HOMMAN UUTISHUONE > Vastaanottokeskukset

Vantaa: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset

(1/27) > >>

Ink Visitor:

--- Lainaus ---Kotouma Oy perustaa tyhjillään olevaan yksityiseen vanhainkotiin 16–17-vuotiaiden turvapaikanhakijoiden tuetun asumisen yksikön. Kivistön Paasitielle sijoitetaan 30, yksin Suomeen tullutta, nuorta, kertoo toimitusjohtaja Lari Christensen.

Alaikäisyksikköön haetaan parhaillaan henkilökuntaa, kuten sairaanhoitajaa ja ohjaajia. Christensenin mukaan paikka yritetään avata vuodenvaihteeseen mennessä.

Todennäköisesti Kivistöön sijoitetaan Afganistanista lähteneitä nuoria.

– Afgaaneja tulee nyt paljon, he alkavat olla suurin turvapaikanhakijoiden ryhmä. Ja afgaaneissa on suhteessa paljon alaikäisiä, kertoo Maahanmuuttoviraston kehitysjohtaja Pekka Nuutinen.

Kivistön alaikäisyksikkö on jouduttu polkaisemaan alkuun vauhdilla niin kuin vastaanottokeskuksetkin.

– Meillä on ollut kiire, Nuutinen toteaa.

Hän pahoittelee, että siksi tiedonkulku ei ole ollut parasta mahdollista esimerkiksi Vantaan kaupungin suuntaan.

Myös Christensen sanoo, että asiassa ei ole toimittu salamyhkäisesti, mutta kiireellisyyden takia yhtiö alkoi hakea henkilökuntaa ennen kuin se sai kirjallista toimeksiantoa Maahanmuuttovirastolta.

– Henkilökunta pitää perehdyttää, sillä kellään ei ole valmiiksi kokemusta tällaisesta työstä, Christensen huomauttaa.

Suomeen on nyt saapunut kaikkiaan 30 000 turvapaikanhakijaa tänä vuonna.

Vantaalla on neljä vastaanottokeskusta.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/340232-nuorille-turvapaikanhakijoille-tuetun-asumisen-yksikko-kivistoon


--- Lainaus päättyy ---

Ja näin on tuhottu jälleen idyllinen pientaloalue...

Sydämistynyt:
Käytännössä "16-17 -vuotiaat nuoret" tarkoittaa 20-35 -vuotiaita miehiä, joilla on pokkaa valehdella olevansa juuri ja juuri alaikäisiä varman turvapaikan toivossa.

Kempeleessä herättiin tänä aamuna arkeen juuri samanlaisen "alaikäisyksikön" vieressä:

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/14-vuotias-tytto-raiskattiin-kempeleessa-kaksi-otettu-kiinni/713129/

Ink Visitor:

--- Lainaus ---”Ketään ei häädetty turvapaikanhakijoiden tieltä Kivistössä”

Maahanmuuttovirasto Migri ja Kotouma Oy ovat perustamassa alaikäisille, 16–17-vuotiaille, turvapaikanhakijoille tuetun asumisen yksikön Vantaan Kivistöön. Paasitielle tulee 30 nuorta näillä näkymin vuodenvaihteen tienoilla.

Kiinteistö on tällä hetkellä tyhjillään, mutta siinä on vielä vuokralla hoivapalveluita tuottava Attendo. Talossa on aiemmin toiminut Attendon Selina-hoitokoti. Vanhukset ovat muuttaneet pois jo pari kolme vuotta sitten uusiin hoivakoteihin, koska tilat eivät enää olleet asukkaille tarkoituksenmukaiset.

Attendon lapsiperhepalveluista ja lastensuojeluasioista vastaava palvelualuejohtaja Tarmo Pekola kertoo, että vanhusten jälkeen tiloja käyttivät jonkin aikaa vammautuneet ja monisairaat. Sen jälkeen Attendo suunnitteli taloon lastenkotia, mutta se ei toteutunut.

 – Tänä vuonna siellä ei ole ollut asiakkaita, Pekola sanoo.

 Hän korostaa, että ketään ei ole häädetty pois turvapaikanhakijoiden takia.

Alaikäisten tuetun asumisen yksikkö on ensimmäinen Vantaalla.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/341530-ketaan-ei-haadetty-turvapaikanhakijoiden-tielta-kivistossa


--- Lainaus päättyy ---

Impi Syvärivi:
Facebookin Refugee Hospitality Clubissa on mielenkiintoinen keskustelu, jossa ihmetellään Luona OY:n ylläpitämää VOK:ia Vantaan lentokentän lähellä. Yksi keskustelijoista kertoo, että alue on suljettu ja keittiöveitsetkin on poistettu käytöstä.


--- Lainaus ---Keittiöistä on poistettu veitset. Ennen kuin kukaan tekee mitään, kannattaa keskustella juristin kanssa.
--- Lainaus päättyy ---

Muutama keskustelija vakuuttelee, että alue on turvattu asukkaiden turvallisuuden vuoksi, mutta minähän paatuneena rasistina epäilen, että tänne on nyt kerätty lukkojen taakse palautettavat kultamunat. Otin osasta keskustelua kuvakaappaukset.

Siili:
On toki logistisesti järkevää asuttaa poislennätettävät mahdollisimman lähelle kansainvälistä lentokenttää.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta