Kirjoittaja Aihe: 2016-01-01 Hollanti aloitti kautensa EU:n puheenjohtajamaana  (Luettu 1220 kertaa)

Valli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 463
  • Liked: 8455
Hollanti on sitten EU:n uusi puheenjohtajamaa. Itse en kyseisen maan touhuja ole hirveästi seuraillut mutta ilmeisesti se on saanut oman osansa monikulttuurisuuden "ihanuudesta". Kyseinen puheenjohtajan tehtävä taitaa olla enemmän asioiden eteenpäin viemistä ja mielipiteisiin vaikuttamista ja mietinkin että mitenkähän hollantilaiset tulevat tehtävästään selviämään?

Lainaus
Hollanti on aloittanut puolivuotisen kautensa EU:n puheenjohtajamaana. Hollannin jälkeen puheenjohtajuus siirtyy Slovakialle heinäkuun alusta alkaen.
Puheenjohtajamaalla on päävastuu Euroopan unionin neuvoston työskentelystä ja sillä on mahdollisuus vaikuttaa merkittävästi kaudella esille otettaviin ja käsiteltäviin kysymyksiin.

Hollanti on kertonut keskittyvänsä kaudellaan erityisesti Eurooppaa koettelevaan muuttoliikkeeseen ja kansainväliseen turvallisuuteen, innovaatioiden edistämiseen ja työpaikkojen luomiseen, vankkaan euroalueeseen ja eteenpäin katsovaan ilmasto- ja energiapolitiikkaan.

Nyt alkanut kausi on Hollannille jo kahdestoista, edellisen kerran se oli puheenjohtajamaa 2004.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1451614822325.html

Tagit: