Olin yliopistolla kuuntelemassa erästä feminismiä sivuavaa esitelmää, jossa mainittiin muslimifeminismi, joka kamppailee samanlaisten "ongelmien" kanssa kuin länsimainenkin feminismi. Tämän lausahduksen pyörittely tuotti minulle jonkinlaisen ahaa-elämyksen.
On nimittäin niin, että naistutkimus ja yleensäkin ns. feministinen tutkimus ovat
instrumentaalisia tieteitä
par excellence.
Antiikin Kreikassa niin sanottua tekniikkaa,
tekhne, ei pidetty alkuunkaan tieteenä. Tekniikka oli vain
temppu, jolla haluttu päämäärä, vaikkapa painavan säkin nostaminen väkipyörän avulla, saatiin suoritettua. Tiedettä olivat ainoastaan filosofia ja luonnontiede, mutta nimenomaan vain luonnon tarkkailuun keskittynyt puhtaasti empiirinen luonnontiede. Tieteen ja järjen tarkoitus oli johtaa hyvän elämän ja henkisen tasapainon malli luonnon laeista ja filosofian opeista.
Arabialaisen kulttuurin peruja ovat
al-gebra ja
al-kemia. Molemmat toimivat aivan uudenlaisen filosofisen ja tieteellisen maailmankuvan pohjana. Keskiajalla tiede sai maagisen ja instrumentaalisen ulottuvuuden. Taikuudessahan on se ajatus, että ihminen kykenee tahdollaan ja järjellään todella vaikuttamaan luonnonvoimiin ja muuttamaan maailmaa. Taikatemppu on myös kirjaimellisesti
temppu, ja se on myös
tekhne. Siten alkemistinen magiikka toimi suorana edeltäjänä sille instrumentalistis-rationalistiselle elämänasenteelle, jota
Oswald Spengler nimittää "faustiseksi", jota me nimitämme "nykytieteeksi" ja joka puhkesi kukkaansa kartesiolaisen vallankumouksen jälkeen.
1900-luvulla filosofi
Martin Heidegger tunnisti länsimaisen ihmisen katsomuksen pohjana olevan instrumentalismin hänen suurimmaksi tragediakseen. Hän näki instrumentalistisen asenteen siementen itäneen jo
Sokrateen ja
Platonin filosofiassa. Tämä oli johtanut filosofian, järjen ja tieteen pois pohtimasta Olemista itseään (
Dasein) ja keskittymään vain objektiensa aksidentaalisiin ominaisuuksiin. Samalla instrumentaalinen järkemme on yrittänyt valheellisesti johtaa Olemisen perusteita ja hyvää elämää näistä aksidensseista unohtaen itse substanssin ja johtaen inhimillisen kehityksen täydelliseen stagnaatioon teknisen kehityksen kustannuksella. Myös
Ludwig Wittgenstein hyökkäsi voimakkaasti instrumentaalista järkeä ja radikaalipositivismia vastaan ja esitti, että jotkut asiat maailmassa voidaan
sanoa, mutta jotkut voivat vain tulla
näytetyiksi. Kielen kuvateorian mukaan kuvan kuvantamismetodia ei koskaan voi sanoa, se voidaan vain näyttää.
Frankfurtin koulukunnan filosofi
Max Horkheimer on identifioinut instrumentaalisen rationaliteetin myöhäiskapitalismin keskeiseksi ominaisuudeksi. Järki on valjastettu puhtaasti niin sanottujen "ongelmien" ratkaisuun ja sillä on ainoastaan instrumentaalisia päämääriä. Järki on menettänyt itseisarvonsa ja ihmisen tilaa tulkitsevan ulottuvuutensa. Siten onkin ironista, että myös "marxilaisena" pidetty feminismi on käytännössä omaksunut myöhäiskapitalismiin kuuluvan instrumentaalisen rationaliteetin perusolettamuksen.
TJEU:
Heidegger, Martin: Tekniikan kysyminen (
http://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn942-09.pdf)
von Wright, Georg Henrik: Tiede ja ihmisjärki (1987: Otava)
Stanford Encyclopedia of Philosophy: Max Horkheimer (
http://plato.stanford.edu/entries/horkheimer/)