Oikeustieteilijöiden mukaan kokonaiskuva toistuvasti kiristyneen ulkomaalaislainsäädännön vaikutuksista on pimennossa.
Helsingin Sanomat: Professori: Suomen turvapaikkapolitiikassa ei enää kiristämisvaraa 22.5.2019
Missä ihmeen pimennossa? Miten niin ei ole kiristämisvaraa?
SUOMESSA toimitaan perus- ja ihmisoikeuksien riskirajoilla ainakin pakolaisten perheenyhdistämisasioissa, arvioi ihmisoikeusinstituutin johtaja Elina Pirjatanniemi Åbo Akademista.
Käytännössä kyse on tulorajoista, jotka on asetettu perheenyhdistämisten ehdoiksi.
”Suomessa mennään hyvin riskirajoilla. Se riippuu esimerkiksi siitä, miten tulorajoja käytännössä tulkitaan. Ne on laitettu koskemaan esimerkiksi lapsia”, Pirjatanniemi sanoo.
Perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta liian kireät perheenyhdistämiskäytännöt voivat rikkoa lapsen oikeuksia sekä oikeutta perheeseen.
Ei ole mitään näyttöä tai edes vakuuttavia perusteluja, että juuri Suomen perheenyhdistämiskäytännöt tai vaikka sen tulorajat olisivat kansainvälisten sopimusten vastaisia. Jos Pirjatanniemen mielestä ovat, niin siitä vaan valitusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Muuten kyseessä on vain
Pirjatanniemen henkilökohtainen toive ja mielipide, eikä sillä ole hänen olemattomia perusteluitaan kummempaa arvoa.
Suomen tulorajathan ovat päinvastoin huono vitsi, kun ohjeelliset ja tarvittaessa reilustikin alaspäin joustavat tulorajat
alittavat köyhyysrajan ja kun toimeentulon turvaaviksi
tuloiksi lasketaan myös tietyt sosiaaliturvaetuudet.
ISONA ongelmana tämän hetken turvapaikkapolitiikassa oikeustieteilijät pitävät sitä, että useiden kiristysten vaikutuksesta puuttuu kokonaiskuva.
”On lyhennetty valitusaikoja, kiristetty perheenyhdistämistä ja tehty oikeusapuun muutoksia. Ne saattavat vaikuttaa yksittäisinä muutoksina pieniltä, mutta kokonaisuus on se, mistä on suuri huoli”, Pirjatanniemi sanoo.
Myös valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta arvioi, että kiristysten vaikutus yhdessä voi olla enemmän kuin osiensa summa.
Tätä vihjailua jostain ihmeellisestä kokonaisvaikutuksesta on jankattu jo monta vuotta, mutta valittajat eivät osaa tai halua perustella, mitä kauhistuttavaa se voisi olla. Ainoa mieleen tuleva mitattava kokonaisvaikutus on myönteisten päätösten osuus. Se taas on Suomessa tietyillä kansalaisuuksilla jopa moninkertainen verrattuna esimerkiksi Tanskaan ja Ruotsiin.
Maahanmuuttoviraston virheiden osuus on varsin pieni, ja toisaalta päätöksistä valittaminen on Suomessa aivan erityisen helppoa.
TURVAPAIKKOJA koskevassa päätöksenteossa on ollut Ojasen käsityksen mukaan kangerteluja aivan keskeisissä asioissa, jotka takaavat prosessien laillisuuden.
”Esimerkiksi turvapaikkapuhutteluissa ja tulkkauksissa on käsitykseni mukaan mättänyt. Kuitenkin koko meidän systeemimme lähtee siitä, että ensivaiheen päätöksenteossa viranomaisessa eli Maahanmuuttovirastossa asiat selvitetään jo mahdollisimman hyvin.”
"Käsitykseni mukaan mättänyt"? Palataan asiaan, kun Ojanen tai joku muu valittaja iskee faktaa tiskiin, millaista turvapaikkapuhuttelun ja tulkkauksen laatu on Suomessa suhteessa muihin EU-maihin.
Maahanmuuttoviraston oman tilastoinnin mukaan vuonna 2016 laintulkinta- ja menettelyvirheet olivat syynä 3,8 prosentissa hallinto-oikeuden virastolle palauttamista päätöksistä.
Vuonna 2017 luku oli 4,1 prosenttia ja viime vuonna 4,85 prosenttia. Tämän vuoden puolella laintulkinta- ja menettelyvirheet ovat olleet syynä alle kahdessa prosentissa palautetuista päätöksistä.
Toisin sanoen laintulkinta- ja menettelyvirheiden osuus on ollut ministeriön asettaman viiden prosentin laaturajan ala-puolella myös viime vuosina ja osuus on laskusuunnassa. Kaikkien turvapaikkahakemusten määrään suhteutettuna virheiden osuus on vielä paljon pienempi.
PROFESSORIT Ojanen ja Pirjatanniemi uskovat, että lainsäätäjän olisi syytä selvittää kokonaisvaikutukset ulkomaalaislainsäädännön kiristyksistä.
Mitkä kokonaisvaikutukset ja miksi?
OJANEN on sitä mieltä, että oikeusvaltion tilaan ja erityisesti tuomioistuinten resursseihin sekä oikeusturvan parantamiseen keskittyviä linjauksia ei ole näkynyt parin viimeisen hallituksen ohjelmissa.
Vyö on vedetty kireälle samaan aikaan kun oikeuden pitäisi yhä paremmin ottaa huomioon kansainvälisten sopimusten velvoitteet.
Suomen käytäntöjä muiden samojen kansainvälisten sopimusten velvoitteiden alaisten EU-maiden paljon tiukempiin käytäntöihin vertaamalla selviää, että vyö ei ole kireällä, tuskin edes vyölenkeissä.
Turvapaikkapolitiikassa on hänen mukaansa pyritty viime vuosina määrätietoisesti siihen, että ainoastaan vähimmäisvelvoitteet täyttyisivät.
”Rima vähintään tutisee koko ajan. Ainakaan tästä tiukempaan suuntaan ei voida mennä. Jos Suomi todella haluaisi jotain vielä tiukempaa, sen pitäisi toimia niin, että turvapaikkalainsäädäntöä koskevia direktiivejä ja kansainvälisiä velvoitteita aletaan muuttaa. Tätä ei voi kuitenkaan suositella.”
Ojanen valehtelee, ja hänet jutussaan asiantuntija-auktoriteetiksi nostanut Hesarin toimittaja Mikko Gustafsson julkaisee Ojasen valehtelun ilman mitään kyseenalaistamista.
Suomessa ei olla lähelläkään muiden EU-maiden käytäntöjen, EU-direktiivien ja EIT:n tuomioiden määrittämiä vähimmäisvelvoitteita. Havainnollisia esimerkkejä siitä ovat EU:n perheenyhdistämisdirektiivi, jonka sallimista monista kiristyksistä Suomessa on käytössä vain toimeentuloedellytys, sekin löysänä versiona, sekä useimpien EU-maiden - jopa Ruotsin - Suomea selvästi pienemmät turvapaikkahakemusten hyväksymisprosentit.