Kirjoittaja Aihe: 2016-01-16 HS: Ministeri Orpo lupaa, että maahanmuuttajat saadaan töihin  (Luettu 54638 kertaa)

B52

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 503
  • Liked: 2631
  • Tylsä hetero
http://www.hs.fi/kotimaa/a1452841426406?ref=hs-art-uusimmat-#7

Ministeri Orpo lupaa, että maahanmuuttajat saadaan töihin: Tarvittaessa palkoissa joustetaan alaspäin

Maahanmuutosta vastaava sisäministeri Petteri Orpo (kok) on valmis poikkeuksellisiinkin keinoihin, jopa lainmuutoksiin, jotta maahanmuuttajat saadaan nopeasti töihin.

”Kaikki on tehtävä uusiksi”, sanoo Orpo ja tarkoittaa maahanmuuttajien kotouttamista. Sitä, että maahanmuuttajat löytävät paikkansa yhteiskunnassa ja ovat mukana sen rakentamisessa.

Orpo korostaa työn merkitystä. Työllistämisessä on hänen mukaansa otettava kaikki keinot käyttöön.

Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että palkoissa joustetaan alaspäin. Yritykset tuskin voivat maksaa kielitaidottomille samaa palkkaa kuin muille.

”Oppisopimuskoulutus, työssä oppiminen, työn ja koulutuksen joustava yhteensovittaminen”, hän luettelee mahdollisia keinoja.

Muutaman kymmenentuhannen ihmisen työllistämisen ei periaatteessa pitäisi Orpon mukaan olla mahdotonta. Helppoa se ei silti ole. Suomessa on tunnetusti paljon työttömiä entuudestaan. Osa on jäänyt pysyvästi työelämän ulkopuolelle.

Orpo vakuuttaa kuitenkin, että maahanmuuttajat ovat Suomelle mahdollisuus.

”Uhkaksi maahanmuutto muuttuu vain siinä tapauksessa, että kotouttaminen epäonnistuu”, maahanmuuttopoliittista työryhmää vetävä Orpo sanoo.

Maltilliseksi kuvattu sisäministeri ei halua ottaa kantaa hallituksen ministereiden viime aikojen lausuntoihin.

Julkisuudessa kummastusta herättivät muun muassa pääministeri Juha Sipilän (kesk) kommentit katupartioista. Sipilä liitti katupartioinnin lasten harrastekuljetuksiin.

Maan hallitus teki Orpon mukaan tilannepäivitystä alkuviikosta. ”Totesimme, että kaikilla on nyt yksi viesti siitä, mitä maailmassa tapahtuu.”

Poliisikin on kompastellut viestinnässään naisten ahdisteluun ja vuodenvaihteen väitettyihin ahdistelutapauksiin liittyen. Orpon mukaan poliisissa on nyt tekeillä kaksi selvitystä, joista ainakin toinen valmistuu ensi viikolla. Hän ei halua ottaa kantaa asiaan ennen sitä.

Maahanmuuttokeskustelun kokonaisuudesta Orpo sanoo, että kokoomuksen viesti on koko ajan ollut ”humaani ja pragmaattinen.” Hän muistuttaa sanoneensa toistamiseen, että hädänalaisia ihmisiä on autettava.

Ilkeämielinen sanoisi, että järjenäänenä esiintyminen on helppoa, kun ympärillä on lähes pelkkiä kiihkoilijoita. Orpo myöntää, että maahanmuuttovastaiset ”ääripäät” ovat olleet keskustelussa eniten äänessä. ”Suvaitsevainen puoli on ollut niin hiljaa, että korvia särkee.”

Maahanmuuttokeskustelu on vienyt julkisuudessa niin paljon tilaa, että huomattavasti suuremmat talouteen liittyvät kysymykset ovat jääneet vähälle huomiolle.

Vaikutelma hallituksen tähänastisesta toiminnasta onkin, että vauhdikkaan alun jälkeen on jumiuduttu paikoilleen.






Loput linkistä.
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä. Paula 8v.

Beenari

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 890
  • Liked: 4100
  • Banned
Maahamuuttajia käytetään troijalaisena hevosena jolla saadaan kaikkien duunarien palkat pudotettua orjatasolle.
"Hölmöä miettiä, mikä maan tai maapallon tila on sadan vuoden kuluttua. Meistä kumpikaan ei ole silloin enää elossa"
- Antti Rinne (SDP)

Peltipaita

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 342
  • Liked: 11408
  • Politiikan tutkija ja taidekriitikko
Perustuslaissa taidettiin sanoa jotenkin niin että ketään ei saa syrjiä ilman hyväksyttävää syytä. Kai se neekeriys on sitten hyväksyttävä syy vaikka se tässä verhotaankin kauniisti kielitaitoon. Ja entäpä kun tulokas on oppinut kielen? Hänelle pitää maksaa samaa palkkaa kuin muillekin. Kallista firmalle joten potku perseelle ja uutta putkeen.
« Viimeksi muokattu: 16.01.2016, 03:34:00 kirjoittanut Peltipaita »
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Kela_Platinum

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 134
  • Liked: 2002
Luin otsikon nopeasti "HS: Ministeri Orpo lupaa, että maahanmuutto saadaan kuriin", ja olin että mitäs ihmettä nyt tapahtuu, mutta sitten luin uudestaan ja palasin maanpinnalle  :facepalm:

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 39 120
  • Liked: 42055
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Petturi Orpo lupaa toimia Trojan hevosena. Minnekäs ennestään työttömät ja ennestään kotoutumattomat?  Ja mistä Petturi löytää kaikki nuo työpaikat? Puskista? Eikun, se olikin Lindströmin puupää kuka jakaa vesurit ja kirveet.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

kultturelli marssilainen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 353
  • Liked: 135
http://www.hs.fi/kotimaa/a1452841426406?ref=hs-art-uusimmat-#7
Ministeri Orpo lupaa, että maahanmuuttajat saadaan töihin: Tarvittaessa palkoissa joustetaan alaspäin

Mikäli alepalkkaiseksi määrätty väestöryhmä suorittaa työt pienemmillä työvoimakustannuksilla kuin tavalliset työntekijät (esim yksi mamu tekee yhden suomalaisen työt 80% palkalla, tai 2 mamua tekee yhden suomalaisen työt 40% palkalla per mamu), jäävät aiemmat työntekijät työttömiksi. Tietenkin, mikäli yksi suomalainen korvataan kahdella mamulla, työttömien kokonaismäärä pienenee, mutta suomalaisten työttömien kokonaismäärä joka tapauksessa lisääntyy.

Mikäli sellaista palkanalennuksen ja työtehon suhdetta ei löydy, jolla alennusryhmä saataisiin normaalia työvoimaa kannattavammaksi, ei alennuksella - ainakaan ilman muita pakotteita - ole merkitystä koska yritykset eivät käytä sitä.

Mikäli kannattavuuden löytyminen edellyttää palkkatason huomattavaa alentamista, alepalkkaryhmän työlliset tarvitsevat sosiaaliturvaa elääkseen, eikä yhteiskunta säästä mitään - onhan huomioitava myös sen työtä vaille jääneen normaalipalkkaisen työntekijän sosiaaliturva. Nytkin, ilman mitään erityistä alepalkkaa, pienipalkkaisilla aloilla tarvitaan sosiaaliturvaa palkan jatkoksi.

Mikäli maahanmuuttajille maksetaan pienempää palkkaa kuin kantasuomalaisille, se on pian sekä mamujen etujärjestöjen että maahanmuuttajien itsensä mielestä rasistista. Ja yritäpä sitten potkia se mamu pois, ei onnistu. Palkka on nostettava normaalille tasolle, työtehon siitä nousematta. Vaihtoehtoisesti, suomalaisten palkat on laskettava. Mutta tätähän Kokoomuksessa tietenkin halutaan.

Onpa taas idioottimainen ehdotus.

Lainaus
”Uhkaksi maahanmuutto muuttuu vain siinä tapauksessa, että on, koska kotouttaminen epäonnistuu”, maahanmuuttopoliittista työryhmää vetävä Orpo sanoo.

Korjasin.

Lainaus
Maahanmuuttokeskustelun kokonaisuudesta Orpo sanoo, että kokoomuksen viesti on koko ajan ollut ”humaani ja pragmaattinen.” Hän muistuttaa sanoneensa toistamiseen, että hädänalaisia ihmisiä on autettava.

Tuleeko tämä tulkita "suu sanoo yhtä, kädet tekevät toista" vai "Orpo ei pidä hädänalaisia suomalaisia ihmisinä" ?

Lainaus
”Suvaitsevainen puoli on ollut niin hiljaa, että korvia särkee.”

Valtioneuvoston työterveyspalveluihin tulisi lisätä kuulotutkimukset.

Lainaus
Maahanmuuttokeskustelu on vienyt julkisuudessa niin paljon tilaa, että huomattavasti suuremmat talouteen liittyvät kysymykset ovat jääneet vähälle huomiolle.

Ja tämähän ei Kokoomusta harmita.

Muokkaus: kursiivi
« Viimeksi muokattu: 16.01.2016, 03:49:10 kirjoittanut kultturelli marssilainen »

Saturoitunut

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 987
  • Liked: 2333
  • Ilmeisesti
Suomalaiset eivät tule pitämään tästä -- osa heistä saattaa jopa hieman kiristellä hampaitaan maatessaan sohvan pohjalla töllöttämässä tosi-tv:tä.
« Viimeksi muokattu: 16.01.2016, 03:30:06 kirjoittanut Saturoitunut »

Peltipaita

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 342
  • Liked: 11408
  • Politiikan tutkija ja taidekriitikko
Ay -liike tulee älähtämään tästä. Jaa ei vai? No ei. Niin kummalliselta kuin se tuntuukin AY-liikkeen johtopamput tahtovat tänne lisää halpatyövoimaa.
« Viimeksi muokattu: 17.01.2016, 14:58:00 kirjoittanut Peltipaita »
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Kela_Platinum

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 134
  • Liked: 2002
Ay -liike tulee älähtämään tästä. Jaa ei vai? No ei. Niin kummalliselta kuin tämä tuntuukin AY-liikkeen johtopamput tahtovat tänne lisää halpatyövoimaa.

Joo aika kumma juttu. En tunne vasemmiston historiaa kovinkaan hyvin, mutta missä ihmeen vaiheessa meidän vasemmisto myi sielunsa saatanalle? Nykyinen vasemmisto tuntuu kyllä edustavan ihan kaikkea muuta kuin sitä perusduunaria. Nykyään 1. kysymys tuntuu olevan rasismi ja monikulttuurisuus hyvänä kakkosena.

Elemosina

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 606
  • Liked: 12248
  • old wave feminist
Ministeri Orpo voisi ensin luvata että työttömät suomalaiset, joita on ilmeisesti puolisen miljoonaa, saadaan töihin.
Tämä maa on kai nimeltään maahanmuuttajamaa, Refugeeland, kun ovat aina päättäjien mielessä ensimmäisinä.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 39 120
  • Liked: 42055
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Mutta kun ei tapahdu mitään. iMatut ovat saaneet koko poliittisen värisuoran laulamaan kumbajaa ja kuoroon on liittynyt virkaporsaat ja ev.lut. kirkko vahvistettuna vielä ort. piispa Ambrosiuksella. En ymmärrä en. Mutta sen ymmärrän, että Suomen talous ei tule koskaan enää nousemaan. Alasajo on ollut tahallista ja tarkoituksenmukaista. Sen tarkoitusta en ole vielä keksinyt ellei oteta laskuun EU:n liittovaltiokehitys, Bilderberg, NWO ja maailmanhallitus.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Rikastaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 949
  • Liked: 1434
Miten on mahdollista, että kymmenet tuhannet luku- ja kirjoitustaidottamat on helppo työllistää maassa, jossa on kymmeniä tuhansia korkeasti koulutettuja työttömiä??? Jos on noin helppoja toimia, miksi niitä ei ole otettu aiemmin käyttöön???

Ainoat mahdollisuudet ammattitaidottomille matuille on työllistyä siivoojiksi, ostosten pakkaajiksi tai johonkin muuhun paskaduuniin. Näistä tosin ei ole työnantajalla varaa maksaa 10e/h + työnantajamaksut. Eikä matuilla ole motivaatiota lähteä pienemmillä palkoilla töihin, koska sossu.
"Suomalaiset veteraanit ei pääse vieläkään kuntoutukseen, mutta ulkomaalaisille on kyllä tarjota valtion puolesta kaikki perkeleen kriisiavut ja terapeutit heti, jos grillijuhlilla sataa ja tötteröhattu kastuu."
 - Tony Halme

Roope2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 999
  • Liked: 9073
...poikkeuksellisia keinoja, lainmuutoksia...  niitä olisi tarvittu jo kauan sitten.

Olen ihmetellyt kokoomuksen äänestäjäkuntaa.  Ovatko he tyhmiä vai haluavatko he tietoisesti kansanvaellusta tänne ?
”Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon.”

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 39 120
  • Liked: 42055
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Miten on mahdollista, että kymmenet tuhannet luku- ja kirjoitustaidottamat on helppo työllistää maassa, jossa on kymmeniä tuhansia korkeasti koulutettuja työttömiä??? Jos on noin helppoja toimia, miksi niitä ei ole otettu aiemmin käyttöön???

Ainoat mahdollisuudet ammattitaidottomille matuille on työllistyä siivoojiksi, ostosten pakkaajiksi tai johonkin muuhun paskaduuniin. Näistä tosin ei ole työnantajalla varaa maksaa 10e/h + työnantajamaksut. Eikä matuilla ole motivaatiota lähteä pienemmillä palkoilla töihin, koska sossu.

Ystävällisesti pyydän, että tuosta "paska duuni" termistä luovuttaisiin jossain vaiheessa. Katsos kun on niin, että ainoa paska duuni on paskakaivojen tyhjennys ja siitä maksetaan todella hyvin. Sen sijalla kannattaisi sanoa "kyykkyhyppely duuni" - tai jtn vastaavaa.

Muuten asiaa.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Haplotaxida

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 824
  • Liked: 832
Ilkeämielinen sanoisi, että järjenäänenä esiintyminen on helppoa, kun ympärillä on lähes pelkkiä kiihkoilijoita. Orpo myöntää, että maahanmuuttovastaiset "ääripäät" ovat olleet keskustelussa eniten äänessä. "Suvaitsevainen puoli on ollut niin hiljaa, että korvia särkee."

Missähän Orvon ympärillä on ollut lähes pelkkiä kiihkoilijoita? Eihän tuo miekkonen juurikaan kansalaisten keskuudessa kulje, eikä sisäministerinä aikakaan riittäne hommailla missä lie MV:n keskustelupalstalla - keskellä "pahuuden ydintä". Saatua palautettaan tuskin lukee itse.

Orvon ympärillä on lähinnä muita poliitikkoja ja viranomaisia. Poliisitkin taitavat olla Orvolle niitä kiihkoilijoita, esittäessään huoliaan resursseista? Lähes, muttei kaikki, niin tarkoittanee sitten Nergiä ja Stubbia. Herää kyllä kysymys, että millä Kokoomuksen johto kiristää nyt kaikkia muita.
« Viimeksi muokattu: 16.01.2016, 04:47:27 kirjoittanut Haplotaxida »
THL - Turhuuden ja huolettomuuden laitos

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 150
  • Liked: 23953
  • "Mari Rantanen: Suomeen on turha tulla hillumaan."

Pyydän saada huomioiduksi, niin kuin näppärät hommalaiset ovat jo käsittäneet:

Ei Orpon käsityskyvyssä ole mitään vikaa, tai tiedoissa. Petteri Orpo tietää koko ajan mitä hän tekee. HÄN MYY SUOMEA ULKOMAILLE.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Beenari

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 890
  • Liked: 4100
  • Banned
Tähän päälle lisäksi: alkaa joka hemmetin duuniin nykyään vaatia jonkinmoista ammattipätevyyttä - kiitos koulutuksia tarjoavien tahojen lobbaamisen. Edes lumenluontia kadulta lapiolla ei voi teetättää kun vaatii katuturvakortin. Teiden rakentamista varten tarvtsee joka saatanan lapiomieskin tieturvakortin. Jos tänne saadaan työpaikkoja ostosten pakkaajiksi siihenkin varmasti keksitään jokin pakkaajakortti.

Ja kun noihin kaikkiin höpö-höpö pätevyyksiin liittyy aina alakohtaisia lakiopintoja, niin ilman hyvää suomenkielen taitoa ei hommasta tule mitään. Jos et osaa kieltä, niin kuinka voit ymmärtää suomeksi kirjoitettua lakia? Kun sitä ei aina kaikki suomalaisetkaan ymmärrä (raiskaaja saa alennusta tuomioon aiemman pahoinpitelytuomionsa takia).
"Hölmöä miettiä, mikä maan tai maapallon tila on sadan vuoden kuluttua. Meistä kumpikaan ei ole silloin enää elossa"
- Antti Rinne (SDP)

mikkoR

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 674
  • Liked: 1220
  • uskonto pyhittää nai.. tytön iän
Aiemmin olen luullut että Orpo on vain tyhmä ja siksi pestiinsä kykenemätön.
Nyt ajattelen että Orpo on hullu ja myös siksi pestiinsä kykenemätön.

Miten nämä puusilmät luulee juttujensa menevän läpi kun samaa ihmettä odottaa satoja tuhansia Suomalaisia, jo vuosikausia?
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Korpikommunisti

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 272
  • Liked: 217
Olennaista tuossa Orpon haastattelussa ovat ensimmäisen sivun ensimmäiset rivit. Orpo myöntää suoraan, että Suomen maahanmuuttopolitiikan naruja vetelee Sauli Niinistö. (Jolle ohjeet tulevat Saksasta.)

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 17 979
  • Liked: 38698
  • Eläkeikää lähestyvä keittiömies
Suomi on kallis maa ja elääkseen täällä tarvitsee tietyn rahamäärän. Jos mamu tekee duunia alepalkalla joudutaan hänelle maksamaan toimeentulotukea, asumistukea jne valtion verovaroista eli työpanoksestaan huolimatta mamusta koituu yhteiskunnalle kustannuksia ja varsinkin jos sattuu olemaan perheellinen. Suomen kannalta mamu heikentää kilpailukykyä lisäämällä verorasitusta ja sitä kautta nostamalla kustannustasoa. Joku tietysti hyötyy mutta se ei ole valtio.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Finis Finlandiae

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 100
  • Liked: 3115
  • KALIFAATTI TULEE, OLE VALMIS!
>”Kaikki on tehtävä uusiksi”, sanoo Orpo

Siinä tapauksessa Petteri Orpo pitäisi nusaista uusiksi, mutta siihen ei kukaan halua ryhtyä, koska on liian iso riski, että saadaan toinenkin Orpo olmi riesaksemme.

>”Suvaitsevainen puoli on ollut niin hiljaa, että korvia särkee.”

Särky johtuu litsareista, joita kansa antaa Sinulle päivittäin vastuuttomasta ja typerästä toiminnastasi, mutta silti et älyä erota.
PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

kummastelija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 330
  • Liked: 14248
Taas Orpo reaktiivisesti juoksee korjailemassa edellistä mokausta. Ei näköjään sellaista uutista matuista tule jota Orpon ei tarvitse selitellä ja lupailla jälkikäteen.

En nyt muista yhtään Orpon matu-lupausta jota olisi pantu toimeen. Eihän tätä enää jaksa lukeakaan tuollaista tuuliviirilausuntojen antajaa.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Echidna

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 767
  • Liked: 5106
Orpon kokemus työstä on vähäinen. Siksi hänen voi olla vaikea hahmottaa sitä, kuinka haastavaa on kannattavan liiketoiminnan ja työpaikkojen ylläpitäminen tai luominen.

Mr.Reese

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 135
  • Liked: 11262
  • Anyone?
Onneksi Helsingissä on se 20k työpaikkaa, kun ne matut puskee sinne kuitenkin. Toivottavasti suvakki menettää työnsä tempputyöllistetylle matulle. Kai näin saa toivoa.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään.” - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Oiva Armas

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 342
  • Liked: 155
  • kolmas mies
Orpo joustaa palkat alas, sossu maksaa loput. Lupasiko ministeri töitä koko kansalle noilla ehdoilla? Ovatko työt harrasteluontoisia valtion ja kunnan lapiohommia, vai koulutetuille kielitaitoisillekkin sopivia? Voi orpo.

Bwana

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 250
  • Liked: 3594
  • Ihmis-perse natsi.
Ja katajainen kansa syököön petäjäistä leipää?

Oneliner. En enää pysty muuhun.
Nkosi sikelel' Afrika.

orientexpressen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 118
  • Liked: 1431
Mamut voidaan saada töihin, mutta kansa ei tule hyväksymään sitä ryysy- ja nälkäpalkkayhteiskuntaa minkä se vaatii. Toisin sanoen työllistyminen on tuomittu epäonnistumaan.

Orpo taas elää kuplassa ja kuvittelee, että homma hoituisi joillain keveillä tempuilla, kun ei kouluja käyneiden ja kieltitaitoisten suomalaistenkaan työllistäminen sillä menetelmällä onnistu kuin pieneltä osin.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 462
  • Liked: 40139
  • Not My President
Näin se kansanmurha ja väestönvaihto etenee.

Ensin annetaan suomalaisten asunnot maahantunkeutujille. Sitten annetaan suomalaisten sosiaaliturva maahantunkeutujille. Sitten annetaan suomalaisten työpaikat maahantunkeutujille. Lopuksi annetaan koko maa maahantunkeutujille.

Prosessin kritisoijat leimataan natseiksi ja rasisteiksi ja vaiennetaan sakoilla ja vankeustuomioilla.
« Viimeksi muokattu: 16.01.2016, 11:01:34 kirjoittanut Eino P. Keravalta »
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Nuiva kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 548
  • Liked: 6428
  • Sivistynyt maahanmuuttokriitikko.
En tiedä, oliko vain aamuväsymystä, mutta nauroin vedet silmissä otsikolle. :D
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 589
  • Liked: 11977
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Lainaus
Orpo vakuuttaa kuitenkin, että maahanmuuttajat ovat Suomelle mahdollisuus.

”Uhkaksi maahanmuutto muuttuu vain siinä tapauksessa, että kotouttaminen epäonnistuu”, maahanmuuttopoliittista työryhmää vetävä Orpo sanoo.

Joo tottakai kaikki on mahdollista. Voihan olla että maanmutaaja käy taximatkallaan kusella ja kusen sulattama kivi paljastuukin "kullan emäkallioksi" lappilaislegendojen mukaisesti ja suamesta tulee hirmurikas. Tai sitten vieras sivilisaatio tulee tänne ja antaa juuri ja ainoastaan meidän avaruusgirurkeillemme käyttöön aivan uusia tecnolokioita ja fantastinen klean tec suami noisee siivilleen kuten katianen!!!1

 :facepalm:

Ei maanmutaaminen mitään uhkaa tuota. Se tuottaa rikollisen ja loisivan alaluokan jota pitää elättää maailman tappiin.

 :facepalm:
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Tagit: