Muistan kun muuan tuttu mies valitsi minulle hyvän onkivavan ja opetti kalastuksen kaikki mahdolliset salaisuudet.
Tuntui inhottavalta laittaa mato koukkuun, mutta ajattelin, että näin ovat ihmiset vuosituhansia tehneet. Hän lohdutti minua, että madoilla on tikapuuhermosto. En tiedä miten se vaikutti asiaan, jos itse tahattomasti laitoin koukun juuri siihen hermoon...
Sitten tuli tietää vedenalainen maasto, johon heittää koukku. Kalat kuulemma kulkevat parvissa, uivat ohi ja seuraavat merenpohjalla olevaa harjannetta, sen toisen, tai toisen puolen. Toiset kalat uivat syvemmällä kuin toiset. On siis tunnettava rantavetensä vedenalaiset harjanteet ja heitettävä niiden vierelle. Myös tietäen mitä kalaa haluaa.
Ahvenet pyörivät syvällä esim. laiturintolpan ympärillä. Sinne vaan lasketaan mato lähes pohjalle odottelemaan...
Pahasti koukussa loukkaantuneet kalat heitettiin heti lokeille ja variksille, jotka kyttäsivät vierellä. Olin aina hyvin tarkka myös näiden kalojen kohtelussa. Irrotin koukun varovasti. Muutoin niiden annettiin uiskennella ämpärissä, jonka vettä vaihdettiin. Kuolleina olisivat alkaneet nopeasti pilaantua.
Sitten teurastus rannalla. Kalalta pamautettiin puukon lapapuolella, tai muuta kovaa vasten ensin niska poikki, sitten perattiin jne. Luonto, eli linnut kyttäsivät ympärillä ja joille kalojen sisälmykset heitettiin.
Mahdollismman eläinystävällistä kalastusta.