Kiintiösäännön tarkoituksena on lisätä naismuusikoiden näkyvyyttä ruotsalaisessa musiikkielämässä. Helsingin Sanomien taannoisen jutun mukaan yritykset eivät kuitenkaan ole johtaneet tulokseen. Musiikkiala on niin Suomessa, Ruotsissa kuin laajemminkin varsin miesvaltainen.
Siltä varalta, että joku ei ihan oikeasti tiedä miksi musiikkiala on miesvaltainen, niin kerron:
1. se vaatii pitkäjänteisyyttä, kun pitää treenata.
2. treenaaminen ei riitä mihinkään, vaan, pitää myös tehdä hyviä lauluja mitkä vetoaa ihmisiin. Tämä erityisesti vaatii pitkäjänteisyyttä.
3. sekään ei vielä riitä mihinkään, että on yksi hyvä laulu, niitä pitää olla monta
4. tuokaan ei vielä riitä mihinkään, ne biisit pitää tuoda esiin keikkailemalla pienissä paikoissa, sitten pikku hiljaa puskaradion toimiessa, keikkapaikat kasvaa. Tämä vaatii todella pitkäjänteistä työtä.
5. tuokaan ei vielä riitä mihinkään, vaan sitten pitää saada levydiili. Pitää tehdä sen jälkeen onnistunut levy
6. sekään ei vielä riitä vaan sitten pitää lähteä kiertueille lämmittelybändinä isommille bändeille. Sitä kiertämistä pitäisi tehdä paljon - ilman liksaa!
7. Sitten jossain vaiheessa sitä alkaa saamaan omia headlining kiertueita ja vasta
silloin, ollaan siinä tilassa, mihin ruotsalaiset feministit haluaisi saada naisartistit suoraan.
Festareiden ohjelmistoihin halutaan artisteja, jotka vetää ihmisiä. Ne artistit on sellaisia, jotka on kulkeneet ns. whole nine yards jo ennen festareita.
Miehet ei ole suosittuja siksi, koska niillä roikkuu munat vaan siksi, koska miehet tekee enemmän pitkäjänteistä työtä, missä menestys tai edes minimielanto tai toimeentulo, ei ole mitenkään varmaa missään vaiheessa.
On sellaisia huippuartisteja tottakai myös naisissakin.
Ne naiset ei tarvitse kiintiöitä. Nämä kiintiöt mitätöi niiden pätevien naisartistien vuosikausien saavutukset.
