Pisa-ketjusta jatkot älykkyydestä tänne.
Kuka on älykäs? Jos on koulussa erittäin hyvä kielissä mutta huono matematiikassa, onko älykäs? Erittäin hyvä matematiikassa mutta huono kielissä?
Mensan älykkyystestit mittaavat aika teoreettista älykkyyttä. En ole koskaan tehnyt sellaista kokonaan, mutta pari kertaa netistä löytyvän lyhennelmän. Tehtävät mittaavat enimmäkseen jonkinlaista geometrista hahmottamiskykyä.
Mensan testit keskittyvät yleisen älykkyystekijän eli g-tekijän mittaamiseen. Älykkyydelle on ehdotettu monta määritelmää historian aikana, mutta suhteellisen simppeli määritelmä lienee, että se on yleistä kognitiivista kykyä ratkaista ongelmia tehokkaasti ja vaikuttavasti. Tämän kyvyn voidaan katsoa vaikuttavan sellaisiin asioihin kuten päättely, suunnittelu, ongelmanratkaisu, abstrakti ajattelu, monimutkaisten ideoiden ymmärtäminen, nopea oppiminen ja kokemuksesta oppiminen. Lista ei ole kattava mutta olennaista on oikeastaan tämä: kyse on yleisestä kyvykkyydestä joka vaikuttaa suorituskykyyn kaikissa mentaalisissa suorituksissa, olipa kyse verbaalisesta, matemaattisesta tai avaruudellista hahmottamista vaativasta suorituksesta. Toinen olennainen asia on se, että kyky nopeaan oppimiseen pohjautuu nopeaan ja tehokkaaseen mentaaliseen prosessointiin. Mikä viittaa vahvasti biologiseen komponenttiin.
Koska älykkyys on käsitteenä varsin hämärä - varsinkin tieteellisen kontekstin ulkopuolella - mutta älykkyystestauksissa toistui säännönmukaisuus eli henkilöiden tulokset eri tyyppisissä testeissä korreloivat yleensä positiivisesti keskenään, tutkijat alkoivat tutkia ja käyttää käsitettä yleisälykkyys. Yleisälykkyystekijä eli g kuvaa parhaiten muuttajana sitä yhteisvaihtelua, jota saman henkilön tekemissä erilaisten testien tuloksissa saadaan.
Älykkyystestejä on erilaisia, ja mitä enemmän testi korreloi yleisälykkyyden kanssa, sitä enemmän sen katsotaan olevan ns. g-latautuneempi (g loaded). Yleisesti ottaen mitä isompi g-lataus, sitä parempi ennustevaliditeetti testillä on, ja mitä monimutkaisempia tehtäviä testissä ratkaistaan, sitä suurempi on g-lataus. Siksi ns. oikeissa älykkyystesteissä on yleensä laaja ja monipuolinen testipatteristo. Vahvalla g-latauksella saadaan yleensä melko hyviä ennusteita esimerkiksi siitä, miltä koulussa ja työelämässä pärjääminen näyttää. g-tekijä vaikuttaisi myös olevan universaali eli se voidaan selkeästi identifioida niin rikkaiden länsimaiden kuin sen ulkopuolelle jäävien maiden tutkimusdatasta. On myös näyttöä siitä, että sosioekonomisen statuksen vaikutus testituloksiin on vähäpätöinen.
Älykkyys lopulta pohjautuu aivoihin ja sen erilaisiin biokemiallisiin prosesseihin. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että korkean kyvykkyyden aivot suoriutuvat tehtävistä vähemmällä aineenvaihdunnalla, toisin sanoen ne toimivat tehokkaammin. Syitä tähän on etsitty esim. tehokkaammista aivoalueiden välisistä yhteyksistä ja tehokkaammasta kyvystä säädellä aivojen eri toiminnallisia verkostoja, aivojen koosta ja rakenteellisista eroista. Geenien vaikutusta tähän on tutkittu vielä harmillisen vähän mutta esimerkiksi v. 2018 julkaistiin tutkimus jossa oli analysoitu polygeenistä pisteytystä suhteessa koulutustasoon isolla (1,1M) aineistolla.
Palatakseni kysymykseen, kuka on älykäs, on perusteltua ainakin sanoa että korkean yleisälykkyyden omaava on todennäköisesti älykäs hyvinkin lukuisissa toiminnoissa joita käyttäjä voi aivoiltaan erilaisissa tilanteissa ja olosuhteissa vaatia.
Entä älykkyyden periytyminen? Jotkut tuntuvat olettavan, että jälkeläisen älykkyysosamäärä on vanhempien älykkyysosamäärän keskiarvo. Taitaa pikemminkin olla niin, että älykkyyden geenit dominoivat ja jälkeläinen on lähempänä viisaampaa vanhempaansa kuin tyhmempää.
Tämä onkin mielenkiintoinen mutta aika monimutkainen kysymys. Yksi syy on siinä, että aivot ovat aika plastiset ja käyvät läpi muutoksia (kehitysvaiheita) syntymän jälkeen, lapsena ja nuorena kunnes saavuttavat suhteellisen tasaisen olotilan. Yleinen näkemys nykyään lienee, että älykkyyden perinnöllisen komponentin merkitys vahvistuu iän myötä. Tiedossani on ainakin yksi pitkäaikaistutkimus, jonka tulokset viittasivat siihen, että korrelaatio yleisälykkyyden ja aivojen globaalin "tehokkuuden" välillä kasvoi iän myötä, ja "tehokkuus" oli voimakkaasti perinnöllistä niin nuoruusiässä kuin nuorena aikuisenakin. Luultavasti sama pätee myös vanhemmalla iällä. Tiedetään kyllä sinänsä jo kaksoistutkimuksista, että kognitiiviset kyvyt, aivojen rakenne ja funktio ovat perinnöllisiä siinä määrin että suurin piirtein 50% kognitiivisen kyvykkyyden vaihtelusta selittyy perintötekijöillä.
Periytyy suurelta osin, ei ole vanhempien keskiarvo kun sattumallakin on osansa asiassa,, mutta odotusarvona tuo varmaan ei ole huono.
Jos jotenkin "älykkyyden geenit dominoisivat", olisimme jo kaikki superneroja, joilla on planeetan kokoiset aivot
Tuo odotusarvo kuvaa asiaa hyvin. Nyt kun tutkijat ovat viime vuosien aikana saaneet käyttöönsä edistyneitä tilastomallinnusta, kehittynyttä kuvantamisteknologiaa ja geneettisiä datasettejä, niin luultavasti ennustustarkkuus paranee, jopa ihan yksilöllisellä tasolla. Vielä on kuitenkin hieman esteitä tällaisen tutkimuksen teossa ja rahoituksessa, mutta nooh.. suunta on toivottavasti parempi. Luulen itse että AI:tä tullaan hyödyntämään tulevaisuudessa vahvasti tällä alueella sillä aihe on aika kompleksinen ja vaatii suurten datamassojen käsittelyä.
Laitan vielä tähän tuoreehkoa tutkimustietoa (ks. lainaus alla) ketjun aihetta koskien eli aihetta voisi kyllä lähestyä ihan tieteellisestikin ilman oletettua uuninluukkujen kolinaa. Minua on esim. hieman närästänyt (vihervasemmiston edustajien) tyypillinen yliyksinkertaistava jauhaminen sosioekonomisten tekijöiden vaikutuksesta maahanmuuttajien PISA-tuloksiin. Näin kätevästi unohdetaan muut tekijät. Harmi kun ei kukaan kysynyt ex-opetusministerin kommenttia ennen kuin pakeni Brysseliin.
Pohjustan tätä närästystäni hieman. Aiemmassa ammatissa olin tekemisissä kaikenlaisten ihmisten, myös eri asteisen kehitysvamman omaavien, kanssa. Suomalaisessa järjestelmässä matalan, mutta ei aivan lievän kehitysvamman diagnoosin vaatiman ÄO-rajan saavuttava ihminen on eräällä tapaa väliinputoaja, sillä palvelujärjestelmä on pääasiassa suunnattu diagnoosin saaneille kehitysvammaisille ihmisille. Tällaisia ihmisiä olisi jo ilman maahanmuuttoa laskennallisesti merkittävä määrä, siis matalahkosta kognitiivisesta kapasiteetista johtuvia ongelmia omassa elämässä, koulutuksessa, työelämässä. Usein tarvitaan tukea ympäröiviltä ihmisiltä monissa asioissa ja yhteiskunnan muuttuessa muutenkin yhä enemmän tieto-/aivotyön suuntaan (korkeakoulutus kuuluu kaikille!), yhdistelmä ei ole näille ihmisille kovin hyvä. Nyt jos oletetaan, että maahanmuuttajien jälkikasvusta merkittävä osa lukeutuu tähän kategoriaan (kuinka iso osa, ei ole tiedossa, mutta PISA-tulosten perusteella kuitenkin puhutaan isosta joukosta), niin se tarkoittaa minun kokemusteni perusteella sitä, että meillä ei oikeastaan ole olemassa sellaista palvelujärjestelmää, joka vastaisi tällaiseen kysyntään. On siis, jälleen kerran ja kuten se aina on maahanmuuttopolitiikassa mennyt, tehty sellainen palvelulupaus jota ei ole mahdollista mitenkään toteuttaa.
Mutta se ei tullut yllätyksenä.
We have known that intelligence is heritable for many decades now, but a highly significant recent development is that we now have a polygenic score, called EA3, which explains a small but meaningful chunk of the variance in intelligence (Allegrini et al., 2019; Lee et al., 2018). A polygenic score is a collection of genetic markers (over 1000 in the case of EA3) which have all been found to be correlated with a particular outcome. Although the number of genetic variants represented in EA3 is vast, clearly indicating the complexity involved in understanding pathways from genotype, it is important to note that the same can be said for complex social predictors such as socio-economic status (SES).
This has important implications for policy-makers and for schools and teachers, and raises pressing questions. A polygenic score that explains up to 15% of the variance in intelligence is roughly as powerful as an environmental predictor of outcomes such as socio-economic status (von Stumm et al., 2020). If we take seriously the argument presented earlier, that “cognitive disadvantage” may have value as a trigger for the provision of additional resources and support, then a DNA-based predictor would potentially help us to identify those at risk of cognitive disadvantage from birth and to intervene early.
