UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2016-03-24 IS: Urban NO-GO-ZONE (alueet joita ei pitänyt olla edes olemassa)  (Luettu 52217 kertaa)

Kni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 211
  • Liked: 12245
Uskaltaako suomalainen nykyään mennä Rinkebyhyn?

90-luvulla liikuin Tenstassa ja Rinkebyssä paljonkin, ilman mitään ongelmia. Aikoihin en ole enää käynyt, mutta uskon että siellä on ongelmia, koska niistä niin paljon puhutan.

Helsingin alueista en juurikaan tiedä, mutta Turussa Varissuolla voi kyllä liikkua edelleen ihan turvallisesti. Jos olisin nainen, en kuitenkaan mielelläni liikkuisi siellä pimeään aikaan varsinkaan yksin. Tämä tosin pätee muuallakin kuin Varissuolla.

Rinkeby 20-25 vuotta sitten on jollakin tavalla verrattavissa tämän päivän Varissuohon. Jos rajat pysyy auki ja kontrolloimattomina, on hyvin todennäköistä, että Varissuo on 20 vuoden kuluttua NGZ. Vielä se ei ole, lähelläkään.

Koska on ilmiselvää kuinka tilanne tulee kehittymään, Ruotsin perässä, haittamaahanmuutto on saatava vähennettyä minimiin.

CaptainNuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 505
  • Liked: 5257
[
Lainaus käyttäjältä: Kerttu Täti
Näille alueille voi kuitenkin kuka tahansa koska tahansa tulla ihan turvallisesti.

Kunhan ei ole poliisi,palokunta,ambulanssi,vääräuskoinen,väärän värinen,omaa väärää omaisuutta tai ole väärin pukeutunut nainen niin muutoin ihan voi koska tahansa mennä turvallisesti.
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

guest3656

  • Vieras

Vaattovaara ja Kortteinen molemmat kannattavat kansallisromanttista, kaupunkivastaista pientaloasumisen ihannetta ja heidän sinänsä mielenkiintoiset tutkimuksensa tulee nähdä tätä taustaa vasten. Kortteiselle kaupunkiympäristö ja etenkin esikaupunkilähiö on aina ollut ongelma, minkä hän on tutkimuksillaan, kuten klassikko Lähiö-teoksellaan omista näkökulmistaan tuonut esiin. Siis jo paljon ennen kuin Suomessa oli ensimmäistäkään maahanmuuttajaa. Kortteisen teoriapohja viraannuttavine ympäristöineen nojaa vahvasti frankfurtin koulun marxilaisiin teoreetikoihin, btw.

Palasiin vielä asuntopolitiikkaan: sekoittavaa asuntopolitiikkaa ryhdyttiin harrastamaan varsinaisesti vasta aluerakentamisvaiheen kritiikkinä 1980-luvulla, eikä niinkään demarien kuin uusien kriittisten liikkeiden kuten vihreiden toimesta. Sodanjälkeienn asuntopolitiikka Suomessa joutui keskittymään kriisien hallintaan eli ylipäänsä väestön asuttamiseen. Rintamiestaloalueet tai maalta-kaupunkiin muuton aiheuttaman aluerakentamisalueet eivät olleet siihen tapaan sekoittuneita kuin mitä käsitteellä nyt tarkoitetaan.

Vaattovaara varsinkin, etenkin uransa alkuvaiheessa kaupunkimaantieteen professorina oli täysin sekaisin. Hän mm. kirjoitti jossain ettei maahanmuuttajien asuttaminen ole mikään ongelma, vaan se hoituu itsestään. Näyttää todella hoituvan kun segregaatio leviää kulovalkean tavoin koko pääkaupunkiseudulle. Kortteisen urasta minulla ei ole mitään sanomista. Pääpointtini oli kuitenkin se, että nyt myös molemmat em. kaupunkitutkijat ovat todenneet sen, että sosiaalinen sekoittaminen on epäonnistunut asumiskokeilu.

Sosiaalinen sekoittaminen ei ole suomalainen keksintö, vaan sita alettiin soveltaa II MS:n jälkeen USA:ssa Englannissa:

Lainaus
The idea of social mix, which slumbered between the wars, was revived on a large scale at the end of World War II.
http://usj.sagepub.com/content/13/3/231.full.pdf

Suomessa lähiöiden rakentaminen alkoi 1960-luvun alkupuolella. Vuonna 1963-65 valmistunutta Vantaan Kaivokselassa pidetään Suomen ensimmäisenä (metsä)lähiönä. 1970-luvulla kun elementtitekniikka oli kehittynyt, rakentaminen oli jo nopeaa nosturitekniikalla. Sosiliaalinen sekoittaminen ei ollut tuolloin vielä tietoista asuntopolitiikkaa, vaikka eri hallintamuotoja sekoitettiinkin samoille alueille. Koska rakentamisen jälki oli ankeaa, ei ollut niin suurta väliä asuiko kaupungin vuokra-asunnossa vai omistiko oman betonikuutionsa. Ideologisestihan sosiaalinen sekoittaminen on lyönyt itsensä läpi kunnolla vasta viime vuosikymmeninä kun oli vasta puhetta mm. Arabianrannan, Kalasataman ja Jätkäsaaren rakentamisesta. Tuolloinhan kaupunginjohtaja Pajunen esitti näiden merenranta-alueiden varaamista kovan rahan asuntotuotantoon mutta joutui perumaan puheensa ja nöyrtymään punavihreiden monikultturistien vaatimusten edessä.

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 207
  • Liked: 15419
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Tuo Kerttu Täti on kuin tahra vaatteessa, joka ei vain häivy vaikka on kuinka pesty. Kiitettävää sinnikkyyttä, tuskin näin pienessä ja velkaisessa maassa noille edes maksetaan,

Vapaaehtoistyöstäsi, myönnän sinulle leiman.

Saat heitellä sitä ympäriinsä.

Kerttu Täti

  • Vieras
Lainaus käyttäjältä: Kerttu Täti
Näille alueille voi kuitenkin kuka tahansa koska tahansa tulla ihan turvallisesti.

Taidat halveksia niitä naisia jotka ovat joutuneet Helsingissä monikulttuurisuuden uhreiksi? Tyypillistä mädätystä siis.

En halveksi. Naisiin kohdistuneet ahdistelut eivät ole keskittyneet alueisiin eivätkä liity alueisiin vaan paikasta toiseen liikkuviin tekijöihin. Ne ovat ovat tapahtuneet vaihtelevasti kaupungin keskustassa ja juna- tai metroreitin varrella. Tässä olo kyse no go zone alueesta, jossa uhat ovat niin riistäytyneet käsistä että menemistä ei ole kuin armeijan tuella. Koska en itse sellaista osaa nimetä, pyysin aloittakaa nimeämään tällaisen alueen. Nyt kysyn sinulta. Mikä on sellainen helsinkiläinen tai suomalainen alue joka täyttää no go zonen määritelmän?

Kerttu Täti

  • Vieras
[
Lainaus käyttäjältä: Kerttu Täti
Näille alueille voi kuitenkin kuka tahansa koska tahansa tulla ihan turvallisesti.

Kunhan ei ole poliisi,palokunta,ambulanssi,vääräuskoinen,väärän värinen,omaa väärää omaisuutta tai ole väärin pukeutunut nainen niin muutoin ihan voi koska tahansa mennä turvallisesti.
Nimeäisitkö suomalaisen alueen jossa mainitsemasi ryhmät eivät voi liikkua.

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 951
  • Liked: 6076
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Suomeen tuotetut sosiaalituristit eivät muuten kuulu pienituloisiin vaan sossu ja leikkityökeskukset tarjoilevat niille hyvinkin keskiluokkaisen elintason. Virkal"A"iset tykkäävät käytellä verorahaa kaikkeen kivaan eikä se ole keneltäkään (varsinaiselta ihmiseltä) pois. (Varsinainen ihminen = verovaroja nauttiva jakkukana, trikooläski tai pierunpidättäjä) Sitten kun sosiaaliapu kaikkinensa on esim. nykyrahassa 300€ kk + 100€ kakara niin tulee tarve perustaa näitä halvempia alueita. Siis 700€/kk yksiön vuokraa pudotetaan muutamalla satasella tinkimällä lämmityksestä ja kunnossapidosta ja sinne muuttaa sosiaalituristiäiti ja viisi kakaraa. Tai 5 iloist avesseliä asuu kaksiossa. Kun ovi "menee" rikki niin sitten ollaan ilman ovea, kun rappukäytävästä pöllitään lamput niin sitten ollaan pimeässä jne.. Suomen ilmastossa on tietenkin hieman ikävää se kun ulkolasiovi menee rikki rasismin vuoksi ja ulkona on talvi, eikä patterinkaan hehku ihan vanhaan malliin jne. Slummi on valmis ja alueen elämä on mielenkiintoista.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

guest3656

  • Vieras
Suomeen tuotetut sosiaalituristit eivät muuten kuulu pienituloisiin vaan sossu ja leikkityökeskukset tarjoilevat niille hyvinkin keskiluokkaisen elintason.

Tämä on juuri ongelman ydin: ei suostuta hyväksymään sitä, että kehitysmaalaisilla kuuluisi olla kehitysmaalaisten elintaso. Kehitysmaalaisten asuttaminen suomalaisten keskuuteen on loukkaus ihmisyyttä kohtaan. Se on rikollista ja epähumaania toimintaa, josta kuuluisi säätää kuolemanrangaistus.

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 951
  • Liked: 6076
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Suomeen tuotetut sosiaalituristit eivät muuten kuulu pienituloisiin vaan sossu ja leikkityökeskukset tarjoilevat niille hyvinkin keskiluokkaisen elintason.

Tämä on juuri ongelman ydin: ei suostuta hyväksymään sitä, että kehitysmaalaisilla kuuluisi olla kehitysmaalaisten elintaso. Kehitysmaalaisten asuttaminen suomalaisten keskuuteen on loukkaus ihmisyyttä kohtaan. Se on rikollista ja epähumaania toimintaa, josta kuuluisi säätää kuolemanrangaistus.

Kehitysmaalaisilla kuten ei-kehitysmaalaisillakin kuuluisi olla se elintaso minkä he itse omalla työllään ansaitsevat. Verovarojen siivuttelu ei ole ansaitsemista ja tason määrittelyssä pitäisi niilläkin jotka sitä jaettavaa tekevät olla jotain sanottavaa.

Tietenkin parasta kehitysmaalaislle olisi mahdollisimman korkea elintaso ja järkevintä se että sitä nautittaisiin siellä kehitysmaassa joka ei sitten enää kohta olisikaan kehitysmaa.. tai miten tuon ajattelee; kehitysmaa kehittyy ja esim. suomalian euvostoepätasavalta rommaa.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Kerttu Täti

  • Vieras
Kehitysmaalaisten asuttaminen suomalaisten keskuuteen on loukkaus ihmisyyttä kohtaan. Se on rikollista ja epähumaania toimintaa, josta kuuluisi säätää kuolemanrangaistus.

Minusta tämä "rationaalinen" ajatuksesi on erotteleva ja kansallisuuksia väkevästi loukkaava, monella tapaa, mutta jos todella tunnet noin sinun ehkä pitäisi tehdä asista kanne Euroopan ihmisoikeusistuimeen.

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 207
  • Liked: 15419
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Kehitysmaalaisten asuttaminen suomalaisten keskuuteen on loukkaus ihmisyyttä kohtaan. Se on rikollista ja epähumaania toimintaa, josta kuuluisi säätää kuolemanrangaistus.

Minusta tämä "rationaalinen" ajatuksesi on erotteleva ja kansallisuuksia väkevästi loukkaava, monella tapaa, mutta jos todella tunnet noin sinun ehkä pitäisi tehdä asista kanne Euroopan ihmisoikeusistuimeen.

Mutta eihän "kansallisuuksia" ole, vai onko. Ja ovatko jotkut kansallisuudet tehneet lujemmin töitä hyvinvointinsa eteen, kuin toiset?

Pitäisikö kaikkien päästä hillopurklille?

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 138
  • Liked: 10832
Tässä pitää taas huomata se, että kun barbaarivalloittaja pakkaantuu lähiöön ja muuttavat sen länsimaalaisittain no go zoneksi, niin silloin heillä on käytännössä vapaa liikkuvuus slummissaan ja muualla, länsimaalainen voi liikkua vain muualla. Eli siis kyse on barbaarien rasismista heitä asuttaneita ja rahoittanutta tahoa kohtaan.

Monesti kuulee näiden mamumellakoiden jälkeen, että kun polttaminen ja riuhuminen lievenee, olisi alue sitten taas turvallinen liikkua. Tämä pitää mellakkatilanteeseen nähden paikkaansa, mutta ei se barbaarivalloittajan asenne siiitä muutu paremmaksi vaikka mellakointi hiljeneekin.

Kävelin illalla/yöllä Pariisin esikaupungissa Saint-Denisissä, missä oli muslimimellakat kun kaksi kriminaalia teki itsemurhan hyppäämällä muuntajaan ja missä musulmaanit rituaaliräjähtivät stadionilla. Ei siellä näkynyt tunnin aikana ketään länsimaalaiselta näyttävää ihmistä. Barbaarit ei tarvitse isompaan mekkalaan kuin jonkun tekosyyn, koska ei heidän asenteensa muutu miksikään. Tämä on nähty Pariisissa, Lontoossa, Tukholmassa ja tasaisena mekkalana Berliinissä.

Etnistä barbaarivalloittajan mekkalaa on nähty niinkin lähellä kuin Tallinnassa, jossa kyydittäjät ja miehittäjien jälkeläiset alkoivat laittamaan paikkoja paskaksi, kun pronssista raiskuripatsasta oltiin siirtämässä. Monikulttuurinen miehitys aiheuttaa aina ongelmia, riippuu sitten paikasta ja tekosyistä, koska ne muuttuu mellakaksi.

guest3656

  • Vieras

Kehitysmaalaisilla kuten ei-kehitysmaalaisillakin kuuluisi olla se elintaso minkä he itse omalla työllään ansaitsevat. Verovarojen siivuttelu ei ole ansaitsemista ja tason määrittelyssä pitäisi niilläkin jotka sitä jaettavaa tekevät olla jotain sanottavaa.

Tietenkin parasta kehitysmaalaislle olisi mahdollisimman korkea elintaso ja järkevintä se että sitä nautittaisiin siellä kehitysmaassa joka ei sitten enää kohta olisikaan kehitysmaa.. tai miten tuon ajattelee; kehitysmaa kehittyy ja esim. suomalian euvostoepätasavalta rommaa.

Itse peräänkuulutan nollatoleranssia kehitysmaalaisille. Kehitysmaalaisten asuttaminen sosiaalisin perustein ihmisten naapurustoon on epäinhimillistä. Politiikka on täysin järjetöntä ja pilaa ihmisten asuinympäristöt mutta kukaan ei ota siitä vastuuta. Jos vesikuutioon sekottaa tipan öljyä, on vesi juomakelvotonta. Sama asia on kehitysmaalaisten kanssa. Jos hyväksyy yhdenkin sosiaalipummin naapurustossa, on se alkusoittoa koko asuinalueen pilalle menoon.

Tänne väärin perustein itsensä keplotelleisiin kehitysmaalaisiin tulee suhtautua lähtökohtaisesti torjuvasti, ei hyväksyvästi. Vaikka kehitysmaalainen kävisi töissä, hänen asumisratkaisunsa pitäisi olla ainoastaan hänen itsensä mahdollisuuksien rajoissa, ei kenenkään muun. Tästä syystä sosiaalisen sekoittamisen asuntopolitiikka on suoraan saatanasta, koska se mahdollistaa kenen tahansa asuttamisen lähes kenen tahansa naapuriin.

Suomalaisten on vaikea kyseenalaistaa ilmiselviäkin järjenvastaisuuksia kun kyseessä on jokin yleisesti hyväksytty periaate. Kulttuurimarxistit ovat monen muun asian tavoin uudelleenmääritelleet myös suomalaisten asuntopolitiikan. Tässä suhteessa suomalaiset ovat Euroopan tyhmin kansa, koska eivät  suostu ymmärtämään, että kehitysmaalaiset tulisi asuttaa omille asuinalueilleen. En ole havainnut yhdenkään poliitikon tai sellaiseksi pyrkivän kiinnittävän tähän huomiota. Päinvastoin segregaatiota vastaan "taistellaan" asuttamalla kehitysmaalaisia joka ainoaan paikkaan.

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 229
  • Liked: 17245
Ranskalainen Sorbonnen yliopiston sosiologian professori Didier Lapeyronnie on tutkinut Ranskan ghettoja useamman vuoden ajan. Alla hänen kirjoittamansa kirjan "Ghetto urbain" (2008) esittelyteksti Amazon.fr:n sivuilta.

Lainaus
1980-luvulla Ranskan lähiöiden ei voitu katsoa olevan ghettojen kaltaisia sosiaalisen sekoittuneisuuden johdosta ja ghetoille luonteenomaisen organisoitumisen puuttuessa. Nykyisin tilanne on muuttunut paljon: Urbaani segregoituminen ja rodullinen diskriminaatio ovat lisääntyneet, työttömyys on kasvanut huomattavasti ja on muodostunut segregoituneille asuinalueille ominainen sosiaalinen järjestys, jolle on leimallista ennen kaikkea "kadun kulttuuri", jota "nuoriso" harjoittaa. Sille on ominaista sukupuolten välisen kommunikoinnin loppuminen ja jatkuva väkivallan käyttö. Nämä tekijät oikeuttavat käyttämään tästä lähtien sanaa "ghetto", erityisesti silloin kun rasismi on keskeisessä roolissa.

Ghettoa luodaan myös sisältä käsin. Se on "erillinen" urbaani alue, jossa väestö on kehittänyt oman erityisen elintavan, erillisen "rinnakkaismaailman", joka suojelee heitä kollektiivisesti ulkopuolella olevalta yhteiskunnalta.

Viime vuosien aikana - erityisesti syksyn 2005 mellakoiden jälkeen - nämä asuinalueet ovat sulkeutuneet itseensä. Niiden järjestys ja ilmapiiri ovat muuttuneet itseohjautuviksi, ja ne ovat kääntyneet kohti asuinalueen sisintä. On kehittynyt varjotalous ja erilaisia laittoman kaupankäynnin muotoja, aivan kuin kaikki olisivat yhdessä kollektiivisesti ryhtyneet eristäytymistyöhön.

Didier Lapeyronnie on laajan tutkijajoukon johdossa tehnyt kenttätutkimusta näillä alueilla. Hän on haastatellut satoja ihmisiä selvittääkseen mahdollisimman tarkasti ghettojen logiikkaa ja niissä nykyisin asuvien henkilöiden todellisuutta. Mestarillinen tutkimus.

Sosiaalinen sekoittamispolitiikka ei onnistu, kun ghettoutumiselle alttiit väkimäärät kasvavat suuriksi. Lisäksi jokin ulkoinen, ennalta arvaamaton, tekijä voi laukaista odottamattoman kehityksen liikkeelle. Jos ongelma ei vielä ole äitynyt pahaksi, niin siihen voidaan vaikuttaa rajaamalla harkiten maahanmuuttoa. Jälkeenpäin vaikeuskerroin asioiden ratkaisemiseksi nousee eksponentiaalisesti. Kukaan ei ole vielä onnistunut, joten prognoosi on kehno.

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 951
  • Liked: 6076
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Hohtava Mamma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 656
  • Liked: 16356
  • Takapenkin paha poika
Tässä suhteessa suomalaiset ovat Euroopan tyhmin kansa, koska eivät  suostu ymmärtämään, että kehitysmaalaiset tulisi asuttaa omille asuinalueilleen.

Se on nimenomaan näin. Jos ongelmaa ei voida poistaa, se pitää kapseloida paikalliseksi haitaksi sen sijaan, että se levitettäisiin koko verenkiertoon jolloin se myrkyttää koko isäntäruumiin.


Kerttu Täti

  • Vieras
Kulttuurimarxistit ovat monen muun asian tavoin uudelleenmääritelleet myös suomalaisten asuntopolitiikan.

Tuo kulttuurimarxisti-kortti ei kyllä tarkoita yhtään mitään. Tai tarkoittaa, sillä tähdätään samaan kuin"vääräuskoinen" tai "kansanvihollinen"-leimoilla. Etenkin kun sitä käyttää sen jälkeen kun on aiemmin puoltanut marxilaisiin kulttuuriteoreetikkoihin nojaavia tutkimuksia ...

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 138
  • Liked: 10832
Tässä suhteessa suomalaiset ovat Euroopan tyhmin kansa, koska eivät  suostu ymmärtämään, että kehitysmaalaiset tulisi asuttaa omille asuinalueilleen.

Se on nimenomaan näin. Jos ongelmaa ei voida poistaa, se pitää kapseloida paikalliseksi haitaksi sen sijaan, että se levitettäisiin koko verenkiertoon jolloin se myrkyttää koko isäntäruumiin.
Periaatteen tasolla pitää tietenkin ottaa se linja, että kehitysmaalaisia ei Suomeen tule kuin aivan muutamia, asukoon sitten vokeissa vaikka kymmenen vuotta jos ei itse asuntoa löydä.

Taktiikkana voisi toimia se, että kehitysmaalainen laitetaan asumaan Inariin tai muualle perähikiälle, toinen takahikiälle. Yksitellen eri paikkaan. Jos ei kelpaa, asukoon vokissa. Muuttaa saa, kunhan tekee sen omalla rahallaan. Tämä siis siksi aikaa, kun Eurooppa tulee järkiinsä ja Suomi ajautuu ajopuuna järkevälle linjalle. Strategiana tämä on huono, mutta koska päätöksiä rajoittamisesta ei tehdä, niin parempi sekin. Se saattaisi myös vauhdittaa takaisin paskastaniaan lähtemistä ja antaa viestiä whatsup-ryhmissä että Suomessa joutuu jääkarhujen syötäväksi Nuorgamiin.

Tärkeintä kuitenkin olisi saada kehitysmaalaisten tulo minimiin ja sen jälkeen alkaa puhdistamaan Meri-Rastilaa painepesurilla, kuten Sarkozy aikanaan ilmaisi.

Hohtava Mamma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 656
  • Liked: 16356
  • Takapenkin paha poika
^Olen täysin samaa mieltä kanssasi kaikesta, paitsi yhdestä kohdasta. Haittamamuja ei pidä missään nimessä sijoittaa mihinkään "Inariin", koska ne ovat niitä harvoja paikkoja, joihin moku ei ole vielä levinnyt. Ne ovat niitä paikkoja, joihin tulevaisuuden white flight etätöineen tulee suuntautumaan ja joissa mokuun kyllästyneet turistit tulevat vierailemaan .

Öljy on valunut etupihalle. Ei siirretä öljyn loppusijoituspaikkaa takapihalle, jos se on vielä pysynyt puhtaana.

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 138
  • Liked: 10832
Strategiana se onkin huono, taktiikkana hyvä jos ei ole halua alkaa kontrolloida kehitysmaahanmuuttoa. (Tässä tietenkin tullaan siihen, että onko kykyä/halua siihenkään).

No go zonet ja muut slummit tarjoaa tietenkin hyvän alustan myös vihadisteille. Tällä hetkellä Brysselissä taas paukkuu, poliisi ja armeija operoi ghettoalueilla. Kuten tämän Adeba Salamin (mikä nyt liekään) piileskelystä huomattiin, on hän pystynyt elämään Molebeekissä aika rauhassa Pariisin iskun jälkeen. Siellä paikalliset muut isistelijät sitten kuffarien maksamassa tukikohdassa suunnittelivat kuffarien tappamista. Siellä oli yhteisö joka suojeli häntä, hyökkäsi poliisin kimppuun kun tulivat pidättämään häntä. Meri-Rastilasta on tulossa seuraava Molobeekki.

Lupu(kulkuri)

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 729
  • Liked: 299
  • "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä." - Puhuva Koira
Kuten tämä keskustelu osoittaa no-go-zone on melko lailla subjektiivinen ilmaus.

Ajatuksia siihen liittyen:
  • Minä uskallan mennä Itäkeskukseen päivällä. Mutta en välttämättä nauti siitä, sillä ympärillä olevista ihmisistä 80%:a on aivopesty tappamaan minut.
  • Illalla en mene Itäkeskuskeen, sillä riski tulla islamin uhriksi on liian iso. Sitäpaitsi olen aina illalla kännissä, mikä kasvattaa riskiä entisestään.
  • Kaikkia ei häiritse se, että islamisaatio on moninkertaistanut väkivalta- ja seksuaalirikokset joillain alueilla. Minua se häiritsee.
  • Kaikkia ei häiritse islamisaation aikaansaama kasvava trendi väkivalta- ja seksuaalirikoksissa. Minua se jotenkin ahdistaa. Eurooppa, täältä tullaan.
  • Minulta ollaan kolmesti viety omaisuutta: kerran somalit vei oluet, kerran aasialaiset vei lompakon ja puhelimen ja kerran arabit vei tietokoneen. Aineelliset vähingot mitättömiä, mutta toivon tulevani pian jonkun suomalaisen ryöstämäksi, jottei minusta tule rasistia.
  • Itse olen havainnoinut osan Itä-Helsingin ghettoutumistrendistä, sillä asuin jossain siellä lähiössä. Ei se ole vielä ghetto, mutta suunta on hyvä. Itse myin asuntoni islamin lisääntymisen vuoksi. Lyhyt avautumiseni asiasta on tässä: http://hommaforum.org/index.php/topic,111028.msg2191230.html#msg2191230
Itäkeskuksessa(kauppakeskuksessa) voi asioida OK aamulla ja aamupäivällä. Iltapäivällä jostain kolmesta eteenpäin on jo niin sakeaa, ettei kiinnosta sinne mennä.
Saas nähdä kun uusi kauppakeskus valmistuu parin vuoden sisällä mikä on meno ja lento.
Kyllä Itis on muuttunut radikaalisti viimeisen viiden vuoden aikana.

edit. Somaleita näkyy vähemmän, tai muita muualta tulleita on niin paljon, etteivät erotu entiseen malliin.

« Viimeksi muokattu: 25.03.2016, 16:36:09 kirjoittanut Lupu(kulkuri) »

ämpee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 509
  • Liked: 11962
Lainaus käyttäjältä: Tuomas Portaankorva, poliisi
– Tietynlaiset ympäristöt suosivat radikalisoitumista, mikä voi johtaa väkivaltaankin. Ghettoutuminen ja slummiutuminen on tässä taustadynamiikkaa, joka synnyttää radikalisoitumista, sanoo suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva.

Kun yhteiskunta koostuu ihmisistä, niin ghettokin koostuu ihmisistä, joten tietynlaiset ihmiset suosivat radikalisoitumista.
Tuo ympäristöllä selittäminen on samaa sarjaa kuin vanhentuneet pelikonsolit, joissa ulkoisilla tekijöillä koitetaan selittää ihmisten sisäinen pimeys.
Jäseneltä ISO: "Kotouttaminen on hölmöläisten puuhaa, kotiutuminen ja yhteiskuntaan integroituminen on maahantulijoiden omalla vastuulla."

guest3656

  • Vieras
Tarkasteltaessa gettoutumista ja siihen johtavia syitä, en ole havainnut kenenkään kykenevän osoittamaan siihen ratkaisuja. Sosiaalisen sekoittamisen hengessä esitetään esimerkiksi kovan rahan täydennysrakentamista vuokratalovaltaisille alueille tai ylimääräistä rahoitusta alueen kouluille ja palveluille. Samaan hengenvetoon todetaan, että vain ihmisten sosiaalisen aseman parantuminen radikaalisti voi estää alueen negatiivisen kierteen. Kaikki tämä on luonnollisesti täyttä paskaa ja kulttuurimarxilaista mädätystä. Ei ihmisiä voi muuttaa, kehitysmaalaiselle voi opettaa ehkä suomen kieltä muttei abstraktia ajattelua. Sisävessan käyttö on jo kykyjen äärirajoilla. Nämä ihmiset ovat täysin hyödyttömiä, eikä heidän maassaololleen ole yhtään ainoaa kestävää perustetta.

Kuten Kortteisen & Vaattovaaran tutkimuksessa todetaan, gettoutuminen etenee pääkaupunkiseudulla kovaa vauhtia käsittäen yhä laajempia alueita. Samaa tahtia kasvaa myös vieraskielisen väestön osuus. Korrelaatio näiden asioiden välillä on selvä. Vallitsevassa poliittisessa hegemoniassa väestöennusteet ovat käytännössä väestötavotteita, joiden mukaan toiminta jäsentyy. Oletusarvo on, että Helsingin asukkaat toimivat poliitikkojen oletusten mukaisesti myös jatkossa ja suostuvat rahoittamaan kehitysmaalaisten asuttamista naapurustoihin. Jo nyt on kuitenkin havaittavissa, että asuntojen hinnat ovat karanneet asukkaiden käsistä ja suuri osa kovan rahan asuntotuotannostakin menee vuokra-asuntomarkkinoille, joille kehitysmaalaisten asuttaminen on luonut valtavan ylipaineen. Ponzi-huijaus siis toimii näennäisesti niin kauan kuin siihen laitetaan lisää veronmaksajien rahaa. Pelkästään asumistuen radikaali leikkaus lopettaisi koko touhun.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 636
  • Liked: 9800
Tämä aloitus ei varman tarkoita Suomea. Minä liikun ja perheeni liikkuu päivittäin Helsingissä alueilla, joita "jotkut" ovat viime päivinä jälleen floodanneet, länkyttäneet ja jankuttaneet no-go-zoneiksi. Eivät ole ja ulkopuolissten palstalänkytys on kaikkien mielestä todella ärsyttävää.

Aikaisemmin suomessa voi liikua mihin aikaan vain missä vain.
Nyt öisin itä-helsingin gettoutuvissa lähiöissä liikkuminen on tyhmää koska riskit suuret.
Itä-helsingissä maahanmuuttajataustaisten nuorten jengit (mukana ehkä 1-2 luuseri kantasuomlaista) käyvät joukolla potkimaan ja hakkaamaan suomalaisia miehiä jo päivisinkin ja poliisi vähättelee asiaa puhumalla että kyse oli tyhmyyden tiivistymisestä ja näyttämisen halusta.
Etupäässä maahanmuuttajataustaisista nuorista koostuva jengi potki ja hakkasi joukolla 70 suomalaista lasta ja nuorta ja poliisi salasi ja piilotteli asia kunnes poliisisosiaalityön raportti asiasta vuosi nettiin.

Suomessa seurataan täsmälleen samaa kaavaa kuin ruotsissa ja juuri niinkuin ruotsissakin suomen poliisi on aktiivisesti edistämässä gettoutumista ja väkivallan pahenemista salailemalla ja vähättelemällä tapahtumia.

Suomen ylemmät poliisijohtajat ovat sieluttomia ja moraalittomia ihmisiä ja rivi-poliisien pitäisi näyttää heille kollektiivisesti keski-sormea kieltäytymällä salailemasta ja piilottelemasta asioita poliittisen korrektiuden tähden.

Paavo Väyrynen paljastaa Sauli Niinistön euro-puliveivauksen jossa Sauli Niinistö petkutti, huijasi ja ujutti suomalaiset ja Suomen euroon ilman kansanäänestystä ja ilman edes kunnollista eduskuntakäsittelyä pelkällä tiedonannolla:

https://www.youtube.com/watch?v=GncxoW11v4Y

pistäkää jakoon

Kerttu Täti

  • Vieras
Ovatko allaolevat aatokset Homma-forumin mielestä vain "maahanmuutokritiikkiä" edustavaa, eivätkä rasistista ja fasistista ajattelua? Kannatusta ne ainakin näyttävät keräävän.

Ei ihmisiä voi muuttaa, kehitysmaalaiselle voi opettaa ehkä suomen kieltä muttei abstraktia ajattelua. Sisävessan käyttö on jo kykyjen äärirajoilla. Nämä ihmiset ovat täysin hyödyttömiä, eikä heidän maassaololleen ole yhtään ainoaa kestävää perustetta.

No mutta tämähän on oikea win-win tilanne. Saat asua kaltaistesi parissa ja minun ei tarvitse sietää roskasakkia.

Kantasuomalaisten veronmaksajien kannalta kehitysmaalaisten karkottaminen omille asuinalueilleen olisi ainoa kuviteltavissa oleva humaani ja oikeudenmukainen ratkaisu ellei oteta huomioon niitä ratkaisuja, joita itse kannatan mutta joista ei saa puhua. Erityisesti kehitysmaalaisille tarkoitetut uudet asuinalueet voitaisiin suunnitella kokonaisvaltaisesti niin, että asukkaiden kotrolloiminen ja valvonta olisi mahdollisimman helppoa. Asuinalueet voitaisiin sijoittaa riittävän kauas muusta asutuksesta ja rautateistä, ne voitaisiin rakentaa halvalla eikä niiden arkkitehtuuriin tarvitsisi kinnittää huomiota. Turhia liike- toimistotilojakaan ei tarvittaisi kuten ei myöskään autohalleja tai pysäköintipaikkoja. On makuasia olisivatko nämä asuinalueet no-go-alueita vai ei, koska kukaan valkoihoinen ei haluaisi näille alueille vapaehtoisesti mennä. Pitkälle viedyn automaation myötä nämä alueet pysyisivät käytännössä lähes eristyksissä muusta maasta.

Kaupunkiuunnittelijan tekstissään sivulaiseessa manitsemiin ratkaisuihin, joissa viitattiin, ei Ebener Hovardiin eikä Heikki von Herzeniiin, vaan Organisation Todtiin ja Bergen-Belseniin, ei ollut mikään vitsi eikä provokaatio, vaan, jos kehitys näin etenee, ihan oikeaa tulevaisuutta. Sanoo Kerttu-täti siitä sitten mitä tahansa.  ai alkaa rakentaa pilvilinnoja ja asuttaa maahantunkeutujat niihin......

Edut tämä unohtui
Kehitysmaalaisten asuttaminen suomalaisten keskuuteen on loukkaus ihmisyyttä kohtaan. Se on rikollista ja epähumaania toimintaa, josta kuuluisi säätää kuolemanrangaistus.
« Viimeksi muokattu: 25.03.2016, 17:31:57 kirjoittanut Kerttu Täti »

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 138
  • Liked: 10832
En tiedä, makuasia. En lähde ruotimaan jokaista kommenttia siksi, että kun puhutaan kehitysmaapesäkkeistä, jossa kehitysmaalaiset suojelevat terroristeja jotka sitten tappavat länsimaalaisia, niin pienin ongelma siinä on se että joku sanoo asiasta rumasti.

Se on Kerttu sinun ja muiden taktiikkaa, tiedetään jo. Mitäs sitä nyt turhaan pohtimaan vaikka Brysselin ja Pariisin muslimijytkyjä tai Euroopan suurkaupunkien kylkeen pesiytyneitä rikollisalueita, kun voi kauhistella jonkun väärää sanaa internetissä.

Meillä on tässä iso ero. Sinun pahin murhe näyttää olevan jonkun anonyymien rumat sanat, kun minä olen huolissani siitä että musulmaanit teurastaa ja lahtaa länsimaalaisia käyttäen tukikohtana suurkaupunkien lähiöitä. Sinunlainen ihminen varmaan antaa lapsesi polttoo kotisi rauhassa, no problem, mutta lapsen kirosana on sinulle paljon pahempi asia. Me ajattelemme toisella tavalla.

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 062
  • Liked: 14494
  • No ei todellakaan nousta... Niin.
Ovatko allaolevat aatokset Homma-forumin mielestä vain "maahanmuutokritiikkiä" edustavaa, eivätkä rasistista ja fasistista ajattelua? Kannatusta ne ainakin näyttävät keräävän.

Homma-forum nimistä ihmistä ei ole olemassa.

Hommaforum on keskustelupalsta, jolla keskustellaan mm nykyisen kaltaisesti maahanmuutosta, sen positiivisista puolista, joita ei ole vielä löytynyt, sekä sen negatiivisista puolista, joita puolestaan löytyy erittäin paljon.

Fasisteja ja rasisteja täältä ei löydä, niitä löytää parhaiten, niin halutessaan, VOKeista ja vaikkapa moskeijoista. Toinen vaihtoehto on matkustaa kehitysmaihin, joista viime aikaiset tunkeutujalaumat on tänne lähteneet, niissä maissa rasismia ja fasismia esiintyy viljalti.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 636
  • Liked: 9800
Ovatko allaolevat aatokset Homma-forumin mielestä vain "maahanmuutokritiikkiä" edustavaa, eivätkä rasistista ja fasistista ajattelua? Kannatusta ne ainakin näyttävät keräävän.

Ei ihmisiä voi muuttaa, kehitysmaalaiselle voi opettaa ehkä suomen kieltä muttei abstraktia ajattelua. Sisävessan käyttö on jo kykyjen äärirajoilla. Nämä ihmiset ovat täysin hyödyttömiä, eikä heidän maassaololleen ole yhtään ainoaa kestävää perustetta.

No mutta tämähän on oikea win-win tilanne. Saat asua kaltaistesi parissa ja minun ei tarvitse sietää roskasakkia.

Kantasuomalaisten veronmaksajien kannalta kehitysmaalaisten karkottaminen omille asuinalueilleen olisi ainoa kuviteltavissa oleva humaani ja oikeudenmukainen ratkaisu ellei oteta huomioon niitä ratkaisuja, joita itse kannatan mutta joista ei saa puhua. Erityisesti kehitysmaalaisille tarkoitetut uudet asuinalueet voitaisiin suunnitella kokonaisvaltaisesti niin, että asukkaiden kotrolloiminen ja valvonta olisi mahdollisimman helppoa. Asuinalueet voitaisiin sijoittaa riittävän kauas muusta asutuksesta ja rautateistä, ne voitaisiin rakentaa halvalla eikä niiden arkkitehtuuriin tarvitsisi kinnittää huomiota. Turhia liike- toimistotilojakaan ei tarvittaisi kuten ei myöskään autohalleja tai pysäköintipaikkoja. On makuasia olisivatko nämä asuinalueet no-go-alueita vai ei, koska kukaan valkoihoinen ei haluaisi näille alueille vapaehtoisesti mennä. Pitkälle viedyn automaation myötä nämä alueet pysyisivät käytännössä lähes eristyksissä muusta maasta.

Kaupunkiuunnittelijan tekstissään sivulaiseessa manitsemiin ratkaisuihin, joissa viitattiin, ei Ebener Hovardiin eikä Heikki von Herzeniiin, vaan Organisation Todtiin ja Bergen-Belseniin, ei ollut mikään vitsi eikä provokaatio, vaan, jos kehitys näin etenee, ihan oikeaa tulevaisuutta. Sanoo Kerttu-täti siitä sitten mitä tahansa.  ai alkaa rakentaa pilvilinnoja ja asuttaa maahantunkeutujat niihin......

Turhautunutta kirjoittelua tilanteessa jossa kirjoittelussa esiintuotu tiettyjen maahanmuuttaryhmien eristäytyminen omille asuinalueilleen on jo totta niin Belgiassa, Ranskassa kuin Ruotsissakin.

Niin Belgiassa, Ranskassa kuin Ruotsissakin nämä tietyt maahanmuuttajaryhmät vaeltavat sitten (siis osa näistä maahanmuuttajaryhmistä ja yksilöinä tai pieninä ryhminä vaeltaa) kanta-asukkaiden asuinalueille tekemään rikoksia ja terrori-tekoja ja etsimään raiskattavia ja seksuaalisesti ahdisteltavia naisia.

Belgian, Ranskan ja Ruotsin tilanne on surullinen ja sitä EI voi ratkaista eristämällä nämä ryhmät täysin.

Ainoa ratkaisu on kiristää maahanmuuttopolitiikkaa, lopettaa löysä turvapaikkapolitiikka ja alkaa karkottamaan automaattisesti raiskausten ja väkivaltarikosten tekijät ja ääri-islamin kannattajat ja muuttaa lakeja niin että ääri-islamilaisia tulkintoja kannattavilta ja rikollisilta voidaan poistaa kansalaisuus vaikka olisivat toista polvea ja tehdä selväksi että osan sikailu loppuu ja ainoa tapa toimia jäljelle jäävillä on kotoutua ja läsimaistua täysin.

Länsi-eurooppa on kokeillut toisen posken kääntämistä, ymmärtämistä, pois-selittelyä, suvaitsevaisuutta suvaitsemattomia muslimeita kohtaan, eri standardeja maahanmuuttajille ja kantaväestölle, positiivista syrjintää maahanmuuttajien keinotekoiseksi nostamiseksi ja löysää maahanmuuttopolitiikkaa ja löysää turvapaikkapolitiikkaa ja löysää sosiaaliturvapolitiikkaa ja monikulttuurisen korostamista integroitumisen vaatimisen sijaan nyt yli 20 vuotta ja se EI toimi joten toimintaa pitää muuttaa ja alkaa toimia järkiperäisesti sen sijaan että suljetaan silmät, kielletään keskustelu ja toistellaan "ei saa antaa pelolle valtaa" jatkaen samoja pähkähulluja poliittisia ratkaisuja kuin viimeiset yli 20 vuotta.
Paavo Väyrynen paljastaa Sauli Niinistön euro-puliveivauksen jossa Sauli Niinistö petkutti, huijasi ja ujutti suomalaiset ja Suomen euroon ilman kansanäänestystä ja ilman edes kunnollista eduskuntakäsittelyä pelkällä tiedonannolla:

https://www.youtube.com/watch?v=GncxoW11v4Y

pistäkää jakoon

Kerttu Täti

  • Vieras
Terrorismin ja rasismin vastustaminen eivät ole toisensa poissulkevia asioita. Päin vastoin. Tarkoitus ei koskaan pyhitä keinoja.

On kummallista että samat ihmiset jotka vastustavat sekoittavaa asuntopolitiikkaa esittävät etnistä eristymistä koskevia syytöksiä. Kiemunkimaista kiemurtelua.
« Viimeksi muokattu: 25.03.2016, 17:39:06 kirjoittanut Kerttu Täti »

guest3656

  • Vieras
Ovatko allaolevat aatokset Homma-forumin mielestä vain "maahanmuutokritiikkiä" edustavaa, eivätkä rasistista ja fasistista ajattelua? Kannatusta ne ainakin näyttävät keräävän.

Nyt ei ole kysymys rasismista eikä fasismista, vaan konteksti on ihmisten elinympäristöjen pilaaminen. Pilaajat ovat kaltaisiasi marxilaisia, joiden takia kunnialliset veronmaksajat joutuvat kärsimään. Tämä jos mikä on täydellistä mielivaltaa, fasismia ja räikeää rasismia kaltaisiani kohtaan.

Kehitysmaalaisilla on tässä keskustelussa vain välinearvo. Sinä ja kaltaisesi haluatte levittää sairasta ja kieroutunutta maailmankuvaanne kaikkien ihmisten arkeen. Aivan kuten kippaisitte kuorman radioaktiivista jätettä ihmisten pihalle ja odottaisitte tekosistanne suosionosoituksia.

Tagit: