Kirjoittaja Aihe: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja  (Luettu 12753 kertaa)

Vasarahammer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 024
  • Liked: 2541
  • Ampuu puskasta
    • The hammer's gonna bring you down
Mediaseurannan kautta bongasin tämän artikkelin. Siinä on suoria viittauksia Jiri Kerosen kirjoituksiin, Suomen Sisuun jne. Joni Pelkosen kirjoittamassa artikkelissa rakennetaan olkiukko ja ammutaan se alas.

Mediaseuranta

Satunnaisia otteita:

Kerosen sensuroinnista US-blogeista:

Lainaus
Tekstien sisältö on tietojeni mukaan ollut lähellä tai jopa täyttänyt kansankiihotuksen tunnusmerkit. Blogin poistaminen on siis ollut Uuden Suomen julkaisusääntöjen mukainen teko. Sitä voidaan pitää myös kurinpidollisena toimenpiteenä.

Kurinpidolliset syyt eivät ole poliittisia syitä. Hyvin monilta netissä aktiivisilta perussuomalaisilta ja heidän liepeilijöiltään, niiltä useamman sortin kriitikoiksi itseään kutsuvilta, ovat unohtuneet hyvät käytöstavat.

Blogikirjoittamista koskevat samat rehellisyys- ja eettisyyssäännöt kuin kaikkea lehtikirjoittamista. Seikka, että tekstin voi kirjoittaa muutamassa minuutissa ja julkaista yhdellä napinpainalluksella, ei poista kirjoittajan vastuuta paitsi sanomistensa sisällöstä, myös niiden ulkoasusta.

Maahanmuuttokritiikin sisällöstä

Lainaus
Maahanmuuttajakriitikkojen haluama keskustelu on käyty jo aikoja sitten, sillä se on yhtä kuin fundamentalismi. "Vanhojen hyvien aikojen" muistelu - muutaman sodanjälkeisen vuosikymmenen, jolloin Suomeen saapui hyvin vähän maahanmuuttajia- tulevan tunteellinen kauhistelu, nykypäivän muutosten vastustaminen, kaikki ovat fundamentalismin tunnusmerkkejä, aihepiiri vain on "uusi".

Suomalaisen kansallisvaltion keinotekoisuudesta

Lainaus
Suomalaisen kansallisvaltion rajat vedettiin vain 200 vuotta sitten. Rajojen sisään piti keksiä Suomen kansa. Se tehtiin pitkälti keinotekoisesti, määritteenä asuinpaikka, hurjimmillaan jopa mittaamalla kallon kuoppia. Moni Lapin asukas sai suureksi hämmästyksekseen tietää olevansa suomalainen, koska raja vedettiin hänen kotinsa länsipuolelle, muttei "suomalaisrotuinen", koska ruumiin ulottuvuudet eivät mahtuneet jonkun rotupuoskarin määritelmään aitosuomalaisuudesta.

Kallonmittauksiakin myöhemmin kansallisuuden määritteeksi kelpasi äidinkieli. Tämä ei Suomessa luonnostaan näet toiminut, sillä vielä sata vuotta sitten itä- ja länsimurteiden puhujat tuskin ymmärsivät toistensa puhetta. Vasta kirjakieli ja yhtenäinen koululaitos "kansallistivat" suomalaiset yhtenäiseksi kansaksi, radion ja television tehostaessa muutosta suuresti, mikä on esimerkki kulttuurikasvatuksen toisinaan geenejäkin suuremmasta muutosvoimasta.

Kerosen islam-kritiikki tyrmätään heppoisin argumentein

Lainaus
itä on Kerosen islam-kritiikki? Yleistykset eivät ole kritiikkiä. Humanisti 1/2009-lehdessä julkaistua Kerosen tekstiä en pidä edes kritiikkinä, vaan siinä listataan joukko Koraanin säkeitä. Keronen ei ole ymmärtänyt että islamin uskonoppineiden antamat sharia-tulkinnat, fatwat, eivät ole vastaansanomattomia eivätkä yksiselitteisiä. Fatwan laatija voi perua sen, mikä on todiste siitä, että islamin oppinee tunnustavat erehtyväisyytensä. Toinen uskonoppinut voi antaa fatwan, jonka sisältö on täysin erilainen.

Keroselle tehdään psykoanalyysi

Lainaus
Kerosen islam-kritiikki on verrattavissa innokkaan idealistinuorukaisen kiihkoiluun jäykintä mahdollista auktoriteettia vastaan; vihollista tarvitaan vahvistamaan oma mielipide "vihollisen" ominaisuuksista. Vihollisen löydyttyä huonot ominaisuudet yritetään provosoida esiin. Kapinallinen löytää varmasti itselleen kaikki huonot ominaisuudet omaavan vastustajan jonkun yhtälailla vihollista etsivän ääriajattelijan muodossa. He kumpikin edustavat ääripäitä ja käyttävät toinen toistaan todisteena oikeassa olemisestaan. Mikäli vihollista ei löydy, se täytyy keksiä.

Hitler-kortti

Lainaus
1930-luvun kansallissosialistit toteuttivat idealismiaan päättämällä, että ihmisen huonommuuden todisteeksi riitti kallonmuoto ja muut tarkoitushakuiseesti valitut ihmisarvoa muka vähentävät poikkeamat mielivaltaisesti määritetystä ideaalista. Pohjalla oli dualismi, ajatus siitä, että kaikki voidaan jakaa hyvään ja pahaan. Tarvitsi vain löytää paha, mieluiten mahdollisimman kaukana itsestä. Totalitarismi taas oikeutti totaalisen määräysvallan, muka huonojen ja pahojen ihmisen kiduttamisen ja tappamisen.

Suomen Sisusta ja väärästä toisinajattelusta

Lainaus
Monien Suomen Sisun ja Perussuomalaisten julkiaktiivien käyttäytymisessä näkyy sama teema: oma hillitsemätön käytös hyväksytään sellaisenaan, mutta itsehillinnän puutteen aiheuttamat kurinpitotoimet tulkitaan poliittiseksi vainoksi. He siis käyttäytyvät vastuuttomasti ja sitten antavat tälle käytökselleen täysin epärealistisen arvon poliittisena toisinajatteluna. Tämä pikkusieluisuus halventaa aitoa toisinajattelua.

Hommafoorumista, klassinen olkiukko lihavoitu

Lainaus
Maahanmuuttajakritiikin eräs lähde on Homma-foorumi, keskustelupalsta, jossa samanmieliset kohtaavat kuten Internetissä kaikkialla on tapana. Homma-foorumin samanmielisyys on kuitenkin poikkeuksellista. Foorumin vakiopuheenaiheita on mm. salaliittoteoria, jonka mukaan suomalaiset maahanmuuttajakriitikot ovat mielipiteidensä vuoksi sorrettu ihmisryhmä, jota vainoaa mystinen, yhteiskuntamme eliitin hallinnoima salaliitto. Tärkeä osa keskustelua on tämän mielikuvituksellisen salaliiton osanottajien nimeäminen ja fantasiointi sen päämäärien suhteen.

Esimerkki fantasiasta: Suomeen tuodaan maahanmuuttajia, jotta he äänestäisivät eliitin jäseniä, jotka sortavat maahanmuuttajakriitikkoja. Tällaisten hörhöilyjen logiikka on aivan pistämätöntä, mutta lähtökohdat fantasiaa.

Sitten kirjoituksen typerimpään osaan, jossa maahanmuuttokriitikkoja kehotetaan kasvamaan ihmisinä ja hyväksymään erilaisuus.

Lainaus
Suomalaiset nationalistit ovat tunteellisia haaveilijoita, jotka unelmoivat yhteiskunnasta, jossa ei ole jäljellä mitään heitä häiritsevää. Se on henkisen kypsymättömyytensä, lapsellisen ymmärtämättömyytensä vuoksi suvaitsemattoman ihmisen yksinkertainen, aivan liian helppo, mahdoton unelma, joka ei luo vastauksia mihinkään. Se on vain pakoa todellisuudesta ja ihmisten erilaisuuden hyväksymisestä. Nationalistit siis tunnustavat heikkoutensa, mutta väittävät sitä vahvuudeksi sillä perusteella, että jaksavat kynsin hampain roikkua kiinni typerässä ahdasmielisessä haavemaailmassaan.

He kohdistavat tarmonsa heikkoutensa suojelemiseen, sen sijaan, että yrittäisivät kasvaa ulos heikkoudestaan. Eivätkö he ymmärrä, että henkinen kasvu vahvistaa ihmistä?

Rakentavampi reitti, ihmisten erilaisuuden hyväksyminen, tuntuu aluksi raskaammalta kuin torjunta, mutta lopussa odottaa palkinto, ennakkoluulottomuus ja jokaisen ihmisen vapaus olla ainoa kaltaisensa. Torjuja kohtaa lopulta ylivoimaisia argumentteja ihmisten yksilöllisyyden, tasa-arvon ja empatian puolesta, sillä yksilön tiedostaminen ympäristönsä ja itsensä "erilaisista" ominaisuuksista lisääntyy läpi elämän. Kun hänen voimansa loppuvat, hän sulkeutuu pois todellisuudesta kallonmittausten ja kaikentodistavien tilasto-otteiden fantasiamaailmaan.

Kannattaa lukea, jos vatsa kestää.
"The trouble with our liberal friends is not that they're ignorant; it's just that they know so much that isn't so." -Ronald Reagan

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 37 399
  • Liked: 109223
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #1 : 04.08.2009, 23:59:33 »
Tästä oli aiemmin hieman keskustelua: Maahanmuuttokriittisiin kohdistuvasta mielipidevainosta

Teksti on...jotain uskomatonta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 278
  • Liked: 18447
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #2 : 05.08.2009, 00:11:31 »
*hiljaisuus*

Pakko nöyrtyä totaalisen idiotismin edessä.

Jaakko Sivonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 492
  • Liked: 5926
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #3 : 05.08.2009, 00:18:31 »
Joni Pelkonen on änkyröinyt aktiivisesti myös HS.fi:n Halla-ahoa, perussuomalaisia jne. koskevissa keskusteluissa.

Kun Pelkonen nyt veti natsikortin, niin minä voisin vaikka toivottaa hänet muuttamaan Pohjois-Koreaan.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 278
  • Liked: 18447
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #4 : 05.08.2009, 00:29:56 »
Keronen ei ole ymmärtänyt että islamin uskonoppineiden antamat sharia-tulkinnat, fatwat, eivät ole vastaansanomattomia eivätkä yksiselitteisiä. Fatwan laatija voi perua sen, mikä on todiste siitä, että islamin oppinee tunnustavat erehtyväisyytensä. Toinen uskonoppinut voi antaa fatwan, jonka sisältö on täysin erilainen.

Ihan vaan poimintana, one-linerhenkinen kuin olen. Jonin mielestä siis on ihan kiva lähettää fanaattinen murhaajajoukko ihmisen perään, koska joku voi ehkä joskus yrittää perua komennon?

Onkohan Joni jutellut Salmanin tai tämän tanskalaisen piirtäjän kanssa hiljattain?

Joni: Kuule, älä nyt pelkää turhaan ihanuutta, voihan joku yrittää perua koko jutun?

Salman: Joo, kiitti vitusti, vitun idiootti.

*nyt petiin ettei tule banaania iltapalaksi. Miten tältä ****kselta voi edes nukkua?*

Joni, saisinko iltasaduksi peruttuja fatwoja?

EDIT: Pakko vielä lisätä, että tämä on mielestäni loistava esimerkki siitä, miten nämä empatiaan kykenemättömät "suvaitsevaiset" huvittuneena tuijottelevat kuvitelluista norsunluutorneistaan "monikulttuurisia kohtaamisia" joita on ah niin ihana seurailla.
« Viimeksi muokattu: 05.08.2009, 00:41:27 kirjoittanut MW »

requiem

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 124
  • Liked: 29
  • Arvotonta rikkautta
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #5 : 05.08.2009, 00:34:49 »
Kyseinen kirjoitus sai lähes aiheutettua spontaanin lobotomian. Sanattomaksi vetää...
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

CaptainNuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 501
  • Liked: 5264
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #6 : 05.08.2009, 00:41:21 »
Kertoo aika paljon kirjoittajasta(Pelkosesta)tuo into palata aina uudestaan ja uudestaan kallon mittaukseen.

Aivan kuin lapsi olisi löytänyt nurkasta sinne unohdetun lelun(Kallonmittaus) ja soveltaa sitten sen ympärille jos jonkinmoista mielikuvitusleikkiä....seuraavaksi pitääkin jo kiirehtiä näyttämään muille uutta lelua(Bloggaamaan) ;D

Jotenkin sööttiä mutta samalla kovin säälittävää....vaikuttaa tyypiltä jonka hautakivessä(Kunnan maksamassa) aikanaan lukee:"Kallot olivat kaikkeni"

"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

KphS

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 559
  • Liked: 24
  • Kööpenhaminan Sanomat
    • Kööpenhaminan Sanomat
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #7 : 05.08.2009, 01:15:08 »
Sanattomaksi vetää niin usea kohta...

Lainaus
Rakentavampi reitti, ihmisten erilaisuuden hyväksyminen, tuntuu aluksi raskaammalta kuin torjunta, mutta lopussa odottaa palkinto, ennakkoluulottomuus ja jokaisen ihmisen vapaus olla ainoa kaltaisensa. Torjuja kohtaa lopulta ylivoimaisia argumentteja ihmisten yksilöllisyyden, tasa-arvon ja empatian puolesta, sillä yksilön tiedostaminen ympäristönsä ja itsensä "erilaisista" ominaisuuksista lisääntyy läpi elämän. Kun hänen voimansa loppuvat, hän sulkeutuu pois todellisuudesta kallonmittausten ja kaikentodistavien tilasto-otteiden fantasiamaailmaan.

Ruotsissahan noita palkintoja jo onkin, ainakin Malmössä, Göteborgissa ja Tukholmassa.
Asun Tanskassa eli olen itsekin maahanmuuttaja. / En edusta kantaväestöä.

SSampsa

  • Vieras
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #8 : 05.08.2009, 01:19:38 »
(http://img.photobucket.com/albums/v702/kalmabreath/pelkonen.jpg)

hallis

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 185
  • Liked: 0
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #9 : 05.08.2009, 01:32:37 »
Varsin asiallista ja pätevää tekstiähän tuo artikkeli on.
Ei kannata ruveta deletoimaan mitään. Se on siinä, eikö niin. - Miniluv 26.7.2010.

Kullervo Kalervonpoika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 439
  • Liked: 33
  • Omaa parastaan ymmärtämätön hallintoalamainen
    • Kullervo Kalervonpoika
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #10 : 05.08.2009, 01:59:13 »
Pelkonen on mitä mainioin monikulttuurin mannekiini - huumorintajuton fundamentalisti.

Hihhuli.

Olen sitä mieltä, että Pelkosen juttuja pitää levittää mahdollisimman laajasti normivirtasten tietoisuuteen. Lisäksi hänet pitää päästtä (itse kunkin meistä)ampumaan itseään ja agendaansa nilkaan mahdollisimman laajasti myös  monikulttuurikriittisillä foorumeilla ja blogeissa.

---
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.
---
The tolerance of individual points of view is an important component of the democratic political system
---
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com

ajuha

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 064
  • Liked: 15
  • S.Y.L.B
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #11 : 05.08.2009, 02:27:45 »
Joni Pelkosen kirjoittamassa artikkelissa rakennetaan olkiukko ja ammutaan se alas

jonin ulostuloa lukiessa tuli kiljun ja kammarin turruttamaan mieleeni, vanha loru" ykii , pykii pyllystä rykii ryyninmakkaroita"; mutta joni on mies paikallaan, jos jonille löytyy paikka, voisin viitata paikkaan, mut en kehtoo.

ajuha

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 064
  • Liked: 15
  • S.Y.L.B
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #12 : 05.08.2009, 03:22:42 »
liepeilijöiltään

sanabongaus, jos patavalttipakasta otetaan se älykkäin, niin hän ei 21-vuoden kotouttamisen jälkeen osaa kirjoittaa jonin herkkää slaakeria, miksi?

Tommi Korhonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 009
  • Liked: 1482
  • Artist formerly known as 'Joonatan'
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #13 : 05.08.2009, 08:52:26 »
Tuon kirjoituksen eduksi on sanottava että se todella yrittää käydä analyyttisesti maahanmuuttokritiikin kimppuun. Eli se on ainoita periaatteessa dialogia muodostavia hyökkäyksiä meitä vastaan. Aika hurja ja kurja kirjoitus muutoin.

Kriittisiä yritetään leimata fasistikorttilla fanaattisesti, keinolla millä hyvänsä. Ihan niinkuin täällä ei olisi näkemyksiä joka suuntaan ja myös (yhteensopivan) toiseuden ymmärtämiseen. Homma^^^ssa on kuitenkin asiallista analyysia yhteiskunnan ja politiikan tilasta. Ja sellaista ei hevillä juuri muualta löydä. Enkä etsi vain yhdenmielisten kerhoa.

Varsin mieltä kuohuttava (=vituttava) kirjoitus Pelkoselta. Jotain totta, enimmäkseen meitä maalaava omista lähtökohdistaan tarkoitushakuinen teksti. Sentään yrittää perustella mollauksen jotenkin.
Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

Nikopol

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 847
  • Liked: 916
  • Tavattavissa seuraavan kerran toukokuussa.
    • Jälki-istunto
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #14 : 05.08.2009, 08:59:39 »
Eeppistä.

Tekstin sisältöön on turha edes kajota. Umpikuja metaforana on kyllä kiinnostava. Umpikujassahan me olemmekin, koko läntinen maailma. Vaatii järkeä, malttia ja uskallusta pysähtyä, pakittaa ja valita uusi reitti. Pelkoset uskovat että lähestyvä seinä väistyy jos siihen suhtaudutaan suvaitsevasti.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

kantakaupunkilainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 510
  • Liked: 3
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #15 : 05.08.2009, 09:20:10 »
Tuli tuossa mieleen puutarhassa, että miten ihminen onkaan voinut edetä tähänkin asti vaikka onkin käytännössä paljon järjettömämpi kuin esim. muurahaiset jos muurahaispesässä olisi näitä sirniöitä ja pelkosia niin osa murkuista hajottaisi pesää kun toiset rakentavat ja osa toisi kusiaisia asumaan murkkujen ruokavarastolle.
War
Ikäluokkansa palomies

escobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 701
  • Liked: 102
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #16 : 05.08.2009, 10:20:06 »
Tämä "keinotekoinen kansalaisuus" taitaa olla näiden mokuttaja internationalistien uusin keppihevonen numero 1; ja kehtaakin puhua utopisteista.
« Viimeksi muokattu: 05.08.2009, 10:23:35 kirjoittanut escobar »
Zort!

tommi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 868
  • Liked: 2
  • Kansallismielinen paleokonservatiivi
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #17 : 05.08.2009, 10:34:33 »
Humanisti-lehden päätoimittaja on se vapaa-ajattelijoiden skini-PJ, eli ei mikään yllätys.

Herää kuitenkin kysymys, että onko tuon artikkelin kirjoittajalla jonkin sortin lääkitys...  ;D

Joni kirjoittaa:
Lainaus
Rakentavampi reitti, ihmisten erilaisuuden hyväksyminen, tuntuu aluksi raskaammalta kuin torjunta, mutta lopussa odottaa palkinto, ennakkoluulottomuus ja jokaisen ihmisen vapaus olla ainoa kaltaisensa. Torjuja kohtaa lopulta ylivoimaisia argumentteja ihmisten yksilöllisyyden, tasa-arvon ja empatian puolesta, sillä yksilön tiedostaminen ympäristönsä ja itsensä "erilaisista" ominaisuuksista lisääntyy läpi elämän. Kun hänen voimansa loppuvat, hän sulkeutuu pois todellisuudesta kallonmittausten ja kaikentodistavien tilasto-otteiden fantasiamaailmaan.

Hahhahhaa:

Lainaus
Ja sitten pidellään toisiamme käsistä kiinni ja hoilataan notskilla kumbayaata ja aurinko hymyilee sateenkaarten värittämällä taivaalla, yksisarviset kirmailevat kukkaisniityillä, ihmiset paskantavat raakatimantteja ja kaikilla on hyvä olla. Oi auvoa.
http://octavius1.wordpress.com/2009/07/10/netin-helmia-murobbs/

 ;D

E: Jes! Nyt sain noi Homma-zydeemit! ^^^
« Viimeksi muokattu: 05.08.2009, 10:41:46 kirjoittanut tommi »
"We shall defend our island, whatever the cost may be, we shall fight on the beaches, we shall fight on the landing grounds, we shall fight in the fields and in the streets, we shall fight in the hills; we shall never surrender."  -Winston Churchill

http://sverigedemokraterna.se/

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 27 054
  • Liked: 20158
« Viimeksi muokattu: 05.08.2009, 10:49:52 kirjoittanut Miniluv »
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Taustavaikuttaja

  • Vieras
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #19 : 05.08.2009, 11:01:15 »
Kyllä maailmaan tolkuttomien lässytystä mahtuu, itse vilkaisin nopeasti ja totesin, ettei tämä ole juurikaan sen kummallisempaa kuin valtaosa kaikesta mitä ihmiset sanovat tai tekevät - eli vailla mitään älyä tai tarkempaa ajatusta. Kunhan huulia liikutellaan, jotta näytetään siltä, että osataan ajatella.

Hajalla

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 43
  • Liked: 0
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #20 : 05.08.2009, 11:31:25 »
Tuollaista tekstiä on aivan turha lähteä kritisoimaan, sillä kirjoittaja tekee aivan selväksi, että väärinajattelevat ovat lapsenkaltaisia ja kiukkuisia eikä heiltä ole odotettavissa mitään mistä keskustella. Ts. kirjoittaja asettaa itsensä pilven reunalle katsomaan kuinka tyhmiä muut alhaalla ovat. Mutta juuri tällaista  Niemeläkin harrastaa, joten aivan turhaa puhua seinille...

Sibis

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 851
  • Liked: 1345
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #21 : 05.08.2009, 11:48:40 »
Ns. jonipelkoset ovat kyllä täysin pihalla kallotutkimuksista. Ida Asplund voi sen vahvistaa.

Ruotsissa tiettävästi aloitettiin kallontutkimukset "puhtaan" rodun määrittämiseksi. Ruotsalaiset veivät sen Saksaan natsien työkaluksi. Suomeenkin se tuli mutta Folkhälsanin "työkaluksi". Näihin arkistoihin eivät tutkijat pääse koska ovat "järjestelemättä"!

Suomenkielinen Suomi ei ole kallotutkimuksia tehnyt rodun määrittelyyn.
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 37 399
  • Liked: 109223
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #22 : 05.08.2009, 11:57:31 »
Lopun laaja lähdeluettelo oli kyllä hyvä. Sen ainoan ilmoitetun lähteen piti osoittaa, että Sampo Terho kannattaa kuolemantuomiota (pelottavaa!), mutta Aamulehden artikkelissa Terho ei ilmaissut henkilökohtaista kantaansa kumpaankaan suuntaan. Olihan siellä niitä muitakin tosiasiaväitteitä, jotka vaikuttavat epäuskottavilta, mutta ilman mitään ilmoitettuja lähteitä niiden tarkistaminen on vaivalloista.

Ei kuitenkaan kannata ottaa liian ylimielistä asennetta, vaikka tämä kyseinen kirjoitus olikin älyllisesti niin infantiili. Pelkoset kannattaa kiertää ja katsoa onko niiden takana jotain todellista vastusta. Pelkosten olkiukkojen repiminen veisi turhaan aikaa ja energiaa, mutta on ne silti hyvä tunnistaa ja ymmärtää niiden alkuperä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Vasarahammer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 024
  • Liked: 2541
  • Ampuu puskasta
    • The hammer's gonna bring you down
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #23 : 05.08.2009, 11:59:34 »
Ei kuitenkaan kannata ottaa liian ylimielistä asennetta, vaikka tämä kyseinen kirjoitus olikin älyllisesti niin infantiili. Pelkoset kannattaa kiertää ja katsoa onko niiden takana jotain todellista vastusta. Pelkosten olkiukkojen repiminen veisi turhaan aikaa ja energiaa, mutta on ne silti hyvä tunnistaa ja ymmärtää niiden alkuperä.

Kirjoitus oli osa skepsismiehen lokakampanjaa.
"The trouble with our liberal friends is not that they're ignorant; it's just that they know so much that isn't so." -Ronald Reagan

Sami Aario

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 593
  • Liked: 365
  • Pundit
    • Kiva Lending Team Homma^^^
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #24 : 05.08.2009, 12:08:27 »
Huomatkaa Pelkosen kasvoilla säkenöivä moraalisäteily.

Kullervo Kalervonpoika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 439
  • Liked: 33
  • Omaa parastaan ymmärtämätön hallintoalamainen
    • Kullervo Kalervonpoika
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #25 : 05.08.2009, 16:07:59 »
Antaa paskan olla.

Tällaisiin hiippareihin ei kannata tuhlata ruutia, eikä heidän vouhkauksiinsa kiinnittää huomiota.

Tästä olen hieman eri mieltä. Pelkonen on juuri sellainen yksisilmäinen ******** jota pitää siteerata ja lainailla aina sopivassa paikassa.

Lainaus
Toivottavasti tulee vielä aika, jolloin perseet tervataan.

Historia tuppaa toistamaan itseään ja jokaista dekadenssin aikaa seuraa kurin ja moraalin aikakausi.
---
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.
---
The tolerance of individual points of view is an important component of the democratic political system
---
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com

Kalma

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 81
  • Liked: 0
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #26 : 06.08.2009, 10:53:06 »
Jos miettii mitä tuo Pelkonen kirjottaa noista "käytöstavoista", niin ainakin satunnaiselle Hommaan tutustuvalle tulee mieleen tätäkin ketjua lukiessa, että ei kirjoittaja täysin väärässä ole. En tiedä onko foorumin tarkoitus olla paineenpäästökanava vai näyteikkuna?

DoneDeal

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 146
  • Liked: 0
  • Siisti sivikki!
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #27 : 06.08.2009, 11:04:26 »
Jos miettii mitä tuo Pelkonen kirjottaa noista "käytöstavoista", niin ainakin satunnaiselle Hommaan tutustuvalle tulee mieleen tätäkin ketjua lukiessa, että ei kirjoittaja täysin väärässä ole. En tiedä onko foorumin tarkoitus olla paineenpäästökanava vai näyteikkuna?

Pelkosen optimitoimintaympäristö on suvaitsevainen, diplomaattinen ja poliittisesti korrekti tila. Siellä jokainen voi olla vapaasti oma itsensä, mikä on taas yhteiskunnallisesti aivan mahdoton olotila. Sen sijaan mokutuksen edistämiselle se on ainoa oikea ympäristö.

Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja on nimenomaan se kykenemättömyys tunnustaa tosiasiaksi ihmisten erilaisuus. Niin kauan kuin tuota impotenssiä on olemassa, mikään ei muutu.
Haluatko lopettaa mokutuksen? Etkä tiedä mitä tehdä? Aloita lukemalla:

http://tupla-j.blogspot.com/2009/07/kulttuurierot-ovat-sukupuolieroja.html

Kullervo Kalervonpoika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 439
  • Liked: 33
  • Omaa parastaan ymmärtämätön hallintoalamainen
    • Kullervo Kalervonpoika
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #28 : 06.08.2009, 11:34:16 »
Jos miettii mitä tuo Pelkonen kirjottaa noista "käytöstavoista", niin ainakin satunnaiselle Hommaan tutustuvalle tulee mieleen tätäkin ketjua lukiessa, että ei kirjoittaja täysin väärässä ole. En tiedä onko foorumin tarkoitus olla paineenpäästökanava vai näyteikkuna?

Pelkonen ampuu omalla kirjoittelullaan alas kritiikkinsä toisten ihmisten käytöstavoista.

---
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.
---
The tolerance of individual points of view is an important component of the democratic political system
---
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com

Teemu Lahtinen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 141
  • Liked: 1139
    • www.teemulahtinen.fi
Vs: 2009-08-04 Humanisti: Maahanmuuttokriitikkojen umpikuja
« Vastaus #29 : 06.08.2009, 11:34:40 »
Tjoo'o, oikaistaan kuitenkin suorannaisia virheitä, kun tiedän asiasta Pelkosta paremmin:

Lainaus
Suomen Sisu on Keskusrikospoliisin ja Suojelupoliisin määritelmän mukaan natsimielinen järjestö.

Väite ei pidä paikkaansa. Sen paremmin KRP kuin Supokaan ei ole antanut tällaista lausuntoa. Kyse on Pelkosen mielikuvituksen tuotteesta.

Lainaus
Järjestö erotettiin Suomalaisuuden liitosta hetimiten liityttyään siihen 1998.


Väite ei pidä paikkaansa. Suomalaisuuden Liitto synnytti Suomen Sisun vuonna 1998 ja teiden eroaminen tapahtui keväällä 2000. Siitä huolimatta Sisulla on jatkuvasti ollut edustus Suomalaisuuden Liiton hallituksessa.

Lainaus
Tällöin järjestön agendalla oli ruotsalaisvastaisuus, sittemmin julkinen vastarinta laajeni maahanmuuttajiin ja homoseksuaaleihin.

Väite ei pidä paikkaansa. Yhtenä syynä teiden eroamiseen oli juuri se, että Sisussa ei nähty kielikysymystä yhtä tärkeäksi kuin Liitossa, jolle ei siihen aikaan taas muuta tärkeää asiaa oikein tuntunut olevankaan. Homoseksuaalit eivät ole koskaan olleet Sisulle mikään "issue" ja kansanedustaja Oras Tynkkyseltä voi kysyä, jos tämä muistaa, mitä lausuin asiasta Tampereen poliisikoululla järjestetyssä seminaarissa lokakuussa 2000 (btw sitä lausuessani en tiennyt Tynkkysen preferensseistä).

Kun suorannaiset virheet on oikeistu, niin lopuksi kommentoin yhtä mielipidettä:

Lainaus
Monien Suomen Sisun ja Perussuomalaisten julkiaktiivien käyttäytymisessä näkyy sama teema: oma hillitsemätön käytös hyväksytään sellaisenaan, mutta itsehillinnän puutteen aiheuttamat kurinpitotoimet tulkitaan poliittiseksi vainoksi.


Ai niin kuin Pressiklubissa tai A-Talkissa?

Tagit: