: 6345
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #15 : 30.10.2015, 21:53:27 »
Jäitä hattuun. Lutikat tulevat huoneistoihin matkatavaroiden mukana. Jos joku sanoo että matut toivat lutikat, niin silloin matujen olisi pitänyt levittää muuttokuormansa huoneistoon. Esimerkiksi New Yorkin hotelleissa suurissa osissa on luteita. Ai mistäkö tiedän? No siitä kun itse matkatavaroissani onnistuin tuomaan lutikatkin tuliaisina.

Jos pääkaupunkiseudulla on lutikkaongelma paisunut 10 vuodessa nollasta miljoonaan, niin matkailuko on syynä? Älä ny viitti. Miksei mulla ole ollut lutikkaongelmaa vaikka ulkomaanreissaamista ollut 70-luvulta?

kukaan ei haluu tarttuu suhun!

mutta asiaan, sulla on täysin validi pointti mitä jo aiemmin toitotin - ei se mene niin, että suomalainen lähtee ulkomaan matkalle ja tuo lutikoita mukanaan. se johtuu siitä, että ulkomaat tulee tänne ja tuo lutikat tullessaan
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Jalopeura

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 472
  • Liked: 875
  • Tavallinen palleroinen, maan hiljainen
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #16 : 30.10.2015, 21:58:59 »
Jäitä hattuun. Lutikat tulevat huoneistoihin matkatavaroiden mukana. Jos joku sanoo että matut toivat lutikat, niin silloin matujen olisi pitänyt levittää muuttokuormansa huoneistoon. Esimerkiksi New Yorkin hotelleissa suurissa osissa on luteita. Ai mistäkö tiedän? No siitä kun itse matkatavaroissani onnistuin tuomaan lutikatkin tuliaisina.

Lutikat saattavat levitä myös huoneistosta toiseen, ja aikaa myöden pesiytyä valtavina yhdyskuntina talon rakenteisiin. Jos huoneistossa on lutikoita,  se ei vaadi että matut olisivat levitelleet tavaroitaan juuri siinä huoneistossa. Varsinkin jos lutikoita yrittää häätää tehottomilla päivittäistavarakaupan hyönteismyrkyillä, ne pakenevat helposti naapurin puolelle.

Mutta on totta että turistimatkailulla on oma osansa, eikä koko ilmiöstä voi syyttää maahanmuuttajia. Luteet ovat tosiaan yleisiä suurten kaupunkien hienoissakin hotelleissa. Ei kannata tunkea matkalaukkuja ainakaan hotellihuoneen vuoteen alle. Laukut kannattaa myös pitää tiiviisti suljettuna.

Lutikka on aika pirulainen. Kestää hyvin kylmää (muistaakseni vasta -18 astetta alkaa tappamaan niitä), voi olla kuukausia syömättä ja muistaakseni pärjää kauan ilman happeakin. Varsinkin kuoriutumattoman munat kestävät hyvin olosuhteita. Myös niiden resistanssi myrkkyjä vastaan on kasvanut.  Lämpö puree hyvin, mutta tappaminen lämmöllä on käytännössä vaikeaa, koska luteet pakenevat lämpöäkin yhä syvemmälle kulloistakin materiaalia.

Hygienialla ei ole käytännössä merkitystä luteiden ehkäisyssä. Niitä kiinnostaa veri, ei orgaaninen jäte. Toki siististä asunnosta on helpompi havaita luteiden ulostusjäljet tai verijuovat.
"The board is set, the pieces are moving. We come to it at last, the great battle of our time"

Marius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 651
  • Liked: 2327
  • Normaali erilainen.
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #17 : 30.10.2015, 22:07:54 »
Ovatko lutikka-, torakka- ja täi-ongelmat vain asutuskeskusten ongelmia nykyään?

Itse vietän lomaa keskellä ei mitään, mutta keskellä kaikkea, tönöpahaisessa, eikä täällä ole koskaan ollut moisia syöpäläisiä.

Eipä täällä ole ihmisiäkään...
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 178
  • Liked: 18092
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #18 : 30.10.2015, 22:42:00 »
Eikös kouluissa ole myös täi-ongelma?

Mistä lie tullut. Ei mun kouluaikoina ollut tollasesta tietoakaan.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ainakin 70-luvulla oli. Ei tietenkään koskenut konstaapelia, mutta ne muut. Muistan kerran tilanteen, terkkarin täitarkastuksen, että ei ihan arkipäivää.

Oli niitä.

Syyhyä, tubia ja HIV:tä ei niinkään. Mutta monikulttuurisuus on rikkaus, johon meillä on varaa.
« Viimeksi muokattu: 30.10.2015, 22:48:33 kirjoittanut MW »

Marius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 651
  • Liked: 2327
  • Normaali erilainen.
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #19 : 30.10.2015, 22:53:22 »
Ok. Kaikkien opinahjojen mitä minä skloddina kävin ainoa ongelma yleensä oli talkkari tai laitosmies.

Ja niin kai on nykyäänkin...
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 509
  • Liked: 19280
  • Blues for Allah
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #20 : 11.11.2015, 15:48:31 »
www.yle.fi/uutiset/lutikkaongelma_pahenee_etela-suomessa__taman_paivan_sukupolvi_ei_oikein_tieda_elukasta_mitaan/8446491
Miten nämä täit ja lutikat ovat tulleet juuri nyt suomalaisten matkailijoiden mukana Suomeen? Vuosikymmenet olivat lähes sukupuuttoon kuolleet!
Kannattaa varmaan paahtaa kantisten matkalautkut saunassa... vai olisiko sittenkin parempi käyttää maahantunkeutujat täisaunassa, polttaa vaatteet ja antaa oranssit haalarit, ennen kuin kansalaisuuksia jaetaan?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 12 231
  • Liked: 16773
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #21 : 11.11.2015, 16:22:34 »
www.yle.fi/uutiset/lutikkaongelma_pahenee_etela-suomessa__taman_paivan_sukupolvi_ei_oikein_tieda_elukasta_mitaan/8446491

Kohta tietää... Tiedoksi muuten vaan, että ainakaan kerrostalosta näitä ei missään nimessä kannata ryhtyä hävittämään ilman ammattilaisten apua, koska tällainen touhu mitä luultavammin epäonnistuu ja hidastelu auttaa ongelman leviämistä talossa yhä laajemmalle. Eikä tavallisille ihmisille myytävät myrkyt ole muutenkaan riittävän tehokkaita tehokkaaseen torjuntaan, vaan helposti ajavat lutikat vain naapurin puolelle.

Lainaus
Miten nämä täit ja lutikat ovat tulleet juuri nyt suomalaisten matkailijoiden mukana Suomeen? Vuosikymmenet olivat lähes sukupuuttoon kuolleet!

Ainakin joitain tekijöitä tässä on tehokkaillekin hyönteismyrkyille vastustuskykyisten kantojen yleistyminen, tehokkaampiin hyönteismyrkkyihin liittyvät rajoitukset, kenties matkustamisen lisääntyminen yms. Tämä on hyvin todellinen riski matkailussa länsimaissakin - ja myös kalliissa hotelleissa, eikä mikään yksinomaan kehitysmaihin liittyvä ongelma.

Lainaus
Kannattaa varmaan paahtaa kantisten matkalautkut saunassa... vai olisiko sittenkin parempi käyttää maahantunkeutujat täisaunassa, polttaa vaatteet ja antaa oranssit haalarit, ennen kuin kansalaisuuksia jaetaan?

Kaikkien matkustajien tavarat olisi toivottavaa lämpökäsitellä. Ei ne lutikat katso sitä, että onko länsimaalainen turisti, liikemies tai kehitysmaalainen turvapaikanhakija. Eikä siinä mitään vaatteiden tai muunkaan polttamista tarvita, kunhan tehdään huolellinen lämpökäsittely, eikä päästetä ongelmaa leviämään jolloin torjunta on kertaluokkia vaikeampaa. Tiettävästi lutikat eivät myöskään voi tulla lämpökäsittelylle resistenteiksi.

Lisäksi esimerkiksi matkoilla kannattaa hotellihuoneessa ensitöikseen etsiä sängystä merkkejä lutikoista. Netistä löytyy ohjeita millaisista paikoista, kuten patjan saumoista, merkkejä kannattaa etsiä. Eikä laittaa hetkeksikään laukkua sängylle, vaan kauemmas sängystä ja lattiasta, mielellään vaikka kahvastaan roikkumaan. Tässä esimerkiksi jotain vinkkejä hotellihuoneen tarkastamiseen:

http://www.bedbugs.umn.edu/travelers/inspecting-your-hotel-room-for-bed-bugs/

Tarkastuksessa kannattaa sitten olla huolellinen, sillä tuskin hotelleissa tilanne pääsee näin pahaksi, että merkit on näin helppo havaita:

The sickest most infested Bed Bug job in Syracuse NY
https://www.youtube.com/watch?v=2mWxpL03_nU

Jos joku vaate tai esine ei kestä lämpökäsittelyä, niin myöskin riittävän pitkään kovassa pakkasessa säilyttäminen tehoaa, mutta tämä vie huomattavasti enemmän aikaa kuin lämpökäsittely. Ja jos tämäkään ei ole mahdollista, niin täysin tiiviisti tai ainakin täysin vailla kontakteja eläimiin joista voisi saada verta (= jatkuvasti vähintään kymmenien metrien etäisyys lähimpiin elollisiin olentoihin, myös esimerkiksi lepakoihin joiden loisia nämä alunperin ovat), säilyttäminen hyvin pitkään (muutama kuukausi ei välttämättä riitä) tehoaa myös, koska jossain vaiheessa ne kuolevat nälkään. Tällainen nälkään tappaminen kannattaa suorittaa oloissa, joissa lämpötila ei ole kovin viileä, koska alhainen lämpötila pidentää aikaa, minkä lutikat voivat selvitä saamatta veriateriaansa.

Jos lutikat pääsevät leviämään esim. kerrostalossa, voi hävittäminen olla kallista, hyvin vaivalloista ja aikaavievää, eikä pahimmillaan välttämättä edes tahdo onnistua, jos rakenteissa on riittävän hyviä piilopaikkoja kuukausiakin ilman ravintoa pärjääville lutikoille. Lisäksi hyönteismyrkyille altistumisen on epäilty voivan lisätä riskiä sairastua vakaviin neurologisiin sairauksiin.
« Viimeksi muokattu: 11.11.2015, 16:26:24 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 12 231
  • Liked: 16773
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #22 : 11.11.2015, 16:41:55 »
Meidän taloudessa lutikoiden hävittäminen kesti 4 kk. Siinä piti viedä kaatopaikalle sohvakalustot ja sänkyjen patjat. Myrkkymiehen piti käydä myrkyttämässä huoneisto neljään kertaan ennen kuin viimeiset lutikat saatiin hengiltä.

Usein kai hävitys osoittautuu tuota sitkeämmäksi. Ja huonekalut täytyy myrkytysten ajaksi siirtää irti seiniltä, jotta väliin päästään myrkyttämään, lattialistat yms piilopaikan suovia rakenteita purkamaan, sohvat ja sängyt ylösalaisin, käytännössä kaikki tavarat tiiviisiin jätesäkkeihin tms ja ne pitäisi pystyä kylmä/kuumakäsittelemään tai pitämään hyvin monta kuukautta tiiviissä säilytyksessä ennen uutta käyttöönottoa, jotta voisi olla varma, ettei niissä ole lutikoita jne. Tällainen ruljanssi kunnolla tehtynä on huomattavan raskasta ja haittaa normaalia elämää kuukausikaupalla, vaikka edes omassa huoneistossa ei olisi havaintoja lutikoista. Lisämielenkiintoa tuo se, että ihmisistä joitain kymmeniä prosentteja ei saa lutikan puremista jälkiä tai kutinaa ihoon, joten näiden merkkien puuttumisesta ei voi olla varma, etteikö omassa kodissa silti voisi olla lutikoita asumassa. Ja jos puremista taas saa oireita, niin monelle kehittyy huomattavaa univajetta, jos ei saa kutinan ja/tai stressin takia nukuttua.

Ottaen huomioon sen, että lutikat sinällään ovat suhteellisen harmittomia itsessään, liittyy niihin ja niistä eroon pääsemiseen hämmästyttävän paljon vaivaa. Jos tällaista ei ole itse kokenut, niin sitä voi olla vaikea aavistaakaan...
« Viimeksi muokattu: 11.11.2015, 16:51:22 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Shemeikka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 087
  • Liked: 9114
  • Oulu- Uleåborg
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #23 : 11.11.2015, 16:45:42 »
Ennen vanhaan lutikat olivat normaali ilmiö, kaikilla niitä oli. Nyt on vanhat ajat tulossa takaisin. Elä ja anna elää, myös lutikan.  :P
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

(Oulu PS) http://asfalttikukka.blogspot.fi/
Nude but not naked.

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Somehow, Satan got behind me

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 12 231
  • Liked: 16773
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #24 : 11.11.2015, 16:49:06 »
Ennen vanhaan lutikat olivat normaali ilmiö, kaikilla niitä oli. Nyt on vanhat ajat tulossa takaisin. Elä ja anna elää, myös lutikan.  :P

Mitä olen isovanhempieni kanssa jutellut, niin ei niitä kaikilla ollut silloinkaan, mutta melkoinen riesa ne silti olivat silloinkin. Tosin maalla pystyttiin aikaa ennen vesijohtoja ja viemäreitä tappamaan ne kovimmilla pakkasilla jättämällä talo joksikin aikaa pakkasten armoille.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/


Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 320
  • Liked: 6345
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #26 : 11.11.2015, 17:06:07 »
näinäpäivinä rupeaa ihan just olemaan nuivuusmittarit tapissa. käsittämätöntä paskaa. itkua vielä vääntää valokuvassa  :facepalm:
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 455
  • Liked: 7704
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #27 : 11.11.2015, 17:07:24 »
Eduskunnassa, hallituksessa ja virastojen kampaviinerikerroksissa on paha lutikkaongelma joka kaipaisi nopeaa ja perusteellista ratkaisua!
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

tosipaha

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 513
  • Liked: 106
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #28 : 11.11.2015, 18:31:15 »
http://yle.fi/uutiset/lutikkaongelma_pahenee_etela-suomessa__taman_paivan_sukupolvi_ei_oikein_tieda_elukasta_mitaan/8446491

Lainaus
Lutikkaongelma on pahentunut selvästi viime vuosina. Turun kaupungin terveystarkastaja Markku Rohunen kertoo, että Turussa lutikkailmoituksia ja -epäilyjä tulee nykyään lähes päivittäin, kun vielä viisi vuotta sitten niitä tuli hyvin harvoin.

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 697
  • Liked: 12504
  • tökerö, tyhmä ja köyhä
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #29 : 11.11.2015, 22:21:42 »

Ihmettelen joitakin väittämiä täällä. Kerkesin elämään useissa asunnoissa neljässä eri Suomen kaupungissa kymmeniä vuosia ennen 2000-lukua, HKI mukaan lukien. En ikinä kuullut lutikoista. Ei mediassa eikä puskaradiossa. Ainoastaan sota-ajan ja korkeintaan 1950-luvun jutuissa jolloin oli hetekat kehissä.

Ja nyt lutikoiden määrä lisääntyy aritmeettisesti.

Miksei niihin törmännyt ollenkaan ennen vanhaan? Vaikka jengi spedeili ryssissä, kanarialla, interreilillä kaikenmaailman hostelleissa? Matkailua oli puolin ja toisin ja lutikoista nolla havaintoa...
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan PJ Anu Vehviläinen (Kepu) 27.2.20: "On aika epätodennäköistä, että on sairastumisen riskiä."

Katri Kulmuni (Kepu) 26.2.20: "Kun tavallinen ihminen muistaa pestä kädet, on monelta asialta turvassa"

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 12 231
  • Liked: 16773
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #30 : 12.11.2015, 11:36:07 »
Miksei niihin törmännyt ollenkaan ennen vanhaan? Vaikka jengi spedeili ryssissä, kanarialla, interreilillä kaikenmaailman hostelleissa? Matkailua oli puolin ja toisin ja lutikoista nolla havaintoa...

Koska ne olivat välillä paljon harvinaisempia niin Suomessa kuin ainakin länsimaissa muutenkin. Ei ole täyttä selvyyttä siitä, että miksi välillä lutikat saatiin vähentymään niin paljon, mutta nyt ne ovat sitten palaamassa.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Jalopeura

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 472
  • Liked: 875
  • Tavallinen palleroinen, maan hiljainen
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #31 : 12.11.2015, 18:07:37 »
Yksi tekijä oli Diklooridifenyylitrikloorietaani (DDT). Sitä käytettiin aikaisemmin melko huolettomasti, ja se käytännössä hävitti lutikkakannat läntisestä maailmasta. Sitten DDT kiellettiin. Tosin siitä ei olisi apua, sillä lutikat alkoivat kehittää resistanssia sille.

Koska länsimaat olivat muutama vuosikymmen sitten vielä lähes kokonaan lutikkavapaita, on luultavasti kestänyt ennen kuin on saavutettu riittävä kriittinen massa, jolloin lisääntyminen alkaa todella kiihtyä. Jos lutikoita on vain vähän, ongelma pysyy paikallisena. Mitä useammassa paikassa lutikoita on, sitä todennäköisempää on että niitä tarttuu mukaan.

Nykyään lutikoita löytyy tuholaistorjujien mukaan esimerkiksi New Yorkin luksushotelleistakin. Samaten todennäköisesti myös ruotsinlaivoilta.

Tarkoitan siis että jos 70-luvulla niitä oli vain tietyissä paikoissa ja huomattavasti pienempi määrä kuin nyt, myös todennäköisyys saada niitä mukaansa oli huomattavasti pienempi. Nyt kun niitä on paljon ja vähän kaikkialla, todennäköisyys on paljon suurempi.

Maahanmuutto kehitysmaista luultavasti kiihdyttää leviämistä edelleen. Vastaanottokeskuksissa ne leviävät varmasti tehokkaasti.

Tuholaistorjujilta saa ostaa feromoniansoja. Se on liimapintainen levy, joka houkuttaa luteita puoleensa. Sellainen on kätevä jos epäilee että asunnossa on lutikoita, tai matkoilla ollessa.
"The board is set, the pieces are moving. We come to it at last, the great battle of our time"

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 663
  • Liked: 24298
  • Ego sum Spartacus
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #32 : 10.02.2020, 13:23:53 »
Lainaus
X

VIIMEISEN kymmenen vuoden aikana lutikoiden määrä Suomessa on kasvanut räjähdysmäisesti. Helsingin Sanomien mukaan suomalaiskoteihin tehtiin toissa vuonna 12 000–14 000 lutikkatorjuntakäyntiä, kun 13 vuotta sitten käyntejä oli vain kourallinen.

Salakavalasti kotiin pesiytyvä verenimijä on paitsi epämiellyttävä vieras myös hankala hävittää.

Perinteisesti lutikkaa on ajateltu ulkomailta matkalaukun mukana saapuvana tuliaisena, mutta nykyään tuholaisen voi napata vahingossa matkaansa kotimaassakin.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) varoitti perjantaina, että lutikat leviävät matkatavaroiden lisäksi erityisesti käytettyjen huonekalujen kautta.

Lutikkaongelmasta muodostuu taloyhtiössä helposti noidankehä, kun tuholaisten saastuttamat huonekalut löytävät roskalavalta uuden kodin toisessa asunnossa.

X

SEINÄLUTEET eli lutikat ovat nykyään niin yleisiä, että Suomessakin elää oma lutikkakantansa. Lutikoiden yleistymisen pääsyy on se, että ihmiset liikkuvat, muuttavat ja matkustavat entistä enemmän.

X



https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006402381.html

ismolento

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 532
  • Liked: 6504
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #33 : 10.02.2020, 13:35:38 »
Niin - vieraslajeja tunkee väkisin sisään joka kolosta sekä isoja että pieniä. Alkaen viruksista kuten Korona, luteisiin ja sitten niihin suurempiin. >:(

ismolento

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 532
  • Liked: 6504
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #34 : 10.02.2020, 13:46:46 »
Miksei niihin törmännyt ollenkaan ennen vanhaan? Vaikka jengi spedeili ryssissä, kanarialla, interreilillä kaikenmaailman hostelleissa? Matkailua oli puolin ja toisin ja lutikoista nolla havaintoa...

Koska ne olivat välillä paljon harvinaisempia niin Suomessa kuin ainakin länsimaissa muutenkin. Ei ole täyttä selvyyttä siitä, että miksi välillä lutikat saatiin vähentymään niin paljon, mutta nyt ne ovat sitten palaamassa.

Sotien jälkeen niin luteita kuin torakoitakin oli ainakin maaseudulla melko yleisesti. Itsekin tuli poikana niihin tutustuttua. Mutta sitten joskus 1950-luvun alussa markkinoille tuli se DDT, jota käytettiin melko reippaasti ja itse ainakin olen sitä mieltä, että sillä ne hävisivät. Jopa täitkin, kun kersojen hiukset leikattiin ensin pois ja sitten vaan tupsauteltiin DDT- pahvipurkista jauhetta päähän. Oli se sellainen TäystuhoTM.

Riukulehto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 801
  • Liked: 5351
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #35 : 10.02.2020, 16:43:01 »
Tukesin viime perjantain tiedote.

Lainaus
Lutikka leviää matkatavaroissa ja käytetyissä huonekaluissa

Mediatiedote 7.2.2020 8.49

Seinälude eli lutikka on yksi yleisimmistä asuntojen tuhohyönteisistä. Lutikat eivät leviä itsestään, vaan tulevat asuntoon yleensä ihmisen mukana. Tyypillisesti lutikka kulkeutuu kotiin lomatuliaisina matkatavaroissa tai käytetyn huonekalun kätköissä. Varotoimilla ehkäiset lutikoiden leviämistä.

Lutikoiden leviämiselle erityisen otollisia ovat majoitustilat, joissa asukkaat vaihtuvat usein. Lutikat käyttävät ravinnokseen ihmisen verta. Tavallisimmin lutikat viihtyvät makuuhuoneessa, piilossa sängyn rakenteissa ja listojen alla, mistä ne öisin ryömivät ruokailemaan. Lutikan voi havaita sen ulostejäljistä eli pienistä mustista pisteistä patjassa tai sängyssä, tai pienistä veritahroista vuodevaatteissa.

Sängystä lutikat voivat löytää tiensä matkatavaroihin, sillä matkalaukussa on niille mieluisia suojaisia piilopaikkoja. Siksi matkatavarat kannattaa matkan jälkeen joko lämpökäsitellä saunassa tai pakastaa.

- On tärkeää, että käsittelylämpötila on riittävän korkea tai matala. Matkalaukun sisuksen lämpötilan tulisi nousta useaksi tunniksi 60 asteeseen. Vaatteet voi saunottaa tai pestä pesukoneessa 60 asteessa, kertoo Tukesin ylitarkastaja Oskari Hanninen.

Kuumuudelle herkät pienemmät esineet voi pakastaa suljetussa pussissa noin viikon ajaksi. Parvekkeelle vieminen ei todennäköisesti auta lutikoihin, sillä parvekkeen lämpötila ei ole riittävän kylmä.

Tarkista käytetty huonekalu ennen kotiin viemistä

Lutikat voivat levitä myös käytetyn huonekalun, tavallisimmin sängyn tai sohvan, mukana. Käytetty huonekalu kannattaa ennen kotiin kantamista käydä läpi ja tutkia, näkyykö siinä merkkejä lutikoista. Pienet käytetyt huonekalut sekä vaatteet kannattaa kylmä- tai lämpökäsitellä samalla tavoin kuin matkatavarat.

Roskalavalle, jätetilaan tai rappukäytävään hylättyjä huonekaluja ei välttämättä kannata poimia mukaan.

– Huonekalut voivat olla peräisin asunnosta, jossa on ollut lutikoita. Vaikka tekisi huolellisen tarkistuksen, voi huonekaluissa silti olla sellaisia paikkoja, joihin ei näe. Lisäksi munien taitoukkien havaitseminen voi olla hyvinkin haastavaa. Kierrätys on hyvä asia, mutta huonekalut voivat olla päätyneet syystä roskalavalle, sanoo Hanninen.

Ota heti yhteyttä isännöitsijään tai tuholaistorjuntaan

Jos huomaat kodissasi lutikoita, ota heti yhteyttä isännöitsijään tai tuholaistorjuntayritykseen. Jätä lutikoiden hävittäminen torjunta-alan ammattilaisille. Lutikoiden torjunta kotikonstein on haastavaa. Pahimmassa tapauksessa ongelma pitkittyy ja lutikat leviävät talon rakenteiden kautta toisiin asuntoihin.

– Ei pidä häpeillä sitä, että kotiin on tullut lutikoita. Mitä nopeammin ongelmaan tartutaan, sitä helpommin lutikat saadaan torjuttua, toteaa Hanninen.

Tukes ylläpitää rekisteriä tuholaistorjujan tutkinnon suorittaneista henkilöistä sekä yrityksistä, jotka tekevät ammattimaista tuholaistorjuntaa. Rekisterissä on tällä hetkellä 77 tuholaistorjuntaa tekevää yritystä ja 248 tuholaistorjujan tutkinnon suorittanutta henkilöä.

Näin ehkäiset lutikoiden leviämistä kotiisi

Matkalla

– Tarkista majapaikassa, näkyykö sängyssä tai sohvassa merkkejä lutikoista: pieniä mustia pilkkuja patjassa ja sängyn tai sohvan rakenteissa.

– Älä säilytä matkalaukkua sängyn lähellä tai alla. Laita pesuun menevät vaatteet muovipussiin ja tyhjennä kotona suoraan pyykkikoneeseen.

– Jos ihollasi on aamulla pieniä kutisevia puremajälkiä, voi se olla merkki lutikoista.
 

Matkalta kotiin palattaessa


– Jos epäilet yöpyneesi paikassa, jossa oli lutikoita, pese kaikki vaatteet ja saunota tai pakasta mukana olleet tavarat. Muista paloturvallisuus saunassa.

– Jos mahdollista, pakkaa matkalla mukana olleet vaatteet ja matkalaukku jo ulkona esimerkiksi jätesäkkiin ja vie ne jätesäkeissä saunaan. Älä levittele matkatavaroita asunnossa.
 

Ostaessasi käytettyjä huonekaluja tai vaatteita

– Ennen ostopäätöstä tarkista, näkyykö huonekalussa merkkejä lutikoista.

– Lämpö- tai kylmäkäsittele käytetyt huonekalut, jos se on mahdollista.

– Pese käytetyt vaatteet riittävän kuumassa lämpötilassa (60 C).

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Oskari Hanninen, p. 029 5052 261, sähköposti: etunimi.sukunimi@tukes.fi
https://tukes.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lutikka-leviaa-matkatavaroissa-ja-kaytetyissa-huonekaluissa
"Olemme eläneet jo pitkään peitellyssä totalitarismissa, missä ylin valta ja media ovat liitossa keskenään. Media on jättänyt asemansa vallan vastapainona ja muuttunut osaksi valtajärjestelmää tavoitteena luoda illuusioita totuuden kertomisen sijaan." Antti Heikkilä 25.5.2020

MiljonääriPlayboy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 585
  • Liked: 14494
Vs: Lutikkaongelma räjähtänyt Suomessa
« Vastaus #36 : 10.02.2020, 17:27:06 »
^Hmm.... luokitellaanko se Mairen (79v.), Gambiasta mukanaan tuoma toy-boy Mobuto (26v.) nyt sitten "matkatavaraksi", vai "käytetyksi huonekaluksi"...?   ???

e:typo
« Viimeksi muokattu: 10.02.2020, 17:50:24 kirjoittanut MiljonääriPlayboy »
PolPolle tiedoksi:
A) kaikki kirjoittamani on sarkasmia
B) Vous êtes des collaborateurs

Tagit: