Kun menen kirjastoon - tosin kunnallinen kirjasto on rappeutunut alkuperäisen merkityksensä ulkopuolelle, kun kirjat ovat suurelta osaltaan jo kadonneet - menen etsimään sieltä kirjoja ja lehtiä, lukemaan niitä rauhassa ja lainaamaan kirjoja. En lässyttelemään joutavia tai kuuntelemaan vastenmielistä poliittista tai uskonnollista vaahtoamista. Tuosta saa muutenkin enemmän kuin tarpeeksi, joten on se kumma, että siltä ei saisi olla enää rauhassa edes kirjastossa.
Ei siellä kukaan vaahtoa mitään, onhan kyse kirjastosta. Kukaan ei pakota lainaamaan näitä eläviä kirjoja. Eiköhän siellä ole nurkkaus järjestetty näille keskusteluille, ei häiritse sinun lehden lukuasi tai kirjan lainausta. Kyseessä on kuitenkin tapahtuma, joka pidetään ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Etköhän siis jatkossakin pääse kaikealta vaahtoamiselta kirjastoon pakoon.
En ole Kouvolan kirjastossa, muistaakseni, käynyt, vaikka - sattuneesta syystä - Kouvola on minulle muuten tuttu.
Mutta jos ajatellaan viimeaikaisia kirjastokokemuksiani Helsingin kunnallisista kirjastoista, niin mistään lukurauhasta ei voi puhuakaan. Rikhardinkadun kirjasto, entinen pääkirjasto, on muuttunut monikulttuuriseksi koulutus- ja kokemuskeskukseksi, ja "iloinen" mölinä kaikuu kautta kolmen kerroksen, kun pää-olkapää-peppu-varpaat -tason suomea opetetaan afrikkalaisille ja lähi-itäläisille. Myös Pasilan pääkirjasto on sattunut olemaan enemmän tapahtuma-, kokemus- ja yleinen mellastuspaikka, kun olen siellä käynyt, kuin perinteinen, kohtuullisen rauhallinen kirjasto.
Siis, näin Helsingissä. Mutta hyvä kun Kouvolassa "elävät kirjat" käyttäytyvät yhtä sivistyneesti ja vaatimattoman hiljaisesti kuin paperiset kirjat.
