UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2015-12-08 Hallitus kertoo turvapaikkapolitiikan uusista linjauksista  (Luettu 92342 kertaa)

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 699
  • Liked: 59937
Näin Suomi hillitsi turvapaikanhakijoiden "hallitsematonta virtaa" – turvapaikkapoliittisen ohjelman tavoitteet suurelta osin saavutettu

https://yle.fi/uutiset/3-9665413

Kansliapäällikkö Nerg ja Amnestyn tiedottaja valehtelemassa, että toimenpideohjelman vaatimus "poikkeuksellisista toimista", jos Dublin-systeemi ei toimi, jolla viitattiin radikaaleihin rajatoimenpiteisiin, tuleekin kuitatuksi Dublin-järjestelmän uudistuksella.

Jäi mainitsematta, että uudistus tarkoittaisi toimenpideohjelman viittaaman entisen Dublin-järjestelmän periaatteiden romuttamista ja pakollista EU-taakanjakoa, joka puolestaan on hallitusohjelman vastainen.

Perheenyhdistämisen lisäkiristysten torjuminen selitetään jutussa sillä, että valtioneuvostonkin mielestä vaikutukset olisivat pieniä. Oikeasti tämä oli kaikkia maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä vastustavan Väestöliiton monikulttuuriasiantuntijoiden (joilta perheenyhdistämisselvitys tilattiin) kanta, johon sisäministeri Risikko sitten myöhemmin yhtyi.

Toimittaja Eero Mäntymaa kehuu, että hallitus on toteuttanut toimenpideohjelmaa "määrätietoisella tarmolla". Ei sanaakaan EU-taakanjaosta.

Simon Elo käyttää nyt tuota Eero Mäntymaan juttua ja siinä Päivi Nergin ja Amnestyn tiedottajan "asiantuntijoiden arviota" todisteena siitä, että hallitus on muka "lähes kokonaan ja keskeisimmiltä osiltaan toteuttanut 80-kohtaisen turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelmansa", mitä se nimenomaan on ajat sitten kieltäytynyt tekemästä. Ohjelman toteuttaminen keskeytettiin jo vuosi ennen Sinisten perustamista, eikä esimerkiksi perheenyhdistämisedellytyksiä otettu käyttöön luvatussa EU-direktiivin sallimassa laajuudessa.

Lainaus
Simon Elo: Myöhäisheränneet punavihreät ovat vastustaneet kaikkia turvapaikkalinjan tiukennuksia

”Jopa liberaaleina tunnetut oppositiopuolueet huutavat Oulun ja Helsingin lastenraiskausrinkien vuoksi nyt tiukempaa rikos- ja maahanmuuttolainsäädäntöä. Ääni kellossa on muuttunut yhdessä viikonlopussa”, toteaa Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo. ”Hallitus on toteuttanut valtaosan vuonna 2015 laaditusta 80-kohtaisesta ohjelmasta, jolla on tiukennettu ennen näkemättömällä tavalla Suomen maahanmuuttolainsäädäntöä”, Elo muistuttaa.

”Olen varma, että millään muulla hallituskokoonpanolla muutoksia ei olisi toteutettu. Väitän myös, että meidän sinisten poliitikkojemme panos on ollut korvaamaton. Ilman meitä muutoksia ei olisi tehty tai ne olisivat ainakin vähäisempiä”, Elo toteaa. ”Suomi on tiukentanut perheen yhdistämisen kriteerejä merkittävästi. Lisäksi humanitäärisen suojelun perusteella ei myönnetä enää oleskelulupia. Yle uutisoi jo kesällä 2017 asiantuntijoiden arvion, että hallitus on lähes kokonaan ja keskeisimmiltä osiltaan toteuttanut 80-kohtaisen turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelmansa.”

[...]

Lisätietoja:
Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo
Sininen tulevaisuus 15.1.2019
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 20 788
  • Liked: 31674
  • Paetkoon ken voi
Lainaus
Siniset vaatii poikkeuslakia, väläyttää hallituksesta lähtemistä – Elo: ”Tarvittaessa mennään viimeiselle rannalle”
Sinisten Jari Lindström ja sinisten ryhmänjohtaja Simon Elo esittelivät vaatimuksensa tiedotusvälineille tiistaina. Lindström oli hiljaa koko tiedotustilaisuuden ajan. Elon mukaan Lindströmin läsnäolo todisti, että sinisten ministeriryhmä on vaatimisten takana.

Julkaistu: 16.1. 13:49

Elon mukaan pallo on nyt hallituskumppaneilla.
Siniset esittelivät tiistaina toimenpide-esityksensä seksuaalirikollisuuden ja ulkomaalaisten tekemien rikosten ehkäisemiseksi.

Siniset vaativat kansainvälisten sopimusten uudelleen arvioimista ja linjasivat, että seksuaalirikoksista tuomitut tulisi lähettää myös niihin maihin, ”joissa ei ole turvallista”.

Siniset saivat hallituksen piiristä heti kylmän suihkun.

    Lue lisää: Siniset ehdottaa poikkeuslakia: Törkeisiin rikoksiin tuomitut palautettava, vaikka kotimaassa uhkaisi kuolemantuomio

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok) kehotti sinisiä laittamaan ”jäitä hattuun” ja lisäsi, että ”minkään kiihkon vallassa minkään pykälän muuttaminen ei ole järkevää”.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) totesi, että ”ihmisiä ei voi lähettää kuolemaan”.

Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoi Demokraatti-lehdelle tiistaina, että siniset ovat valmiita lähtemään hallituksesta, jos tyydyttävää ratkaisua ei löydy.

Simon Elo, voivatko siniset 1,5 prosentin kannatuksella kiristää hallitusta?

– En minä ketään uhkaile tai kiristä, olemme esittäneet listamme tilanteessa, jossa suomalaiset odottavat poikkeuksellisia ratkaisuja. Nyt on kyse keskusta ja kokoomuksesta. Katsotaan, miten neuvotteluissa käy.

– Hallituksessa on kolme puoluetta, ja ilman meitä, sinisiä, tämä hallitus ei olisi aikanaan jatkanut eikä olisi ollut toimintakykyinen. Meitä tarvitaan hallituksessa yhtä lailla kuin kahta muutakin.

Eli olette valmiita jopa kaatamaan hallituksen, jos asiasta ei löydy yhteisymmärrystä?

– Olemme tosissamme siinä, että ei käy, että mitään uusia toimenpiteitä ei ryhdyttäisi tekemään. Selitykseksi ei käy, että aikaa on liian vähän, tarvitaan tositoimia ja Suomen hallituksen on vastattava kansalaisten huutoon.

– Tällainen seksuaalirikollisuus pitää pystyä torjumaan, tätä ilmiötä ei ole Suomessa aikaisemmin ollut eli lapsiin kohdistuneita seksuaalirikosrinkejä, joissa tekijät ovat olleet läheisissä yhteyksissä toisiinsa.

Kaikki eduskuntapuolueet sitotuivat tiistaina viemään pikavauhtia eteenpäin kolmea lakiesitystä. Tämä ei siis riitä sinisille, vaan vaaditte tiukempia keinoja?

– Tämä ilmiö liittyy seksuaalirikollisuuden lisäksi turvapaikkapolitiikkaan, koska tekijät ovat ulkomaalais- ja turvapaikkataustaisia, joko kansalaisuuden saaneita tai turvapaikkapolitiikan piirissä. Silloin pitää löytää uusia ratkaisuja, jotka liittyvät turvapaikkakäytäntöön.

– Eihän tässä mitään poikkeuksellista ole, muistetaan vaikka sote-neuvottelut syksyltä 2015 – viimeiselle rannalle tarvittaessa mennään, mutta uskon, että keskusta ja kokoomus haluavat vastata kansan huutoon. ... *lisää uhoilua*

https://www.is.fi/politiikka/art-2000005967423.html

Radio

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 413
  • Liked: 376
  • Radio vihapuhe
Punamusta Hullitus sinisineen kaivaa verta nenästään "linjauksillaan". Jos Suomen kansa on niin saataanallisen tyhmää vaalikarjaa, niin pitäköön Sipilänsa ja Orponsa, Vielä demari Rinne mukaan, niin kyllä herroja naurattaa.
Orpo haluaa 10 000 lisää raiskaajia ja vokkeihin tätejä ja tulkkeja paapomaan. Muuten menee yhteiskunta nurin.
Meillä vihataan kaikkea ja kaikkia. Viha voimistaa!

Veturinainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 760
  • Liked: 4836
  • Nuivuus perustuu kognitioon, ei rasismiin.
Netissä pyörii tähän hyvin sopiva kuva.
Kyseessä ei ole "pakolaiskriisi" vaan sosiaaliturvamotivoitunut turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttökriisi. (Veturihenkilö)

"Ei ole koskaan paluuta siihen Suomeen, joka meillä vielä muutamia vuosia sitten oli. Asia on hyväksyttävä ja sen kanssa on opittava elämään." (SPR:n puheenjohtaja Pertti Torstila)

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 699
  • Liked: 59937
Helsingin Sanomat: Missä ne 32 000 ovat nyt? 2.3.2019

Lainaus
Syinä hakijoiden määrän romahtamiseen arvioidaan olevan Suomen kiristynyt lainsäädäntö sekä pakolaisten kulkureittien sulkeutuminen Euroopassa.
Verkkouutiset: HS: Turvapaikanhakijoiden määrä romahti 2015 jälkeen 2.3.2019

Lainsäädännön pikku kiristykset (lähinnä humanitaarisen suojelun kategorian poistaminen) eivät selitä oikein mitään. Suomi on nyt Ruotsiin verrattuna suhteessa vieläkin löysemmän politiikan maa kuin vuonna 2015. Esimerkiksi irakilaisten ja afganistanilaisten hyväksymisprosentit ovat hiljalleen palanneet lähes vuoden 2015 tasolle ja ne ovat noin kaksinkertaiset Ruotsiin verrattuna.

Lainaus käyttäjältä: Sami Sillanpää, HS
Vuoden 2015 jälkeen lakeja on kiristetty. Oleskelulupaa ei voi enää saada humanitäärisen suojelun perusteella ja toissijaisen suojelun ehtoja on tiukennettu. Kaikki jatkolupaa hakevat tuskin tulevat sitä saamaan.

Jos tarkkoja ollaan, niin oleskeluluvan voi edelleen saada humanitaarisen suojelun perusteella, kun toissijaisen suojelun kategoriaa on laajennettu, mutta humanitaarisen suojelun kategoria on poistettu. Kategorian poistamisen merkitys oli kuitenkin niin pieni, ehkä prosentin luokkaa, että sitä ei erota tilastoista.

En oikein keksi, mitä toimittaja tarkoittaa, että toissijaisen suojelun ehtoja olisi tiukennettu laissa. Jos on, niin vain jossain aivan pienissä kohdissa, jotka eivät vaikuta näkyvästi Suomen korkeisiin hyväksymisprosentteihin. Maahanmuuttovirasto alkoi kyllä vuonna 2016 soveltaa turvapaikkapäätöksissä ns. maan sisäisen paon mahdollisuutta, minkä muut maat olivat tehneet jo aikoja sitten, mutta siihen ei tarvittu lakimuutosta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 699
  • Liked: 59937
Tällainen kiertää somessa:

Uuninpankkopoika Saku Timonen: Oikeusvaltion paluu 5.6.2019

Lainaus käyttäjältä: Saku Timonen
Hyväksytyn hallitusohjelman mukaan turvapaikanhakijoille palautetaan oikeus käyttää avustajaa turvapaikkapuhuttelussa. Avustajille maksettavissa palkkioissa palataan työtuntien mukaiseen laskutukseen, ja valitusaika kielteiseen päätökseen palautetaan ennalleen 21 päivästä 30 päivään.

Kielteisen päätöksen saaneiden palautukset jatkuvat, mutta työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat jatkossa saada oleskeluluvan työn perusteella nykyistä joustavammin. Paperittomuutta ehkäistään ja torjutaan viranomaisyhteistyöllä, ja laittoman maahantulon ja maassa oleskelun vastainen toimintaohjelma päivitetään.

Tämä tarkoittaa paluuta takaisin oikeusvaltioksi lähes kolmen vuoden korpivaelluksen jälkeen.

Siinä tapauksessa Suomi on ollut ja on jälleen kolmen vuoden jälkeen maailman ainoa oikeusvaltio, sillä jo pelkästään tuo jättilaskutuksen mahdollistava oikeusavustajien ylärajaton tuntipalkkiojärjestelmä on käsittääkseni ainutlaatuinen.

Lainaus käyttäjältä: Saku Timonen
Kesällä 2016 hyväksyttiin lakimuutokset, joilla ihmiset asetettiin eriarvoiseen asemaan lain edessä vastoin Suomen perustuslakia. Silloin poistettiin turvapaikanhakijoilta oikeus käyttää puhuttelussa avustajaa.

Laki hyväksyttiin normaalissa järjestyksessä myös perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Kukaan eduskunnassa ei ole haastanut lakiesitystä siitä, että se olisi ollut vastoin perustuslakia, mikä olisikin naurettava väite.

Eikä laki tietenkään poistanut oikeutta käyttää avustajaa vaan oikeuden saada valtion maksama avustaja.

Lainaus käyttäjältä: Saku Timonen
Oikeus avustajaan annettiin vasta valitusvaiheessa, ja silloinkin avustajan palkkio määräytyi tavallisen tuntiveloituksen sijaan kiinteästi. Tämä houkutteli alalle asiat huonosti hallitsevia avustajia, joille asiakkaan etua tärkeämpää saattoi olla laskun kirjoittaminen. Kiinteä palkkio ei houkutellut osaajia hoitamaan vaikeita ja työteliäitä juttuja.

Eivätköhän juuri ne aiemmat rajoittamattomat palkkiot houkutelleet alalle hämärämiehiä, joille asiakkaan etua tärkeämpää saattoi olla laskun kirjoittaminen:

Iltalehti: Asianajajaliitto: Turvapaikanhakijoita yritetty ostaa lakipalvelujen asiakkaiksi 10.12.2015

Lainaus käyttäjältä: Saku Timonen
Va­li­tu­sai­ka hal­lin­to-oi­keu­teen lyhennettiin 21 päi­vään ja Kor­keim­paan hal­lin­to-oi­keu­teen 14 päi­vään. Yleinen valitusaika on 30 päivää, joten turvapaikanhakijat asetettiin lain edessä eriarvoiseen asemaan. Päätöstä perusteltiin turvapaikanhakijoiden aiheuttamalla kuormituksella tuomioistuimille ja valtiontaloudelle.

Yleinen valitusaika on 30 päivää, mutta tapauskohtaisesti on käytössä myös lyhyempiä valitusaikoja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt esimerkiksi 15 päivän valitusaikaa riittävänä mutta 48 tunnin valitusaikaa ongelmallisena. Ranskassa turvapaikanhakijoiden valitusaika on tuo 15 päivää.

Valitusajan lyhentämistä perusteltiin lakiesityksessä prosessin kokonaiskeston lyhentymisellä.

Lainaus käyttäjältä: Saku Timonen
Kirjoitin silloin, että jatkossa ihan mikä tahansa ihmisryhmä voidaan asettaa lain edessä eriarvoiseen asemaan ihan vain sillä perusteella, että nämä ihmiset ovat taloudellinen rasite valtiolle.

No, onko näin tapahtunut? Ei ole, eikä tapahtunut silloinkaan, sillä lakimuutosta ei perusteltu "ihan vain" taloudellisella rasitteella.

Lainaus
Vielä pahempaa seurasi joulukuussa 2016. Silloin vain neljän ministerin päätöksellä käynnistettiin toimenpideohjelma paperittomien etsimiseksi ja palauttamiseksi. Tämä paperittomien ongelma aiheutettiin ihan itse poistamalla kokonaan mahdollisuus myöntää oleskelulupa humanitäärisistä syistä niille, jotka eivät täytä turvapaikan myöntämisen edellytyksiä, mutta joita heidän kotimaansa ei suostu ottamaan vastaan. Heistä ihan tekemällä tehtiin paperittomia eli laittomasti maassa oleskelevia.

Kukaan ei vaivautunut pohtimaan mitä tehdään heille, jotka eivät saa turvapaikkaa, mutta joita heidän kotimaansa tai mikään muukaan maa ei suostu ottamaan vastaan.

Kysehän on siitä, että käännytyspäätöksen saaneet kieltäytyvät lähtemästä vapaaehtoisesti, eikä kotimaa (esim. Irak) välttämättä ota vastaan pakkopalautettuja. Humanitääristen oleskelulupien jakaminen Suomeen tahallaan laittomiksi siirtolaisiksi jättäytyville tekisi tyhjäksi koko turvapaikkaprosessin, jos oleskeluluvan saisi automaattisesti turvapaikkatutkinnan lopputuloksesta riippumatta.

Edit:
Timonen vielä ymmärtämättömyyttään sekoittaa asiat. Vuoden 2015 heinäkuussa tuli voimaan edellisen hallituksen lakimuutos, jolla lakattiin myöntämästä väliaikaisia oleskelulupia kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille, jotka itse tekevät käännyttämisensä mahdottomaksi. Vuoden 2016 toukokuussa puolestaan luovuttiin erillisestä humanitaarisen suojelun oleskelulupakategoriasta. Timosen mainitsema joulukuun 2016 toimenpideohjelma laittoman maassa oleskelun ehkäisyyn ja hallintaan ei liittynyt näihin tai ylipäätään oleskelulupien myöntämisperusteisiin millään lailla. Toimenpideohjelma oli merkityksetöntä "seurataan, arvioidaan, kehitetään, ohjeistetaan"-liturgiaa ilman toimenpiteitä.

Lainaus käyttäjältä: Saku Timonen
Vaikka heillä olisi ollut työpaikka, niin he olivat laittomia ihmisiä oikeusvaltiona itseään pitävässä maassa. Koska heitä ei virallisesti saanut olla olemassa, niin heistä tuli helposti pimeää halpatyövoimaa.

Ketään turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjää ei ole pidetty Suomessa pakolla, vaan laillisena vaihtoehtona on ollut ilmainen matka kotiin ja lähtömaan palkkatasoon verrattuna huomattava summa rahaa.

Lainaus käyttäjältä: Saku Timonen
Nyt oikeusvaltio tekee paluun, ja jo oli aikakin. Tämä ei tarkoita sitä, että kuka tahansa saisi oleskeluluvan, sillä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautukset jatkuvat. Pitää kuitenkin olla maa, johon heidät voidaan palauttaa.

Oikeusvaltiossa ei ole laittomia ihmisiä eikä oikeusvaltio aseta ihmisiä eriarvoiseen asemaan lain edessä. Toivottavasti tästä kolmen vuoden harharetkestä opittiin jotain.

Kirjoituksessa kuvattu tarkoittaisi juuri sitä, että kuka tahansa turvapaikanhakija saisi halutessaan oleskeluluvan, ellei kotimaa suostu ottamaan vastaan pakkopalautettuja. Toisin sanoen oikeusvaltio olisi sellainen, joka jakaa oleskelulupia kuin karkkeja. Tosin uudessa hallitusohjelmassa ei ole linjausta, että käännytyksestä kieltäytyviä ryhdyttäisiin taas palkitsemaan oleskeluluvilla. Sitä ei ollut vaatimuksena edes Vihreiden ja Vasemmistoliiton eduskuntavaaliohjelmissa. Eli olemmeko sittenkään oikeusvaltio?

Aika tollo määritelmä sekin, että oikeusvaltio "ei aseta ihmisiä eriarvoiseen asemaan lain edessä". Siihen liittyy todellisuudessa olennainen tarkennus "ilman hyväksyttävää perustetta", mikä vie pohjan pois sakutimosten perustuslakiulinoilta.
« Viimeksi muokattu: 08.06.2019, 12:14:07 kirjoittanut Roope »
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Blanc73

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 11 677
  • Liked: 16574
  • Geenivirhe paholainen, Oulun osasto
Juuri kuuntelin Ylen aamu-tv:ssä Ohisalon haastattettelun Ei hyvältä vaikuta, rivien välistä oli helposti aistittavissa että ”turvapaikanhakijat” tulevat saamaan myönteisiä päätöksiä aiempaa helpommin.  Hän puhui vain turvisten oikeuksista ja kuinka heidän tarinaansa pitää alusta alkaen kuunnella paremmin. Siis valheet tulevat menemään läpi poikkeuksetta. Kokoomuslaisen pölkkypään tilalle olemme saaneet Vihreän unelma-hörhön. Ankeat ajat ovat edessä ja sosiaaliturvapakolaisille koittavat kultaiset ajat  :facepalm:
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 184
  • Liked: 2384
  • Misantrooppi.

https://yle.fi/uutiset/3-10821717

"Maria Ohisalon mahdoton tehtävä: EU:n maahanmuuttajien kiintiöistä ja palautuksista riidelty jo neljä vuotta, nyt on Suomen vuoro yrittää
Ohisalo edusti ensimmäisenä ministerinä Suomea EU-kokouksessa ja tutustui tulevaan puheenjohtajatehtäväänsä.

Euroopan unioni7.6.2019 klo 20.04
Maria Ohisalo
Sisäministeri Maria Ohisalo puhalsi pilliin seremoniassa, jossa EU:n ministerineuvoston puheenjohtajuus siirtyi Romanialta Suomelle. Romanian sisäministeri Carmen-Daniela Dan ojensi Ohisalolle myös puheenjohtajan kypärän.

LUXEMBURG
Ssäministeri Maria Ohisalo (vihr.) edusti ensimmäisenä uuden hallituksen ministerinä Suomea EU-kokouksessa perjantaina.

Hän ehti saada vain muutaman tunnin pikaopetuksen kokouksen pöydällä olleisiin maahanmuuttokysymyksiin. Suomen virkamiesdelegaatio esitteli hänelle asialistaa matkalla lentokoneessa ja muutaman minuutin valmistelukokouksessa Luxemburgin Kirchbergissä.

– Ensimmäinen työpäivä oli sitten tällainen päivä. Mahtavaa päästä ensimmäisenä työpäivän tutustumaan tähän porukkaan, Ohisalo sanoi.

Ohisalo ei vielä pystynyt avaamaan kovin paljoa sitä, miten Suomen maahanmuuttopolitiikka muuttuu uudella hallituskaudella.

– Hallitusohjelma on hyvin ihmisoikeusperusteinen, ja siitä ovat ihmisoikeusjärjestötkin antaneet hyvää palautetta. Lähdemme siitä, että turvapaikkaprosessissa oikeusturva toteutuu kaikille, Ohisalo sanoi ja kertoi, että hallitus palaa asiaan myöhemmin.

Suomen vuoro ratkoa vyyhtiä
Ohisalo alkaa johtaa puhetta sisäministerien kokouksissa heinäkuun alussa. Hän saa puheenjohtajan pöydälle solmussa olevan vyyhdin, jota ovat yrittäneet avata vuorollaan edellisten puheenjohtajamaiden Maltan, Slovakian, Viron, Itävallan kuin Romaniankin ministerit.

EU-maat ovat yrittäneet sopia maahanmuuttoasioista jo neljä vuotta, mutta neuvottelut eivät ole edenneet.

Suurin kiistakysymys liittyy siihen, mitä EU tekee jos Eurooppaan tulee kerralla iso määrä turvapaikanhakijoita. Vastaako jokainen maa vain omasta tontistaan vai jaetaanko tulijoita muihin EU-maihin?

Esimerkiksi Suomen naapurimaat Ruotsi ja Viro ovat tässä asiassa vastakkaisilla kannoilla.

– Kaikkien maiden on oltava valmiit ottamaan vastuuta. Jos ei halua ottaa vastuuta, sen pitää maksaa, sanoi Ruotsin maahanmuuttoministeri Morgan Johansson Luxemburgissa.

Viron uuden hallituksen sisäministeri Mart Helme edustaa kansallismielistä Ekre-puoluetta. Hallituksen mielestä turvapaikanhakijoiden jako ei käy.

– Se on jokaisen valtion oma ratkaisu. Jos haluaa, niin voi ottaa vastaan. Jos ei halua, niin ei ota, Helme sanoi.

– Sen täytyy olla vapaaehtoista.

Helmen mukaan Romania on tehnyt ratkaisuehdotuksen, joka pitäisi sisällään aiempaa enemmän joustavuutta.

Palautussäännöt muuttuvat
Luxemburgin kokouksessa sisäministerit kävivät tilanteesta keskustelun. Kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Ohisalo ei halunnut itse arvioida, onko ratkaisu sen seurauksena lähempänä kuin ennen, vaan antoi kansliapäällikkö Ilkka Salmen vastata.

– Toive meillä on, että saadaan edistystä aikaan, Salmi sanoi.

Hänen mukaansa hallituksen pitää ratkaista, lähteekö se hakemaan ratkaisua kaikkiin seitsemään avoimeen maahanmuuttolakiesitykseen vai vain osaan niistä.

Pientä edistystä saatiin aikaan palautusdirektiivistä, josta löytyi osittainen sopu. Direktiivi menee tosin vielä Euroopan parlamentin käsittelyyn.

Palautusdirektiivi vaikuttaa siihen, millä perusteilla ja kuinka pitkäksi aikaa turvapaikanhakijoita voidaan ottaa säilöön palauttamista varten.

Seuraavan kerran turvapaikka-asiaan palataan heinäkuussa Helsingin epävirallisessa sisäministerikokouksessa."

Emmä nytiiä, sisäministeri joka vähänniiku hapuilee pimeässä. Toivoo, että joku isompi ottaisi kädestä kiinni ja johdattaisi oikeaan suuntaan.
Suomi 101

Oikeus sananvapauteen ja mielipiteen ilmaisuun on keskeinen perusoikeus ja avain yhteiskunnalliseen
keskusteluun.

Helsingissä 15.11.2017 Työministeri Jari Lindström

Blanc73

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 11 677
  • Liked: 16574
  • Geenivirhe paholainen, Oulun osasto
”Taakanjaosta” tulisi kieltäytyä kunnes elintasopakolaiset ja ”siirtolaiset” karsitaan pois turvapaikkajärjestelmästä. On hyvin vaikea ymmärtää miksi tätä törkeää systeemin hyväksikäyttöä katsotaan hymistellen sivusta? Nykyiset pakolaissopimukset tehtiin lähinnä toisen maailmansodan jälkimainingeissa, sitä ei todellakaan tarkoitettu Lähi-idän ja Afrikan kansainvaelluksen käsikassaraksi.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 699
  • Liked: 59937
Suurin kiistakysymys liittyy siihen, mitä EU tekee jos Eurooppaan tulee kerralla iso määrä turvapaikanhakijoita. Vastaako jokainen maa vain omasta tontistaan vai jaetaanko tulijoita muihin EU-maihin?

Esimerkiksi Suomen naapurimaat Ruotsi ja Viro ovat tässä asiassa vastakkaisilla kannoilla.

– Kaikkien maiden on oltava valmiit ottamaan vastuuta. Jos ei halua ottaa vastuuta, sen pitää maksaa, sanoi Ruotsin maahanmuuttoministeri Morgan Johansson Luxemburgissa.
...
– Toive meillä on, että saadaan edistystä aikaan, Salmi sanoi.

Hänen mukaansa hallituksen pitää ratkaista, lähteekö se hakemaan ratkaisua kaikkiin seitsemään avoimeen maahanmuuttolakiesitykseen vai vain osaan niistä.

Millään muulla seitsemästä komission "maahanmuuttolakiesityksestä" ei ole juurikaan merkitystä kuin Dublin-sopimuksen romuttamisella.

Pöydällä ei ole vaihtoehto turvapaikanhakijoiden vastaanotosta tai heidän ylläpitonsa maksamisesta, johon kaikki EU-maat ovat jo suostuneet, vaan ainoastaan vastaanoton pakollisuudesta ja jakokiintiöistä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 20 788
  • Liked: 31674
  • Paetkoon ken voi
Lainaus
Viron uuden hallituksen sisäministeri Mart Helme edustaa kansallismielistä Ekre-puoluetta. Hallituksen mielestä turvapaikanhakijoiden jako ei käy.

– Se on jokaisen valtion oma ratkaisu. Jos haluaa, niin voi ottaa vastaan. Jos ei halua, niin ei ota, Helme sanoi.

Emme voi kuin olla kateellisia virolaisille.   :'(

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 699
  • Liked: 59937
Juuri kuuntelin Ylen aamu-tv:ssä Ohisalon haastattettelun Ei hyvältä vaikuta, rivien välistä oli helposti aistittavissa että ”turvapaikanhakijat” tulevat saamaan myönteisiä päätöksiä aiempaa helpommin.  Hän puhui vain turvisten oikeuksista ja kuinka heidän tarinaansa pitää alusta alkaen kuunnella paremmin. Siis valheet tulevat menemään läpi poikkeuksetta. Kokoomuslaisen pölkkypään tilalle olemme saaneet Vihreän unelma-hörhön. Ankeat ajat ovat edessä ja sosiaaliturvapakolaisille koittavat kultaiset ajat  :facepalm:

https://areena.yle.fi/1-50196497

Ohisalo ei vastannut haastattelussa mitään täsmällistä mihinkään vaan höpisi jopa Kai Mykkästäkin epäselvempää liturgiaa.

Ohisalolla ei ollut muuta argumenttia kuin selitellä, että edellisen hallituksen minimaalisilla ulkomaalaislakimuutoksilla olisi ehkä ollut jokin erityinen "kokonaisvaltainen" yhteisvaikutus, jonka merkitys täytyy selvittää. Tällaista ei ole olemassa, vaan kuten Suomen Ruotsiakin suuremmista oleskelulupaprosenteista käy ilmi, turvapaikkapolitiikkamme on muihin maihin verrattuna erittäin löysää.

Ohisalo myös väitti, että "Suomi voi saada noottia", jos ei hae lapsia Isis-leiriltä. Mikään maa ei ole saanut.

Ohisalo antoi ymmärtää, että turvapaikanhakijamaiden lähtömaiden turvallisuusluokituksen pitäisi vastaisuudessa perustua UNHCR:n arvioon, mutta oikeasti tämä vaatisi lakimuutoksen tai vähintään sitä viime hallituksen aikana kauhisteltua "poliittista ohjausta", sillä UNHCR ei päätä Maahanmuuttoviraston turvallisuusluokituksista.

Haastattelu vahvisti käsitystäni, että Ohisalo ei tiedä eikä ymmärrä yhtään mitään maahanmuuttopolitiikasta, vaan on täysin avustajiensa vietävissä.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2019, 17:27:48 kirjoittanut Roope »
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 30 770
  • Liked: 33177
  • Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
Haastattelu vahvisti käsitystäni, että Ohisalo ei tiedä eikä ymmärrä yhtään mitään maahanmuuttopolitiikasta, vaan on täysin avustajiensa vietävissä.

Kuinkahan paljon ne avustajat sitten ymmärtävät? Siis laeista, sopimuksista ja  muiden maiden käytännöistä, verrattuna unelmaan siitä, että kaikki mahtuvat Suomeen, ja moku-moku-kompleksi riittää töitä tappiin asti?
« Viimeksi muokattu: 14.06.2019, 14:02:10 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
"Arvoituksellisin kehityssuunta on länsimaiden johtajien määrätietoisuus luoda NL uudelleen Eurooppaan."
- Mikhail Gorbachev

”Kun minä olin nuori toope vasemmistolainen luulin skaalaedun ja suunnitelmallisuuden vievän yhteiskuntaa eteenpäin. Se oli luonnollista, koska meidät kasvatettiin siihen.”
- Björn Wahlroos 2019

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 829
  • Liked: 17521
  • Persuhtava keskustelija
Onneksi nuo ääliömäiset linjaukset ja niitä julkisuudessa jauhaminen tulevat pudottamaan hallituspuolueitten kannatuksen todella nopeasti alas.

Sitä odotellessa, kyllä se keskustalainenkin hermostuu kun gallupit näyttää alle 10 prosentin kannatuksia, ja suunta on edelleen alaspäin.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 796
  • Liked: 10402
Keskustan johtaja Juha Sipilä oli IDIOOTTI kun ei ottanut sisäministerin salkkua Keskustalle vaan lahjoitti sen Vihreille:

Lainaus
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) kertoi Ylen aamutelevisiossa perjantaina, että käsitys jalkapantojen käytöstä kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden valvonnassa on virheellinen. Valvontaan ei välttämättä tulla käyttämään juuri jalkapantoja.

”Ensinnäkin hallitusohjelmassa ei sinänsä suoraan lue jalkapannasta. Tämä on virheellistä tietoa. Hallitusohjelmassa puhutaan teknisestä valvonnasta”, Ohisalo painotti Ylellä.

”Datan demokratisointi tekee asiantuntijoista innovaattoreita” Salesforcen ajattelussa pilvipalvelut ovat kaiken perusta ja fokuksessa asiakasdatan monipuolinen käyttö, kertoo Petteri Poutiainen.

Ylen toimittaja oletti, että kirjaus kuitenkin käytännössä tarkoittaa jalkapantoja, jotka ovat olleet esillä julkisessa keskustelussa. Ohisalon mukaan näin ei automaattisesti ole.

”Se voi käytännössä tarkoittaa muitakin tapoja, esimerkiksi puhelimeen perustuvaa seurantaa. Niitä keinoja täytyy selvittää ja kustannuksia”, ministeri kertoi.

Ohisalon mukaan tekninen valvonta voi olla säilöönottoa inhimillisempi keino valvoa niitä kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, jotka on katsottu potentiaalisiksi turvallisuusuhiksi.

”Se on yhteiskunnan kannalta monella tapaa parempi vaihtoehto”, Ohisalo sanoi.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/283102-jalkapantoja-ei-tulekaan-sisaministeri-ylella-virheellinen-tieto-muitakin

Miksei toimittaja kysynyt Ohisalolta että

1.
Miten on suomalaisen yhteiskunnan kannalta parempi vaihtoehto jos säilöönottojen määrää vähennetään ja turvallisuusuhiksi katsotut hylätyt turvapaikanhakijat kulkevat vapaasti suomalaisissa kaupungeissa ja kauppakeskuksissa?

2.
Suuri osa Oulussa lasten raiskauksia tehneistä oli hylättyjä turvapaikanhakijoita, oliko sinun mielestäsi oikein että he olivat vapaalla ja pystyivät lapsia raiskaamaan vai olisiko mielestäsi heidät pitänyt säilöönottaa?

3.
Mitä haluat sanoa niille suomalaisille naisille ja lapsille ja heidän perheilleen jotka ovat joutuneet ja joutuvat tulevaisuudessa hylättyjen turvapaikanhakijoiden raiskaamiksi?

4.
Sinä olet sisäministerinä vastuussa sinun sisäministerikaudellasi jokaisesta hylätyn turvapaikanhakijan tekemästä naisten tai lasten raiskauksesta.
Miten aiot yrittää estää hylättyjen turvapaikanhakijoiden tekemät naisten ja lasten raiskaukset?

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 796
  • Liked: 10402
Onneksi nuo ääliömäiset linjaukset ja niitä julkisuudessa jauhaminen tulevat pudottamaan hallituspuolueitten kannatuksen todella nopeasti alas.

Sitä odotellessa, kyllä se keskustalainenkin hermostuu kun gallupit näyttää alle 10 prosentin kannatuksia, ja suunta on edelleen alaspäin.

Keskusta pitää pudottaa ALLE 5% kannatukseen.

Keskusta olisi voinut ottaa sisäministerin salkun ja laittaa vaikka Kärnän sisäministeriksi mutta Keskustan eduskuntaryhmän tahdottomat ja selkärangattomat vätykset antoivat Sipilän tehdä salkkuvalinnat diktaattorina ja Sipilä lahjoitti sisäministerin salkun Vihreille sillä että ei ottanut sitä Keskustalle.
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 699
  • Liked: 59937
Kuinkahan paljon ne avustajat sitten ymmärtävät? Siis laeista, sopimuksista ja  muiden maiden käytännöistä, verrattuna siihen että heillä on unelma siitä, että kyllä kaikki mahtuvat Suomeen?

Ohisaloa maahanmuutto ei tunnu erityisesti kiinnostavan, mutta avustajallaan Olli-Poika Parviaisella on sitäkin selkempi missio ja tahtotila tuhota Suomi haittamaahanmuutolla.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 803
  • Liked: 21153
Ohisaloa maahanmuutto ei tunnu erityisesti kiinnostavan, mutta avustajallaan Olli-Poika Parviaisella on sitäkin selkempi missio ja tahtotila tuhota Suomi haittamaahanmuutolla.

Olemme siis täysin muiden maiden ja kohtalon armoilla. Jos muut maat eivät pysäytä tulijoita rajoilleen, niin tämä hallitus ei sitä tule tekemään (kuten ei edellinenkään). Voisi toimittajat tosiaan esittää vähän paremmin kohdennettuja kysymyksiä näille. Nyt tuo ilmastoasia on tapetilla ja siitä syntyy mielenkiintoisia kysymyksiä maahanmuuttopolitiikan kannalta. Toinen hienoisen kovistelun aihe olisi nyt lopultakin selvittää kenen asialla nämä tuolla hallituksessa ajattelevat olevansa. Kovasti on aina puhetta ulkomaalaisten oikeuksista, vaikka jokainen Aasiasta ja Afrikasta tänne asti asyylillä tullut on jonkin asteinen keinottelija, joka käyttää tuota systeemiä laittoman siirtolaisuuden välineenä. Tsekatkaapa toimittajat vaikka sitä, että onko yksikään näistä poliitikoista koskaan käyttänyt sanaa ihmisoikeudet samassa lauseessa positiivisella tavalla sanan suomalaiset kanssa? Taitaapa tuollaisia lauseita heillä löytyä lähinnä vain negatiivisen merkityksen omaavina.   

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 796
  • Liked: 10402
Onneksi nuo ääliömäiset linjaukset ja niitä julkisuudessa jauhaminen tulevat pudottamaan hallituspuolueitten kannatuksen todella nopeasti alas.

Sitä odotellessa, kyllä se keskustalainenkin hermostuu kun gallupit näyttää alle 10 prosentin kannatuksia, ja suunta on edelleen alaspäin.

Vihreiden Ohisalo EI ole edes lukenut hallitusohjelman taustamuistioita jotka liittyvät hänen omaan hallinnonalaansa sisäministerinä:

Lainaus
Mikko Kärnä hämmästyi Maria Ohisalon lausunnosta – Kertoo hallitusneuvotteluiden taustapaperin kirjauksesta
Teppo Ovaskainen
Luotu:
14.6.2019 10:28
Päivitetty:
14.6.2019 10:31

Hallitus 2019

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kummastelee sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) lausuntoa jalkapannoista ja kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden teknisestä valvonnasta.

Ohisalo huomautti perjantaina Ylen haastattelussa, että hallitusohjelmaan ei ole kirjattu mitään nimenomaan jalkapantojen käytöstä tiettyjen turvapaikanhakijoiden valvonnassa, vaan yleisemmin teknisestä valvonnasta.

”Se voi käytännössä tarkoittaa muitakin tapoja, esimerkiksi puhelimeen perustuvaa seurantaa”, sisäministeri sanoi Ylellä.

Kärnä, joka istui hallitusneuvotteluiden Turvallinen oikeusvaltio -ryhmässä, kiistää ministerin tulkinnan.

”Ministeri ei itse ollut mukana ryhmässä, joka neuvotteli tämän kirjauksen hallitusohjelmaan. Kyseessä on kuitenkin nimenomaan jalkapantavalvonta. Asia on kirjattuna taloutta käsitteleviin taustapapereihin nimikkeellä ’jalkapannan käytön tehostaminen’. Ministeri ei voi muuttaa tätä omalla päätöksellään, vaan hallitusohjelmaa on noudatettava”, Kärnä sanoo tiedotteessa.

Kärnä kehottaa ministeri Ohisaloa käynnistämään asiaan liittyvän ulkomaalaislain muutoksen välittömästi.

”Kyseinen hallitusohjelmakirjaus on yksiselitteinen ja selkeä. Muutoksen tekemisestä on sovittu ja ministerin tulisi käynnistää muutos välittömästi. Ymmärrän toki, että asiassa saattaa olla ideologisesti vihreille nieleskeltävää, mutta tämä on nyt vain tehtävä sovitusti”, Kärnä sanoo.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/283114-mikko-karna-hammastyi-maria-ohisalon-lausunnosta-kertoo-hallitusneuvotteluiden

Se ettei Keskusta ottanut sisäministerin salkkua oli Keskustalta paha virhe.

Nyt riidellään sitten 4 vuotta siitä mitä hallitusohjelman kirjaukset tarkoittavat ja mitä taustamuistioihin on kirjoitettu ja mitä työryhmissä on sovittu.

Keskustan kannatus pitää painaa ensin alle 10% ja sitten alle 5% ja KAIKKI typeryydet mitä Vihreiden Maria Ohisalo sisäministerinä tekee pitää kaataa Keskustan niskaan (Vihreiden lisäksi) koska Ohisalo on sisäministeri koska Keskusta EI ottanut sisäministerin salkkua vaikka olisi sen voinut ottaa.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 796
  • Liked: 10402
Haastattelu vahvisti käsitystäni, että Ohisalo ei tiedä eikä ymmärrä yhtään mitään maahanmuuttopolitiikasta, vaan on täysin avustajiensa vietävissä.

Kuinkahan paljon ne avustajat sitten ymmärtävät? Siis laeista, sopimuksista ja  muiden maiden käytännöistä, verrattuna unelmaan siitä, että kaikki mahtuvat Suomeen, ja moku-moku-kompleksi riittää töitä tappiin asti?

Olli-Poika Parviaisen ymmärrys asioista rajoittuu sanan ihmisoikeusperustainen toistelemiseen eli jos hän on Ohisalon neuvojen lähde niin Vihreät ajaa Suomen suuriin ongelmiin.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 699
  • Liked: 59937
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kummastelee sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) lausuntoa jalkapannoista ja kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden teknisestä valvonnasta.

Ohisalo huomautti perjantaina Ylen haastattelussa, että hallitusohjelmaan ei ole kirjattu mitään nimenomaan jalkapantojen käytöstä tiettyjen turvapaikanhakijoiden valvonnassa, vaan yleisemmin teknisestä valvonnasta.

”Se voi käytännössä tarkoittaa muitakin tapoja, esimerkiksi puhelimeen perustuvaa seurantaa”, sisäministeri sanoi Ylellä.

Tuolla jalkapantakirjauksella ei ole merkitystä kuin puolueiden kannatusluvuille. Jalkapanta kuulostaa politiikkana tiukalta, vaikka se on käytännössä luotettavuudessaan samalla viivalla puhelimeen perustuvan seurannan kanssa. Laittomaksi siirtolaiseksi heittäytyvälle jalkapannan irrottaminen ei ole sen työläämpää kuin puhelimeen vastaamatta jättäminen tai seurantaohjelman poistaminen, etenkin kun siitä ei seuraa minkäänlaista rangaistusta.

Lainaus
Kärnä kehottaa ministeri Ohisaloa käynnistämään asiaan liittyvän ulkomaalaislain muutoksen välittömästi.

”Kyseinen hallitusohjelmakirjaus on yksiselitteinen ja selkeä. Muutoksen tekemisestä on sovittu ja ministerin tulisi käynnistää muutos välittömästi. Ymmärrän toki, että asiassa saattaa olla ideologisesti vihreille nieleskeltävää, mutta tämä on nyt vain tehtävä sovitusti”, Kärnä sanoo.

Kärnä siis kiirehtii lain löysentämistä, kun tekninen valvonta on tarkoitettu säilöönoton vaihtoehdoksi.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kulttuurirealisti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 524
  • Liked: 5169
^ Ehkä sekä Kärnä että Ohisalo järjestävät tässä teatterinäytöksen? Molemmat esittävät omilleen vääntöä kahden löysemmän ratkaisun välillä, ja homma päättyy tyypilliseen tussutteluun.

« Viimeksi muokattu: 14.06.2019, 16:34:14 kirjoittanut Kulttuurirealisti »
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. … tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata.” - Chomsky

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 796
  • Liked: 10402
Juuri kuuntelin Ylen aamu-tv:ssä Ohisalon haastattettelun Ei hyvältä vaikuta, rivien välistä oli helposti aistittavissa että ”turvapaikanhakijat” tulevat saamaan myönteisiä päätöksiä aiempaa helpommin.  Hän puhui vain turvisten oikeuksista ja kuinka heidän tarinaansa pitää alusta alkaen kuunnella paremmin. Siis valheet tulevat menemään läpi poikkeuksetta. Kokoomuslaisen pölkkypään tilalle olemme saaneet Vihreän unelma-hörhön. Ankeat ajat ovat edessä ja sosiaaliturvapakolaisille koittavat kultaiset ajat  :facepalm:

https://areena.yle.fi/1-50196497

Ohisalo ei vastannut haastattelussa mitään täsmällistä mihinkään vaan höpisi jopa Kai Mykkästäkin epäselvempää liturgiaa.

Ohisalolla ei ollut muuta argumenttia kuin selitellä, että edellisen hallituksen minimaalisilla ulkomaalaislakimuutoksilla olisi ehkä ollut jokin erityinen "kokonaisvaltainen" yhteisvaikutus, jonka merkitys täytyy selvittää. Tällaista ei ole olemassa, vaan kuten Suomen Ruotsiakin suuremmista oleskelulupaprosenteista käy ilmi, turvapaikkapolitiikkamme on muihin maihin verrattuna erittäin löysää.

Ohisalo myös väitti, että "Suomi voi saada noottia", jos ei hae lapsia Isis-leiriltä. Mikään maa ei ole saanut.

Ohisalo antoi ymmärtää, että turvapaikanhakijamaiden lähtömaiden turvallisuusluokituksen pitäisi vastaisuudessa perustua UNHCR:n arvioon, mutta oikeasti tämä vaatisi lakimuutoksen tai vähintään sitä viime hallituksen aikana kauhisteltua "poliittista vaikuttamista", sillä UNHCR ei päätä Maahanmuuttoviraston turvallisuusluokituksista.

Haastattelu vahvisti käsitystäni, että Ohisalo ei tiedä eikä ymmärrä yhtään mitään maahanmuuttopolitiikasta, vaan on täysin avustajiensa vietävissä.

Vihreät veivät Keskustaa kuin IDIOOTTIA hallitusneuvotteluissa.

Hallitusohjelmasta löytyy tällainen lause:

Lainaus
Hallitus pyrkii saamaan aikaan palautussopimukset kaikkien keskeisten kolmansien maiden kanssa, joiden kansalaisia Suomi voi palauttaa turvallisesti. Jatketaan yhteistyötä sen varmistamiseksi, että viranomaisten linjaukset keskeisimpien lähtömaiden tilanteesta ja sisäisen paon mahdollisuudesta ovat linjassa YK:n pakolaisjärjestön suositusten kanssa huomioiden myös EASO:n selvitykset.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/63335eaa-63a1-470b-800b-8bccc5e1ebdf

Tuo on kirjoittettu niin että UNHCR päättää jatkossa Suomen puolesta mikä on lähtömaiden tilanne, voidaanko maassa paeta sisäisesti (jos ei voi paeta sisäisesti niin turvapaikanhakijoiden hyväksymisprosentti on noin 100% monen maan kohdalla) ja voidaanko hylättyjä turvapaikahakijoita palauttaa maahan.

UNHCR:n arviot ovat löysiä ja lepsuja ja kyseinen järjestö on täysin maailmanparantajien hallussa eli lähtömaiden tilanne katsotaan aina huonoksi millä keppihevosella tahansa, sisäistä pakoa vastustetaan ja hylättyjä ei voi palauttaa juuri koskaan jos mennään UNHCR:n suositusten mukaan.

Suositukset ovat suosituksia mutta hallitusohjelmassa Suomen linja sidotaan niihin.

Tuossa on perälautana laitettu että huomioidaan EASO:n selvitykset jotka ovat tiukempia kuin UNHCR:n vastaavat mutta siinä lukee että huomioidaan eli todella typerä sanavalinta joka tarkoittaa että EASO:lla voi pyyhkiä persettä jos haluaa.

Järkevä kirjaus olisi ollut että "Tarkkaillaan muiden Pohjoismaiden arvioita ja varmistetaan että Suomessa arviot eivät ole löysempiä missään tilanteessa ja pidetään EASO:n arvioita lähtökohtana jonka päälle rakennetaan omat arviot oman maatiedon hankinnan perusteella".

Keskustaa pidettiin pilkkanaan Vihreiden toimesta että hallitusohjelmaan tuli tuollainen UNHCR:n lähtökohdaksi ottava kirjaus ja ilmeisesti Keskustassa ei ole minkäänlaista asiantuntemusta että hyväksyivät UNHCR:n pilipali-arviot lähtökohdaksi.

Myös EASO:n selvitykset ovat LÖYSEMPIÄ kuin joidenkin maiden omat arviot eli vaikka olisi EASO niin silti oltaisiin löysempiä kuin osa muista maista ja kun on UNHCR niin ollaan jatkossakin ylivoimaisesti löysin Pohjoismaista.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 796
  • Liked: 10402
”Taakanjaosta” tulisi kieltäytyä kunnes elintasopakolaiset ja ”siirtolaiset” karsitaan pois turvapaikkajärjestelmästä. On hyvin vaikea ymmärtää miksi tätä törkeää systeemin hyväksikäyttöä katsotaan hymistellen sivusta? Nykyiset pakolaissopimukset tehtiin lähinnä toisen maailmansodan jälkimainingeissa, sitä ei todellakaan tarkoitettu Lähi-idän ja Afrikan kansainvaelluksen käsikassaraksi.

Jokainen Suomeen tullut syyrialainenkin oli jo turvassa kun oli päässyt Turkkiin eli KAIKKI Eurooppaan tulleet turvapaikanhakijat ovat elintasopakolaisia.
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 699
  • Liked: 59937
Tuo on kirjoittettu niin että UNHCR päättää jatkossa Suomen puolesta mikä on lähtömaiden tilanne, voidaanko maassa paeta sisäisesti (jos ei voi paeta sisäisesti niin turvapaikanhakijoiden hyväksymisprosentti on noin 100% monen maan kohdalla) ja voidaanko hylättyjä turvapaikahakijoita palauttaa maahan.

UNHCR:n arviot ovat löysiä ja lepsuja ja kyseinen järjestö on täysin maailmanparantajien hallussa eli lähtömaiden tilanne katsotaan aina huonoksi millä keppihevosella tahansa, sisäistä pakoa vastustetaan ja hylättyjä ei voi palauttaa juuri koskaan jos mennään UNHCR:n suositusten mukaan.

Suositukset ovat suosituksia mutta hallitusohjelmassa Suomen linja sidotaan niihin.

Jännä nähdä, miten UNHCR:n näkemykset aiotaan ujuttaa Maahanmuuttoviraston linjaksi, sillä lakia tuskin muutetaan tuon takia.

Kevään 2016 jälkeen seurasi valtava itku siitä, että hallitus olisi muka käyttänyt kiellettyä poliittista ohjausta, kun se otti esille, ettei Maahanmuuttovirasto muista maista poiketen soveltanut turvapaikkapäätöksissä sisäisen paon mahdollisuutta, jonka laki oli sallinut jo pitkään. Itkijät eivät ole huomaavinaan, että uudella linjalla on myös hallinto-oikeuksien siunaus. Toisin sanoen sisäisen paon mahdollisuus ei ollut mikään hallituksen uusi idea vaan se kuului lakiin, mutta Maahanmuuttovirasto vain jätti sen aiemmin käyttämättä, eivätkä hallinto-oikeudet voi puuttua lain tarkoittamaa löysempiin turvapaikkapäätöksiin.

Nyt kun uusi hallitus yrittää ajaa turvapaikkapäätöksiin uutta lainlaatijan tarkoituksesta poikkeavaa tulkintaa, se ei voi ilman lakimuutoksia olla muuta kuin ihan oikeaa kiellettyä poliittista ohjausta.

Maahanmuuttovirasto rikkoi ulkomaalaislakia irakilaisten ja somalien kohdalla Lokakuusta 2015 lähtien kun ei käyttänyt sisäistä pakoa ja hylännyt sisäisen paon mahdollisuuden perusteella suurta osaa somalialaistan ja irakilaisten turvapaikkahakemuksista vaikka Lokakuun 2015 maa-arvion mukaan sekä Somaliassa että Irakissa oli suuria turvallisia alueita.

Maahanmuuttovirasto rikkoi ulkomaalaislakia afgaanien kohdalla Joulukuusta 2015 lähtien kun ei käyttänyt sisäistä pakoa ja hylännyt sisäisen paon mahdollisuuden perusteella suurta osaa afgaanien turvapaikkahakemuksista vaikka Joulukuun 2015 maa-arvion mukaan Afghanistanissa oli suuria turvallisia alueita.

Maahanmuuttovirasto alkoi noudattaa Suomen ukomaalaislakia sisäisen paon mahdollisuuden osalta vasta Toukokuussa 2016 kun Orpon ollessa sisäministeri Maahanmuuttoviraston yli-johtaja Jaana Vuorio kertoi medialle että nyt aletaan käyttää sisäistä pakoa ja hyväksymisprosentit romahtivat.

Paula Risikon tultua sisäministeriksi Maahanmuuttoviraston linja alkoi uudestaan löystymään kun Maahanmuuttovirastossa ilmeisesti huomasivat että Paula Risikkoa ei aihe kiinnosta ja osaamista ja asiantuntemusta toimia sisäministerinä ei ollut eli hyväksymisprosentit lähtivät nousuun ja nousu kiihtyi kun väliaikainen henkilökunta poistui Maahanmuuttovirastosta 2017 ja päätökset tehtiin taas Maahanmuuttoviraston "kokeneiden" virkailijoiden toimesta (jotka antoivat ennen 2015 kriisiä ja 2015 kriisin alussa turvapaikkoja paljon muita Pohjoismaita paljon lepsummin jonka takia ne irakilaiset ja somalit erityisesti mutta myös afgaanit Suomeen tulivat Ruotsin ja Tanskan ja koko Euroopan halki) ja sisäisen paon käyttö hylkäämisperusteena väheni jatkuvasti ja tämä kehitys kiihtyi entisestään Kai "10 000 kiintiöpakolaista Suomeen joka vuosi" Mykkäsen tultua sisäministeriksi johtaen siihen että Suomi on Kai Mykkäsen kaudella antanut turvapaikkoja ja toissijaisia suojeluita kaksi kertaa löysemmin kuin Ruotsi irakilaisille, afgaaneille ja somaleille.

Eli linja löystyi ihan Maahanmuuttoviraston sisäisellä päätöksenteolla turvapaikkahakemus kerrallaan ja Maahanmuuttovirastossa ei ole ilmeisesti minkäänlaista sisäistä kontrollia niille virkailijoille jotka ovat turvapaikka-automaatteja eli päätöksenteon laatua ei tarkkailla kuin silloin jos tulee kielteisiä päätöksiä ja hylättyjen turvapaikanhakijoiden valituksia ja uhriutumisia mediassa eli jos virkailija lätkii 90%-100% myönteisiä turvapaikkapäätöksiä niin kyseistä toimintaa voi jatkaa aivan rauhassa.

UNHCR:n linja tullaan todennäköisesti toteuttamaan maaraporttien kautta eli virkailijat jotka tekevät maaraportit ottavat ne jatkossa UHCR.n suosituksista sen sijaan että käyttäisivät EASO:n linjauksia, Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen linjauksia ja muiden Pohjoismaiden linjauksia sekä omia tiedonhankintamatkoja.

Tagit: