Kirjoittaja Aihe: 2016-01-27 IL: SVL jakoi holokaustin kieltäviä lappuja ympäri kouluja  (Luettu 22024 kertaa)

koli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 348
  • Liked: 12035
  • Impivaaran mylvivä härkä
Lainaus
Suomen Vastarintaliike jakoi holokaustin kieltäviä lappuja ympäri kouluja: "Opettajat sanoivat, että ulos täältä"

Suomen Vastarintaliike (SVL) on jakanut holokaustin kieltäviä lappuja Porissa eri oppilaitoksiin.

Lapun mukaan holokausti on valhe, jolla Suomi pakotetaan monikulttuurisuuteen: "Taistelu monikulttuurisuutta vastaan edellyttää, että nykyistä politiikkaa pönkittävä holokaustimyytti kumotaan."

Porin kansalaisopistolla sekä Lyseon koulukeskuksessa holokaustia valheeksi kutsuvia lappuja kiinnitettiin ilmoitustauluille. Koulutuskeskuksessa sijaitsevassa lukiossa ja yläasteella lappuja jaettiin oppilaille myös henkilökohtaisesti.

- Opettajat puuttuivat tähän ja sanoivat henkilöille, että ulos täältä. He poistuivat aika pian sen jälkeen, kertoo hallintopäällikkö Esa Kohtamäki Porin sivistyskeskuksesta.

Oppilaille jaetuissa lapuissa kerrottiin, että tänään vietetään kansainvälistä vainojen uhrien muistopäivää. Tiedotteessa sanotaan, että oppilas saattaa siksi kuulla valheellista propagandaa muun muassa kansallissosialismista ja holokaustista.

Lapussa oppilaita kehotetaan kriittisyyteen ja vierailemaan SVL:n kotisivuilla ja muodostamaan oman mielipiteensä sen perusteella. Koulujen henkilökunta poisti kaikki laput.

Lukiossa järjestettiin päivällä maahanmuuttoon liittyvä luento, mikä saattoi hallintopäällikön mukaan olla lappujen tuomisen taustalla. SVL on kansallissosialistinen järjestö ja vastustaa monikulttuurisuutta.

"Havaitsimme, ketkä kävivät tuomassa"

Myös Porin yliopistokeskuksella leviteltiin samanlaisia lappuja.

- Lappuja ilmestyi auloihin ja telineisiin ensimmäisen kerran kello 11. Niitä oli eri kerroksissa, kertoo palveluvastaava Anne Vanhatalo.

Kohdepäällikkö Tero Hämäläisen mukaan henkilökunta poisti kaikki laput.

- Havaitsimme kyllä, ketkä ne kävivät tuomassa, mutta emme ryhdy mihinkään erityisiin toimenpiteisiin. Meillä on ohjeet, että minkä tahansa flyerin tai mainoksen tuontia on rajoitetaan, kun kyseessä on koulurakennus.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012721026224_uu.shtml

Ei muuten toimi patriootti.comin sivut tällä hetkellä.
Mörökölli

Nuivake

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 730
  • Liked: 11248
  • Слава Україні!
Jotkut vain tykkäävät ampua itseään nilkkaan.
Kerta toisensa jälkeen.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 38 527
  • Liked: 40069
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Jotkut vain tykkäävät ampua itseään nilkkaan.
Kerta toisensa jälkeen.

Ampuvat myös meitä kansallismielisiä - fennomaaneja.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 25 939
  • Liked: 67998
  • Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa
Oiskohan tässä tällä hetkellä hieman akuutimpiakin asioita, joihin ihmisten tulisi kiinnittää huomiota, kuin holokausti?
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Pöllämystynyt

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 060
  • Liked: 7692
  • vihervasemmistolainen
    • Yövartija
Ääliöt.  :facepalm: :facepalm: :facepalm: :facepalm:

Linkittämällä holokaustin kiistäminen maahanmuuttokritiikkiin varmistetaan, että mahdollisimman monet luulevat maahanmuuttokritiikin olevan vain natsien horinoita, ja pysyvät siksi mahdollisimman kaukana maahanmuuttokriittisyydestä. Tämä linkitys on aivan olennainen keino nimenomaan monikultturismia tukevassa propagandassa. Siksi sitä tekevät natsiääliöiden lisäksi myös monikultturistit. Myös monikultturistit yrittävät uskotella, että natsiopit jollain tavalla liittyisivät maahanmuuttokritiikkiin.

Länsi-Euroopan maissa tuonkaltaisella propagandalla on tuhottu maahanmuuttomaltillisten toimintakyky vuosikymmeniksi.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 927
  • Liked: 38015
Ääliöt.  :facepalm: :facepalm: :facepalm: :facepalm:

Linkittämällä holokaustin kiistäminen maahanmuuttokritiikkiin varmistetaan, että mahdollisimman monet luulevat maahanmuuttokritiikin olevan vain natsien horinoita, ja pysyvät siksi mahdollisimman kaukana maahanmuuttokriittisyydestä.

Eikös tämä ole ihan SVL:n tavoitekin? Niiden mielestä on vain hyvä, jos heidän vihamiehikseen laskemiinsa demokratiaa kunnioittaviin maahanmuuttokriittisiin tarttuu holokaustikieltäjien natsikenkärasvan haju. Sillä saadaan vähennettyä sitä "riskiä" että ongelmat ratkeaisivat ikinä demokratian keinoin.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

koli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 348
  • Liked: 12035
  • Impivaaran mylvivä härkä
Jotkut vain tykkäävät ampua itseään nilkkaan.
Kerta toisensa jälkeen.

SVL on kansallissosialistinen järjestö, ei se itseään nilkkaan ammu, jos toimii periaatteidensa mukaisesti.
Mörökölli

jmm

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 319
  • Liked: 1320
Tämän takia SVL:n kanssa ei pitäisi olla missään tekemisissä, varsinkaan jos on kansallismielinen.

SVL ei ole millään tavalla isänmaallinen järjestö vaan se haikailee jonkinlaisesta kansallissosialistisesta Suur-Ruotsista.
“The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead.” - Joe Rogan

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 577
  • Liked: 28901
  • Polonia restituta
Tämän takia SVL:n kanssa ei pitäisi olla missään tekemisissä, varsinkaan jos on kansallismielinen.

SVL ei ole millään tavalla isaänmaallinen järjestö vaan haikailee jonkinlaisesta kansallissosialistisesta Suur-Ruotsista.

Eikös niillä tosiaan ole haaveena jonkinlainen yhteinen pohjoismainen natsivaltakunta?

Kansallismielinen ja isänmaallinen voi olla myös ilman natsismia, mutta tätä ei suvaitsevaisto ainakaan ihan hevillä usko.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Uimakoulutettava

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 132
  • Liked: 4318
  • Kukkahattubingoava kristitty eli väärämielinen VHM
Tämän takia SVL:n kanssa ei pitäisi olla missään tekemisissä, varsinkaan jos on kansallismielinen.

SVL ei ole millään tavalla isänmaallinen järjestö vaan se haikailee jonkinlaisesta kansallissosialistisesta Suur-Ruotsista.

Älkääs nyt...

mielenosoituksiin kaivataan lisää väkeä, kyllä kaikilla on sananvapaus ja kaikki isänmaalliset saavat hymyillä potretissa ja voihan uusnasseille buuata. :roll:

Suomennos: ei ole yllätys. Yksi uusnasse riittää tuhoamaan koko maahanmuuttokritiikin uskottavuuden.



"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

koli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 348
  • Liked: 12035
  • Impivaaran mylvivä härkä
Se on SVL:n vika, ettei Perussuomalaiset ole saaneet hallituksessa tavoitteitaan läpi. SVL tuhoaa Persujen uskottavuuden ja maineen. Israelin ystävä Soini on kyllä yrittänyt kaikkensa, että rajat saataisiin kiinni, mutta nuo holokaustin kieltävät idiootit pilaa koko työn. :'(

Jos oikeusministeri Jari Lindström saisi nyt vihdoinkin kiellettyä tuon holokaustin kieltäjien järjestön, niin ehkä sitten persut saisivat vihdoinkin työrauhan hallituksessa ja matutulvakin padottaisiin.
Mörökölli

J. Lannan haamu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 174
  • Liked: 7670
Tämän takia SVL:n kanssa ei pitäisi olla missään tekemisissä, varsinkaan jos on kansallismielinen.

SVL ei ole millään tavalla isänmaallinen järjestö vaan se haikailee jonkinlaisesta kansallissosialistisesta Suur-Ruotsista.

Oletko tutustunut SVL:n toimintaan tai sivuihin? Kerrotko minulle, tai voitte mieluusti kaikki muutkin kertoa, että missä kohtaa SVL haluaa tai osoittaa haluavansa jotain Suur-Ruotsia??

Arvaa mitä, en usko että pystyt näyttämään tämän toteen, eikä pysty kukaan muukaan! Saatte kahlata aika paljon niiden toimintakertomusta ja agendaa läpi jos haluatte löytää!

Joten ***** ***** miettikää nyt vähän mitä kirjoitatte, tuo kuulostaa ihan samalta kuin joku suvakki puhuisi hommasta...Voi olla, että SVL:n tapa toimia ei ole kaikista optimaalisin, mutta mistä helvetistä tämä ruotsi-touhu oikein kumpuaa...

Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.


Blanc73

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 12 030
  • Liked: 18937
  • Geenivirhe paholainen, Oulun osasto
Holokaustin kieltäjät ovat idiootteja. Natsien lisäksi heitä löytyy myös muslimimaista. Yllätys yllätys.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Foundation

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 015
  • Liked: 381
  • Tästä tulee vielä hyvä!
Kapitalistit kuten persut ja hallaaho mitään kansallismielisiä ole.

Eivät varmasti olekaan, kun eivät ole kapitalisteja, vaan vasemmistolaisia.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 927
  • Liked: 38015
Holokaustin saa Suomessa kieltää, mikäli on arabi.

Saa sen tässä maassa vapaasti muutenkin kieltää, jos haluaa olla idiootti ja tartuttaa sitä mainetta myös kavereihinsa. Vain muslimit ovat immuuneja tämän seuraamuksen osalta - varsinkin toimittajien keskuudessa.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

kriittinen_ajattelija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 793
  • Liked: 11604
  • Punavihreäkriittinen
En oikein ymmärrä miksi holokaustista puhuminen on relevanttia enää 2016 luvulla riippumatta siitä tapahtuiko se vai ei, etenkään kun Suomessa ei edes ole merkittävää juutalaisvähemmistöä. Siten en ihan ymmärrä SVL:n toimintaa, että mitä he yrittävät sillä saavuttaa - holokaustin kieltäminenkö on se paras tapa saada lisää jäseniä?
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Nanfung

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 065
  • Liked: 550
Holokausti ei ole mitään verrattuna Suomessa meneillään olevaan hölökaustiin?
Suomen kielen sanoissa on pasaatituulen lempeää voimaa ja laulettuna se soi, kuin parhaiten viritetty Stradivarius.

von Manstein

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 245
  • Liked: 359
Oiskohan tässä tällä hetkellä hieman akuutimpiakin asioita, joihin ihmisten tulisi kiinnittää huomiota, kuin holokausti?

No tismalleen.

Olisiko tässä taustalla joku että porukka haluaa itselleen väen vängällä medianäkyvyyttä. He eivät kuitenkaan voi mennä sinne kouluun jakamaan esitteitä, joissa lukee ”arabit ulos”, koska siitä pääsisivät maijaan välittömästi ja joka jätkälle nuijittaisiin tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

Holokaustin kieltämisellä saa varmaa julkisuutta, mutta toistaiseksi siitä ei vissiin ole joutunut oikeuteen.
"Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa"
-Matti Vanhanen 14.1.2009
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/46740-vanhanen-hyokkaa-rasisteja-vastaan

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 973
  • Liked: 13235
  • Puhekin on teko
En oikein ymmärrä miksi holokaustista puhuminen on relevanttia enää 2016 luvulla riippumatta siitä tapahtuiko se vai ei, etenkään kun Suomessa ei edes ole merkittävää juutalaisvähemmistöä. Siten en ihan ymmärrä SVL:n toimintaa, että mitä he yrittävät sillä saavuttaa - holokaustin kieltäminenkö on se paras tapa saada lisää jäseniä?

Olisikohan tuo toiminta peruja jostakin muualta esim. Ruotsista(?) ja se on kopioitu sellaisenaan Suomeen?

UgriProPatria

  • Vieras
Lainaus
Suomen Vastarintaliike jakoi holokaustin kieltäviä lappuja ympäri kouluja: "Opettajat sanoivat, että ulos täältä"

Suomen Vastarintaliike (SVL) on jakanut holokaustin kieltäviä lappuja Porissa eri oppilaitoksiin.

Lapun mukaan holokausti on valhe, jolla Suomi pakotetaan monikulttuurisuuteen: "Taistelu monikulttuurisuutta vastaan edellyttää, että nykyistä politiikkaa pönkittävä holokaustimyytti kumotaan."


Porin kansalaisopistolla sekä Lyseon koulukeskuksessa holokaustia valheeksi kutsuvia lappuja kiinnitettiin ilmoitustauluille. Koulutuskeskuksessa sijaitsevassa lukiossa ja yläasteella lappuja jaettiin oppilaille myös henkilökohtaisesti.

- Opettajat puuttuivat tähän ja sanoivat henkilöille, että ulos täältä. He poistuivat aika pian sen jälkeen, kertoo hallintopäällikkö Esa Kohtamäki Porin sivistyskeskuksesta.

Oppilaille jaetuissa lapuissa kerrottiin, että tänään vietetään kansainvälistä vainojen uhrien muistopäivää. Tiedotteessa sanotaan, että oppilas saattaa siksi kuulla valheellista propagandaa muun muassa kansallissosialismista ja holokaustista.

Lapussa oppilaita kehotetaan kriittisyyteen ja vierailemaan SVL:n kotisivuilla ja muodostamaan oman mielipiteensä sen perusteella. Koulujen henkilökunta poisti kaikki laput.

Lukiossa järjestettiin päivällä maahanmuuttoon liittyvä luento, mikä saattoi hallintopäällikön mukaan olla lappujen tuomisen taustalla. SVL on kansallissosialistinen järjestö ja vastustaa monikulttuurisuutta.

"Havaitsimme, ketkä kävivät tuomassa"

Myös Porin yliopistokeskuksella leviteltiin samanlaisia lappuja.

- Lappuja ilmestyi auloihin ja telineisiin ensimmäisen kerran kello 11. Niitä oli eri kerroksissa, kertoo palveluvastaava Anne Vanhatalo.

Kohdepäällikkö Tero Hämäläisen mukaan henkilökunta poisti kaikki laput.

- Havaitsimme kyllä, ketkä ne kävivät tuomassa, mutta emme ryhdy mihinkään erityisiin toimenpiteisiin. Meillä on ohjeet, että minkä tahansa flyerin tai mainoksen tuontia on rajoitetaan, kun kyseessä on koulurakennus.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012721026224_uu.shtml

Ei muuten toimi patriootti.comin sivut tällä hetkellä.

Holokausti on tosiasia, eikä se sen kieltämällä muutu tekemättömäksi. Siihen syyllistyivät Euroopan tuolloiset kansallissosialistit ja muut rikolliset, tukien heitä.

Mamutusta voidaan "puolustella" holokaustilla, eli ottaa se mokuttajien keppihevoseksi, mutta todellisuudessa nämä ovat kaksi aivan eri asiaa, eikä holokausti ole verrannollinen nyt tapahtuvaan laittomaan kansainvaellukseen, rikollisten laumojen vieraisiin maihin tunkeutumisineen, eikä tällaisen rikollisuuden vastustaminen ole sama asia, kuin olivat 1930-40-luvun natsien teot Euroopassa.

Holokaustissa tapettiin Euroopan maiden omia kansalaisia, suoritettiin Euroopan omaa sisäistä, "etnistä puhdistusta".

Nyt, rikollisten, Lähi-idästä ja Afrikasta peräisin olevien muslimitunkeutujien vastustaminen ei ole tähän verrannollista toimintaa. Me emme ole tappaneet tiettävästi yhtäkään matua, tai muutoin edes ahdistelleet heitä, mutta he kylläkin meitä. Lukuisten muiden rikostensa lisäksi jo jopa tappaneet suomalaisia. Muualla myös muita kantaeurooppalaisia.

Vihervasemmisto on nyt hiukan vaikeassa saumassa, sillä heidän ystävänsä, muslimit, nimenomaan hyväksyvät holokaustin ja osa ovat jopa itse osallisia sen juutalaisvastaisista teoista. (Alunperin Saksan natsien kouluttama ja tukema palestiinalaisterrorismi.)


M13

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 877
  • Liked: 727
Eikös kansainväliset sopimuksetkin kiellä holokaustit? Vai tarkoitettiinkohan tässä kiistämistä?
Näin lasketaan yksittäistapauksia

"Politics is the art of looking for trouble, finding it everywhere, diagnosing it incorrectly, and applying the wrong remedies."
 Ernest Benn

Melbac

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 033
  • Liked: 2637
Eikös kansainväliset sopimuksetkin kiellä holokaustit? Vai tarkoitettiinkohan tässä kiistämistä?
Ei.Ainoastaan Saksassa toi kiistäminen taitaa olla tuomittua.

Tykkimies Pönni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 326
  • Liked: 2805
Eikös kansainväliset sopimuksetkin kiellä holokaustit? Vai tarkoitettiinkohan tässä kiistämistä?
Ei.Ainoastaan Saksassa toi kiistäminen taitaa olla tuomittua.

On muuallakin. Itävallassa, Sveitsissä, Kanadassa...

Tony Blair vaihtoi kesällä uusiin hommiin, missä yksi hänen suurimpia tavoitteitaan on saada holokaustin kieltäminen kielletyksi koko EU:n alueella. Ja vihapuhe sekä antisemitismi tottakai myös.

Lainaus
Blair says he will be campaigning to implement the recommendations of a report by the council which outlined legislative proposals to give greater power to judiciaries to prosecute hate speech, to lower barriers to what constitutes incitement to violence, and to make Holocaust denial illegal.

http://www.theguardian.com/politics/2015/jun/04/tony-blair-appointed-head-of-european-body-antisemitism

Melkoisen paljon joku käyttää energiaa, saadakseen lakien avulla betonoitua historiallisen tooositapahtuman.
« Viimeksi muokattu: 28.01.2016, 18:17:02 kirjoittanut samuliloov »

Gommi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 254
  • Liked: 673
  • Nuiva, vaeltava sielu
Holokaustin kieltäminen on tärkeä ja olennainen osa SVR:n toimintaa, sillä maamme on heidän mukaansa siionistisen kauppa- ja mediablokin otteessa, vaikkei heitä lukumääräisesti paljoa ole.

Suur-Ruotsi aate ei ole minullaan tuttu muualta kuin Ilta-Sanomien artikkelista. Toki sympatioita on yhteistyöhön Ruotsin kanssa.
"Hienoa ajattelua, Gommi, lienet ylioppilas"
-Anonyymi kommentaattori

Masi Stirari

  • Vieras
Todella typerää.

Sinänsä holokausti on ajankohtainen aihe kyllä. Kukaan viereinen maahan ei halunnut ottaa juutalaisia hoiviinsa, minkä seurausta tämä pakolaissopimuskin on. Lisäksi voidaan miettiä, mitä Suomelle olisi tapahtunut, jos olisimme ottaneet kaikki ne kuolleet 5-7 miljoonaa juutalaista meille turvaan. Olisimme varmaankin saksalainen maa suomenkielisellä vähemmistöllä; tuskinpa ruotsinkieltä enää noteerattaisiin kun vähemmistö olisi niin pieni? Sitä voi miettiä, että ehkä sen aikaisilla päättäjillämme on ollutkin mahdollisuus ottaa kaikki juutalaiset Suomeen, jotta Saksa säästyisi murhauskuluissa ja kenenkään ei tarvitsisi kuolla. Jostain syystä päättäjät tekivät meidän puolestamme päätöksen jättää toisen maan kansalaiset kuolemaansa, jotta oma kansa pysyy elossa. Tuskinpa tällaista tilannetta on ollut, mutta ajatusleikkinä jos pyrittelee asiaa. Silloinhan tehtiin useita kipeitä päätöksiä itsenäisyyden eteen; mm. tapettiin toisen maan kansalaisia oman maan itsenäisyyden vuoksi.
« Viimeksi muokattu: 28.01.2016, 12:37:54 kirjoittanut Masi Stirari »

JJohannes

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 460
  • Liked: 3446
  • Eih bennek, eih blavek!
En tietenkään osaa sanoa, mitä lapuissa on lukenut mutta veikkaan, että tässä ei ihan rehellisesti esitetä niiden sisältöä.

SVL:n ideologiaa tuntevana nimittäin veikkaan, että "holokaustimyytti" viittaa pikemminkin johonkin holocaust industryyn, jolla ZOG onnistuu pysymään vallassa ja edistämään länsimaiden monikulttuurillis-marxilaista rappiota. SVL:n suhde varsinaiseen holokaustin kieltämiseen on kait vähän ongelmallisempi. Juutalaisten joukkotuhoa ei kokonaan kiistetä, mutta David Duken tyyppisten demagogien vanavedessä epäillään lukuja ja metodeja ja väitetään monia joukkotuhoon liittyviä tarinoita em. holocaust industryn tuotoksiksi.

EDIT: Luin uutisen ensin vain Hommalta. Varsinaisessa uutisessa olisi ollut ihan kuvakin lapusta joka osoittaa, että kyseessä on tosiaan klassinen holokaustinkieltäminen.
« Viimeksi muokattu: 28.01.2016, 09:06:23 kirjoittanut JJohannes »
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

Vesa Heimo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 703
  • Liked: 2213
  • Nussittuna nukkuisit sikeästi.
En tietenkään osaa sanoa, mitä lapuissa on lukenut mutta veikkaan, että tässä ei ihan rehellisesti esitetä niiden sisältöä.


No olihan siitä lapusta kuvakaappaus uutisen yhteydessä

http://static.iltalehti.fi/uutiset/21026433_uu.jpg
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

JJohannes

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 460
  • Liked: 3446
  • Eih bennek, eih blavek!
En tietenkään osaa sanoa, mitä lapuissa on lukenut mutta veikkaan, että tässä ei ihan rehellisesti esitetä niiden sisältöä.


No olihan siitä lapusta kuvakaappaus uutisen yhteydessä

http://static.iltalehti.fi/uutiset/21026433_uu.jpg

Hah, näin käy kun lukee uutisen vain ketjun lainauksesta eikä avaa sitä linkkiä! Okei, kyllä tuo alkaa olla jo aika klassista holokausti-denialismia. Sitäkin SVL:n jäsenet ajoittain harrastavat.
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

Murkula

  • Vihjeettömät
  • Jäsen^^^
  • *
  • Viestejä: 1 503
  • Liked: 2690
Holokaustin suhteen, kysymys ei mielestäni ole siitä onko se tapahtunut, vaan siitä onko siitä tehty aivan suhteettoman suuri juttu.

Samoihin aikoihin kun Hitler puuhasivat holokaustiaan, niin rintamalinjan toisella puolella Stalin puuhasi omia vainojaan, teloitteli arviolta 1,5 miljoonaa henkeä ja toisin kuin saksassa "puhdistus" jatkui sodan jälkeen. Kysymys on tosiaan siitä, että paljonko historiasta on tässäkin tapaukessa voittajien kirjoittamaa. Entäpä Kiina? Pieni poliittinen suhmurointi nimeltä "Suuri Harppaus" ja huppista parikymmentä miljoonaa henkeä kuoli nälkään. Siinä vähän itämaista mittakaavaa asiaan. Tästä huolimatta tämä ei edes sovi opetussuunnitelmaan suomessa, vaikka natseista ja holokaustista on aikaa puhua puoli vuotta.

Enkä tällä tosiaan tarkoita sitä että kyseessä olisi pieni juttu, mutta alkaa vain henkilökohtaisesti vituttaa. Eurooppa tekee vielä 80 vuotta myöhemminkin pakolaispolitiikassa itsemurhaa "hyvitykseksi" holokaustista, vaikka muualla maailmassa ei olla yhtään sen parempia, enemänkin päinvastoin.
« Viimeksi muokattu: 28.01.2016, 10:35:20 kirjoittanut Murkula »
Me suomalaiset olemme niin poliittisesti tyhmä kansa, että oikein ansaitsemme kuolla sukupuuttoon.

Ignore: Don Nachos, Ajatolloh, Puuha-Pepe, Sir, Justustr, Joutselkä, Vastarannan Kiiski, Hämeenlinnan Oraakkeli.

Tagit: