Juutalainen Soros osti äskettäin 200 radiokanavaa jenkeissä.
Luulin että tämä oli alun perin jokin läppä. Muutama päivä jokin oma X-lähde tuuttasi että asemia oli 260?
En ole asunut jenkeissä; en tunne niiden radio-zydeemejä. Voi olla, että Sorosin asemat ovat keskimäärin jotain mikkihiiri-juttuja. Joku täällä varmaan tuntee jenkkiradioita?
USA:ssa radiokanavan perustaminen on varsin helppoa, jonka takia niitä on yli 15 000! (
https://www.statista.com/statistics/252235/number-of-commercial-radio-stations-in-the-us/ ). Mukana on toki mukana nettiradioita mutta myös eetteriin lähettävät asemat on laskettu useissa tuhansissa jo vuosikymmenet. Suurin osa on tietenkin mikroskooppisen pieniä asemia, jotka toimivat vain paikallisesti ja jopa kylän tasolla ja harrastajapohjalta.
Syy suureen radioasemamäärään on autoilussa. Jenkeissä kun autoillaan varsin paljon ja pitkään, radiokanavilla on otollinen paikka saada ihmisten huomio ja viihdyttää kun telkkaria (ja nykyään kännyköitä) ei voi katsoa ajaessa.
Soroksen tukema järjestö on siis ostanut Audacyn radiolisenssit, jotka kattavat yli 200 asemaa. Audacy on konkkaan mennyt radio-operaattori, jonka Soros pelasti rahoillaan.
Lähes satavuotias Soros ei tietenkään ole löytänyt vanhoilla päivillä sisäisen radiokonossöörinsä vaan tämä on puhdas vasemmistopoliittinen propagandaveto, jolla Soros pyrkii kanaviensa kautta viestittämään kansalaisille samaa krieisiliberaalia tuhoa jota hän täthänkin mennessä on tukenut rahoillaan.
Nykyäänhän Soroksen poika Alex (joka on homo, ja tietysti juutalainen myöskin) vetää Soroksen Open Society Foundations sateenvarjosäätiötä, joka koordinoi rahanjakoa muille vasemmistoliberaaleille ja globalistisille järjestöille. Tämä Alex on omiensa sanojensa mukaan vielä poliittisempi kun isänsä (
https://people.com/george-soros-names-younger-son-successor-open-society-foundations-7511171 ) ja valittiin OSF:n pomoiksi koska vanhempi veli ei ilmeisesti ollut tarpeeksi vasemmistolainen. Nämä radioasemat jäävät siis pojan ohjaukseen kun itse pääpiru heittää veivin.