UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2015-11-02 SVT:n tilasto: Ruotsissa aseväkivalta pohjoismaiden pahinta  (Luettu 30964 kertaa)

Kemolitor

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 5 250
  • Liked: 4148
  • Understanding is a three-edged sword.
Lainaus
Ruotsin ”rikollisten välisillä” jengi­ampumisilla on aina myös kolmas osapuoli
-----
Yhdessä asiassa vuosi kuitenkin päättyy siihen, mistä se alkoikin: lähiöiden jengiampumiset ovat uutisissa. Vuoden alussa murha-aalto koetteli Tukholmaa. Se löi leiman vaalivuoteen. Puhuttiin paljon turvallisuuden tunteesta ja maahanmuuttajien integraation ongelmista.

Nyt joulua odotellessa nuoret miehet ovat murhanneet tai yrittäneet murhata toisiaan ampuma-aseilla ja räjähteillä erityisesti Malmössä. Malmössä on tapahtunut kuukauden sisällä viisi ampumatapausta ja kuusi räjähdystä, joiden kaikkien epäillään liittyvän jollain tavalla elämäntaparikollisten miesten välienselvittelyihin.
-----
Ruotsin poliitikoille Malmön loppuvuoden väkivalta-aalto on takaisku. Ilman sitä kansalaisille olisi päästy näyttämään myönteistä kehitystä. Tukholman seudulla ampumisiin on kuollut tänä vuonna vähemmän ihmisiä kuin 2017. Päätekijöitä on pidätetty uusien aselakien nojalla ja poliisi on ollut lähiöissä enemmän läsnä. Malmön vuoden 12 kuolemaa nostavat kuitenkin tämän vuoden ampumisissa kuolleiden kokonaismäärän Ruotsissa 44:ään, mikä ylittää yhdellä viime vuoden ennätyslukeman.

44 on suuri luku. Vuonna 2017 Ruotsissa tehtiin kaiken kaikkiaan 113 murhaa ja tappoa, joten jengiväkivalta edustaa Ruotsin henkirikoksista merkittävää osaa. Ampuma-aseilla tehtyjen tappojen määrä on myös hyvin suuri verrattuna muihin Euroopan maihin. Dagens Nyheter -lehti laski, että Ruotsissa nuoren miehen kuoleminen ampumisessa on kymmenen kertaa todennäköisempää kuin Saksassa, jossa myös on ollut paljon maahanmuuttoa ja omat integraatio-ongelmansa.
------
HS: Ruotsin ”rikollisten välisillä” jengi­ampumisilla on aina myös kolmas osapuoli

Yllättävän suorasanainen juttu Petja Pelliltä: maahanmuutto liittyy suoraan lähiöiden väkivaltaan ja ampumisiin.

Jepulis

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 207
  • Liked: 8384
Ruotsin suurin ongelma näyttää lehdistön perusteella olevan, että ampumistapauksia tulee ilmi enemmän kuin pitäisi. Se on vaikea saada näyttämään siistiltä kehitykseltä. Olisi ollut ihan okei, jos olisi ammuttu 42 uhria. Nyt 44:llä ollaan uudessa ennätyksessä, mikä on toimittelijoiden mielestä harmillista, koska se voi johtaa SD:n kannatuksen nousuun. Jossain väkivallan määrässä on piste, jota edes propagandalla ei enää kyetä hoitamaan.

Entä ensimmäiset 42 uhria? Vähät niistä. Vähät Oulun lapsiraiskaustapauksestakin, silloinkin ongelma oli asian tulo ilmi, ei kantaväestön lohduton ja suojaton tilanne. Pääministeri joko tiesi asiasta kuukausia ennen tai on pätemätön mutta hänen "lohdutuspuheensa" viivästyi kuitenkin kaksi päivää siitä kun tapaus tuli vahingossa ilmi. Aiheen käsittelyssä tärkein oli torjua rasismia ja islamvastaisuutta.

Väliäkö sillä, että maa konttaa kahdella polvella ja kahdella kädellä. Olisi tärkeintä näyttää myönteistä kehitystä ja että kontataan kahdella polvella ja yhdellä kädellä enää. Nyt kontataankin jo päänuppi apukeppinä. Se näyttää huonolta ja huonolta näyttäminen on vakava ongelma. Ei se sinänsä haittaa, että konttaaja ei näe eteensä. 
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

diipadaapa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 810
  • Liked: 1703
  • GCM - löyhä sopimus
Ehkä ampumistapauksissa on vain ilmoituskynnys laskenut.
"Empä tiiä, mutta tämmöstä se on, ja kaiken maailman muslimit täällä hilluu ja kyykkii tuolla ja huutaa...ootahan kohta on minareetti tuossa ukko huutaa siellä tolpassa... öööaaaah! Aamusella viiden aikaa alottaa, sitä on mukava kuunnella."
-Teuvo Hakkarainen-

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 064
  • Liked: 8014
Lainaus
Ruotsin ”rikollisten välisillä” jengi­ampumisilla on aina myös kolmas osapuoli
-----
HS: Ruotsin ”rikollisten välisillä” jengi­ampumisilla on aina myös kolmas osapuoli

Yllättävän suorasanainen juttu Petja Pelliltä: maahanmuutto liittyy suoraan lähiöiden väkivaltaan ja ampumisiin.

Toisin kuin Elina Kervinen aikanaan, Pelli ei tee vertailua yli Pohjanlahden.  Mielenkiintoista, että yhdeksästä ensimmäisestä komentista kahdeksassa kinastellaan siitä, ovatko Ruotsin henkirikoslukemat rumempia kuin Suomen.

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 140
  • Liked: 13868
  • Lohjan persut
Klikkihuorausvaroitus! Viekää hiiri linkin päälle ja katsokaa mitä urlissa lukee. Klikata voi vapaasti.

Nimittäin Sverigestanian pääministeri Tapani Lööperi on keksinyt syyn, minkä vuoksi maansa ghetoissa ammuskellaan. Voitte lukea ihan ensimmäisellä kotimaisella, mikä nyt on keksitty jengiammuskelujen syyksi.

Linkki

Lainaus
Löfven: De rikas knarkande göder gängkriminaliteten

– Vi vet att den största konsumtionen har vi i de välbärgade områdena. Djursholm, Danderyd – det är där du har den största konsumtionen. Brottsligheten och skjutningarna sker i andra områden. Alla som använder narkotika måste själv tänka på att de bidrar till det där. Det skulle inte förvåna mig om du har massa djursholmsbor som pekar finger åt de där områdena där det sker skjutningar och säger ”oj, vad det är hemskt där”. De är med och bidrar till detta genom narkotikakonsumtionen, säger Stefan Löfven.
Luulin jo kuulleeni kaiken silloin, kuin Sverigestanian ministeri ehdotti ammuskeluiden hillitsemiseksi sitä, että ostetaan Balkanilta aseet pois. Lööperi vetää kyllä tällä selityksellä itsensä ykköseksi tässä kisassa.

@internetsi, sinulle on sanottu noiden lainausten laittamisesta ja aiemmin tuntui menevän jopa perille. Mikä siinä on niin vaikeaa?
Dagens Nyhatar kiittäisi mainostuloista.
« Viimeksi muokattu: 15.08.2019, 00:05:40 kirjoittanut internetsi »
N niin kuin nuiva. HO HO HO!

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 22 107
  • Liked: 51183
  • Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa
@internetsi, sinulle on sanottu noiden lainausten laittamisesta ja aiemmin tuntui menevän jopa perille. Mikä siinä on niin vaikeaa?

LISÄÄ LAINAUS.
Äänestys: Etnonationalismi, kyllä vai ei? Eli kannatatko vai etkö? Käy antamassa äänesi!

https://hommaforum.org/index.php/topic,129465.0.html

Kari Kinnunen

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 717
  • Liked: 8139
  • Antaa olla. Ei jaksa enää
Löfvenin timnttisesta logiikasta kiinnostuneille.

PT-medialla on asiasta Suomenkielinen juttu.

https://pt-media.org/2019/08/14/stefan-lofven-rikkaiden-huumeiden-kaytto-syyna-jengiampumisiin/

"
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on ratkaissut uusruotsalaisten jengiampumisien koodin. Ampumiset johtuvat Löfvenin mielestä rikkaiden ja hyväosaisten huumeiden käytöstä.
"

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 10 186
  • Liked: 6030
  • Je suis. Ihmisenä ja kuluttajana.
^ Oletettavasti Djursholm ja Danderyd eivät ole paikallisen punaviherkuplan keskittymiä. Kivasti Södermalmin kaltaisilla kohtuullisen valkoisilla alueilla asuvat punavihertävät suvaitsevaiset löytävät roskan toisen silmästä, mutta eivät malkaa omistaan: ”Onhan se segregaatio ikävä juttu ja ongelma on että me maahanmuuton kannattajat asutaan siisteillä etnisesesti ruotsalaisilla ja eurooppalaisperäisillä asuinalueilla, mutta ne tosirikkaat on vielä pahempia ja niillä on korkeammat muurit talojensa ympärillä.”
And madness and despair are a force.

Echidna

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 310
  • Liked: 2814
Kymppiuutisissa kerrottiin tänään, että Ruotsissa aiotaan lisätä poliisien määrää 30000:sta 40000:een vain viiden vuoden aikana!

Uutinen luettavissa maikkarin nettisivuilta:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/raaka-vakivalta-siirtyi-ruotsissa-kaduille-tavallisten-ihmisten-keskelle-naapurimaahan-palkataan-10-000-uutta-poliisia-muutamassa-vuodessa/7516134#gs.x7an85

Lainaus käyttäjältä: MTV Uutiset 2019-08-18
Raaka väkivalta siirtyi Ruotsissa kaduille tavallisten ihmisten keskelle – naapurimaahan palkataan 10 000 uutta poliisia muutamassa vuodessa

Kuolemaan johtavan väkivallan luonne on muuttunut Ruotsissa. Väkivallasta aiheutuvien kuolonuhrien määrä 90-luvulla oli lähes sama kuin tänä päivänä, mutta tuolloin väkivaltaa ilmeni lähinnä läheisissä ihmissuhteissa, kuten avioliitossa tai perhepiirissä.

Nykyään kyse on rikollisjengien välienselvittelyistä, joissa käytetään ampuma-aseita tai räjähteitä.

Ruotsin hallituksen mukaan tilanne on muuttunut entistä vakavammaksi, koska raaka väkivalta on siirtynyt kaduille, tavallisten ihmisten keskelle.

Poliisille on nyt päätetty antaa lisää resursseja rikollisuuden kitkemiseksi, kertoo sisäministeri Peter Damberg.

– Suurin muutos on poliisille myönnetyt lisäresurssit. Päätöksemme on, että tulevan viiden vuoden aikana palkkaamme Ruotsiin 10 000 uutta poliisia. Poliisien määrä nousee siis 30 000:sta 40 000:een vain viidessä vuodessa, se on valtava kehitys. Haluamme lisää poliiseja Ruotsin kaduille lisäämään turvallisuutta, hän sanoo.
...

Ministeri ei halua lähteä neuvomaan, miten Suomessa vältyttäisiin vastaavalta tilanteelta.

– Ei minulla ole antaa neuvoja Suomelle. Uskon, että Suomi tietää parhaiten itse miten hoitaa asiansa. Ruotsissa otamme huumekysymyksen todella vakavasti nyt, koska tajuamme, että merkittävä osa rikollisjengien rahoituksesta hankitaan huumekaupoilla.
...

Suomessa poliisivoimien vahvuus on Wikipedian mukaan 7800 (vuonna 2012).
Aikamoista, että Ruotsissa tarvitaan 10000 lisää turvaamaan katuja. Mikä ruotsalaisten oikein on tullut? Onkohan kyse äärioikeiston noususta vai mistäköhän...
Ruotsin sisäministeri Peter Damberg ei halua lähteä Suomea neuvomaan, miksiköhän?

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 449
  • Liked: 5289
^Nollatoleranssista ei vasemmisto pidä, mutta se olisi minusta avainsana katuturvallisuuden parantamisessa.

Saa nähdä siirtyykö mahdollisen Ruotsin nollatoleranssin käyttöönoton jälkeen liikkuva väestö entistä enemmän kohti Hölmölää.

Vellamo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 124
  • Liked: 15203
^Vain taivas on rajana, kun haittamaahanmuuton seurauksia hoidetaan niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Lisää poliiseja, turvatoimia, työryhmiä ja hankkeita, kotouttamistanttoja ja tukitoimia. Median toimesta puolestaan selittelyä, vähättelyä ja -han-argumentteja.

Missään maassa em. toimenpiteistä ei ole löytynyt toimivaa ratkaisua mokutuksen mukanaan tuomiin negatiivisiin lieveilmiöihin. Ja niinkauan kuin ongelmia hoidetaan auttamattomasti myöhässä tulevalla näennäispuuhastelulla perimmäisiin syihin puuttumisen sijaan, ne jatkavat yleistymistään ja kärjistymistään.

EU:ssa vaikuttaa lisäksi olevan valitettavasti vallalla paradigma, jossa esim. rikollisuuden perimmäisiin syihin puuttumista ja vaikuttamista kutsutaan 'demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen vastaiseksi' toiminnaksi. Ikävää on sen huolen ja kärsimyksen määrä, mitä tällainen umpihullu ajattelutapa ruohonjuuritasolla aiheuttaa monelle kansalaisille.
Pakkas yö on ja leiskuen, pohja loimujaan viskoo
Kansaa kartanon hiljaisen, yö sydän untaan kiskoo

Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 140
  • Liked: 13868
  • Lohjan persut
Kaivoin tuota Operaatio Huurretta, niin muistin tämän kokoelmaketjun.

Tänne myös "hommamuistiin" hieman tilastoja Sverigestaniasta. 2016 vuodelta on vain marras ja joulukuun luvut (siis tuolla sivustolla). 2017 löytyy kokonaan, edellisvuosi ja tämä vuosi viime kuun loppuun asti. Ja tuolla on siis alueittain kaikki ammuskelut, kaikki ammuskeluissa kuolleet ja ammuskeluissa haavoittuneet ja eriteltynä siis kuukausittain.

Tapaukset siis ei ole mitään metsästysonnettomuuksia, vaan tilastoinnissa on tietyt kriteerit. Pitää olla havaittavissa luoteja, hylsyjä tai ampumisen jälkiä ihmisissä taikka materiaaleissa sekä muissa tapauksissa ainakin yksi uskottava silminnäkijä.

2017: 324 paukuttelua, 43 kaatunutta, 139 haavoittunutta
2018: 306 paukuttelua, 45 kaatunutta, 136 haavoittunutta
2019: 263 paukuttelua, 33 kaatunutta,   91 haavoittunutta, siis viime kuun loppuun mennessä.

Alueellista jakaumaa kannattaa myös katsella.



Heitetään myös haavoittuneiden osalta hyvä esimerkki, kun sattui juuri tulemaan sopivasti. Nämä gansterit muka haluaa elää yhteiskunnan ulkopuolella, dialogipoliisille huudetaan kuinka "tämä on heidän aluettaan" ja dialogineuvotteluiden aikana (esim. Uppsalassa) joskus on vaadittu, että mellakointi loppuu, jos dialogipoliisi pysyy poissa alueelta. Mutta sitten kun ollaan saatu maistaa luodista, niin silloin yhteiskunnan palvelut kyllä kelpaa. Tyyli on se, että "kaivakaas kuula pois ja parsikaa, sit mä lähen vittuun täältä".

Niin tässäkin tapauksessa:
Lainaus
11 november 21:58, Mord/dråp, försök, Stockholms län
Man inkom på egen hand till sjukhus med skottskada i armen.

En man med skottskada i armen inkom strax efter klockan 22 på egen hand till en akutmottagning.

Den skottskadade mannen ska inte vara livshotande skadad. Mannen kan/ vill inte uppge hur eller var skadan har tillfogats.

En förundersökning gällande mordförsök är inledd.

Text av Polisen Stockholms län Publicerad 11 november 23:23
Lasarettiin pölähtää mies, jolla on ampumahaava kädessä. Ei tietysti hengenvaaraa, mutta ei osaa/halua kertoa, miten ja missä se on tullut. Murhaustutkintayritys tästä aina tulee kuitenkin, mutta aika hankalaa on tosiaan selvittää.

Hyvin mielenkiintoinen ilmiö.
« Viimeksi muokattu: 12.11.2019, 01:34:48 kirjoittanut internetsi »
N niin kuin nuiva. HO HO HO!


simppali

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 974
  • Liked: 4097
  • junior koodari
Onko ruotsin poliiseille annettu ohjeistus olla puutumatta tapauksiin, vai puuttuuko ko. maan poliiselta ns. jope mennä kertomaan totuuksia, en tiedä.

N. kuukausi sitten plärättiin eräässä koulutuksessa tilastoja pohjoismaiden kohdalla..muistaakseni ruotsalaisen poliisiin aseen käyttökynnys..siis ammutaan, on lähes 120% korkeampi, kuin Suomessa tai Norjassa.

Eli "dialogipoliisin" auktoriteetti on mennyttä, kun pelottaa, niin aletaan pyssyttelemään.

Tosin kohti ei saa ampua, paitsi vahingossa. Minua myös ihmetyttää murhien/tappojen tutkinta naapurimaassa...lähes jokapäivä jossain paukahtaa tai ammutaan, mutta ketään ei tunnu löytyvän epäillyksi..malmön tapauksessa jossa ammuttiin pizeriassa..tekijä(t) pakenivat paikalta polkupyörällä.

..mutta katosivat  outoa vai mitä?
« Viimeksi muokattu: 12.11.2019, 02:14:43 kirjoittanut simppali »


Titus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 374
  • Liked: 7222

Malmössä on ammuttu kuoliaaksi 38 ihmistä jengien välienselvittelyissä viime vuosina – poliisi selvitti kuusi tapausta

Etelä-Ruotsin Malmössä on ammuttu jengien välienselvittelyissä 38 ihmistä viimeisten kahdeksan vuoden aikana.

Poliisi on onnistunut selvittämään ampumisista kuusi, kertovat viranomaisten omat tilastot.
– Se on tuomittavaa, ja meidän täytyy parantaa. Meidän täytyy päästä yleisestikin paremmin kiinni ampumisiin ja räjähdyksiin. Ja meidän täytyy onnistua niiden selvittämisessä paremmin, jotta ihmisille tulee tunne, että onnistumme ja välitämme, sanoo poliisin jengiasiantuntija, komisario Gunnar Appelgren ruotsalaislehti Aftonbladetille.

Samalla aikavälillä Tukholmassa on tehty 61 ja Göteborgissa 29 vastaavaa murhaa. Tukholman murhista on selvitetty 20 prosenttia ja Göteborgin murhista seitsemän prosenttia.
Väkivalta turhauttaa

Jengirikollisuuden ulkopuolella tapahtuvista murhista poliisi selvittää reilut 90 prosenttia. Appelgrenin mukaan jengirikollisuuden selvittäminen on vaikeampaa.
– Osittain se johtuu siitä, että ihmiset ovat todella hiljaa tämänkaltaisiin tutkintoihin liittyen. Joskus on myös ongelmia todisteiden keräämisessä rikospaikalta.
Noin 20 prosentissa tapauksista kimppuumme hyökätään rikospaikalla, hän sanoo Aftonbladetille.


12.11.2019 KLO 18:01
https://ls24.fi/lannen-media/malmossa-on-ammuttu-kuoliaaksi-38-ihmista-jengien-valienselvittelyissa-viime-vuosina-poliisi-selvitti-kuusi-tapausta


Boldattu on jo aika paksua poliisin siedettäväksi, mutta niin vain dialogipoliisilta sujuu... Eli joka viidennessä rikospaikkatutkinnassa poliisin toimia hankaloitetaan hyökkäämällä tai sen uhalla ?

Tell me something, it's still "We the people," right ?

Shemeikka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 866
  • Liked: 8335
  • Oulu- Uleåborg
SVT txt-tv sivu 113

Lainaus
RUOTSI EUROOPAN HUONOIN

Nuorten 15-29-vuotiaitten kohdalla Ruotsi pistää silmään tilastoissa. Missään muussa maassa Euroopassa ei yhtä moni tässä ikäryhmässä ole sekaantunut ammuskeluihin ja aseella aiheutettuihin kuolemiin.

Näin kertoi kriminologi Ardavan Khoshnood maanantai-iltana ohjelmassa Aktuellt.

Khoshnood ei tarkalleen tiedä mistä Ruotsia koskeva tilastopiikki johtuu.

- Aseitten saatavuus esimerkiksi on erittäin hyvä ja toinen syy on, että me Ruotsissa olemme olleet hyvin naiiveja hyvin pitkään eikä tähän kysymykseen ole tartuttu, sanoo Khoshnood.
« Viimeksi muokattu: 12.11.2019, 20:49:30 kirjoittanut Shemeikka »
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

(Oulu PS) http://asfalttikukka.blogspot.fi/
Nude but not naked.

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Somehow, Satan got behind me

Peltipaita

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 729
  • Liked: 8959
  • Politiikan tutkija ja taidekriitikko
Lainaus
Khoshnood ei tarkalleen tiedä mistä Ruotsia koskeva tilastopiikki johtuu.

- Aseitten saatavuus esimerkiksi erittäin hyvä (syy)
Ruotsissa oli varmaankin 70-luvulla hyvin samankaltainen asekuolematilasto kuin Suomessa. Mutta sitten tapahtui jotain. Tuskin Ruotsissa aseiden saatavuus on sinänsä sen kummempi kuin Suomessa. Mutta aseita haluavien määrä lienee kasvanut. Mikähän on syynä?
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 187
  • Liked: 19084
  • Persuhtava keskustelija
Niin kauan kun kultamunista ei voi edes ajatella mitään pahaa, ei voi ymmärtää mistä Ruotsin ongelmat johtuu.

Ensin pitää kyetä hyväksymään se tosiasia, että pääosaltaan tänne tulleet kehitysmaalaiset on kaikkea muuta kuin hyviä ihmisiä, ja niitten hyvienkin kulttuuritausta on niin toisenlainen että nekin näyttäytyy meille erittäin huonoina ihmisinä.

Puhumattakaan niistä miljoonista rikollisista ja seikkailijoista joita tänne on tullut ihan vaan pelleilemään meidän kustannuksella.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

MiljonääriPlayboy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 230
  • Liked: 11913
On se kyllä todellinen mysteeri. Samoin kuin se, miten Ardavan Khoshnood niminen kriminologi ei sitten millään kykene keksimään syytä moiselle ilmiölle. Ei sitten millään.  :roll:
PolPolle tiedoksi:
A) kaikki kirjoittamani on sarkasmia
B) Vous êtes des collaborateurs

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 140
  • Liked: 13868
  • Lohjan persut
Heitän nyt ulkomuistista Suomen lukuja. Henkirikosten määrä on laskussa, 2017 taisi olla uusi ennätys, vain 61 henkirikosta. Teoista noin 40% tehdään teräaseella, 20% ilman mitään välinettä ja 10% sitten jollakin (tylpällä) esineellä. Eli 70% käytännössä puukolla, silmittömästi hakkaamalla&potkimalla ja "kättä pidemmällä". Noin 15% sitten muilla välineillä (kuristamalla jollakin, myrkyttämällä, polttamalla, autolla liiskaamalla, jne.) Alkoholilla oli jotakin osuutta asiaan n. 90%:ssa henkirikostapauksista. Tästäkin asiasta kuinkas ollakaan, Reporadio löysi taas aiheen haukkua suomalaisia, kuin olemme huonompia kuin ruotsalaiset.

Jäljelle jää sitten aseet, joiden osuus on noin 15%. Tarkkaa prosenttimäärää en muista.

Selvittämisprosentista sen verran, että suurimmassa osassa tekijä on selvillä jo silloin, kun poliisi saa kuulla asiasta. Ensimmäisen 24 tunnin aikana poliisilla on tiedossa tekijä 75%:ssa henkirikostapauksista, viikon kuluessa 90% ja kuukauden kuluessa 94%. Vain 6% henkirikoksista on kuukauden kuluttua edelleen "pimeänä". Joissakin tutkinta kestää ja kestää, mutta kokonaisuudessaan Suomen henkirikosten selvitysprosentti on 98%.

Henkirikoskatsauksen mukaan tekijöistä 2,5% kuului järjestäytyneeseen rikollisryhmään (käytännössä siis pärinäpoikiin ja UB:hen), uhreista taas 0,7%. Järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvä motiivi löytyi 4%:ssa henkirikoksista.

Rikosnimikkeistä voi päätellä myös jotakin, vaikka lainsäädäntö onkin hieman erilainen. Murha on ns. törkeä tappo, koska se vaatii lähes aina suunnitelmallisuutta tai sitten muuta törkeyttä. Suomessa henkirikoksista murhia oli 25% ja tappoja 58%.

Samassa katsauksessa muuten mainitaan sivulla 52:
Lainaus
Naapurimaassamme Ruotsissa henkirikollisuus on kääntynyt vuoden 2014 jälkeen selvään kasvuun. Taustalla ei ole ollut kansainvälinen tai kansallinen terrorismi, vaan etnisten rikollisryhmien keskinäinen väkivalta, jonka uhreiksi on joutunut myös täysin sivullisia, väärään aikaan väärässä paikassa olleita ihmisiä. Vuosittain surmattujen määrä on lisääntynyt muutamassa vuodessa 20–30 surmatulla aiempaan nähden. Suomessa tilanne on Ruotsiin tai muihin Pohjoismaihin nähden toistaiseksi toinen: uusien etnisten vähemmistöjen rooli henkirikollisuudessa on edelleen pieni, etnisen järjestäytyneen rikollisuuden vieläkin pienempi. Nykytilanne ei kuitenkaan ole tae siitä, että tilanne säilyisi ongelmattomana myös tulevaisuudessa. Olisi hyvä selvittää, missä Skandinavian maissa on epäonnistuttu, ja pyrkiä välttämään samojen yhteiskunnallisten ongelmien kehittyminen täällä. Näin toivottavasti vastuunalaisissa viranomaisissa ja poliittisissa päätöksentekoelimissä jo toimitaankin.
Mainittakoon, että tuo viimeinen "olisi hyvä selvittää" taisi olla Martti Lehden pyyntö saada töitä myös seuraavaksi vuodeksi ja siinä hän onnistuikin. Vähän aikaa sitten julkaistiin hieman vastaava katsaus Pohjoismaiden osalta, missä myös Lehti oli mukana.



Malmössä on ammuttu kuoliaaksi 38 ihmistä jengien välienselvittelyissä viime vuosina – poliisi selvitti kuusi tapausta

Tukholman murhista on selvitetty 20 prosenttia ja Göteborgin murhista seitsemän prosenttia.
Pitääkin katsoa, mikä aikaväli on kyseessä. Malmöh'n selvitysprosentti on siis 16%.

Tosin omilla sivuillaan Sverigestanian dialogipoliisi mainostaa, kuinka henkirikosten selvitysprosentti on korkea:
Lainaus
Uppklaringen av dödligt våld är hög

Uppklaringen vid dödligt våld är hög. Detta beror sannolikt på att dödligt våld ses som de mest allvarliga brott vi har, vilket gör att polisen satsar stora resurser på varje enskilt fall, och att de inblandade i stor utsträckning känner varandra sedan tidigare.
Paskapuhetta, ainakin osittain. Kyllä dialogipoliisi selvittää Jällivaaran ryyppykämpässä tehdyn puukotustapon samalla tavalla kuin kollegansa Suomessa. Nämä järjestäytyneen rikollisuuden murhat ovat sitten niitä vaikeimpia, ja sehän laskee selvitysprosenttia.

(Pitääkin kaivaa nuo vastaavat luvut ajan kanssa esille, vertailu voi olla mielenkiintoinen...)

Sverigestaniassa henkirikoksia oli vuonna 2018 kaikkiaan 108 kappaletta. Jos siis Suomessa tehtiin noin 15% henkirikoksista ampuma-aseilla (myös 2018), niin Sverigestanian Brå:n mukaan vielä vuonna 2011 oli siellä vastaava luku 21%. Vuonna 2018 Sverigestaniassa 40% henkirikoksista tehtiin ampuma-aseella.
Lainaus
Användning av skjutvapen

Sedan 2011 indelas de konstaterade fallen av dödligt våld efter om brotten begåtts med eller utan användning av skjutvapen. År 2018 användes skjutvapen i 43 fall, vilket är 3 fall fler än föregående år. Resterande 65 fall begicks utan skjutvapen, vilket är 8 fall färre än 2017. Antalet konstaterade fall där skjutvapen har använts har ökat stadigt sedan 2011 från 17 fall 2011, till 43 fall 2018. Skjutvapen användes i 40 procent av de konstaterade fallen av dödligt våld 2018, vilket är 5 procentenheter högre än året innan, då andelen uppgick till 35 procent. Andelen konstaterade fall av dödligt våld där skjutvapen använts har i det närmaste fördubblats (från 21 till 40 procent) sedan 2011.
Suomi 15%, Sverigestania 40%.

Piti hieman kaivaa, mutta täältä löytyi Brå:n hieman vastaava katsaus, mistä selviää motiiveja henkirikoksille. Erityisesti pitää katsoa sitä, paljonko motiivia löytyy siitä järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuulumisesta. Tässä:
Lainaus
Tabell 10. Motiv och orsaker till fallen av dödligt våld, efter offrets kön.
2014–2017

Därav: brottsoffer och/eller gärningsperson som tillhör ett kriminellt nätverk eller en kriminell gruppering:
Kvinnligt brottsoffer: -
Manligt brottsoffer: 23%
Totalt: 17%
Suomi 2,5%, Sverigestania 17%.

(Lisäksi mainittakoon, että Sverigestaniassa on erikseen luokiteltu rikolliseen ympäristöön kuuluminen, på svenska "Brottsoffer och/eller gärningsperson som tillhör den kriminella miljön" ja tuossa luku on 31%. Ei vissiin olisi väärin sanoa, että Suomi 2,5% ja Sverigestania 48%.)

Äsken siteeratusta katsauksesta ei löytynyt lukumääriä sille, paljonko on murhia, tappoja ja muita, pelkkiä käppyröitä. Brån yhteenvedoista ihan sivuiltakin näkee, paljonko on annettu vuonna 2018 tuomioita murhista ja tapoista:
Lainaus
Jämfört med året innan har antalet lagföringsbeslut för mord ökat med 28 beslut, eller 23 procent. Ökningen utgjordes av domslut mot män, som ökat med 35 beslut, eller 32 procent. Domslut mot kvinnor minskade istället med 7 beslut, eller 58 procent. Antalet lagföringsbeslut med dråp som huvudbrott som i princip var oförändrat jämfört med 2017 (en minskning med 1 beslut, eller 5 procent).
Murhat lisääntyneet 23%. Miehiä murhataan entistä enemmän (+32%) ja naisia entistä vähemmän (-58%). Tappojen määrä pysyy samana.

Vuonna 2018 annettiin kokonaisuudessaan tuomio 170:stä henkirikoksesta. Näistä murhia oli 150 kappaletta ja tappoja 20, eli siis 88% henkirikoksista on murhia ja 12% tappoja. Tässä ei ole huomioitu sitä, että on muitakin rikosnimikkeitä (kuolemantuottamusta, jne.) ja lainsäädäntö on erilainen.

Suomessa siis yli puolet henkirikoksista on känniläisten puukkotappoja ja vain neljäsosa murhia. Sverigestaniassa taas on toisinpäin, henkirikokset ovat useammin suunnitelmallisia ja raakoja, eikä mitään Arska tuikkaa Reiskaa, vaan Hassan ampuu Jafaria.


Suomi-Sverigestania: 3-0
N niin kuin nuiva. HO HO HO!

Tagit: