Kaksi vanhaa opiskelukaveria kohtaavat Helsingin Rautatieasemalla:
- Terve Antti!!! Kiva nähdä pitkästä aikaa... Mitä kuuluu?
- Olin tänään hallinto-oikeudessa todistajana..
- Mitä ihmettä? Missä hallinto-oikeudessa? Kerro lisää.
- Turvapaikanhakija, jonka homoutta olin todistamassa hallinto-oikeudessa, sai juuri kielteisen päätöksen sillä perusteella, että ei ollut tarpeeksi todisteita hänen homoudestaan. Olen aivan lamaantunut. Miten tämä on mahdollista? Mikä minussa on vikana, että minun homoustodistus ei ole lain edessä uskottava?
Olin juuri Pietarissa hlbtiq-leffafestareilla puhumassa Tom of Finlandista ja nahkahomohistoriasta, juuri Tampereen yliopiston tutkija suositteli, että hakisin kulttuurirahaston apurahaa aihetta tutkivaan väikkäriini, ja samaan aikaan vain mietin, että enhän minä ole edes oikeuden edessä uskottava homo, miten minä nyt täällä voin esiintyä asiantuntijana.
Ja samalla tajuan, että täysin lillukanvarsia nämä omat uskottavuushuoleni, kun ystävä joutuu takaisin maahan, jossa hänet luultavimmin tapetaan seksuaalisen suuntautuneisuutensa vuoksi. Mutta että kyllä tämä asia tulee minuunkin jättämään monen tasoiset arvet. Usko oikeusvaltioon on mennyt.
- Okei. No nähdään taas [kaveri lähtee juoksemaan niin paljon kuin jaloistaan pääsee]
https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155368326723533/