Tunnustan, että nuorena taideopiskelijana kannatin erinäisiä vasemmistolaisia ajatuksia, kuten tasa-arvoa, vapautta ja jonkinasteista veljeyttäkin eli solidaarisuutta.
Ikävä kyllä, kokemukset feministeistä, vasemmiston kannattajista ja suurimmasta osasta kulttuuriväkeä on muuttanut mieleni. Suuri osa näistä ihmisistä elää kuplassa, jonka kustantavat kaikki muut ihmiset. Heille on itsestäänselvyys se, että joku muu maksaa heidän elämänsä ja jos ei apurahaa tipu, on vika systeemin syrjivissä rakenteissa eikä esimerkiksi omassa surkeudessa.
Kun olen jonkinasteisesti menestynyt eli suomeksi sanottuna elättänyt itseni taiteellani/suunnittelijana/kulttuuriorjana/you-name-it, niin olenkin sitten "kaupallinen taiteilija" mikä viittaa tietty siihen, että olen myynyt sieluni suurelle kapitalistiselle saatanalle. Olen ylpeä tästä, koska kun saa moisen leiman, niin tietää olevansa hyvä maksavien asiakkaiden mielestä. En osaa sanoa, tulenko koskaan olemaan mikään maailman suurin daideilija, mutta minulle riittää se että teen mielenkiintoista työtä ja elätän sillä itseni ja perheeni. Nämä vasemmistolaiset juopot, joista suurin osa kulttuurieläteistä koostuu, ovat tietenkin omasta mielestään maailman parhaita taiteilijoita - jos vain saisivat tarpeeksi rahaa ideoidensa toteuttamiseen. Rahoitusta odotellessa vika on kaikissa muissa. Toinen ryhmä saattaa olla itujansa järsivät raivoraittiit fennovegaanit, mutta pidän heitä vähintään yhtä haitallisina kuin muutakin älyvapaata vasemmistolaisuutta.
Yrittäjäperheen vesana en koskaan ole ymmärtänyt ruikutusta riistäjistä, koska minun kokemukseni mukaan yrittäjien elämä on kaikkea muuta kuin kivaa ja helppoa. Kuusitoistatuntiset työpäivät seitsemänä päivänä viikossa moni vaihtaisi mielellään vaikkapa kulttuurinavigaattorin virkamiespalkkaan hyvillä sosiaalieduilla.
Se hyvä puoli näissä Kansan Uutisten pläjäyksissä on, että sanovat suoraan mitä edustavat, jotta tietää pitää varansa. Luulin, että tuo vastakkainasettelun aika on ohi, mutta se on vain muuttanut naamioitumistaan ja jatkaa samalla yhteiskunnallisen tuhon linjalla. Minä tosiaan aina välillä mietin, että jos nämä ihmiset saisivat haluamansa ihannevaltion aikaiseksi, haluaisivatko he asua siinä?