Kirjoittaja Aihe: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen  (Luettu 2974378 kertaa)

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 312
  • Liked: 11561
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12480 : 04.01.2018, 10:29:06 »
RHC ryhmästä on muodostunut Avioliitto ja Vauva -palsta, mistä tättähäärät hakevat vertaistukea, kun aviomiehelle ei ole vieläkään tullut oleskelulupaa,  kertovat toisilleen, koska ovat menneet naimisiin. Parhaita ovat vauvauutiset. Myös parinkymmenen vuoden ikäeroa puolustetaan mm. Sauli ja Jenni retoriikalla ja tietysti sillä, että suomalaiset 60v miehet hakevat teinimorsiamia Taikuista. Ongelmia on myös Irakin klaanit ja byrokratia laillisen avioeron saamiseksi omalle pallerolle, että pääsisi Suomessa uusiin naimisiin.

Afganissa mies saa eron kun kolmesti sanoo "haluan eron" nainen ei saa noin helposti. Irakilaiset eivät vissiin eroa helposti saa.

Hanna
Suomalaisten ja irakilaisten parisuhteet eivät ole mielestäni ollenkaan samalla viivalla muiden kansallisuuksien kanssa. Saimme juuri puhelun parista (suomalainen nainen, irakilainen mies) jotka yli vuoden seurustelun ja lähes vuoden naimisissaolon jälkeen katsottiin Maahanmuuttoviraston silmissä lumeliitoksi. Onko linja koventunut? Johtuuko kielteisten oleskelulupien määrä siitä että ratkaisut tulivat loppuvuodesta? Onko kenelläkään tietoa miksi yhden kansallisuuden kohdalta peli tuntuu äärettömän epäoikeudenmukaiselta ja suhteettoman kovalta?

Beyza
Ei oman kokemuksen perusteella koske vain suomi-iraki pareja vaan tiukka linjaa vetävät myös suomi-turkki parien kanssa.

Päivi
Ja esim. Suomi-Gambia-liitot. Erittäin monelle tehty äärettömän vaikeaksi.

Fila
Onko ikäero minkälainen näillä liitoilla jos nainen on 20-30v vanhempi kuin mies siinä helposti tulee tunne lumeliitosta. Miehethän voi 60v tuoda thaimaasta tai venäjältä 25v vaimon ja se hyväksytään suomessa nainen saa oleskeluluvan.

Pirkko
Mitä väliä on ikäerolla, koulutuksella, ulkonäöllä, köyhällä, rikkaalla, sairaalla tms. jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluavat elää yhdessä ja tunne niin voimakas että mikään muu vaihtoehto ei tule kysymykseen kuin saada olla yhdessä

Jenni
Jos jollekin mun ja avokkini 18v ikäero ongelma niin voi voi. Me rakastetaan ja kunnioitetaan toisiamme. Meidän suhde on meitä varten, ei muita.

Pirkko
Ja meillä 21 v

Sirpa
Niinpäin suvaitaankin ... jos mies on.vanhempi. Hakee ne vanhat äijätkin teinimorsiamia Taikuista.

Tiia
Lumeliittoja on pitkään syynätty ja negoja annettu. Toisin nyt tuntuu, että Irakien kohdalla ei ole tullut montaa lumeliittoepäilyä vaan nimenomaan niin, että naisen osuus uskotaan, mutta miehen epäillään olevan vain oleskeluluvan vuoksi.

Janna
Me oltiin menossa naimisiin mutta paperien saaminen irakista osottautui niin hankalaksi ja aikaa vieväks touhuks ettei jaksettu siihen panostaa aikaa ja rahaa kun lumeliitoksi katottaisiin kuitenkin. Mä ehkä luovutin liian helpolla, en jaksanut taistella tuulimyllyjä vastaan..nyt ollaan enää "vain" kavereita tai kämppiksiä mitä lie.

Mä en tiedä mikä meillä takkusi mutta kovin tuntui hankalalta. Ollaan oltu yhes nyt 2 v muttei ainakaan vielä olla laitettu avoliiton takia hakemusta. Turhaa maksaa negasta.

Kirsi
Me saatiin esteettömyystodistus parin viikon sisällä. Asioiden hoidossa meni alta kuukausi aloituksesta vihkimiseen.

Hanna
Ohhoh, meillä meni useita kuukausia ja virastosta toiseen miehen osalta koska oli ollut aikaisemmin naimisissa Irakissa. Ehkä siksi vaati niin paljon työtä mieheni isältä. Onneksi oli ihminen joka asiaa jaksoi siellä päässä hoitaa.

Ja kun onnettomat mentiin naimisiin ja jätettiin oleskelulupahakemus perhesiteen perusteella niin nyt ollaan aivan PA kun mies ei saa tehdä töitä vaikka niitä olisi.

Me ei menty ensin naimisiin kun oltiin miehen casen takia varmoja turvapaikasta. Mies piti kunnia-asiana ettei mennä ettei kukaan pääse sanomaan että oltaisiin laskelmoitu. Virhe. Sitä ei tullut kidnappauksista, pahoipitelyistä, kidutuksista ja muusta huolimatta. SItten päätimme jatkaa elämäämme omaan tahtiimme ja avioiduimme. Päätöksen yli kahden vuoden yhdessäolosta saamme ylihuomenna. Kaksi vuotta kihlajaisistamme. Ja kun poliisi sen antaa, niin ei hääviltä vaikuta. Mutta vaikka oleskelulupaa ei tulisi, niin rakkautta ne eivät pysty tappamaan!

Kirsi
Mun mies kanssa halusi odottaa turvapaikkaa eikä liittoa juuri tuosta samasta syystä. Suomi ajaa ihmiset liittoon, jotta rakastavaiset saisi olla yhdessä, ja sitten syyttää lumeliitoksi

Sini
Mun mies oli samoilla linjoilla. Nega tuli, silloin oli jo esteettömyys asiat vetämässä. Pian 2v yhdessä, ja 1v naimisissa. Ei vielä päätöstä... Kyllä lähtee molempien elämältä pohja, jos olea ei tule.

Jaana
Meillä myös odotellaan, mutta Irakissa miehen isä kuitenkin hoitaa papereita kuntoon. Siellä kun hieman hidasta asioiden eteneminen. Täällä taas mielivaltaista päätöksen tekoa.

Janna
Seurasin yhden parin avioitumisaikeita aika läheltä. Mies oli naimisissa irakissa, halusi erota mutta perhesyiden ja häpeän pelon takia ei saanut eroa. Ovat eronneet mutta paperilla naimisissa. Eroa ei mies saa vaikka jo kolmatta vuotta suomalaisen naisen kanssa ollut yhdessä. Irakilaiset eivät vissiin eroa helposti saa. Ja isot erorahat olisi tullut maksettavaksi miehelle. Nainen kyllästyi ja jätti miehen. Oli sekin surkea kohtalo. Suku ja perhe painosti eikä ollut rahaa maksaa erorahaa. On se hirveää.

Hanna
Se on aivan eri mittakaavan juttu kuin meillä. Pitää olla tosi painava syy. Meinasin juuri sanoa että klaanista riippuen eroraha on mittava jos sen joutuu suorittamaan.

Tanja
Irakissa eroaminen ei ole kyllä miehelle mitenkään vaikeata. Maksaa maksun ja naps vaan. Naisille sen sijaan ei ole helppoa. Se sitten on eri asia miten perheiden ja sukujen henkinen painostus asiaan vaikuttaa, mutta lain puolesta miehelle helppo juttu.

Itse kyllä ihmettelen että paljonko voi luottaa mieheen, joka haluaa jättää perheensä uuden avioliiton takia. Mutta se on jonkun muun ongelma, suljen suuni.

Janna
Kyllä se on vaikea kulttuuri ja uskon että oli Jumalan tahto me ei päästy naimisiin. Itse olen sen verran ahdasmielinen etten sopeudu noihin takapajuisiin sääntöihin.

Hanna
Niin. Elämä on kompromisseja. Jostakin luovut, jotakin saat. Itse en antaisi päivääkään pois.Olen kuitenkin kristitty ja aika kovapäinen nainen ja sellaisena taidan pysyäkin ;) Onneksi Suomessa saan olla se mikä olen.

Tarja
Meille antoi viime vuonna poliisi päätöksen ja nega tuli. Nyt on valitettu ja lapsi tulossa niin saisi jo jotain positiivista tapahtua.

Minna
Oi ihana vauva-uutinen teilläkin❤️

Fila
Irakissa lienee niitä vanhempien järjestämiä pakkoliittoja ei ihme jos ero tulee eroaahan suomi miehetkin kun löytävät uuden ja ehdomman. Ja harva edes elatusmaksuja maksaa.

Afganissa mies saa eron kun kolmesti sanoo "haluan eron" nainen ei saa noin helposti.

https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155482981158533/
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 11 215
  • Liked: 13346
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12481 : 04.01.2018, 10:43:46 »
RHC ryhmästä on muodostunut Avioliitto ja Vauva -palsta, mistä tättähäärät hakevat vertaistukea, kun aviomiehelle ei ole vieläkään tullut oleskelulupaa,  kertovat toisilleen, koska ovat menneet naimisiin. Parhaita ovat vauvauutiset. Myös parinkymmenen vuoden ikäeroa puolustetaan mm. Sauli ja Jenni retoriikalla ja tietysti sillä, että suomalaiset 60v miehet hakevat teinimorsiamia Taikuista. Ongelmia on myös Irakin klaanit ja byrokratia laillisen avioeron saamiseksi omalle pallerolle, että pääsisi Suomessa uusiin naimisiin.

Tästä tulikin mieleeni kuulemani juttu muistaakseni noin vuoden takaa irakilaisperäisiltä ystäviltäni. Joku heistä oli muistaakseni ollut Irakin suurlähetystössä uusimassa passiaan, kun oli kuullut näiden palleroiden melskaamista siellä. Mieleeni jäi etenkin joku mies, jolla olisi ilmeisesti ollut vaimo Irakissa, mutta kun asiassa tuli jotain pientä vastoinkäymistä (en muista oliko vaimon saamiseksi Suomeen vai mitä), niin mies oli vain todennut, että sitten vain eroaa vaimostaan. Ei kuulostanut siltä, että eroaminen olisi tullut muodostumaan miksikään ongelmaksi tai tuottaneen muutenkaan vaikeuksia.
« Viimeksi muokattu: 04.01.2018, 12:03:35 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 312
  • Liked: 11561
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12482 : 04.01.2018, 10:50:38 »
Ei kuulostanut siltä, että eroaminen olisi tullut muodostumaan miksikään ongelmaksi tai tuottaneen muutenkaan vaikeuksia.

Jep. Kallistun itsekin sille kannalle, että palleroille eroaminen on lähinnä ilmoitusasia. Veikkaan, että pallerot punnitsevat mahdollisuuksiaan saada oleskelulupa ilman lähiövalaan kanssa naimisiinmenoa ja kertovat tonnikeijuilleen, että avioeron saamisessa on suuria vaikeuksia jne. Mutta onhan se siiderivalas olla hyvä siinä varalla, jos tulee negatiivinen päätös. Tai eivät vain kykene naimisiin, koska pelkäävät mahalaukun sisällön voimallista poistumista suun kautta. Mene ja tiedä.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

kkatajis

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 141
  • Liked: 26
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12483 : 04.01.2018, 11:08:51 »
Ei kuulostanut siltä, että eroaminen olisi tullut muodostumaan miksikään ongelmaksi tai tuottaneen muutenkaan vaikeuksia.

Jep. Kallistun itsekin sille kannalle, että palleroille eroaminen on lähinnä ilmoitusasia. Veikkaan, että pallerot punnitsevat mahdollisuuksiaan saada oleskelulupa ilman lähiövalaan kanssa naimisiinmenoa ja kertovat tonnikeijuilleen, että avioeron saamisessa on suuria vaikeuksia jne. Mutta onhan se siiderivalas olla hyvä siinä varalla, jos tulee negatiivinen päätös. Tai eivät vain kykene naimisiin, koska pelkäävät mahalaukun sisällön voimallista poistumista suun kautta. Mene ja tiedä.

Itse olen sitä mieltä että jos tuodaan on sitten mies/nainen, niin vastaa itse kuluista mitä tulee täysin. Tällä loppuu pallero jne hommat täysin tai jos on varaa mikäs siinä. Lakiin voisi laittaa 10 vuotta moitteentonta elämää maassa ja kieli opiskeltu ennen kun yhteiskunta maksaa mitään. Itse näitä palleroita nähnyt jolla ”kainalossa” ~60 ikä naisia, siis kaupassa ja pistää naurattaa pikkasen kun naiset pitävät aivan lapsina näitä ”17”v kavereita, jotka saattaneet tappaa tjsp
eikun hommaa putkeen

Kni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 832
  • Liked: 14092
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12484 : 04.01.2018, 11:22:11 »
RHC ryhmästä on muodostunut Avioliitto ja Vauva -palsta, mistä tättähäärät hakevat vertaistukea, kun aviomiehelle ei ole vieläkään tullut oleskelulupaa,  kertovat toisilleen, koska ovat menneet naimisiin. Parhaita ovat vauvauutiset. Myös parinkymmenen vuoden ikäeroa puolustetaan mm. Sauli ja Jenni retoriikalla ja tietysti sillä, että suomalaiset 60v miehet hakevat teinimorsiamia Taikuista. Ongelmia on myös Irakin klaanit ja byrokratia laillisen avioeron saamiseksi omalle pallerolle, että pääsisi Suomessa uusiin naimisiin.

Myötäelän siinä tuskassa mitä tättähäärien perheet joutuvat kokemaan. Isät, äidit, sisarukset ja ennen kaikkea lapset, jos niitä on suomalaisen isän kanssa saatu.

Mitä miettii kaksikymppinen mies joka saa kaksikymppisen arabipalleron isäpuoleksi?  ???

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 312
  • Liked: 11561
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12485 : 04.01.2018, 11:47:50 »
Myötäelän siinä tuskassa mitä tättähäärien perheet joutuvat kokemaan. Isät, äidit, sisarukset ja ennen kaikkea lapset, jos niitä on suomalaisen isän kanssa saatu.

Mitä miettii kaksikymppinen mies joka saa kaksikymppisen arabipalleron isäpuoleksi?  ???

Kamalaa. En edes ajatellut tuota näkökulmaa, mutta noinhan se on. Kiva kun lapsuudenkaverit kysyvät, Mitä äidillesi kuuluu? Kyllä siinä lyö varmaan tyhjää muutaman kerran. Ovatkohan menneet häihin? Varmaan hieno kokemus. Ziisus. RHC ryhmässä on ainakin yksi tättähäärä, jolla on kaksi alle 10v tytärtä, mutta nuo aikuiset lapset tosiaan on ihan oma tarinansa. Kyllä siinä koetellaan uskoa. Ei auta toivoa kuin sitä, että 99.99% on lapsettomia.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Lumiukko Jeti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 025
  • Liked: 8388
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12486 : 04.01.2018, 12:13:37 »
Sinänsä mulle on se ja sama mitä tättähäärät lemmikkiensa kanssa puuhaa mutta yksi asia tuossa kuviossa ottaa päähän. Tättähäärän lemmikilleen tarjoama hyödyke (ei se mitä juuri nyt ajattelet) eli oleskelulupa ja ilmainen elätys veronmaksajan piikkiin ei ole tättähäärän omaisuutta.

Sama pätee näihin Gambian tuliaisiin, joiden perään RHC:ssäkin huudeltiin. Tättähäärä siis pyrkii jakamaan sellaista yhteistä hyvää kolmannelle osapuolelle jolle se ei lähtökohtaisesti kuulu.

Tättähäärän tulisikin allekirjoittaa lappu jossa tättähäärä kertoo tiedostavansa että hänen täysin itsekkäistä syistään johtuva verovarojen kaventuminen voi johtaa vaikkapa vanhusten hoidon huonontumiseen tai lapsikuolleisuuden kasvuun.

Tämä ainakin pakottaisi tättähäärän ymmärtämään että hän ei ole hyväntekijä vaan itsekäs paska, joka on valmis heittämään ne yhteiskunnan todelliset vähäosaiset junan alle saadakseen itse tarjottua prinssilleen jotain sellaista joka ei tättähäärän omaa ole.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 876
  • Liked: 17671
  • Persuhtava keskustelija
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12487 : 04.01.2018, 12:26:27 »
Mitä miettii kaksikymppinen mies joka saa kaksikymppisen arabipalleron isäpuoleksi?  ???

Näiltähän on mennyt välit perheisiinsä ja läheisiinsä ajat sitten, ei niillä ole enää kuin toisensa RHC:llä, ja pallerot keittelemässä riisiä.

Rakkaus on kuitenkin molemminpuoleista ja syvää, niin syvää että jopa sama riisi mitä ovat syöneet lapsesta asti maistuukin nyt yhtäkkiä taivaalliselta.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

Rokka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 087
  • Liked: 2594
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12488 : 05.01.2018, 08:08:36 »
Niin, ketä se nyt kiinnostaa jos vähän lumeillaan avioliitossa geelipalleron kanssa. Tuo talouden jakamisenkin argumentti on aika huono, koska tättähäärä jakaa Suomen valtion talouden palleron kanssa, siksi tuota vähän ehkä syynätäänkin.
Mutta hei, poistetaan kaikki tutkimukset niin sillä se hoituu.

Haluaisin niin kokeilla elämää suvaitsevaisena kukkahattutättähääränä, mutta valitettavasti taloudellinen tilanteeni ei mahdollista lobotomialeikkausta. Olen siis pakotettu jatkamaan kyynisenä maahanmuuttokriitikkona.

Tulevaisuus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 358
  • Liked: 2744
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12489 : 05.01.2018, 08:24:45 »
Niin, ketä se nyt kiinnostaa jos vähän lumeillaan avioliitossa geelipalleron kanssa. Tuo talouden jakamisenkin argumentti on aika huono, koska tättähäärä jakaa Suomen valtion talouden palleron kanssa, siksi tuota vähän ehkä syynätäänkin.
Mutta hei, poistetaan kaikki tutkimukset niin sillä se hoituu.

Haluaisin niin kokeilla elämää suvaitsevaisena kukkahattutättähääränä, mutta valitettavasti taloudellinen tilanteeni ei mahdollista lobotomialeikkausta. Olen siis pakotettu jatkamaan kyynisenä maahanmuuttokriitikkona.

Ratkaisukeskeisenä ihmisenä tarjoan tähänkin sitä eli se joka tilaa maksaa, se on näin yksinkertaista. Tälläisen toiminnan ja suomalaisen työttömän ruoskinnan välillä on aina vain selvempi yhteys.
Tuntuu uskomattoman kornilta tämä tilanne missä suvakit maksattavat parittelulelunsa kantasuomalaisilla.

newspeak

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 206
  • Liked: 4963
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12490 : 05.01.2018, 09:34:35 »
Niin, ketä se nyt kiinnostaa jos vähän lumeillaan avioliitossa geelipalleron kanssa. Tuo talouden jakamisenkin argumentti on aika huono, koska tättähäärä jakaa Suomen valtion talouden palleron kanssa, siksi tuota vähän ehkä syynätäänkin.
Mutta hei, poistetaan kaikki tutkimukset niin sillä se hoituu.

Haluaisin niin kokeilla elämää suvaitsevaisena kukkahattutättähääränä, mutta valitettavasti taloudellinen tilanteeni ei mahdollista lobotomialeikkausta. Olen siis pakotettu jatkamaan kyynisenä maahanmuuttokriitikkona.

Katolilaisillahan on sellainen periaate, että vain kerran saa mennä naimisiin. En noin tiukkaa ehdottomuutta kannata, mutta siinä tuntuu välillä olevan jotain ideaakin.

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 876
  • Liked: 17671
  • Persuhtava keskustelija
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12491 : 05.01.2018, 09:57:48 »
Ongelmanahan noissa tättähäärien liitoissa on, että niihin liittyy aina oletuksena kumppanien elättäminen verovaroilla, jos touhuaisivat omilla rahoillaan, elättäisivät itse geelitukkansa ja itsensä niin ongelmaa ei juurikaan olis.

Nyt tilanne on ilmeisesti pääpiirteissään se, että tättähäärät elää useimmiten tuilla ja olettavat tietysti että suuri rakkauskin kustannetaan valtion kirstusta.

Siitähän tässäkin on kyse, rahasta, vaikka siitä onkin niin mautonta puhua.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

Randy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 601
  • Liked: 1744
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12492 : 05.01.2018, 10:41:42 »
Omalla kohdalla ottaa eniten aivoon tuo tanttojen koko ajan ulisema palleroiden varma kuolema kotimaassaan, jos lomat Suomessa valtion toimesta perutaan. Ei ne kaikki tuohon sontaan usko kuitenkaan, vaikka ihan varmasti muutama sellainenkin tapaus löytyy, joka esim. Irakiin palatessaan voisi vähän runtua omiltaan saada, kuka mistäkin syystä. Osalla odottaa vihainen vaimo sukunsa kanssa, osaa odottaa armeija/poliisi ja osaa sitten joku muu vihainen karjapaimen tai joku paikallinen Aziz combat fighter. Suurella osalla kuitenkin höpinät varmasta kuolemasta ovat täysin sitä itseään ja tämän tosiasian myöntäminen saa näiden tanttojen aivot lyömään error404:sta.
« Viimeksi muokattu: 05.01.2018, 10:43:43 kirjoittanut Randy »

Titus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 933
  • Liked: 6004
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12493 : 05.01.2018, 11:15:55 »
Suurella osalla kuitenkin höpinät varmasta kuolemasta ovat täysin sitä itseään ja tämän tosiasian myöntäminen saa näiden tanttojen aivot lyömään error404:sta.

Tämä "suuri osa" lienee edelleen tasan 100%. Yhtä ainutta kurpitsavaunutarinan vainoajan suorittamaa tappomurhaa ei edelleenkään ole todistettu ?
Tell me something, it's still "We the people," right ?

Paju

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 536
  • Liked: 620
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12494 : 05.01.2018, 12:34:14 »
Mitä miettii kaksikymppinen mies joka saa kaksikymppisen arabipalleron isäpuoleksi?  ???

Jos kuusikymppinen tättähäärä on ryhtynyt lastentekoon nuorena, parikymppisen palleron voikin isäpuolekseen saada nelikymppinen äijänköriläs.  ;D  :roll:

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 312
  • Liked: 11561
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12495 : 06.01.2018, 09:12:14 »
Fila heittää taas legendaarisen töksäytyksensä  ;D

Arabit nai 6+ lapsia ihan vaimoikseen..ei kuulosta että siellä olisi tapana avioitua vanhemman ihmisen kanssa?

Vikki
Kaikkien Meidän Saulillahan on 30 v nuorempi raskaana oleva vaimo, mutta kukapa siitä välittäisi?

Kirsi
Ranskan predentin vaimo on 25 vuotta vanhempi, ja juuri meillä 35 vuotias kansanedustaja sai lapsen 54 vuotiaan vaimonsa kanssa, Aira oli iät ajat naimisissa 20 vuotta nuoremman kanssa, samoin Katri Helenalla oli nuori sulho, mutta hei julkkiksilla omat säännöt!

Jaana
Arabikulttuurissa tosiaan arvostetaan paljon enemmän vanhempia ihmisiä..Siellä ilmeisesti otetaan kirjaimellisesti sanonta: Nainen on kuin viini joka paranee vanhetessaan"😉 Vakavaa onettä vaiheessa jossa pariskunta on jo selvästi vakiintunut..tehdään kielteinen päätös..jotenkin sen vielä.. tapauskohtaisesti.. ymmärtäisi jos kyseessä olisi vasta muutama kuukausi yhdessäoloa!?!🙄

Fila
Millä te selitätte että Arabit nai 6+ lapsia ihan vaimoikseen..ei kuulosta että siellä olisi tapana avioitua vanhemman ihmisen kanssa?

https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155482981158533/
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

og1967

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 464
  • Liked: 1240
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12496 : 06.01.2018, 18:57:38 »
Fila heittää taas legendaarisen töksäytyksensä  ;D

Arabit nai 6+ lapsia ihan vaimoikseen..ei kuulosta että siellä olisi tapana avioitua vanhemman ihmisen kanssa?

Tuossakaan tilanteessa RHC:n naiset eivät huomaa, että heidän avioliittonsa palleron kanssa johtuu siitä, että he hölmöinä uskovat kaiken mitä pallero sanoo rakastamisesta. Koko rakennelman tarkoitus on saada Ahmedille ole ja sen jälkeen heittää eukko pellolle. Ei ne muutoin heilastelisi eläkeikäisen mummon kanssa.

Paju

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 536
  • Liked: 620
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12497 : 06.01.2018, 23:20:11 »
Fila heittää taas legendaarisen töksäytyksensä  ;D

Arabit nai 6+ lapsia ihan vaimoikseen..ei kuulosta että siellä olisi tapana avioitua vanhemman ihmisen kanssa?

Vikki
Kaikkien Meidän Saulillahan on 30 v nuorempi raskaana oleva vaimo, mutta kukapa siitä välittäisi?

Kirsi
Ranskan predentin vaimo on 25 vuotta vanhempi, ja juuri meillä 35 vuotias kansanedustaja sai lapsen 54 vuotiaan vaimonsa kanssa, Aira oli iät ajat naimisissa 20 vuotta nuoremman kanssa, samoin Katri Helenalla oli nuori sulho, mutta hei julkkiksilla omat säännöt!

Jaana
Arabikulttuurissa tosiaan arvostetaan paljon enemmän vanhempia ihmisiä..Siellä ilmeisesti otetaan kirjaimellisesti sanonta: Nainen on kuin viini joka paranee vanhetessaan"😉 Vakavaa onettä vaiheessa jossa pariskunta on jo selvästi vakiintunut..tehdään kielteinen päätös..jotenkin sen vielä.. tapauskohtaisesti.. ymmärtäisi jos kyseessä olisi vasta muutama kuukausi yhdessäoloa!?!🙄

Fila
Millä te selitätte että Arabit nai 6+ lapsia ihan vaimoikseen..ei kuulosta että siellä olisi tapana avioitua vanhemman ihmisen kanssa?

https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155482981158533/

Noista ylläolevista oikeastaan vain Katri Helena käy esimerkiksi, Antti Lindtman on siinä ja siinä.

Muilla pariskunnilla on lapset hankittuna edellisestä suhteesta tai mies on suhteen vanhempi osapuoli. Lindtman taas on aloittanut seurustelun ja lapsenteon puolison ollessa vielä lastentekoiässä, onnistuminen vain vei aikaa.

Mahdollisesti virheellinen käsitykseni on, että arabikulttuurissa suvun jatkaminen on olennainen parisuhteen osa. Siihen nähden hämmästyttävän moni pallero olisi sitoutunut vaihdevuodet ohittaneeseen tättähäärään - paitsi jos (ja kun) parisuhteen taustalla on ihan muut syyt.

Kyynisempi voisi vielä epäillä, että samantekeväähän se on, mitä vieraan maan rekistereihin tekaistulla nimellä kirjataan.

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 312
  • Liked: 11561
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12498 : 07.01.2018, 22:01:48 »
RHC tättähäärät ovat oppineet Tuhannen ja Yhden yön tarinakulttuurin viimeisen päälle. Tämä tarina kannattaa lukea:



Suomalainen hakkasi irakilaisen homon niin, että irakilaiseen ommeltiin neljätoista tikkiä ja hampaita irtosi. Meni poliisikuulusteluihin pahoinpitelyyn liittyen. Joutui itse putkaan.

Imatralaisessa poliisputkassa on viidettä päivää irakilainen turvapaikanhakija, joka meni poliisin kutsusta kuulusteluun viime tiistaina 2.1.2018. Kuulustelu koski pahoinpitelyä, jossa suomalainen mies löi irakilaista niin, että irakilaiseen ommeltiin neljätoista tikkiä ja hampaita irtosi. Imatran poliisi totesi kuulustelun päätteeksi, ettei usko turvapaikanhakijaa, koska tämä on ulkomaalainen ja turvapaikanhakija, ja passitti turvapaikanhakijan putkaan. Turvapaikanhakijan käskettiin allekirjoittaa papereita, joiden sisältöä hän ei tiennyt ja joita ei hänelle annettu.

Irakilaisella homolla on maksasairaus ja hän oksentaa ja virtsaa verta, mutta poliisi ei päästä irakilaista lääkäriin vaan toivoo irakilaisen tappavan itsensä

Irakilainen ei ole päässyt koko aikana suihkuun eikä saanut lääkkeitään maksasairauteensa. Turvapaikanhakija oksentaa ja virtsaa verta. Turvapaikanhakija on pyytänyt nähdä lääkäriä, mutta hänen ei ole annettu vaan hänen on toivottu tappavan itsensä. Eilen, lauantaina, hän sai ruokaa vain kerran. Syyksi sanottiin, että toisessa ruuassa olisi ollut sianlihaa. Turvapaikanhakija ei ole muslimi vaan kristitty.

Irakilainen homo kertoi, että Irakissa häntä odottaa Varma Kuolema(TM). Poliisi kertoi toivovansa hänen ja muiden pakolaisten päätyvän kotimaahansa Varmaan Kuolemaan.

Puhelinta ei annettu eikä ladattu aluksi, jottei turvapaikanhakija saanut soitettua lakimiehelleen. Turvapaikanhakija, joka puhuu todella hyvää suomea, oli vaatinut puhelintaan ja sanonut, että hänen täytyy saada lakimieheen yhteys, sillä hän ei voi palata Irakiin. Irakissa odottaa kuolema, koska turvapaikanhakija on avoimesti homo. Poliisi totesi, että toivoo hänen ja muiden pakolaisten päätyvän kotimaahansa ja kuolevan sinne.

Turvapaikanhakijan ystävät yrittivät vierailuaikana käydä tapaamassa turvapaikanhakijaa, mutta poliisi päästi heistä vain suomalaiset sisään. Ulkomaalaiset toivotettiin helvettiin. Säilössä olevalta turvapaikanhakijalta on mahdoton saada valtakirjaa, jotta hänen asioitaan voitaisiin hoitaa, koska häntä saa tavata vain lasin läpi. Poliisi käyttäytyy täysin rasistisesti turvapaikanhakijaa kohtaan eikä noudata ulkomaalais- eikä säilöönottolainsäädäntöä vaan rikkoo virkavelvollisuuksiaan.

Minä sain tiedon tästä perjantai-iltana ja olen siitä asti yrittänyt tavoittaa kaikkia mahdollisia tahoja kuten poliisipomoja, yhdenvertaisuusvaltuutettua, eduskunnan oikeusasiamiestä ja mediaa, mutta pyhäpäivien vuoksi kukaan ei tietenkään vastaa. Poliisijohdolta saatu ohjeistus siitä, että virka-ajan ulkopuolella tällaisista asioista tulee ilmoittaa hätänumeroon ei päde, sillä hätänumerosta saa luurin korvaan.

En keksi enää muuta mahdollisuutta kuin tehdä tästä julkisen. Ihminen, joka putkassa on, antoi luvan tämän julkaisemiseen, jotta hän vapautuisi, välttäisi pakkopalautuksen ja saisi elää. #righttolive #oikeuselää

https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155493443343533/



Imatran poliisi on sadisti-rasisti. Kommentteja on tullut runsaasti vaikka vasta tunti sitten julkaistu. Lähestyvät mediaa tällä tarinalla mm. YLE jne. Tämä Tuhannen ja Yhden yön tarina pitäisi ehdottomasti saada kansainvälisiin uutisiin joka puolelle, erityisesti lähi-itään ja Afrikkaan. Suomeen ei kannata tulla.
« Viimeksi muokattu: 07.01.2018, 22:04:02 kirjoittanut Aksiooma »
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 261
  • Liked: 20594
  • Monikulttuurisuutta vastaan rokotettu
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12499 : 07.01.2018, 22:13:31 »
RHC tättähäärät ovat oppineet Tuhannen ja Yhden yön tarinakulttuurin viimeisen päälle. Tämä tarina kannattaa lukea:
MV-lehden kannattaisi ehdottomasti julkaista tu raastava kertomus turvapaikanhakijan rasistisesta kohtelusta. MV-lehteähän syytetään valeuutisista joten voisihan sitä edes kerran julkaista sellaisen ihan vastuullisen median miellyttämiseksi.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Mikko pa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 811
  • Liked: 3795
    • Ei hyssyttelyä pedofiileille-Kaikki tiedot julkisiksi
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12500 : 07.01.2018, 22:14:10 »
Totta tämän on oltava  :facepalm:
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

skyuu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 620
  • Liked: 1146
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12501 : 07.01.2018, 22:56:26 »
Melkoinen värisuora kyllä.

Kantanatsin hakkaama ja poliisin vääryydellä ja viekkaudella pidättämä henkilö...

Tupaha:                       (check)
Kristitty:                      (check)
Homo:                         (check)
Maksasairas:                (check)
Hyvin suomea puhuva: (check)
Verta oksentava:          (check)
Nälässä pidetty:           (check)
Varmasti kuolemassa:   (check)

Taisin vielä missata pari mutta eiköhän tuossa ollut nyt yhteen tai useampaankin oleskelulupaan aineksia.
Miten muuten maksasairas, verta oksentava homo on päässyt poliisin luokse? Eikö sairaala olisi oikeampi osoite... mielellään iRaqilainen sairaala.

Mitä sanoo homman lääkärit? Verta oksentavan ei varmaan kannata vetää 3 reilua ateriaa ja iltapalaa päälle?  ???

Odotan että tämä on huomenna jokaisen valtamedian otsikoissa? Ei vai? Pitäisikö vinkata iltamedioille?

Fiftari

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 414
  • Liked: 4326
  • "Hallitus koostuu ihmisistä joita ei hallita"
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12502 : 07.01.2018, 23:07:42 »
Uskoisin että poliiseilla/putkavartijoilla on sen verran itsesuojeluvaistoa että jos kaverilta tulee verta molemmista päistä niin tyyppi olisi kuskattu sairaalaan. Hyvä että on varmistettu matulta ja sen kaverilta... Tulee mieleen vähän näpistelijäkaverukset jotka antavat alibin toisilleen.
Koska elämme epävakauden aikoja jokainen ostaa itselleen vatupassin.

-Repomies

dothefake

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 35 515
  • Liked: 20663
  • Imaaminoloinen kaktuslakkisetä. Rutinuiva.
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12503 : 07.01.2018, 23:21:44 »
No poliisihan on ottanut kaivatun askeleen tomerampaan suuntaan, hyvä!!
Sanokaa Fazer, kun haluatte mamuja.
Suomi, kestitysleirien saaristo.
Olin siellä minäkin.

og1967

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 464
  • Liked: 1240
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12504 : 08.01.2018, 07:30:26 »
Turvapaikanhakijan käskettiin allekirjoittaa papereita, joiden sisältöä hän ei tiennyt ja joita ei hänelle annettu.
...
Turvapaikanhakija, joka puhuu todella hyvää suomea, oli vaatinut puhelintaan ja sanonut, että hänen täytyy saada lakimieheen yhteys, sillä hän ei voi palata Irakiin.

Onko RKP ottanut jo kantaa siihen, että henkilölle on annettu oletettavasti ruotsinkielisiä papereita allekirjoitettavaksi, koska henkilö osaa loistavasti suomea ja hän joutuu Varmaan Kuolemaan vain siksi, että ei ole viitsinyt opetella ruotsia? Ruotsin kielen osaaminen olisi pelastanut hengen.

Mr.Reese

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 710
  • Liked: 9650
  • Anyone?
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12505 : 08.01.2018, 07:46:28 »
Vanha tuttumme, perheensä geelin vuoksi dumpannut Hanna itkee, kun sulho ei saanut olea.  :'(

Lainaus
Kotimajoittajana olen ollut siitä asti kun pakalaisaalto vyöryi Suomeen syksyllä 2015. Karjalaisjuuret omaavana olen avannut oveni vaatimattomaan kotiini ja koittanut jakaa siitä hyvästä mitä itse olen saanut. Minua eivät aikanaan lannistaneet ilkeät puheet eikä MV-lehden pilkka ja perättömät jutut. Olen saanut ihanasti tukea samanhenkisiltä ihmisiltä koko tämän ajan <3 Nyt maahanmuuttovirastokin kiittää minua ihmisenä ihmiselle olemisesta: puolisoni ei saa oleskelulupaa Suomeen vaikka olemme olleet yhdessä 2,5 vuotta. Siitä kaksi vuotta kihloissa, lähes kaksi vuotta naimisissa muslimimenoin ja kohta vuoden maistraatin vihkimisestä. Ja syy: emme ole viettäneet tosiasiallista perhe-elämää koska taloudessa on asunut muitakin turvapaikanhakijoita eikä kyse näinollen ole tavanomaisesta, puolisoiden välisestä yhteiselämästä. Saimme päätöksen eilen poliisilta. Olen sanaton.
https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155491716348533/

Fila tuo legendaariset äärisuvaitsevaiset näkemyksensä taas nopeasti esille. Geelin pitäisi siis itse saada päättää turvapaikasta vaiko Hannan? Yhtäkaikki, hourulan juttuja.
Lainaus
Fila Noor Kyllä migri alentaa ihmisyyden ei enään anneta ihmisten päättää omasta elämästään, perheestään, ystävistään. Räikeitä ihmisoikeius rikoksia tekevät noilla päätöksillä.

Hanna jatkaa.
Lainaus
Ainoa mitä maahanmuuttovirasto ei ottanut huomioon on se että ei me ihmiset ihan kaikkea sentään niellä. Nyt tuli sellainen mötti hiipaleipätaikinaa kerralla ettei menekään alas.

Laura sanoo, että arabit asustaa kommuuneissa.  :P
Lainaus
Ja vielä yksi painava asia lisää. Arabien kulttuuriin ja elämään todellakin kuulu kommuuni elo. Heille on tyypillistä elää suuremmassa yhteisössä. Naimisiin mennyt pariskunta muuttaa omaan kotiinsa vasta silloin, kun heille on syntynyt omia lapsia ja eivät mahdu enää niin sanotusti kommuunin sisään asumaan.
Se, että teidän lisäksi samassa taloudessa on ollut majoitettuna muitakin ihmisiä ei ole siis todiste yhtikäs mistään muusta kuin Hanna sinun ja Bahaan hyväsydämisyysestä muita ihmisiä kohtaan.

Äläkä koskaan muutu Hanna. Maailma tarvitsee enemmän juuri sinun kaltaisiasi ihmisiä ❤️.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään.” - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Mr.Reese

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 710
  • Liked: 9650
  • Anyone?
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12506 : 08.01.2018, 08:01:29 »
Päivän stereotypiat. Tallettappa kuva muistilokeroihisi.
Lainaus
Talletapa jo nyt muistilokeroihisi: Seinäjoen seudulla (todnäk Seinäjoki-Nurmo-Kauhava-Ilmajoki-Ylistaro) maaliskuun lopussa-huhtikuun alussa runsaasti esityksiä afganistanilais- ja suomalaisnuorten yhteisestä hauskasta mashup-musikaalista nimeltä JOS METSÄÄN HALUAT MENNÄ NYT... Luvassa suuria tunteita, vauhtia, iloa ja viisaita ajatuksia - punaisena lankana perinteiset sadut, joita vanhemmat kertovat lapsilleen niin Suomessa kuin Afganistanissakin 😋.

https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155493400323533/

"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään.” - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Rokka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 087
  • Liked: 2594
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12507 : 08.01.2018, 08:09:56 »
No nyt on Bideekin päässyt kommentoimaan irakilaisen homokristityn kidutusta. Onkohan marssin järjestäminen jo alkanut?

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 312
  • Liked: 11561
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12508 : 08.01.2018, 08:52:29 »
Vanha tuttumme, perheensä geelin vuoksi dumpannut Hanna itkee, kun sulho ei saanut olea.  :'(

Karma on olemassa. Mutta ajatellaan positiivisesti. Ainakin Hanna sai itselleen komian sukunimen, mitä kehtaa Pälkäneellä, karjalaisjuuret omaavana naisena esitellä ja esittäytyä paikassa kuin paikassa. Voin kuvitella miten joka ikinen kerta, kun Hanna asioi jossain joko henkilökohtaisesti tai puhelimitse, niin sukunimi pitää sanoa muutaman kerran ja sitten lopulta aina tavata ja muistuttaa siitä väliviivasta. Näin Hannan elämä on rikastunut ihan arkisissakin asioissa.

Hanna ei tällä kertaa voittanut arpajaisissa ja saanut ilmaista elämää uudelle miehelleen veronmaksajien piikkiin. Nyt jäädään sitten jännittämään, lähteekö Hanna sulhonsa mukana Tuhannen ja Yhden Yön tarinoiden maahan? Se olisi aivan upea päätös tällekin tarinalle.

Elämä on täynnä valintoja.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Randy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 601
  • Liked: 1744
Vs: RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen
« Vastaus #12509 : 08.01.2018, 09:34:36 »
Lainaus
Suomalainen hakkasi irakilaisen homon niin, että irakilaiseen ommeltiin neljätoista tikkiä ja hampaita irtosi. Meni poliisikuulusteluihin pahoinpitelyyn liittyen. Joutui itse putkaan.

Nyt on kyllä jopa arabimittarilla niin kova tuhannen ja yhden yön tarina, että hyvä vaan, että tärähtäneistö nostaa tämän öyhötyksessään esille ja nolaavat taas itsensä. Toivottavasti poliisi lyö mahdollisimman nopeasti vähän faktaa tiskiin, niin saadaan vähän totuudenmukaisempi versio tapahtuneesta.

Joku tuolla rhc:ssa jo kirjoitti, että Yle seuraa tilannetta ja tekee mahdollisesti jutun tästä palleron karusta kohtalosta.

Tagit: