UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2016-02-19 IL: Toimeentulotuki ei ole sidottu oleskeluoikeuteen  (Luettu 87016 kertaa)

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 419
  • Liked: 6399
Lainaus
Yli 7 000 turvapaikanhakijaa jäänyt ilman oleskelulupaa – Yle: Voivat saada silti toimeentulotukea

Ilman oleskelulupaa jäävät turvapaikanhakijat voivat hakea ja saada Suomessa toimeentulotukea, uutisoi Yle.

Syynä tilanteeseen on se, että perustuslain mukaan oleskelulupa ei ole toimeentulotuen edellytys.

Ylen mukaan joissain tapauksissa kunnat ovat jättäneet toimeentulotuen myöntämättä juuri oleskeluluvan puutteen takia. Nämä päätökset ovat kuitenkin kumoutuneet hallinto-oikeudessa.

Yle uutisoi myös Maahanmuuttoviraston tehneen kuluneen vuoden aikana yli 7 300 kielteistä turvapaikkapäätöstä, joista yli 4 300 on annettu irakilaisille.

Suomella ei kuitenkaan ole palautussopimusta Irakin kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että vaikka irakilaisen turvapaikkahakemus hylätään, heitä ei voi vastoin omaa tahtoa käännyttää Irakiin.

Näin Suomeen saattaa syntyä tuhansien uusien paperittomien joukko.

Riikka Jokinen
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/428692-yli-7-000-turvapaikanhakijaa-jaanyt-ilman-oleskelulupaa-yle-voivat-saada-silti
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

ilmarinen

  • Vieras
Yhdellekään ulkomaalaiselle ei pidä antaa senttiäkään. Sosiaaliturva pitää sitoa kansalaisuuteen. Hyvät persut, tehkää nyt jotakin siellä hallituksessa. Suomenhan ei pitänyt olla koko maailman sosiaalitoimisto.

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 312
  • Liked: 11556
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
Tämä meidän oma "Viides Kolonna" tulee meille veronmaksajille aivan helvetin kalliiksi. RHC ryhmässä ilakoidaan jo YLEn uutista:

Lainaus käyttäjältä: RHC
Olenpa iloinen siitä, että YLE nosti asian niin selkein sanoin esille. Kohta ei kukaan sosiaalityöntekijä voi väittää, ettei tiennyt.



eläköön media! (aina välillä ;) )



YLE ja HS ovat kunnostautuneet viime kuukausina - liekö kesätoimittajien ansiota.



Ne on ne suvakkimediat you know ;)



Noniin, jos tulee luukulla vastalauseita niin tämä artikkeli puhelimella esille ja työntekijän luettavaks... :)



minä olen nyt ihan kauheen vahingoniloinen varsinkin huomattuani, että toimeentulotuki on ISOMPI kuin vastaanottoraha (siis poliitikoille, jotka kompastuivat oikein pahasti omaan näppäryyteensä) ... joo, tottakai kohta säädetään lakeja ja löydetään porsaanreikiä, mutta sallikaa minulle vahingoniloni hetkeksi



Keskustelua: RHC


Nämä vapaaehtoiset mädättäjät hoitavat näiden geelitukkien luukkuasioita pää höyryssä täyspäiväisesti. Täyttelevät "kundiensa" hakemuksia ja menevät mukaan sosiaalitoimiston luukulle räyhäämään jne.

Eilinen YLE uutinenkaan ei aiheuttanut minkäänlaista reaktiota näissä Suomea tuhoavissa ämmissä.

YLE uutisoi, että pelkästään vokeista aiheutuvat kulut valtiolle ovat 66e per matu per yö ja maleksijoita on noin 24.000 eli vuodessa palaa reilusti yli 500.000.000e (viisisataamiljoonaa euroa) pelkästään näiden asumiseen, ruokaan jne. Joku vain ehdotti, että miksi valtio ei tue suoraan perhettä, joka ottaisi näitä kultamunia kotiinsa asumaan? Tulisi paljon halvemmaksi. Kesäkissat.

Nyt ovat taas tarmoa täynnä lähdössä fattan luukulle taistelemaan naarastiikerin lailla näiden luku- ja kirjoitustaidottomien puolesta. Nämä ämmät pitäisi kerätä jonnekin ja muiluttaa vaikka Afganistaniin. Siellä saisivat nauttia nappisilmistä. Nyt he toimivat meitä vastaan. Viides Kolonna.


« Viimeksi muokattu: 31.08.2016, 11:17:37 kirjoittanut Aksiooma »
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Saturnalia

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 367
  • Liked: 7228
Tuosta uutisesta vielä puuttuu ikään kuin olennaisin tieto.
Eli se, että he saavat täysimääräistä toimeentulotukea, jos olen ymmärtänyt oikein. Sitä ei moni suomalainen saa.'
Toimeentulotuki ei siis näytä olevan sidottu oleskeluoikeuteen, mutta on sidottu tempputyöstä kieltäytymiseen.
Tämä on hiukan absurdi tilanne. Laittoman maahantulijan oikeudet ylittävät palkattomasta tempputyöstä kieltäytyvän kansalaisen oikeudet.
Miten voimme päätyä tilanteeseen jossa laittoman maahantulijan oikeudet ylittävät täysivaltaisen kansalaisen oikeudet toimeentuloturvaan?
Kieltäytymällä palkattomasta tempputyöstä joutuu oikeudellisesti alemmaksi kuin ei-kansalainen. Puhumattakaan nyt siitä että luulisin että tuskin ketään matua, lailllista tai laitonta temputetaan puistohommiin. Haluan dataa matuille langetetuista karensseista.

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 312
  • Liked: 11556
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
Tuosta uutisesta vielä puuttuu ikään kuin olennaisin tieto.
Eli se, että he saavat täysimääräistä toimeentulotukea, jos olen ymmärtänyt oikein. Sitä ei moni suomalainen saa.'

Viidennen Kolonnan ämmä kommentoi RHC:ssa seuraavasti:

minä olen nyt ihan kauheen vahingoniloinen varsinkin huomattuani, että toimeentulotuki on ISOMPI kuin vastaanottoraha (siis poliitikoille, jotka kompastuivat oikein pahasti omaan näppäryyteensä) ... joo, tottakai kohta säädetään lakeja ja löydetään porsaanreikiä, mutta sallikaa minulle vahingoniloni hetkeksi

« Viimeksi muokattu: 31.08.2016, 10:15:15 kirjoittanut Aksiooma »
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 20 677
  • Liked: 31350
  • Pidättäkää kulakit
Jos kerran "kaikkien" on saatava fattasta rahaa, se koskenee ilmeisesti myös balkanin mustalaisia, vai estääkö EU-kansalaisuus tämän jotain kautta? Muuten meillä on pian satatuhatta romppua elättinä, kunhan tieto leviää. Tai kai niille maksetaan jo?

Pölhökustaa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 300
  • Liked: 4770
Tämähän on ihan johdonmukaista punavihreää ajattelutapaa.

Oletko koskaan kuullut UnelmaTM -lausahdusta Suomi kuuluu kaikille?

Kyllä silloin Suomen valtion verokertymästäkin on löydyttävä jakovaraa kaikille. Jotka. Haluavat.

Tämä on jakamattoman ihmisarvon mukaista monikulttuurisuutta tukevaa perustuslain tulkintaa.

niemi2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 169
  • Liked: 4371
Lainaus
Yli 7 000 turvapaikanhakijaa jäänyt ilman oleskelulupaa – Yle: Voivat saada silti toimeentulotukea

Ilman oleskelulupaa jäävät turvapaikanhakijat voivat hakea ja saada Suomessa toimeentulotukea, uutisoi Yle.

Syynä tilanteeseen on se, että perustuslain mukaan oleskelulupa ei ole toimeentulotuen edellytys.

Ylen mukaan joissain tapauksissa kunnat ovat jättäneet toimeentulotuen myöntämättä juuri oleskeluluvan puutteen takia. Nämä päätökset ovat kuitenkin kumoutuneet hallinto-oikeudessa.

Akuuttiin tarpeeseen on myönnettävä, mutta yhtään pidempiaikainen toimeentulotuen tarve on sidottu oleskelulupaan.

Sosiaalihuoltolaki 12 § määrää, että toimeentulotuen pidenmpiaikainen myöntäminen kuuluu kotikunnalle ja kotikunta on puolestaan sidottu lailliseen oleskeluoikeuteen.

Jos laki on selkeydestään huolimatta nyt epäselvä, niin Sipilän hallituksen ensisijainen tehtävä on korjata laki vielä selvempään muotoon ettei toimeentulotukea myönnetä laittomasti maassa olevalle, vaan kustannetaan matkakulut kotimaahan, joka on vastuussa ko. henkilöstä. edit:typo
« Viimeksi muokattu: 31.08.2016, 14:32:06 kirjoittanut niemi2 »
MAKE FINLAND NORMAL AGAIN

toumasho

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 565
  • Liked: 2215
  • ..and when the machine breaks down, we break down
Tämä  uutinen kannattaisi kääntää pika-pikaa englanninkielelle ja lähettää linkki-vinkki Irakilaisille viestimille. Eiköhän siellä laiteta TV-lähetykset tauolle ja keskitytä tähän kultahippuun seuraavat pari viikkoa. Näin saadaan mobilisoitua toiset 30 000 - 300 000 tulijaa tänne päin.

Vaikka tämä tuntuu ilkeältä, niin mitä nopeammin tämä Suomen sairas järjestelmä saadaan romahtamaan, niin sen parempi. Parhautta tässä on se, ettei täällä PK-seudulla ole asuntoja. Rikkaudesta joutuu väkisin nauttimaan seuraavaksi muu Suomi.

Absoluuttista parhautta olisi saada Sipilä selittämään 32 000 euron kaveri-kk-palkkaa ja sossurahojen loppumista samaan tiedotustilaisuuteen.

Nikolas Ojala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 283
  • Liked: 6606
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia

Oletko koskaan kuullut UnelmaTM -lausahdusta Suomi kuuluu kaikille?


Tottahan toki Suomi kuuluu kaikille kun Vanhasen Matin hallitusohjelmassakin lukee niin.
« Viimeksi muokattu: 31.08.2016, 10:50:11 kirjoittanut Nikolas Ojala »
Totuus ei ole vihapuhetta. Se on totuus.

Dystopia

Luettavaa:

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 11 067
  • Liked: 12958
Perussuomalaiset, tehkää nyt jotain! Tässä on taas karmea esimerkki siitä, että Perussuomalaisten itsekehuista huolimatta Suomessa on edelleen kansainvälisestikin tarkasteltuna järkyttävän löysä turvapaikkapolitiikka.

Jos ei mitään omia ideoita tule mieleen, niin tässä on eräs idea: Toimeentulotuen myöntäjille velvollisuus tarkastaa oleskelun laillisuus. Laittomasta oleskeleville täytyy määrätä tuki maksettavaksi vain henkilökohtaisesti ja käteisellä ja poliisille sitten tieto laittomasta oleskelijasta. Henkilön tullessa hakemaan rahojaan tieto poliisille, joka tulee viemään henkilön suljettuun palautuskeskukseen odottamaan, että henkilö suostuu lähtemään maasta.

Ylipäätään, tässä on hyvä esimerkki siitä, että miksi Suomeen tarvitaan suljettuja palautuskeskuksia, jotta tällainen ilmiö ei pääse massiivisesa mittakaavassa pesiytymään Suomeen ja viidakkorummun soitua muodosta melkoista vetovoimatekijää Suomeen. On myös syytä muistaa tämä tuore uutinen:

Suomeen syntymässä uudenlainen paperittomien joukko? Maahanmuuttovirasto vihjaa oleskeluluvasta jumiutuneille
http://yle.fi/uutiset/suomeen_syntymassa_uudenlainen_paperittomien_joukko_maahanmuuttovirasto_vihjaa_oleskeluluvasta_jumiutuneille/9123458

Lainaus
Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo sanoo lähtökohdan Suomessa olevan, että jos "tilanne pitkittyy, jossain vaiheessa oikeudessa on tehtävä jonkinlainen ratkaisu". Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

– Että ulkomaalaisella on oleskeluoikeus Suomessa tai ei ole. Eihän henkilö voi olla täällä ikuisia aikoja ilman oleskeluoikeutta. Tämä tulee arvioitavaksi. Ei ole mitään täsmällistä aikaa, missä vaiheessa tämä ratkaisu tulee, hän sanoo.

Aiemmin Suomessa on toimittu siten, että jos käännytettäväksi määrättyä ihmistä ei ole voitu palauttaa viranomaistoimin, hän on saanut määräaikaisen oleskeluluvan vuodeksi. Revon vastauksesta voi päätellä, että tämänkaltaiseen käytäntöön palattaisiin tarpeen mukaan. Palautussopimuksen syntyminen Irakin kanssa vaikuttaa epätodennäköiseltä.

En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Ajattelija2008

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 165
  • Liked: 8208
Jos kerran "kaikkien" on saatava fattasta rahaa, se koskenee ilmeisesti myös balkanin mustalaisia, vai estääkö EU-kansalaisuus tämän jotain kautta? Muuten meillä on pian satatuhatta romppua elättinä, kunhan tieto leviää. Tai kai niille maksetaan jo?

Tietääkseni Romanian romaneille ei makseta Suomessa toimeentulotukea. Syy lienee se, että heidän ei katsota olevan sopivaa laitonta työvoimaa Suomeen, joten perustuslakia tulkitaan eri tavalla. Toinen perustelu voisi olla se, että Romania suostuu (?) ottamaan vastaan Suomessa oleskelevat romanialaiset.

Korostan jälleen sitä, että perustuslaki EI takaa toimeentulotukea Suomessa laittomasti oleskelevalle. Perustuslakia kuitenkin tulkitaan tahallaan väärin, jotta mahdollistetaan laittoman työvoiman tulo Suomeen.

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 26 487
  • Liked: 17918
Mikä perustuslain kohta määrää antamaan rahaa maassa laittomasti oleville?
Ilmeisesti se, jossa sanotaan, että kaikille täällä oleville tulee taata ihmisarvoinen elämä. Tai jotain sellaista.

19 §
Oikeus sosiaaliturvaan

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon


Sana "jokainen" ei voi tarkoittaa maassa laittomasti oleskelevaa. Jopa YK tunnustaa valtion suvereniteetin ja sen osana oikeuden päättää siitä, ketkä oleskelevat maassa.

Jos perustuslakia aletaan lukea kirjaimellisesti, se tarkoittaisi, että jokaisella maailmassa on oikeus välttämättömään toimeentuloon  ja huolenpitoon, jos on Suomessa vaikka luvatta.

Ei se näin voi mennä.

Lait pitää kirjoittaa uusiksi. Eduskunnan pitää herätä, jos laintulkinta alkaa olla ristiriitaista.
If you don't vote, you don't matter!

Bwana

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 117
  • Liked: 2814
  • Ihmis-perse natsi.
Tuosta uutisesta vielä puuttuu ikään kuin olennaisin tieto.
Eli se, että he saavat täysimääräistä toimeentulotukea, jos olen ymmärtänyt oikein. Sitä ei moni suomalainen saa.'
Toimeentulotuki ei siis näytä olevan sidottu oleskeluoikeuteen, mutta on sidottu tempputyöstä kieltäytymiseen.
Tämä on hiukan absurdi tilanne. Laittoman maahantulijan oikeudet ylittävät palkattomasta tempputyöstä kieltäytyvän kansalaisen oikeudet.
Miten voimme päätyä tilanteeseen jossa laittoman maahantulijan oikeudet ylittävät täysivaltaisen kansalaisen oikeudet toimeentuloturvaan?
Kieltäytymällä palkattomasta tempputyöstä joutuu oikeudellisesti alemmaksi kuin ei-kansalainen. Puhumattakaan nyt siitä että luulisin että tuskin ketään matua, lailllista tai laitonta temputetaan puistohommiin. Haluan dataa matuille langetetuista karensseista.

Hjuu. Itse en ole koskaan ollut sossun asiakkaana mutta kaverit, jotka ovat olleet, kertoivat tästä myös seuraavaa:

Eli siis laittomasti/aiheettomasti Suomessa oleva ulkomaalainen saa toimeentulotuen.

Jos suomalainen toimeentulotukea saava henkilö on ulkomailla 12 päivää, hän menettää oikeutensa toimeentulotukeen. Edit: Mikä nyt tietysti oikein onkin, ei sillä tuella ole tarkoitus Virossa/Phuketissa lomaillakaan. Ei vaan mene tasan onnenlahjat...

N-Y-T         J-U-M-A-L-A-U-T-A ! ! ! !
« Viimeksi muokattu: 31.08.2016, 11:17:31 kirjoittanut Bwana »
Jees pox holiray!

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 20 677
  • Liked: 31350
  • Pidättäkää kulakit
Jos suomalainen toimeentulotukea saava henkilö on ulkomailla 12 päivää, hän menettää oikeutensa toimeentulotukeen.

Eipä tuo somaleja näytä koskevan, vaikka olisi Suomen kansalainen.

Micke90

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 19 629
  • Liked: 14688
Tiesitkö? Suomi antaa toimeentulotukea ulkomaalaisille, jotka jäävät maahan ilman lupaa
http://yle.fi/uutiset/tiesitko_suomi_antaa_toimeentulotukea_ulkomaalaisille_jotka_jaavat_maahan_ilman_lupaa/9128126
Lainaus
Kielteisen päätöksen saanut irakilainen turvapaikanhakija ei saa vastaanottorahaa, mutta hän voi nostaa kaupungilta toimeentulotukea. Perustuslain takaamaa oikeutta ei kuitenkaan välttämättä tiedosteta sosiaalitoimistoissa, joissa on annettu vastaavassa tilanteessa myös kielteisiä päätöksiä.

Päivä päivältä hiipuu halu maksaa tuloveroja tälle yhteiskunnalle, joka muuttaa itsensä vapaaehtoisesti maahantunkeutujien taikaseinäksi. Oksettavaa.

Onneksi Persuilla on sosiaali- ja terveysministerinä täti, jonka mies toimii mamubisneksessä.  :roll:

Jääpää

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 927
  • Liked: 1958
  • Kiljuvuorten Sumuinen Gorilla 75%
Tämä on e r i t t ä i n hyvä uudinen, kun tarkemmin ajattelee.
M i l l ä ä n muulla ei varmaan saa tämmöistä huomiota maanpetoksellisiin lakiveivauksiin ja hallinnon mädännäisyyteen.
 Nyt kun olisi joku puolue, joka olisi isänmaallinen ja suomalaisten etua ajava..kyä gallupit paukkus!
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Bwana

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 117
  • Liked: 2814
  • Ihmis-perse natsi.
Jos suomalainen toimeentulotukea saava henkilö on ulkomailla 12 päivää, hän menettää oikeutensa toimeentulotukeen.

Eipä tuo somaleja näytä koskevan, vaikka olisi Suomen kansalainen.

No mutta somaleihin panostettu toimeentulotuki nyt sentään palautuu takaisin ihan tuota pikaa kunhan tuhattaitureiden kultamunat kuoriutuvat.

Olen tuon somalien lomailuasian ymmärtänyt nyttemmin niin, että aivan kuten Pokemon-Go!-pelissäkin pitää liikkua saadakseen "haudottavan" pokemon-munansa kuoriutumaan/kehitettyä pokemoninsa kovemmaksi tekijäksi, niin tulee somalinkin päästä matkustamaan riittävä määrä kilometrejä jotta se rikkaus ja voimavara kuoriutuu.

Minkäs sille mahtaa että se vaadittava matka on joku 10 miljoonaa kilometriä, joten onhan se nyt kätevintä taittaa turkkilaisella lentokoneella?
Jees pox holiray!

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 11 067
  • Liked: 12958
Mitä Perussuomalaiset oikein odottavat, kun eivät julkisesti vaadi tähän järjestelmään muutosta? Tätä voisi ajaa aivan hyvin asiallisesti, mutta näyttävästi julkisuudessa ja pakottaa sillä tavalla muutkin puolueet ottamaan asiaan kantaa. Tämä voisi olla keino kääntää vihdoin Perussuomalaisten katastrofaalinen kannatuksen tippuminen lyhyessä ajassa ennätyskannatukseen.

Mitä Perussuomalaiset oikein odottavat, kun eivät julkisesti vaadi tähän järjestelmään muutosta? Tätä voisi ajaa aivan hyvin asiallisesti, mutta näyttävästi julkisuudessa ja pakottaa sillä tavalla muutkin puolueet ottamaan asiaan kantaa. Tämä voisi olla keino kääntää vihdoin Perussuomalaisten katastrofaalinen kannatuksen tippuminen lyhyessä ajassa ennätyskannatukseen.
« Viimeksi muokattu: 31.08.2016, 15:28:46 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 20 677
  • Liked: 31350
  • Pidättäkää kulakit
Yhteistyösuomalaiset eivät halua keikuttaa Jabban ministerinpallia edes teoriassa, vaan tuhoavat mieluummin puolueensa. Ja johan maahanmuuttopolitiikka on tiukinta sitten ikinä, johon kategoriaan tämäkin asia kuuluu.

Niin, onkos tämä nyt osa sitä Elon ym. mainostamaa matujen sosiaaliturvan leikkausta?   ???

Laskentanuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 319
  • Liked: 2114
  • Mämmi on mielestäni rasismia
Irtolaisuus poistettiin laista joskus 1990-luvun alussa. (siis kotikunta ja osoitekin piti olla tai joutui putkaan tjms, muistaakseni?)

Luojan kiitos K.Rajamäki sai viime työnään eduskunnassa torpattua paperittomien lakioikeuden sairaanhoitoon.
Silloinhan oli pelkona hiv-potilaat idästä, sen jälkeenhän tänne saapuikin sitten lännestä vähän tuota porukkaa...

Nyt ollaankin sitten uudenlaisen ongelman edessä johon ei helposti ratkaisua löydykään, siis aikuisten oikeasti.

Yksi ratkaisu olisi, että kaikki kielteisen oleskelulupa/ turvapaikapäätöksen saaneet passitetaan suljettuun vokkiin (tarkoittaa siis käytännössä vankilanomaista laitosta) jossa tarjotaan ruoka ja välttämätön sairaanhoito sekä sieltä käsin järjestää asiansa niin, että pääsee takaisin kotimaahansa vaikka sitten valtion kustannuksella se kyyti.
Vaatinee lain

Se toinen vaihtoehtohan tarkoittaa, että aletaan maksamaan toimeentulotukea...ja silloin Vahteran pohdinnat (blogi/fb) turisteille maksettavasta toimeentulotuesta voivat konkretisoitua tulevaisuudessa.
Vaatinee lain tai kho:n päätöksen

(Eikös muuten kasvoton Kela ala ensi vuonna maksamaan toimeentulotukea? siis maksatus siirtyy kunnilta sinne ja sitten on piikki auki..)

Onkos muita ratkaisuvaihtoehtoja?

edit.

« Viimeksi muokattu: 31.08.2016, 11:36:44 kirjoittanut Laskentanuiva »
"Monilla on asioihin vain yksi näkemys, vaikka kuinka sanotaan, että ollaan suvaitsevaisia." - Teemu Selänne
(HS 31.1.2017)

Jaakko Sivonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 022
  • Liked: 5213
Kunhan tieto tästä kantautuu Irakiin ja Afganistaniin, alkaa uusi matuvyöry, ja sitten taidetaankin puhua jo kuusinumeroisista luvuista. Eikä heillä ole aikomusta lähteä maasta kielteisen päätöksen jälkeen.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

JulmaJuha

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 364
  • Liked: 1423
  • Laumanvartija
Katselin TV:stä juuri jotakin eilistä YLE:n alueellista uutis-uusintaa jossa kerrottiin paljastuneista yhdenvertaisuutta loukkaavista työpaikkailmoituksista. Joissakin ilmoituksissa oli hakijalta vaadittu jopa Suomen kansalaisuutta.  :flowerhat:

Minusta nyt alkaisi olla jo aika jonkin vielä järjissään olevan lähteä vaatimaan itselleen tuota Suomen yhdenvertaisuusvaltuuutetun virkaa. Siis yhdenvertaisuus periaatteeseen vetoamalla. Eihän tuohon virkaan hakemiselle saa, eikä voi olla mitään henkilöön liittyviä erityisiä vaatimuksia.

Niin. Siis nimittäin itse en ehdi joka hommaan, koska minä vaadin yhdenvertaisuuden nimissä itselleni pääministerin virkaa.
« Viimeksi muokattu: 31.08.2016, 15:35:38 kirjoittanut JulmaJuha »
Ei tämä meno voi tästä ainakaan enää hullummaksi mennä!
Eihän? ööh siis, ettäkö voi? ettäkö hulluudella ei ole rajaa?

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 10 205
  • Liked: 41363
  • Saatanalliset säkeet Tervetuloa!
Tämä on e r i t t ä i n hyvä uudinen, kun tarkemmin ajattelee.
M i l l ä ä n muulla ei varmaan saa tämmöistä huomiota maanpetoksellisiin lakiveivauksiin ja hallinnon mädännäisyyteen.
 Nyt kun olisi joku puolue, joka olisi isänmaallinen ja suomalaisten etua ajava..kyä gallupit paukkus!

Olen taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla.
 
On aivan helvetin typerää edes puhua mistään lain tulkinnoista, kun puhutaan maahan laittomasti tulleista, siis rajarikollisista, joilla useilla on todistetutusti ollut yhteyksiä terroristijärjestöihin. Vielä useampi on syyllistynyt muihin rikoksiin ja perseilyihin Suomen maaperällä.

Kyse on petturuudesta omaa maataan ja sen kansalaisia vastaan, petos. Suomessakin toiset  voivat näköjään harjoittaa petoksia ilman sanktioita ja toiset eivät edes ymmärrä tekevänsä petoksia.

Ryti joutui istumaan vankilassa(  :o ), mikähän olisi oikea kohtelu näille nykyisille vallankahvassa roikkuville. Koko järjestelmä on läpimätä.
Sävytteisviritteinen ja erittäin Nuiva!
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 542
  • Liked: 13029
  • Kuka jos en minä
Katselin juuri eilistä YLE:n jotakin uutis-uusintaa jossa kerrottiin yhdenvertaisuutta loukkaavista työpaikkailmoituksista. Joissakin ilmoituksissa oli vaadittu hakijalta mm jopa Suomen kansalaisuutta.

Minusta nyt alkaisi jo olla aika jonkin vielä järjissään olevan lähteä vaatimaan itselleen tuota Suomen yhdenvertaisuusvaltuuutetun virkaa. Siis yhdenvertaisuus periaatteeseen vetoamalla. Eihän tuohon virkaan hakemiselle saa, eikä voi olla mitään henkilöön liittyviä erikoisia vaatimuksia.

Niin. Siis nimittäin itse en ehdi tuohon hommaan, koska minä vaadin päästä pääministeriksi.

Sepäs sattui, minä taas vaadin presidentin paikkaa, koska yhdenvertaisuuden mukaan olen samanarvoinen miljoonan äänestäjän valitseman kanssa. Muu on syrjintää.
Hedelmistään puu tunnetaan.

Käytätkö youtubea? Voit auttaa kansallismielisiä kaatamaan mobiilistriimauseston alle 1000 tilaajan kanavilta, tilaamalla nämä kanavat: https://striimiinfo.blogspot.com/2019/04/tarvii-tuhat-tilaajaa.html

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 26 487
  • Liked: 17918
Tämä on surullinen esimerkki siitä, miten kelvoton lainsäädäntö [en ole ainoa, joka on tätä mieltä] johtaa siihen, että on periaatteessa mahdollista tulla maahan laittomasti ja samalla saada globaalissa katsannossa itselleen erittäin suuri hyöty maahantulorikoksesta, joka ei sitten olekaan rikos, jos älyää sanoa taikasanan asylum tai jotakin sinne päin tulkittavaa.

Syvässä koomassa tai ikiunessa olevan eduskunnan pitäisi oikeasti ryhdistäytyä lainsäädäntötyössään. Sehän on heidän päätyönsä. Lakeja valmisteleva virkakunta pitää arvioida työkykynsä suhteen.

Tämähän on ihan umpihullu tilanne, jossa joku irakilainen murhaaja saa jäädä maahan, koska ei halua pois. Menisikö läpi Venäjällä tai USA:ssa? Maahanmuuttoviraston johtaja Repoa kiinnostaa lähinnä se, että asiaintila saadaan näyttämään lailliselta vaikka myöntämällä jonkinlaisen kärvistelyajan jälkeen jokin lupa olla.

Kärvistelyajasta ei ole säädetty laissa. Virkamies puhuu siis suulla suuremmalla.

Laki takas ja tolkun säädökset. Jos sopimukset estävät tolkun, ne irtisanottakoon. Eduskunta on tässä avainasemassa. Onko salissa joku ilo- tai homokaasualtistus, kun eivät ne mihinkään reagoi?

PS

Virkamiehille joku kuri myös.
« Viimeksi muokattu: 31.08.2016, 11:47:16 kirjoittanut M »
If you don't vote, you don't matter!

Pakkanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 083
  • Liked: 3556
Voi viddy. Palautussopimus sitä ja palautussopimus tätä. Ei Irakilla ole mitään sanavaltaa siihen, taluttaako Suomi laittoman maassa olijan Haaparantaan vai ei. Eikä Irakia sitäpaitsi edes kiinnosta.

Ruotsi paulauttakoon sitten tanskaan jos tarpeelliseksi kokee jne...


Ei ole vaikeeta paitsi tampiolle!


Lisäys:
Miettikää jos olisi rajavalvonta. Kuinka helppo olisikaan lahjoa laiton matu Ruotsin puolelle ja takas ei pääsis. Matu varmaan menisi tonnin perässä käymään laivalla? Mutta kun ei ole sitä rajakontrollia :facepalm: :facepalm:
« Viimeksi muokattu: 31.08.2016, 11:54:39 kirjoittanut Pakkanen »

Laskentanuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 319
  • Liked: 2114
  • Mämmi on mielestäni rasismia
Tuossa jo yllä muutama(toumasho ja co.) mainitsikin asiasta, että jos tästä tulee tosiaan laillinen oikeus, niin kyllä se pitkässä juoksussa tosiaan pakottanee päättäjät tekemään hymistelyn sijasta päätöksiä, eli romahdusta odotellessa.


Kaiken lisäksi kielteisen päätöksen saanut ulkomaalainen hlö (jolla ei välttämättä ole edes hlöpapereita) ei saa tehdä töitä, niin silloinhan toimeentulotuki on automaattisesti se suurin.
Pottunokka kun kieltäytyy töistä niin toimeentulotukea saa lain mukaan leikata alaspäin.

Tämä on tragikoomisuudessaan tosiaan uutinen joka ensimmäisen KHO:n myönteisen päätöksen jälkeen suistaa suomen suohon, joka on siis hyvä asia koska päättäjämme ovat kykenemättömiä tekemään päätöksiä ennenkuin on pakko ja KHO:n päätöksen jälkeen lakia lienee pakko muuttaa.

Siis jos KHO:n päätös on, että ko. hlö on oikeutettu toimeentulotukeen.
"Monilla on asioihin vain yksi näkemys, vaikka kuinka sanotaan, että ollaan suvaitsevaisia." - Teemu Selänne
(HS 31.1.2017)

Bwana

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 117
  • Liked: 2814
  • Ihmis-perse natsi.
Ryti joutui istumaan vankilassa(  :o ), mikähän olisi oikea kohtelu näille nykyisille vallankahvassa roikkuville. Koko järjestelmä on läpimätä.

No kun ovat tottuneet roikkumaan niin...

telinevoimistelukerhon vetäjiksi?
Jees pox holiray!

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 496
  • Liked: 58647
Viidennen Kolonnan ämmä kommentoi RHC:ssa seuraavasti:

minä olen nyt ihan kauheen vahingoniloinen varsinkin huomattuani, että toimeentulotuki on ISOMPI kuin vastaanottoraha (siis poliitikoille, jotka kompastuivat oikein pahasti omaan näppäryyteensä) ... joo, tottakai kohta säädetään lakeja ja löydetään porsaanreikiä, mutta sallikaa minulle vahingoniloni hetkeksi

Asiassa ei ole sen kummempaa näppäryyttä. Käteisenä jaettu vastaanottoraha on pienempi, koska sitä maksetaan laitoksissa asuville, jotka saavat rahanarvoisia hyödykkeitä tai palveluja, jotka toimeentulotukea saavan oletetaan ostavan itse. Myös laitoksissa asuvien suomalaisten toimeentulotuki on normaalia pienempi.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Tagit: